Omat Rahat Katsaus: Nyt ostan norjalaisia osakkeita.

Salkkusivu jossa enemmän tietoja

rvonmuutokset: Vuoden alusta +12.4%,  alusta (27-05-2010) +72,6%

 

Yleistä:

Pörssikurssit ovat nousseet mukavasti lokakuun lopun paniikin jälkeen ja nyt näyttää siltä että tästäkin vuodesta tulee aivan erinomainen osakesijoittajalle, eteenkin amerikkalaiselle.Vuoden alussa pidettiin ennustetta 2014 for 2014 viitaten SP500 indekisn arvoon melko rohkeana. Perjantain päätöskurssi oli 2067…

Toinen teema on ollut raaka-aineiden, etenkin öljyn ja rautamalmin halpeneminen. Öljyn hinnan lasku tulee näkymään monessa paikassa. Norjassa seuraukset ovat voimakkaat. Suuri osa Oslon pörssin yhtiöistä ovat jollakin tavalla sidoksisaa öljyyn. Statoil ja muutamat pienemmät öljy-yhtiöt reagoigoivat öljyn hintaan vivulla. Öljyalan palveluyritykset reagoivat tuplasti vivulla koska öljy-yhtiöiden odotetaan  nyt vähentävän investointejaan. myös Norjan kruunu on heikentynyt jopa heikkoa eroa vastaan, joten ostotilaisuuksia voi etsiä Olson pörssistä – kunhan välttää öljyyn sidoksissa olevat yhtiöt. Myös pankit voivat olla arvelluttavia jos talousaktiviteetti laskee, eikä asuntomarkkinoiden hintataso tunnu kestävältä. Mutta muilta aloilta tulevat mieleen mm:

  • Kongsberg. Yhtöllä on tosin öljyalaan liittyvä divisioona, muutta sen osuus on melko pieni (6%). Epävakaa poliittinen tilanne tuskin haittaa puolsustusdivisioonan liiketoimintaa
  • Kalankasvattajat: Bakkafrost, Salmar, Leröy seafood (Marine harvest tuntuu liian kalliilta). Kurssit ovat nousseet näillä jo jonkun aikaa, mutta taso ei tunnu vielä liian haastavalta. Myös lohen hinta on ollut pienoisessa nousussa.
  • Wilhelm Wilhelmsen. Laivanvarustaja tuntuu minusta edulliselta, rsikinähän kyllä on että raaka-aineiden rahtaus vähenee. Suoraa linkkiä öljyyn ei tosin ole. P/e -arvolla 6 odotukset ovat myös melko maltilliset

(Omassa salkussa löytyy jo Wilhelm Wilhelmseniä ja Bakkafrostia)

Toki Norjassa on muitakin yhtiöitä, mutta nämä täyttävät omat (joidenkin mielestä liian tiukat) ehdot alhaiselle p/e-luvulle ja vahvalle kassavirralle.

 

Brent-öljyn hinta (oikea asteikko) ja norjan kruunun eurokurssi

Strategia:

Euron arvo on nyt laskenut voimakkaasti ja olen jo vähentänyt HKD- ja USD-painoa salkussa. Eurooppalaisia osakkeita ostan lisää ja pidän USA:ta ja Hongkongia alipainossa.

Vipua on tällä hetkellä pitkänä positiona Eurostoxx 50-indeksissä. Tyypillisesti minulla on covered-call eli pitkän futuuriposition lisäksi on lyhyenä call-optio. Parin viikon ajan pidin puhdasta pitkää positiota eurostoxx:ssa. Otin lisäksi pitkän position Nikkei 225:ssa Vipua yhteensä tällä hetkellä 55%. Veto osoittautui onnistuneeksi kurssien palautuessa nopasti. Pari viikkoa sitten otin jälleen lyhyet call-positiot  pälle eli olen normaalissa covered-call tilassa. Tämä oli ehkä hieman ennenaikaista, ovathan kurssit vielä nousseet melko hyvin.

Nyt siis lisään norja-painoa. Todennäköisesti pumpsi lisää Wilhelmseniä, ja ehkä Kongsbergiä.

Kohta pitää hoitaa myös salkun loppuvuoden "verosiivous". Eli runsaasti tappiolliset positiot suljetaan vähennetään veroja. Näitä ovat näillä näkymin ainakin Maxitrans, H&T group, Sagafurs ja Eqstra holdings.

One thought on “Omat Rahat Katsaus: Nyt ostan norjalaisia osakkeita.

  1. Kiitos rapostistasi

    Kiitos kovasti taas kerran salkkusi avaamisesta. Itse olen sijoitellut jonkin verran Norjaan ja tietenkin sinne energiapuolelle, jossa kurssit ovat lasketelleet. Luulisi, että sinne latautuu vähitellen myös melkoista nousupotentiaalia, kunhan öljyn hinta kääntyy parempaan päin. Menin vähän suurten perässä, kun Nordea ja Danskebank antoivat kovasti osta tai vahva osta-suosituksia. Arvelin, että jospa ne kerrankin tietäisivät 🙂 Kaiken huipuksi energiapuoli oli tunnuslukujen valossa halpa sektori. 

    On hienoa, että kerrot myös tappiolle hurahtaneista kohteista. Muistan, kun pariin kertaan sijoitit kultaan, mutta HT Group lienee ollut melkoinen pettymys – itse harkitsin kanadalaista kultakaivosta Barrickia, mutta luovuin, kun kullan hinnassa ei tapahtunut odottamaani nytkähdystä ylöspäin. Monet tahot ovat taas jakaneet kullalle madonluvut, joten kiirettä ei taida olla vieläkään. Wilhelmsen vaikuttaa varsin edulliselta kohteelta – olisi mukava kuulla, mitkä erityissyyt saivat sinut kiinnostumaan yhtiöstä.

    Näyttää siltä, että et harrasta stop loss -tasoja, joilla voisit pienentää tappioriskiä. Miksi olet päätynyt siihen, että annat joidenkin kohteittesi lasketella varsin tuntuvastikin – elätkö liian kauan toivossa, että kyllä ne siitä varmaan elpyvät? Odottelen mielenkiinnolla uusia raporttejasi.

    P.S. Ettekö te siellä Piksun toimituksessa voisi laatia joninlaisen ennusteen ja arvion ensi vuoden osakemarkkinoista. Millainen globaali hajautus olisi paikallaan jne. Teillä varmaan olisi tietoa, mistä jakaa meille piensijoittajille.  Rohkeasti vain ensi vuotta ennustamaan – vastuu jää aina kuulijalle!

Comments are closed.

Related Posts