"Minä en ainakaan vastaa omasta elämästäni"

Käyttäjän J.Vahe kuva

Opiskelijat ovat nostaneet esille sen epäkohdan, että heillä omasta mielestään ainoana ihmisryhmänä ei ole palkallista lomaa. Oikeastaan sitä lomaa ei pahemmin taida olla monella yrittäjilläkään, mutta mitäpä pienistä.

Joka tapauksessa aihetta on Helsingin Sanomissakin perusteltu varsin laajasti, mutta siitäkään huolimatta minä en oikein perusteluja usko.

Aivan ensimmäinen neuvoni on, että älkää hyvät ihmiset opiskelko. Suomi tarvitsee paljon enemmän taitavia, avuliaita käsiä kuin sukupuolentutkimuksen dosentteja, jotka kouluttavat lisää sukupuolentutkimuksen dosentteja.  Aiemmin lapset harjoittivat sukupuolentutkimustaan tohtorileikeissään, mutta nykyään aikuiset sukupuolentutkijat leikkivät tohtoria.

Sitten voidaan ottaa melko ikäviä realiteetteja esille. Julkisuuden henkilöistä esimerkiksi Antti Rinne, Ulf Sundqvist, Alpo Rusi ja eräs tiedustelu-upseeri ovat opiskelleet yhdessä tai kahdessa vuodessa loppututkinnon. Minä käytin opintoihin peräti kolme ja puoli vuotta mutta olihan siinä lähestulkoon kaksi loppututkintoakin. Stressiä ei taatusti ollut, kouluhan tarkoitti antiikin Kreikassa sananakin vapaa-aikaa.

Opiskelua ei kannata jatkaa, jos ei huvita tai lahjat loppuvat kesken.

Itselläni eräs merkittävimpiä innovaatiota opiskelussa oli, kun huomasin, etteivät tentaattorit lue tenttivastauksia - varmaan käsialanikin auttoi asiaa. Toisaalta olen kuullut runsaasti kuvauksia siitä, mitenkä väitöskirjojakaan ei kukaan lue, aika pitkäpiimäisiähän ne toki ovatkin, mitä niitä ohjaajat, vastaväittäjät tai esitarkastajat lukemaan.

Joku voi ehkä väittää, että nyt on asiat toisin. No niin ovat. Nyt on käytössä sellaiset pelit ja vehkeet, että Huhtasaarikin kopsaisi graduaan kirjoitusvirheineen päivineen.

Vihreiden uusi puheenjohtaja on tehnyt väitöskirjaansa yhdessä ohjaajansa kanssa (ohjaaja ollut artikkeleiden toinen kirjoittaja, joista artikkeleista väitöskirja koostuu) . Ehkä ohjaaja tosiaan tässä tilanteessa on jopa lukenut väitöskirjaa, mutta jonkinlaista jääviyttä siinä saattaa tietysti olla ilmassa.

Sitten on tuollainen linkki. Turun ylioppilaskylässä laitetaan kylpyhuoneeseen kaksi lattiakaivoa, koska kansakuntamme toivoilla on tapana sammua suihkuun juuri lattiakaivon kohdalle, jolloin vesi valuu lopulta alakertaan. Tällaisia on pelkästään ylioppilaskylässä 10 - 20 tapausta vuodessa. Mistä tämä sitten johtuu? Se johtuu tietenkin siitä, että opiskelijoilla ei ole tarpeeksi vapaa-aikaa ja heitä stressaavat monet asiat. Edelleenkään raittiustyöntekijöitä ei ole tarpeeksi.

Kaiken kaikkiaan kyse on vain ja ainoastaan yhteiskunnan viasta.  Mistähän osista se yhteiskunta sitten mahtaisi muodostua?  Tämä on aihe, jota joku sukupuolentutkimuksen dosentti voisi tutkia, jos yhteiskunta ensin antaisi siihen tarpeeksi paljon rahaa.

Omana mielipiteenäni tosin sanon, että jos nuori koulutettu ihminen kaikkien opintotukien keskellä ei pärjää, niin kuka sitten?

Kommentit

Comment: 

https://yle.fi/uutiset/3-10870924

Nopein reitti valmistumiseen ja ennen kaikkea - saatas putin työntekijöitä ylioppilaista eikä mitään vötkyilijöitä!

Käyttäjän J.Vahe kuva

Comment: 

Lohdullinen tieto. Sitä se kansainvälistyminen tietää.

Isäni muuten onnistui joskus 70-80-luvulla kaatamaan tukin jalalleen, lumi suojasi pahemmalta, mutta lääkäri tarkasti. Isäni oli lukenut pitkää saksaa ja englantia puhuva lääkäri ei tiennyt, mikä on tukki. Tällaisia ongelmia oli Raumalla jo 40 vuotta sitten.

Lisää uusi kommentti

You must have JavaScript enabled to use this form.

Suodatettu HTML

  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6> <img> <map> <hr> <br> <br /> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <table> <tr> <td> <em> <b> <u> <i> <strong> <font> <del> <ins> <sub> <sup> <pre> <address> <strike> <caption>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
To prevent automated spam submissions leave this field empty.
File attachments
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 150 KB.
Sallitut tiedostotyypit: txt jpg png.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistamme että olet oikea inhimillinen käyttäjä (eikä koneellinen roskapostittaja)
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.