Omat Rahat Katsaus: Euroalueen ylipaino osakkeissa nyt virallisesti ohi

Salkkusivu jossa lisätietoja

Arvonmuutokset: Vuoden alusta +22.5%,  alusta (27-05-2010) +106.2%

 

Yleistä:

Kuukausi on ollut turbulentti. Alkukuusta osakeralli jatkui, mutta lopussa saimme pienen minikorjauksen johon liittyi myös euron selkeä vahvistuminen. Minusta tuntuu nyt että olemme nähneet käänteen: Euron heikkous ja Taalan vahvuustrendi on taittunut. Nyt saattaa olla edessä taalan edelleen heikkeneminen ennakoitua heikompien talouslukujen lykätessä FED:n koronnostoja.

Kaikesta huolimatta oma salkku onnistui jopa hieman kasvattamaan arvoaan. Yksi syy oli kerrankin melko onnostunut johdannaisten ajoitus eli eurostoxx50 futuurit tuli myytyä jo laskun alkumetreillä.

Kiinassa sensijaan pörssiralli jatkuu, mikä näkyy allaolevassa kuvassa Hang-Seng indeksin voimakkaana nousuna. Veilä hurjempaa meno on ollu Shanghain pörssissä joka on noussut tänä vuonna jo 37%. Tyypillistä Shanghaissa ovat nyt lukuisat teknostartupit jotka listautuvat. Monet niistä ovat nousseet joka päivä listautumisen jälkeen pörssin salliman maksimimäärän. Tästä seuraa että arvostustasot hipovat taivaita kolmenumeroisilla p/e-luvuilla. On ilmiselvää että tässä puhallellaan kunnon kuplaa. Mutta vähemmän selvää on koska se puhkeaa. Ralli voi hyvin jatkua vielä vaikka vuoden päivät. Korkotaso on laskussa ja sijoittajat ryntäävät joukolla pörssiin tuoton perässä. Ulkomaisiin osakkeisiin ei luoteta, mitä nyt voi korkeintaan Hong-kongista ostaa halvemmalla samaa kiinalaista yhtiötä.

Kuten allaolevasta kuvasta näkyy euro- ja jenkki-osakkeet ovat iste asiassa nyt vuoden aikajaksolla alisuoriutujia vain n. 12% nousulla.

Jotkut kolumnistit ovat myös huomanneet että arvostustasoero kehittyvien markkinoiden eduksi on nyt suurimmillaan vuosikausiin, eli arvosijoittajan kannattanee nyt katsastella sijoituksia kehittyviltä markkinoilta. Taustalla on monesti raaka-aineiden alhainen hintataso joka painaa odotuksia. Sijoittajan kannattaa myös muistaa riskeistä katalin eli poliittinen riski. Omassa kiikarissa on ensisijaisesti Kiina ja Etelä-Afrikka.

 

Indeksifutturit (Eurostoxx50 (FESXc1), SP500 (ESc1), Hangseng (HSIc1) ja Topix (JTIc1) . Lähde saxo bank

Muutamia keskeisiä salkkuvaluuttoja

Strategia:

Euroalueen ylipainotus on nyt "virallisesti" ohi. Kehittyvät markkinat ovat ylipainossa, mutta selektiivisesti – poliittista riskiä ei suvaita. Ensi hätään voisi lisätä etelä-afrikkaa ja Hongkongia. HK:ssa on sijoittajalla paljon valinnanvaraa. Salkussa on jo runsaasti pankkia, energiaa ja kiinteistöä, joten ajattelin seuraavaksi media-alaa. Sinomedia Holdings vaikuttaaa hyvältä lisältä salkkuun. Mainostomisto on kehittynyt viime vuodet mukavasti myynnin ja EPS:n kasvaessa molemmat yli 20% viiden vuoden tähtäimellä. Arvostustaso on silti matlillinen (p/e<6, p/cf 5 ja osinkoa n. 3%)

Pelkoindeksit: VIX (USA) ja VSTOXX (FVSC1 – Eurooppa). Lähde Saxo bank 

Salkkukatsaus:

Myyty:

  • Olin corporation
  • Malmbergs Elektriska

Molemmat yhtiöt olivat mielestäni saavuttaneet aivan liian korkean arvostustason.

Uusina salkkuun:

  • BHP BillitonKaivannaisyhtiö jonka paletissa pääasiassa öljy ja rauta sekä kupari. Raaka-aineiden hinta lienee pohjannut sekä öljyssä että raudassa, joten alarivi kohentunee seuraavan vuoden aikana.
  • MQ HoldingsRuotsalainen vaateketju. Kohtuullinen arvostustaso ja vahva kassavirta. Satsaa vahvasta verkkokauppaan. EPS on kasvanut viidessä vuodessa 9% vuosivauhtia. Negatiivista on että tämä on tullut etupäässä kustannusten laskusta eikä myynnin kasvusta. Konsepti verkkomyynnin ja fyysisen kaupan yhdisteämisestä tuntuu innovatiiviselta.

Lisätty: Tallinna Kaubamaja, Volkswagen, ICBC

Kuukauden nousijat: 361 degrees (+26.3%), Huaneng Power (+15.2%), Wilhelm Wilhelmsen  (+13.9%)

Kuukauden laskijat: Sundrug (-11%), Axa  (-6.6%), Surteco  (-5.1%)

Osingot: Tallinna Kaubamaja, Shouw, Bakkafrost, Corticeira Amorim, Mineral Resources

 

2 thoughts on “Omat Rahat Katsaus: Euroalueen ylipaino osakkeissa nyt virallisesti ohi

  1. BHP Billiton verotus
    Terve, osaatko kertoa miten tuon BHP Billitonin verotus menee Suomessa? Aiheuttaako ylimääräistä vaivaa?

    1. Riippuu välittäjästä

      Osaako välittäjä ilmoittaa osingot oikein. Mutta Brittiosakkeet ovat kyllä helpommasta päästä koska osinkoja verotetaan vain 10% verran, eikä tule mitään takaisinanottavaa veroa. Nämä maat jossa osinkoverokanta on alhaisempi kuin yleinen Suomen ja muiden maiden välinen sopimuskanta 15% ovat tässä suhteessa helppoja.

       

      Mahdolliset luovutusvoitot/tappiot on joka tapauksessa helppo itsekin ilmoitella ellei välittäjä huolehdi siitä, eikä verotus ole sen kummempi kuin kotimasen osakkeen.

      -Lars

Comments are closed.

Related Posts