Markkinakatsaus: Laskumarkkina iski kehittyviin markkinoihin

Korjausta alas odotin viikko sitten, ja sen saimme. Joissakin pörsseissä se oli aika reipaskin. Mutta onko kyse lyhyestä trendistä, joka kääntyy taas ylös entisellä vauhdilla – puhun USA:sta tässä tapauksessa – vai joko tosiaan keskipitkä trendi kääntyisi alas muutamaksi kuukaudeksi – ja jopa pitkä trendi alkaisi tehdä lähtöä laskumarkkinaan?

Merkeistä ei ainakaan ole pulaa, mutta markkinoiden sitkeys jaksaa joskus yllättää. Kevään rajun korjausliikkeen jälkeinen ralli jenkkipörsseissä yllätti jossain määrin minut, vaikka isompaa liikettä odottelinkin vasta syksylle ja talvelle. Ja sellaiseen on yhä kaikki saumat.

VIX kurkkasi jo päälle 15 pinnan, ja kp-indikaattorit ovat yhä nousussa, joten syyskuun loppuun tai lokakuun alkupuolelle odotan roiskausta, kuten olen tehnyt alunperinkin – en siis joka viikolle sellaisia odota, kuten jotkut kommentaattorit väittävät. Markkinoiden isot liikkeet ovat hitaita, niitä ei monta vuodessa ole, kun paniikeista puhutaan.

https://www.tradingview.com/symbols/TVC-VIX/

Trumpin aggressiivinen elvytys on tehonnut toistaiseksi hyvin, mutta kertaluontoisten veronalennusten vipuvarsi keskellä vahvaa suhdannetta on tuloksiin ja yleensä talouteen vähän kuin housuihin kusemista pakkasella. Lämmittää aikansa, mutta kusen jäähdyttyä edessä ovat uudet murheet, tässä tapauksessa budjettivajaan turpoaminen entisestään, sekä inflaation kiihtyminen. USA:lla ja Turkilla on ratkaisevia eroja, mutta Erdoganin ylikuumentamispolitiikan seuraukset eivät ole vieraita Yhdysvalloissakaan, jos Trump saa linjansa läpi rahapolitiikassakin. En toistaiseksi sitä usko, mutta vannomatta paras.

Kehittyvien maiden pörssit ovat jo virallisesti laskumarkkinassa. Ennen kaikkea syynä on vahva dollari, mutta joka tapauksessa riskejä alkaa kasaantua sieltäkin suunnalta. Kun velkaisten maiden maksukyky heikkenee ja talous alkaa jäähtyä, ei se jää seurauksitta teollisuusmaissakaan – toisin kuin Trump kuvittelee nollasummapelilogiikallaan.

https://www.bloomberg.com/news/articles/2018-09-07/more-pain-expected-after-emerging-stocks-fall-into-bear-market?srnd=premium-europe

Trumpin pakkomielle, kauppavaje, on vain syventynyt. Miten se voisi kohentua, kun muu maailma alkaa hiipua vahvan dollarin, kauppasodan, velkaongelmien ja laskusuhdanteen kourissa. Jos Yhdysvallat selviää tästä muun maailman taantumisesta kuivin jaloin niin olen ällistynyt ja lupaan olla pilkkaamatta Trumpia enää koskaan ainakaan talouden osalta. Mutta onpa hänellä vielä aikaa huseerata, tätäkin vaalikautta vielä riittää.

Korjausliike oli näin lyhyelle ajalle raju, hyvin pärjännyt OMX:kin kyykkäsi kunnolla. Kuten korostan, markkinoiden liikkeet ovat ylikansallisia, ja etenkin laskuissa. Kunnon paniikista ei ollut vielä kuin aavistus, mutta Helsingissä osakkeet sukelsivat muun maailman mukana nelisen prosenttia. Se on aika haipakkaa viikossa.

Ja todistaa taas sen, että jos osakkeet ovat globaalisti yliostettuja vaikka lyhyelläkin trendimittarilla, on parempi olla niihin koskematta. Tekninen analyysi ei ole virheetön tai aukoton systeemi, mutta kyllä sillä pahimmat virheet väistää. En koskaan mene ostoksille, jos TA:n mukaan hetki ei ole suotuisa. Harvoin sitä tarvitsee katua. Jos osakkeiden keskituotto on 8 % vuodessa niin jo viikon odotuksella voit parantaa tulostasi oleellisesti.

https://www.tradingview.com/symbols/OMXHEX-OMXH25/

Huolestuneista analyyseista ei ole viime aikoina ollut pula. Tässä niitä lisää. En yleensä annan toisten arvioille isommin painoa, koska niitä on tarjolla joka lähtöön, mutta hyvin perusteltuja kyllä luen tarkkaan. Kyseinen strategi korostaa rahapolitiikan merkitystä, ja sehän onkin perinteisesti ollut markkinaliikkeiden viimekätinen perälauta. Kun korot tarpeeksi nousevat niin noutaja tulee noususuhdanteelle, jos ei muista syistä.

https://www.marketwatch.com/story/stocks-are-in-the-danger-zone-and-it-i...

Arvioin joku aika sitten Nasdaqin teknisten merkkien olevan pisteessä, että reipas korjaus voisi tulla lähiaikoina. Aika rivakasti se nyt droppasikin, mutta oleellista on, joko sen pitkä ostohuuma voisi alkaa taantua pidemmäksi aikaa. Kuukausi-indikaattorit ovat kihisseet niin kuumina, että vastaavaa löytyy vain teknokuplasta 2000-luvun taitteesta.

Oma odotus on, että kohta tekno-osakeoptimismi kokee pahimman kolauksen pitkään aikaan. Muutamat tärkeät indikaattorit sukeltavat sellaisessa kulmassa, että sen perusteella siihen ei kauan mene. Teslan kohdalla sijoittajat ovat tulossa järkiinsä, eikä se ainoa karkeasti ylihintainen yhtiö ole, joskin omassa sarjassaan tuon kokoluokan yhtiöissä.

Öljyn pitkän hintarallin povasin loppuneen jo jokin aika sitten. Arvio on pitänyt kutinsa toistaiseksi, ja olen asiasta aina varmempi. Öljy on perinteinen suhdannemittari. Tuskin se hetkeen isoja liikkeitä tekee, mutta pääsuunta on minun mukaani sahaten alas, ennen pitkää vauhdikkaastikin.

https://www.tradingview.com/symbols/USOIL/

Kommentit

Comment: 

indeksit tippuivat joo 2-4% tällä viikolla, mutta se on vielä normaalia heiluntaa. vielä on pitkä matka fair value tasoihin, sillä osakkeiden pitäisi tippua vielä 10-20%. tällöin aloitan vasta itse ostot.

vieläkö näet tämän mahdolliseksi? itse en jenkkiosakkeissa näe tällaista laskupotentiaalia. verohuojennukset pitävät tästä huolen vielä seuraavat 2-4 kvartaalia.

P.S. lisäksi ongelma dollarin vahvistumisessa on, että jenkkiosakkeet eivät laske euromääräisesti!

Comment: 

Kuten olen koko ajan painottanut, VIX tekee tavallisesti pari kolme kovaa loikkaa joka vuosi eli se ryntää päälle 20 pisteen. Kasassa on yksi loikka keväältä, joten odotan niin käyvän kyllä syksyn mittaan, etenkin kun indikaattorit ovat selvässä nousussa. Ja jos laskumarkkina tulee niin se kestää kyllä sitten vuoden verran - kehittyvien markkinoiden pudotushan on jo kestänyt vuoden alusta asti.

Tuleeko laskumarkkina? Tulee varmasti, mutta koska. Odotan niin käyvän viimeistään vuoden sisään, mutta ajoituksen pitäisi tietty olla aika hyvä, jos liikkeistä aikoo hyötyä. Itse en koske osakkeisiin ainakaan ennenkuin VIX tekee sen loikkansa, katson sitten tilannetta - ja tietysti arvioin sitä täällä.

 

Comment: 

Se on ongelma jenkkiosakkeiden kanssa - kun osakkeet halpenevat niin tavallisesti dollari vahvistuu. 

Lisää uusi kommentti

You must have JavaScript enabled to use this form.

Suodatettu HTML

  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6> <img> <map> <hr> <br> <br /> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <table> <tr> <td> <em> <b> <u> <i> <strong> <font> <del> <ins> <sub> <sup> <pre> <address> <strike> <caption>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
To prevent automated spam submissions leave this field empty.
File attachments
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 150 KB.
Sallitut tiedostotyypit: txt jpg png.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistamme että olet oikea inhimillinen käyttäjä (eikä koneellinen roskapostittaja)
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.