Markkinakatsaus: Fundamenttianalyytikot taas markkinoita pahasti jäljessä

Tekninen analyysi pystyy todellakin markkinoiden liikkeiden ennustamiseen, koska markkinoilla on julkisuutta enemmän tietoa yhtiöiden todellisesta tilanteesta, vaikka periaatteessa näin ei pitäisi olla. Markkinoiden jonkin asteen salainen tai vielä julkisuuteen asti yltämätön tieto, mikä sen tausta onkin, vaikuttaa tietysti kursseihin. Taitava tekninen analyytikko kykenee tulkitsemaan edessä olevia liikkeitä kurssidatasta teknisten välineiden ja kokemuksen avulla.

Tämä TA:n keskeistä toimintaideaa kuvaava sitaatti pari päivää sitten julkaisemastani jutusta on saanut monella tapa katetta. Otetaan ensin Rakennusliiton tuorein suhdannekatsaus. Sen mukaan rakennusala, jolla on mennyt pitkään hyvin, alkaa siirtyä heikentyvään suhdanteeseen.

https://www.rakennusteollisuus.fi/Tietoa-alasta/Talous-tilastot-ja-suhdanteet/Suhdannekatsaukset/

Kuten olen vuosia vatkuttanut, markkinoilla on monista puutteistaan huolimatta yksi oleellinen kyky: lukea suhdanteita ennalta eli ennenkuin niistä tulee sijoittajien enemmistön ja markkinoita puolivillaisesti ymmärtävän median tietoa. Rakennusliitto on alansa virallinen instituutio, jonka ekonomistien suhdanneanalyyseja varhaisempaa tietoa markkinoilla ei pitäisi olla tarjolla. Mutta niin vain ovat rakennusalan osakkeet sukeltaneet jo kuukausikaupalla. YIT:n, Ramirentin, Cramon, Constin ja Honkarakenteen kurssit ovat kohta puolittuneet, Lehto Groupin yli sen, ja joku taitaa jäädä mainitsemattakin.

Tätä juuri tarkoitan - kun suhdannetaitteista tulee virallista jokaisen jahnukaisen jakamaa tietoa, sijoittajan on aivan myöhäistä reagoida vaikkapa siten, että hänen kannattaisi myydä osakkeensa – koska ne ovat sukeltaneet jo ajat sitten. Itse asiassa tässä kohtaa kannattaa olla mieluummin jo ostolaidalla. Tosin se edellyttää käteiskassaa. Jos on aikonut saada pelimerkit spekuloimalla eli myymällä osakkeet hyvässä suhdanteessa viralliseen ohjeistukseen luottaen, on tässä tapauksessa vaatimattomasti toista vuotta myöhässä.

Tämä on fundaindikaattoreiden heikkous: ne tulevat AINA markkinoiden perässä, yleensä todella pahasti. Dynamiikka menee aina samalla tavalla. Osakkeet lähtevät laskuun tai tulee kunnon pörssiromahdus, joiden syytä ihmetellään, koska kaikkihan sujuu taloudessa loistavasti. Seuraavaksi varmana pidetty paluu kurssihuipuille ei toteudukaan, vaan osakkeet jatkavat alas – ja pian alkaa virrata dataa, joka kertoo suhdanteen heikentyneen ja yritysten tulosten lähtevän alas odottamaan parempia aikoja.

Nämä kaltaiselleni hyvin kokeneelle sijoittajalle tutut sävelet on kuultu jo lukuisten yksittäisten yhtiöiden kohdalla. Erilaisia pettymyksiä ovat tarjonneet niin kotimaiset kuin ulkomaiset yhtiöt. Kustannusten nousu rasittaa tuloksia, tilauskanta ohenee, edessä ovat heikommat ajat. Kotimaisista yhtiöistä kovinta meteliä ovat omaan korvaani nostaneet Nordea, Wärtsilä, Nokian Renkaat, Exel. Ne kyykkäsivät osaripäivänään reippaasti, mutta kaikkien osakekurssit olivat silti jo sujutelleet alas pitkän aikaa.

Esimerkiksi Nokian Renkaat piikkasi samaan aikaan EuroStoxx-indeksin kanssa, joka taas tapahtui kevättalvella samaan aikaan kun varoitin kuplasta ja povasin heikkoa kurssikehitystä pörsseihin koko vuodeksi, sekä todennäköistä laskumarkkinaa. Muun muassa kyseisten yhtiöiden kohdalla ennuste toteutui täsmälleen, ja listahan sisältää tuhansia yhtiöitä, kun sitä tarkastellaan kansainvälisesti.

Kuten olen lukemattomat kerrat korostanut, tästä syystä olen teknistä analyysia alkanut opiskella ja harjoittaa. Tajusin jo ajat sitten kantapään kautta lukemattomia virheitä tehden – olen siis reilusti päälle viisikymppinen iältäni -, että virallisten tietojen perässä ravaamalla et taatusti saa etua markkinoihin. Päinvastoin saat sillä metodilla takkiisi.

Markkinoiden liikkeitä ei voi ennakoida tai edes ymmärtää valtavirran informaatiovirtaa seuraamalla. Se ei onnistu kuin teknisellä analyysilla. Sitä pidetään yleensä nopanheittona tai pelikorteista povaamisena, mutta kyse on todellakin analyysimenetelmistä, joita ovat kehittäneet lukuisat kokeneet, menestyneet ja tunnetut markkinoiden raskaan sarjan ammattilaiset. Jokaiselle tekniselle menetelmälle on omat teoreettiset ja käytännölliset perusteensa. Menetelmiä on niin paljon, etten itsekään keskity kuin murto-osaan niistä, koska koen tehokkaammaksi hallita hyvin puoli tusinaa instrumenttia kuin pintapuolisesti parikymmentä.

Teknistä analyysia ei tietääkseni opeteta missään virallisissa talousalan oppilaitoksissa ainakaan Suomessa, minkä vuoksi rahoitusalan valtavirta ei tunne sitä, ja suhtautuu siihen jo sen vuoksi ylimielisesti. Aiheesta löytyy kuitenkin varsin laaja joskin kirjava ammattikirjallisuus. Sen kahlaaminen ei kuitenkaan tee vielä kenestäkään hyvää teknistä analyytikkoa, vaan se vaatii vuosia päivittäistä markkinakokemusta. Koska pitkät trendit kestävät vuosia, markkinoiden taitavaan tekniseen lukemiseen hurahtaa väistämättä ainakin vuosikymmen harjoittelua siihen tuhdisti panostavallakin. Koska alalle on kouluttauduttava omaehtoisesti, jaksettava moinen rumba ja oltava jonkin verran lahjakaskin, todellisista osaajista ei synny ruuhka.

Mutta itse markkinoihin. En ole ehtinyt eritellä vieläkään keskipitkää trendiä, mutta nyt ainakin näimme sellaisen käytännössä tajunnan ja salkut räjäyttävänä versiona. Olen sanonut, että kp-trendi kestää kolmesta kahteentoista viikkoon (mikä tekee siitä hankalan luettavan), ja se koostuu muutamista viikon parin lyhyistä trendeistä.

Nyt kaikkia pörssejä ravistellut keskipitkä trendi alkoi 22.9. ennustamastani laskevasta lyhyestä trendistä, joka venyi liki lokakuun loppuun kestäväksi markkinapaniikiksi. Se täyttää jo keskipitkän trendin perusmitan kestettyään kuukauden, mikä on harvinaisen helppo todeta minkä tahansa indeksin markkinadatasta. Liike on identtinen vaikkapa Helsingissä ja Tokion pörssissä, tai missä vain.

https://www.tradingview.com/symbols/NASDAQ-OMXS30/

https://www.tradingview.com/symbols/FX-JPN225/

Eivät paniikit ikuisesti kestä, ja tämäkin jarrutti loppuviikosta kuten Jukan osakelistaa viikolla analysoidessani ounastelin. Keskipitkä trendi ei silti ole välttämättä ohi, vaikka viikkoindikaattorit ovat tulleet pohjaan. Koska trendi-indikaattorit ovat yhä vahvasti putoavat, korjausliike saattaa jäädä lyhyeksi ja syöksy jatkua vähän happea vedettyään. Tähän en uskalla ottaa nyt vahvaa kantaa.

Laskumarkkinoille on tyypillistä, että juuri koettujen kovien pudotusten jälkeen markkina rauhoittuu ja naputtelee hissukseen ylös joitakin viikkoja. Se antaa monille sijoittajille signaalin ”vaara ohi”, ja he ryntäävät innoissaan ostoksille, kun alennusmyynnistä on edes rippeet vielä jäljellä. Muttei mene kuin muutama viikko tai korkeintaan reilu kuukausi, kun heidän kauhukseen paniikki iskee taas ja osakkeet sukeltavat.

Tämä hyvin tavallinen laskumarkkinan kuvio on helppo havaita vaikkapa isojen eurooppalaisten yhtiöiden kurssidatasta. Helmikuun paniikkia seurasi helpotusralli maaliskuun lopusta toukokuun puoliväliin, eli varsin tyypillinen laskumarkkinan keskipitkä trendi ylös – joka kuitenkin kääntyi taas reippaaseen laskuun. Se on jatkunut nykivästi kiihtyen viime päiviin asti. Paljon selvempää kuvaa trendien toiminnasta ei voi saada kuin tuosta grafiikasta.

https://www.tradingview.com/symbols/FX-EUSTX50/

Noihin helpotusralleihin on moni haksahtanut. Nyt kuuma kysymys tietenkin on, joko keskipitkä trendi kääntyy eli kurssit nousevat useita viikkoja. Ja ennen muuta, merkitseekö se jo pitkän trendin taitetta, jos näin käy.

Kp-trendin pohja saattoi olla tosiaan tässä, vaikka kuten sanoin en siitä valalle mene. Siitä saataneen vankempaa tietoa muutaman viikon sisään. Joka tapauksessa keskipitkä trendi alas jatkuessaan ei kauan enää varmasti kestä, sillä laskumarkkinassa sen yhtäjaksoinen kesto ei ole ollut koskaan paria kuukautta enemmän henkilökohtaisen kokemukseni ja tutkimustenikaan mukaan.

Mutta laskutrendit ovat yleensä rajuimpia loppupäässään, joten jatkuessaan pudotus voi olla taas todella raju. Edellisessä laskumarkkinassa pudotuksen toinen aalto marraskuun lopusta helmikuun alkuun kesti sen reilun pari kuukautta ja söi vaikkapa ao. Stoxx50 -indeksiä reilusti yli 20 prosenttia. Jos näin käy nytkin, vuodenvaihteessa ollaan reilusti nykyistä alempana.

Sitä en lupaa, mutta kohtalaisen mahdollisena pidän. Ja, ennen kaikkea, pysyn jo vuoden alussa esittämässäni tuolloin taatusti harvinaisessa arviossa, että olemme tulossa laskumarkkinaan. Joten on samantekevää, tekevätkö pörssit nyt pidemmän kp-trendin ylös vai tullaanko alas ripeämpää tahtia ilman happihyppyjä. Markkinoiden pohja ei mielestäni ollut tuossa, vaikkakaan se ei ehkä ajallisesti enää kaukana ole.

Ja laskumarkkinoiden luonteeseen kuuluu panikoida kunnolla kekkerin lopuksi. Siihen viittaa monen muun tekijän ohella VIX, jonka huippuja ei pitkien indikaattorien mukaan ole nähty – eikä se vielä todella paniikkilukemissa käynytkään. Silloin rymistellään päälle 40 lukemissa. Odotan näin käyvän talven mittaan. Tarkemmin en nyt ennustele, koska minnekään ei ole kiire.

https://www.tradingview.com/symbols/TVC-VIX/

Jos skenario toteutuu, eivät valtavirran analyytikotkaan enää myrskyn pohjilla hoe talouden perusteiden olevan kunnossa ja yritysten tuloskehityksen jatkuvan myönteisenä. Sitten mylläävät taas perinteiset kriisianalyysit ja -ennusteet, ja kameran edessä kravatti täristen sopertavat analyytikot toivovat yleisön ja varsinkin maksavien asiakkaiden unohtavan, että heidän ennusteensa olivat taas kuukausikaupalla todellisuutta ja markkinoita jäljessä.

Kruunua olen luvannut käsitellä, mutta joudun sen jättämään taas väliin jutun turpoamisen takia – ja toisaalta siksikin, että indikaattorit ovat ristiriitaiset, ja niiden tulkitseminen vaatii paneutumista. Yritän ehtiä.

Kommentit

Comment: 

sormet syyhyä jo seuraavaa dippiä! Silloin pääsisi jo kunnolla ostelemaan osakkeita. Nykyisessä "dipissä" tuli ostettua lisää osakkeita vain 3% salkun arvosta. Seuraavassa dipissä voisi ostaa jo 25% salkun arvosta lisää osakkeita.

Nykyinen nousu on todennäköisesti pelkkä dead cat bounce.

Comment: 

Tämä on tosiaan omakin käsitys. Näissä hommissa toki oppii, ettei kannata olla liian varma mistään, mutta joku näkemys on muodostettava mahdollisiman hyvin perustein.

Comment: 

viikko sitten, että tällä viikolla olisi tullut vielä pari prosenttia laskua ja pohjat olisi ollut siinä. Tällöin olisi testattu alkuvuoden pohjia. Nyt kun sitä ei tullut niin nykyinen veikkaus on, etttä seuraavat 2 viikkoa - 2 kuukautta kevyttä nousua ja sitten tullaan pikkuisen nyt nähtyjä pohjia alemmaksi. Vuoden päästä veikkaisin, että indeksit kuitenkin reilusti plussalla. Tämä siis jenkkilandiassa.

Jos Trump taas saa solmittua kauppasopimuksen Kiinan kanssa, niin sitten alkaa kova ralli. Nykyiset huonot osarit selittyvät pitkälti kauppasodalla.

Comment: 

Lasku on takana ilman ihmettä, mutta mikä tilanne on suhteessa tähän päivään riippuu pohjan syvyydestä. USA:ssa ainakin on yhä paljon hyvin hintavia osakkeita, muualla tilanne on jo toinen, arvostustasot ovat normalisoituneet ainakin paljon, ja jonkin verran jenkeissäkin.

Lisää uusi kommentti

You must have JavaScript enabled to use this form.

Suodatettu HTML

  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6> <img> <map> <hr> <br> <br /> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <table> <tr> <td> <em> <b> <u> <i> <strong> <font> <del> <ins> <sub> <sup> <pre> <address> <strike> <caption>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
To prevent automated spam submissions leave this field empty.
File attachments
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 150 KB.
Sallitut tiedostotyypit: txt jpg png.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistamme että olet oikea inhimillinen käyttäjä (eikä koneellinen roskapostittaja)
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.