Omat rahat katsaus: Jenkit ja Kiina alipainoon , eurooppa ylipainoon

Käyttäjän Lars Stormbom - Homo Economicus kuva

Salkkusivu jossa enemmän tietoja

Arvonmuutokset: Vuoden alusta +8.9%,  alusta (27-05-2010) +67.1%

 

Yleistä:

Kuukausi on ollut levoton. Lähes kaikki merkittävät osakeindeksit ovat olleet laskussa, Tokiota lukuunottamatta. Samalla euron kesällä alkanut heikkeneminen on kiihtynyt etenkin taalaa vastaan. Osakekurssinotkahdus on ollut erityisen voimakasta Hongkongin pörssissä missä levottomuudet ja epävarmuus Kiinan talouskasvusta ovat kasvattaneet myyntipaineita. Myös raaka-aine osakkeet ovat laskeneet voimakkaasti, onhan muunmuassa rautamalmin hinta nyt hyvin alhainen. Koska salkussa on suuri paino juuri näissä osakkeissa on salkun arvo myös notkahtanut melkoisesti vaikka euron heikkeneminen pönkittää euroissa laskettavaa arvoa.

Kevennän nyt USD-painoa salkussa koska taalan vahvistuminen on jenkkiosakkeille huono asia. Monikansallisten yritysten tulos taaloissa tulee heikkenemään, koska ulkomailta saadut voitot ovat vähemmän arvoisia - puhumattakaan vientiyritysten vaikeuksista. Näen siis jenkkihorisontissa tulospettymyksiä, jota ei nykyarvostustasolla siedetä. Samalla lähestyy FED:n korkotason nosto joka edelleen heikentää jenkkiosakkeiden vetovoimaa. Nurinkurista kyllä näen että heikon talouskasvun euroopassa on nyt parempi tilaisuus osakesijoittajalle. Myös ns kasvomarkkinat voivat olla kiinnostavia, onhan niilläkin nyt halpa valuutta talaa vasten.

 

Strategia:

Euron arvo on nyt laskenut voimakkaasti ja olen jo vähentänyt HKD- ja USD-painoa salkussa. Uskon että suurin valuuttakurssimuutos on nyt takana, mutta jatkan edelleen euron ylipainottamista ja kevennän USD- ja HKD-positioita. Seuraavaksi lähdössä on 361degrees jossa edelleen rämpii vaikeuksissa. Tilalle ostetaan eurooppalaisia osakkeita.

Vipua on tällä hetkellä covered-call positiona Eurostoxx 50-indeksissä  56%.

Indeksifutturit (Eurostoxx50 (FESXc1), SP500 (ESc1), Hangseng (HSIc1) ja Topix (JTIc1) . Lähde saxo bank

Pelkoindeksit: VIX (USA) ja VSTOXX (FVSC1 - Eurooppa). Lähde Saxo bank 

Salkkukatsaus:

Myyty: Citigroup, Oriental watch Holdings​

Lisätty: Colex

Uusina salkkuun:

Haemato:Mukavasti kasvanut saksalainen geneerisiä lääkkeitä valm,istava ja välittävä yritys. Vanhva kassavirta ja hyvä osinko. Saksalaiset ovat tunnetusti tarkkoja, joten geneeriset lääkkeet ovat tuskin huono valinta. EPS-kasvua 7% viiden vuoden yli. P/E 7.9, P/CF 9.3 ja osinko 5.4%.

Surteco:Saksalainen melamiinireunalistoja ja muita pinnoitekalvoja kalusteisiin valmistava yritys. Pääosa toiminnasta saksassa mutta myyntiä mailmanlaajuisesti. Tyylipisteitä ei melamiinista ehkä saa, mutta alarivi on sitäkin tyylikkäämpi. Heikkenevä euro tuskin haittaa. 26% eps-kasvu 5 vuoden yli. P/e 12.5, P/CF 7 ja osinko 1.9%

Kuukauden nousijat: Colex (+35%), Cherkizovo (+10%), Asseco Poland (+10%)

Kuukauden laskijat: Hargreaves (-30%), Hogg Robinson (-22%), Mineral Resources (-21%)

Osingot: Intel. Oriental watch Holdings, Olin, Samsung, 361 degrees, Fortescue

 

Lisää uusi kommentti

You must have JavaScript enabled to use this form.

Suodatettu HTML

  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6> <img> <map> <hr> <br> <br /> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <table> <tr> <td> <em> <b> <u> <i> <strong> <font> <del> <ins> <sub> <sup> <pre> <address> <strike> <caption>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
To prevent automated spam submissions leave this field empty.
File attachments
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 150 KB.
Sallitut tiedostotyypit: txt jpg png.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistamme että olet oikea inhimillinen käyttäjä (eikä koneellinen roskapostittaja)
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.