Viikon tekniset suositukseni

Käyttäjän Heikki Ikonen kuva

Jokaisella teknistä analyysia harrastavalla on omat systeeminsä, vaikka useimmat meistä käyttävät kai enimmäkseen samoja välineitä. Mutta käytetyt aikavälit, indikaattorien keskinäiset painotukset ja tietenkin tulkinnat vaihtelevat. Oma kokemukseni on, että mikään yksittäinen indikaattori ei avaa taivaan portteja, ja teknisellä analyysilla on ylipäätään rajoituksensa. Silti pidän sitä aivan oleellisena osana sijoittamistani, koska se on rajoituksistaan huolimatta paras tapa urkkia tietoa yhtiöiden reaaliajan tapahtumista ja osakekurssin suunnasta. Muilla keinoilla kun en itse noita tietoja saa käsiini kuin vanhentuneena, eli uutisista.

Yksi suosikki-indikaattoreistani ovat viikkotason liukuvat keskiarvot. Kokemukseni mukaan useimmat TA:n harrastajat seuraavat enemmän päiväkohtaisia liukuvia, kuten 50, 100 ja 200 päivän SMA:a tai EMA:a. Päiväkauppaa tekevät keskittyvät minuuttikohtaisiin liukuviin. Oma kokemukseni taas on, että syvemmän kuvan markkinoista saa pidemmistä indikaattoreista, eli viikko- ja kuukausitason. Ne liikkuvat hitaasti ja jähmeästi, joten nopeassa kaupassa niistä ei ole suurta apua, mutta pidempää omistusjännettä hakevalle sijoittajalle ne antavat korvaamatonta tietoa pitkistä trendeistä.

Keskipitkät viikkotason liukuvat – jotka minun kohdallani tarkoittavat 10-30 viikon jännettä – seuraavat ilmeisesti monet instituutiotkin, ainakin sen perusteella, että monet osakkeet tekevät merkittäviä käänteitä näitä liukuvia mukaillen. Usein käy niin, että osakkeella saattaa olla jatkuvasti voimakkaita lyhyen aikavälin trendejä, jotka kestävät joitakin viikkoja tai kuukausiakin, mutta keskipitkät indikaattorit liikkuvat heiluvan osakekäyrän alla vakaasti ja suoraan kuin Pohjanmaan junarata. Tuollainen pitkä SMA tai EMA muodostaa kurssille tasaisen varmasti nousevan suojatason siihen asti, kunnes trendi lopullisesti kääntyy nallemarkkinaksi. Sen jälkeen se voi toimia yhtä varmasti alaviistoon puksuttavana vastustasona - taas seuraavaan sonnimarkkinaan asti.

Olen listannut tähän kotimaisia osakkeita, jotka ovat tässä sonnimarkkinassa nousseet keskipitkän viikkoliukuvan mukana, eli niiden nouseva trendi ei ole koskaan mennyt kyseisen suojatason alle, vaan on aina pompannut sille pudotessaan takaisin ylös. Tällaiset osakkeet saattavat ajoittain karata kauaskin ao. liukuviensa yläpuolelle, mutta ovat aina jossain vaiheessa korjanneet takaisin kiinni siihen – vain pompatakseen taas virkeästi ylemmäs. Näin ollen ao. osakkeiden paras ostohetki on, kun ne ovat valuneet kovan nousun ja sen jälkeisen korjausliikkeen jälkeen taas kerran suojatasona toimivalle liukuvalle keskiarvolleen. Siitä niiden pitäisi jatkaa ylöspäin, joskus varsin nopeastikin.

Tietysti jos yhtiöissä tai toimintaympäristössä on tapahtunut jotain kielteistä, suojataso ei enää toimi, vaan kurssi sukeltaa sen läpi. Jos niin käy, dropista tulee tavallisesti melko raju, koska markkina oivaltaa jotain kielteistä tapahtuneen. Sen vuoksi tätä tekniikkaa harrastavien on seurattava aika tarkasti osakkeen käytöstä ostoaikoina, ja opittava määrittämään stopparit.

Joillekin tässä listatuille osakkeille voi siis käydä huonosti, eli ne eivät pysähdykään suojatasona toimivalle liukuvalleen, vaan sukeltavat läpi. Oletan kuitenkin, että useimmille ei käy niin, vaan useimmat kapuavat jatkossakin liukuvansa mukana aina sonnimarkkinan loppuun asti. Tahti varmasti vaihtelee osakkeittain, mutta keskituoton odottaisin koko listalle muodostuvan silti hyväksi siihen asti, kun sonnimarkkina päättyy.

Se, että näinkin monta osaketta löytyy tältä listalta juuri nyt johtuu tietysti siitä, että takana on indeksejä reippaasti alas ravistanut droppi. Se toi monen osakkeen kuvatulle liukuvalle keskiarvolleen - josta olisi nyt hyvä taas ponnistaa uusiin korkeuksiin.

Ja tässä siis itse lista, aakkosjärjesteyksessä. Osa osakkeista ei ole vielä aivan kiinni suojatasoliukuvassaan, osa taas on siitä jo käynyt pomppaamassa ylemmäs. Ne ovat kuitenkin kaikki sen verran lähellä tuota kriittistä pistettä, että viikon parin sisään reippaina pudotuspäivinä ne kannattaa ostaa, jos aikoo.

 

Amer

Cargotec

Cramo

Kesko

Kone

Konecranes

Metso

Neste

Nordea

Ponsse

Sponda

UPM

YIT

Kommentit

Käyttäjän Pekka Valkonen kuva

Comment: 

 

David Aronson esittää kirjassaan Evidence Based Technical Analysis tuloksia 6402 eri TA-menetelmän testiä. Näille Aronsonin testaamille TA-menetelmille on yhteistä, että ne ovat lähellä menetelmiä, joita TA-harrastajat ovat pitkään käyttäneet. Aronsonin testien tulos murskaava. Parhaiten menestyneiden menetelmien tuottama tulos osoittautui niin vähäiseksi, etteivät ne täytä tilastollisen testattavuuden vaatimuksia. Sattumalla olisi päässyt samoihin tuloksiin.

Tämän johdosta tuottava TA-kaupankäynti edellyttää inhimillistä soveltamista ja ajattelua. Tai kuulijoiden ja itsensä huijaamista wink

Käyttäjän Heikki Ikonen kuva

Comment: 

En ole lukenut Aronsonin kirjaa, mutta minulle on referoitu sen sisältöä, joten tunnen sen pääpiirteissään.

Mutta juuri tuo soveltaminen ja tulkinta ovat niitä inhimillisiä asioita, jotka jokaisen TA:a harrastavan onkin itse tehtävä - mitä välineitä käyttää ja miten. En itse esimerkiksi anna erityistä painoa tietyille kaikkien seuraamille liukuville keskiarvoille - joista suosituimpia ovat 50 ja 200 päivän - koska jos liian moni niitä vahtii, alkavat ne toimia itseään vastaan, ainakin jossain määrin.

Tuossa listassani luetellut yhtiöt on valittu puhtaasti omaan kokemukseeni - siis sekä TA:sta että ao yhtiöistä - nojaavalla tiedolla ja menetelmillä. Menetelmäni eivät valitettavasti ole täydellisiä, mutta uskallan väittää, että puhtaan sattuman ne päihittävät. Tästä saamme varmasti osviittaa jo parin kuukauden päästä - silloin näet odotan tuon listan pärjänneen kohtuullisen hyvin.

Virheitä tulee kaikilla menetelmillä, niiltä ei välty edes Warren Buffet. Jos joku tekniikka antaa vähänkin etua indeksiosakkeen holdaamiseen verrattuna, niin sitten on jo jonkinlainen osaaja.

Heikki Ikonen

Käyttäjän Heikki Ikonen kuva

Comment: 

Lisään tuohon listaan vielä Rautaruukin, kun se nykäisi vielä vähän alemmas. Pitkällä aikajänteellä muutamien prosenttien muutoksilla hinnassa ei ole merkitystä, mutta jos treidaa osakkeita vaikkapa muutamien viikkojen horisontissa, niin sitten niillä on.

Heikki Ikonen

Lisää uusi kommentti

You must have JavaScript enabled to use this form.

Suodatettu HTML

  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6> <img> <map> <hr> <br> <br /> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <table> <tr> <td> <em> <b> <u> <i> <strong> <font> <del> <ins> <sub> <sup> <pre> <address> <strike> <caption>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
To prevent automated spam submissions leave this field empty.
File attachments
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 150 KB.
Sallitut tiedostotyypit: txt jpg png.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistamme että olet oikea inhimillinen käyttäjä (eikä koneellinen roskapostittaja)
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.