Turha hermoilla Trumpin tai Bidenin takia

Käyttäjän Heikki Ikonen kuva

Donald Trump pisti maskin naamalleen sittenkin myöhässä

Viikon megauutiseksi loikkasi Donald Trumpin koronatartunta, joka ainakin eristää hänet muutamaksi viikoksi ja kenties dramaattisempaakin. Yhdysvaltojen presidentinvaalikampanja, joka pyörähti käyntiin Donald Trumpin ja Joe Bidenin tavallistakin räikeämmällä televisioväittelyllä, sai hurjan käänteen.

Vaalit ovat vain reilun kuukauden kuluttua, ja sijoittajiakin tulos kiinnostaa kuumeisesti. Biden johtaa gallupeissa, mutta kampanjat voivat tuoda yllätyksiä varsinkin nyt.

Mutta ei tuloksella sijoittajalle suurta merkitystä pitäisi olla. Presidentit ja yleensä politiikka vaikuttavat talouden pohjavirtoihin vähemmän kuin usein kuvitellaan, ainakaan kypsissä demokratioissa ja markkinatalouksissa.

Yleensä muuttuvat lähinnä verotuksen, sääntelyn ja kauppapolitiikan painopisteet. Eivät ne tietenkään merkityksettömiä ole, mutta eivät tavallisesti dramaattisiakaan.

Suhde kasvuun löyhä

Yhdysvalloissa presidenttien ja puolueiden vaikutusta sijoittamiseen on tutkittu paljon, eivätkä tulokset anna aihetta hysteriaan suuntaan tai toiseen. Talouskasvun ja poliittisen vallan suhde on aika löyhä.

Viime vuosikymmeninä talouskasvu on hiljalleen hidastunut Yhdysvalloissa, mutta sama ilmiö näkyy kaikkialla kehittyneissä talouksissa. Joten politiikan roolia tuskin kannattaa korostaa.

Talouskasvu on hidastunut trendinomaisesti Yhdysvalloissa

Mutta niin se on tehnyt koko maailmassa

Suhdanteiden osuminen kunkin presidentin kohdalle on paljolti sattumankauppaa. Republikaani George W. Bush aloitti kautensa teknokuplan puhjetessa, mistä seurasi pitkä taantuma.

Teknokupla ei ollut Bushista kiinni millään tavoin. Toisaalta hänen hallintonsa holtiton rahamarkkinoiden sääntely loi finanssikriisin aiheuttaneen velkakuplan, jonka taas peri demokraatti Barack Obama.

Hän avasi kautensa keskellä käsiinsä pudonnutta historiallista talousmyrskyä. Ja jos nyt presidentti vaihtuu eli Biden voittaa, hän joutuu samaan rakoon koronan takia.

Reagan ja Clinton keulilla

Taloudellisesti hulppeinta aikaa ovat olleet toisen maailmansodan jälkeen republikaani Ronald Reaganin ja demokraatti Bill Clintonin kaudet. Molemmat ansaitsevat varmasti osan kunniasta, mutta jossain määrin kyse on tuuristakin.

Reagan astui valtaan 1980-luvun alussa sitkeän ja ilkeän öljykriisin juuri lauettua. Seurannut voimakas talouskasvu oli yleismaailmallinen ilmiö.

Clintonin kausi oli taloutta siivittäneen tietoteknologian läpimurtokausi. Teknokupla osui sen loppuun, ilman hänen syytään tai ansiotaan.

Clinton voittaa presidenttien osakemarkkinoiden kurssikehitysvertailussa kirkkaasti muut presidentit. SP500-indeksi laukkasi hyvän talouskasvun ohella kuitenkin hullun lailla juuri teknokuplan lopussa.

Joka tapauksessa Clintonin kausi oli sodanjälkeisen ajan taloudellisesti vahvin Yhdysvalloissa. Vaikka sijoittajien keskuudessa demokraattien talousosaamista tavataan vähätellä.

Biden ei venettä heiluttaisi

Suuret pelot tai toiveet kumman tahansa ehdokkaan puolesta tuskin ovat perusteltuja. Yleensä ottaen presidenttien suurin merkitys lienee pahoilla poliittisilla virheillä.

Monien etenkin kokemattomien sijoittajien hysteriaa Bidenin voitosta pidän totaalisen turhana. Yhdysvaltojen kaikkien aikojen kokeneimpiin poliitikkoihin lukeutuva Biden toimi kahdeksan vuotta varapresidenttinä, johon hänet Obama poimi diplomaattisena keskitien kulkijana.

Biden on valtavirran demokraatti jos kuka. Häneltä ei varmasti tarvitisisi odottaa radikaaleja tempauksia.

Bidenin mahdollisesti joutuessa väistymään tilalle astuva Kamala Harriskin on keskitien demokraatti, joskin melko kokematon.

Vaalitulos saattaa toki heiluttaa markkinoita jonakin ajanjaksona paljonkin, etenkin vaalipäivinä. Näin kävi neljä vuotta sitten.

Ensin markkinat panikoivat Trumpin voittoa, sitten riemastuivat siitä. Muutos myrskysi markkinoilla muutamissa tunneissa.

Tulos ei vaikuta suosituksiin

Jotain vastaavaa voi olla taas edessä. Mutta sitä on pitkäjänteisen sijoittajan turha murehtia.

Talouslehdissä tavataan spekuloida vaalien alla, mitkä yhtiöt pärjäävät vaihtoehtoisten kandidaattien vallassa. Kaihdan moista opportunistista spekulaatiota.

Laatuyhtiöt ovat selvittäneet kunnialla kaikenlaiset olot, myös poliittiset puhurit suunnasta jos toisesta. Niin käynee jatkossakin.

Osakkeiden sukeltaminen tarkoittaisi mehukkaita ostopaikkoja. Jo ostettuja osakkeita on lähtökohtaisesti turha hermoilla, voittipa kumpi tahansa. Ja varsinkaan, kun turvana on laaja hajautus.

Koirat haukkuu, karavaani kulkee. Se pätee pääpiirteissään jopa Yhdysvaltojen presidentin ja talouden suhteeseen.

Juttu on kooste sijoittajasivusto Pörssihaukan materiaalista. 

https://porssihaukka.fi/

Pörssihaukkaan voi nyt tutustua kaksi viikkoa ilmaiseksi ja sitoumuksetta.

Kommentit

Comment: 

Itse en seuraa ollenkaan kumpi voittaa vaan keskityn edelleenkin teknojen voittokulkuun. NVDA porskuttaa edelleen todella kovaa niin kuin yli vuosi sitten ennustelin.

Lisää uusi kommentti

You must have JavaScript enabled to use this form.

Suodatettu HTML

  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6> <img> <map> <hr> <br> <br /> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <table> <tr> <td> <em> <b> <u> <i> <strong> <font> <del> <ins> <sub> <sup> <pre> <address> <strike> <caption>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
To prevent automated spam submissions leave this field empty.
File attachments
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 150 KB.
Sallitut tiedostotyypit: txt jpg png.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistamme että olet oikea inhimillinen käyttäjä (eikä koneellinen roskapostittaja)
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.