Prof. Wiberg esitti presidentin toimen lakkauttamista

Käyttäjän J.Vahe kuva

Linkki 

Pidin sitä jo silloin hyvänä ajatuksena ja jotenkin se tuntuu aina vain paremmalta. Ensin rva Haukio kertoi, etteivät teuraseläimet halua kuolla ja nyt varsinainen päämies ehdottaa intiaanitervehdystä itsenäisyyspäivänä.

Tiettävästi ulkomailla nauretaan jo nyt kättelyseremonialle. Miltähän se näyttäisi jos jotain 1700 suomalaista nostaa kätensä suuren valkoisen isän edessä ja lausuu 

"UGH" 

 

Teekkarijäynäksi tämä olisi varmaan hyväkin, mutta Niinistö on juristi.

 

 

 

Käyttäjän Kai Nyman kuva

Matti Wiberg kirjoittaa: "Presidentillä ei ole vastaavaa vastuuta – varsinkaan toisella kaudellaan. Kuuden vuoden vaalikausi on ylipitkä poliittisen vastuun arvioimiseksi ja toteuttamiseksi."

Minusta hyvin riittäisi tämä kevennetty ehdotus että presidentin valtakausi olisi esimerkiksi 4 vuotta ja että toista valtakautta ei tule. Tällä tavalla vältettäsiin haitallisuuksia. Eihän se tekisi presidentistä vastuullista, kun ei presidenttiä voi vaalikauden aikana erottaa vastuuttomuudesta. Mutta parantaisi tilannetta. Meillä olisi kuitenkin silloin presidentti joka voi ottaa vastaan kuninkaallisia ja edustaa maata erilaissa tilanteissa, joissa tarvitaan arvokasta edustusta. Vähentäisi pääministerin kuormaa.

Tuo Matti Wibergin ajatus että kussakin luottamustehtävässä olevan tulisi aina olla vastuullinen jollekin vaaleilla valitulle kollektiiville (esim. eduskunnalle) on minusta hyvä periaate. Kontrollin ulkopuolella oleva vallankäyttäjä aikaansaa joskus harmeja.

Olen kyllä huomannut saman kuin Juha. Presidentti Niinistön terävyys ja tilannetaju arvojohtajana on alakanut horjua siitä tasosta jossa se oli vielä kuutisen vuotta sitten.

 

 

Lisää uusi kommentti

You must have JavaScript enabled to use this form.

Suodatettu HTML

  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6> <img> <map> <hr> <br> <br /> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <table> <tr> <td> <em> <b> <u> <i> <strong> <font> <del> <ins> <sub> <sup> <pre> <address> <strike> <caption>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
To prevent automated spam submissions leave this field empty.
File attachments
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 150 KB.
Sallitut tiedostotyypit: txt png jpg.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistamme että olet oikea inhimillinen käyttäjä (eikä koneellinen roskapostittaja)
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.