Onko laadukkaan osakeanalyysin ja konsensusennusteiden saatavuus uhattuna?

Käyttäjän mikko kuva

Sijoituspalvelualan sääntelyyn tuli EU:n Mifid II diriktiivin myötä merkittäviä muutoksia. Uuden sääntelyn tavoitteena oli muunmuassa tuottaa läpinäkyvyys sijoituspalveluiden kustannuksiin. Kokonaisuutena sijoituspalvelualan tiukempi sääntely parantaa piensijoittajan asemaa suhteessa sijoituspalveluiden tuottajiin. Tiukentuvaan sääntelyyn liittyy myös ongelmia. Sääntelyssä tai sen toteuttamisessa voi olla puutteita tai "porsaanreikiä", jolloin sääntelyn alkuperäistä tavoitetta esimerkiksi sijoituspalveluiden kustannustason suitsimisessa ei saavuteta. Tähän liittyvistä ongelmista voi lukea tarkemmin esimerkiksi Esko Immosen artikkelista .

Toinen sijoituspalvelualan tiukentuvaan sääntelyyn liittyvä huoli on pula konsensusennusteista. Konsensusennusteet ovat analyytikoiden tuottamista ennusteista laskettuja keskiarvoja. Konsensusennusteita on ollut tapana laskea ja julkaista analysoitavan yrityksen keskeisimmistä tunnusluvuista kuten osakekohtaisesta tuloksesta ja liikevaihdosta. Monelle sijoittajalle konsensusennuste on muodostunut tärkeäksi sijoituspäätöksen apuvälineeksi.

Suuremmilla sijoituspalvelualan toimijoilla osakeanalyysitoiminta ja osakevälitys ovat perinteisesti toimineet yhdessä. Mifid II direktiivin mukainen sääntely rajoittaa analyysitoiminnan subventoimista osakevälityksen tuloilla.
Osakevälitys
Osakeanalyysitoiminta ja osakevälitys on jatkossa erotettava selkeämmin toisistaan. Tämän vaatimuksen tavoitteena on tuoda läpinäkyvyyttä analyysitoiminnan kustannuksiin. Lisäksi tarkoituksena on kohottaa analyysien riippumattomuutta ja laatua. Uuden sääntelyn tuloksena moni raskaalla kulurakenteella toimiva analyysejä tuottava taho saattaa jatkossa tuottaa analyyseja lähinnä maksavalle asiakkaalle esimerkiksi suurempaa yrityskauppaa suunnittelevalle taholle. Jotkut pankit saattavat luopua analyysien tuottamisesta kokonaan. Supistuva yritysanalyysitarjonta saattaa huonontaa konsensusennusteiden laatua. Analyysien ja konsensusennusteiden tarjonnan hiipumisesta on kirjoittanut esimerkiksi Inderesin toimitusjohtaja Mikael Rautanen.

Jää nähtäväksi, kuinka paljon osakeanalyyseja ja konsensusennusteita jatkossa tuotetaan irrallaan osakevälityksen tulovirrasta. Onneksi analyysien laatu on jatkossakin helppo todentaa vertaamalla konsensusennusteita tai yksittäisen analyytikon ennusteita yritysten osavuosikatsauksissa ilmoitettuihin toteutuneisiin arvoihin.

LiiteKoko
Image icon osakevalitys101.95 KB

Kommentit

Comment: 

Pankkien ja muiden arvopaperivälittäjien intressi on vilkastuttaa mahdollisimman paljon asiakkaiden kaupankäyntiä omien palkkioiden kasvattamiseksi. Miten se vaikuttaa analyyseihin niin sitä lienee ulkopuolisen vaikea sanoa, mutta tuskin se eduksi objektiivisuuden kannalta on.

Mutta ei ongelma katoa silläkään, että analyyseista maksavat yhteistyökumppanit - mikä tarkoittaa yrityksiä, joiden intressi on mieluisten arvioiden saaminen omasta yhtiöstään osakekurssin tukemiseksi. Jokainen voi miettiä, paljonko se taas vaikuttaa vaikka Inderesin analyyseihin. Ruokkivaa kättä ei ole tapana purra.

Käyttäjän mikko kuva

Comment: 

mutta olen optimisti, että tulevaisuudessa saadaan kelvollista analyysiä kohtuuhinnalla. Mutta hyvä kysymys voiko sitä tuottaa niin edullisesti että bisnesmalli pohjautuu (saitin) mainoksiin eikä riippumattomuuden vaarantavia maksuja tarvitse ottaa analysoitavalta yritykseltä tai

Jos yritysten osarit ja tilinpäätökset muuttuisivat "koneluettaviksi", niin saataisi uutta, innovatiivista, edullista ja toivottavasti silti laadukasta "tekoälyanalyysiä".

Comment: 

Kyllähän tietokoneet numeroita osaavat pyörittää, minkä verran sitten pitäisi antaa painoa inhimilliselle kokemukselle, joka on tarpeen suhdanteiden ja muiden trendien luennassa, vaikea sanoa.

Itse kyllä tavallaan lämpenen ajatukselle, koska tietyllä tavalla olen yhtiöiden arvioinnissa aika koneellinen. Kun luvut puoltavat, en juuri murehdi muita tekijöitä, kuten yritä miettiä liikaa yhtiön tulevaisuutta kotikonstein. 

Ja tietyllä tavallahan tekninen analyysikin on ohjelmallista touhua ja perustuu it-ohjelmiin, tosin mielestäni sitä ei silti voi harjoittaa onnistuneesti ilman tukevaa inhimillistä kokemusta ja talouden perusteiden ymmärrystä.

Comment: 

Sain sattumoisin kuulla erään pankin epävirallisen kommentin tähän artikkeliisi:

Välityspalkkioiden hinnat on kilpailut olemattomiksi. Suomalaiset vaihtavat osakkeitaan harvoin ja suorista osakesijoituksista pankille ei jää edes  0.2% pääomasta vuodessa.  Rahastot tuottavat sen sijaan pankille yli 1% pääomasta vuodessa.

Tämän vuoksi pankin sisäinen politiikka on seuraava:

  1. Sijoitusneuvojat myyvät pankin rahastoja
  2. Suoraa osake- tai etf- sijoittamista opettavaa lehdistöä ei tueta mainoksin
  3. Osakkeita vertailevaa yksinkertaista aineistoa ei tuoteta eikä sellaisen tuottamista tueta (tämä koskee myös konsensusennusteiden tuottamiseen osallistumista)
  4. Pankin kannalta on hyvä jos kuluttajat pitävät rahansa pankkitilillään josta pankki voi ne lainata edelleen (=peruspankkitoiminta) Peruspankkitoiminnan tuotot ovat yhtä hyvät kuin pankin omien rahastojen.

Tietopalveluistaan maksavat merkittävät sijoitusasiakkaat saavat suoria osakesijoituksia koskevaa hyvää palvelua.

 

 

 

 

Käyttäjän mikko kuva

Comment: 

Ehkä pitäisi tuo rahastoliiketoiminta leipoa tuohon diagrammiini mukaan: osakevälityksen viereen tai samaan laatikkoon. Käsittääkseni uusi sääntely patistaa karsimaan analyysitoiminnan subventoimista myös rahastobisneksen suunnasta.

M

 

Comment: 

Asiakkaan on tiedettävä mistä maksaa tai mistä periaatteessa ainakin häntä saatetaan veloittaa epäsuorina kustannuksina.

Suomalaisten luottamus pankkeihin on perinteisesti korkea, minusta aika ylimitoitettu, ja tuokin on sanottava hiukan kohteliaasti, kun vaikka seuraa kuinka vaimolle kaupataan rahastoja ja millaisia rahastoja ja koska niitä kannattaa pankin mukaan minnekin siirrellä. Yleensä aina sinne misse hype on kovin.

Comment: 

Kiitoksia tuosta muistutuksesta. Se mitä tästä hommasta jää on tulot-kulut. Mielestäni meillä monella on liiaksi katse vain tulopuolessa. Kulujen kanssa on hyvä olla tarkkana ja minimoida niitä lakkaamatta.

Comment: 

Kustannuksilla on todellakin oletettua suurempi merkitys sijoittamisessa. Kustannustehokkuus ratkaisee, koska kuluja tulee väistämättä, alkaen kaupankäyntikomissioista, joissa niissäkin on eroja.

Sama koskee muita palveluita. Jos haluaa palvelua vaikka pätevän informaation muodossa, ei se ilmaista voi olla, koska joku tekee työn ja siitä on saatava korvaus - mutta laadun ja hinnan suhteessa voi olla isoja eroja.

Pankkien rahastot ovat klassinen esimerkki palvelusta, joka ei ole yleensä hintansa väärti. Salkunhoito maksaa paljon, mutta sen lisäarvo asiakkaalle on olematon tai negatiivinen useimmiten.

Palveluntarjoajan hintalaatusuhde riippuu osaamisesta niin palvelun tason kuin kustannustehokkuuden ja ahneudenkin kautta. Sama se on kaikilla aloilla.

Comment: 

Vaikka nyt esimerkiksi ne tasokkaat it-ohjelmat, joita käytän teknisessä analyysissa, eivät ole ilmaisia, eivätkä voikaan olla. Ei sellaisia yleensä ottaen piensijoittajan kannattaisi itselleen hankkia, koska kustannukset ja lisäksi alan vuosien ja tuhansien tuntien opiskelun vaiva ovat aivan liian suuret.

Minä maksan ja käytän aikaa, koska olen markkinaosaamisen kaupallistamista suunnitellut vuosia. Mutta pitäähän siitä ennen pitkää korvaus saada tai sitten on heitettävä lusikka nurkkaan. Asiakkaan kannattaa maksaa palvelusta, jos saa siitä tarpeeksi hyötyä. 

Comment: 

Kiitos omasta puolesta Vierailijalle, tuota ei ole vaikea uskoa.

Kun tässä olen omaa sijoituspalvelua aloittamassa, niin sen maksullisuus perustuu juuri siihen, että ilmaisia lounaita ei ole - puolueetonta analyysitoimintaa ei korvauksetta voi saada. Jostakin ne rahat käytettyyn työhön revitään aina. Vaikkapa mainostulojen varassa toimiminen vaatii niin isoja asiakasvolyymeja, että se varmasti tuottaa omat epäkohtansa.

Lisää uusi kommentti

You must have JavaScript enabled to use this form.

Suodatettu HTML

  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6> <img> <map> <hr> <br> <br /> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <table> <tr> <td> <em> <b> <u> <i> <strong> <font> <del> <ins> <sub> <sup> <pre> <address> <strike> <caption>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
To prevent automated spam submissions leave this field empty.
File attachments
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 150 KB.
Sallitut tiedostotyypit: txt jpg png.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistamme että olet oikea inhimillinen käyttäjä (eikä koneellinen roskapostittaja)
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.