Kaupalliset investoinnit ovat poistaneet köyhyyden maailmasta

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Maailmanpankki on valtioiden välinen yhteistyöelin joka pyrkii vähentämään köyhyyttä maailmassa. Tämä tavoite on saavutettu erinomaisen hyvin. Äärimmäinen köyhyys on vähentynyt ja traditionaalinen nälänhätäalueille viety apu on harvinaista (punainen osa oikealla olevassa kuvassa).

Köyhyyden ovat tilastojen mukaan poistaneet yritysten tekemät suorat kaupalliset investoinnit, joiden mukana on kulkenut jämäkkä ohjaus, jolla kehittyvien maiden ihmiset on ohjattu osaksi globaalia talouselämää. Ukomaisten yritysten työntekijät ovat olleet tiukassa ja osaavassa ohjauksessa.

Suorat kaupalliset investoinnit alkoivat lisääntyä vuoden 1995 paikkeilla (kuva alla) ja samalla alkoi kehittyvien maiden nopea kehitys ja köyhyyden vähentyminen. Köyhyyden vähentyminen on kaupallisen globalisaation suoma siunaus.

Kehitysapu oli ennen vuotta 1995 uskonnollisten yhteisöjen ja henkiolentokulttien hallussa (Kirkon ulkomaanapu, Muslimilähetys,...). Uskonnolliset yhteisöt tekivät arvokasta työtä ennen kaikkea lukutaidon, kielitaidon ja perusopetuksen saralla. Nopea kehitys ei olisi ollut mahdollista ilman tuota valmistavaa työtä.

Rahan muodossa annettu vastikkeeton kehitysapu on osoittautunut vahingolliseksi. Rahalla kehittyvä maa voi ostaa ulkomaisia hyödykkeitä joilla oma tuotanto korvaantuu. Raha nostaa palkkatasoa ja harvat omat vientituotteet eivät nekään enää mene kaupaksi. Vastikkeettoman kehitysapurahan jakaminen onkin osoittautunut vahingolliseksi toiminnaksi joka tuhoaa ne vähät talouden rakenteet mitä kehittyvällä maalla on. Onneksi vastikkeettomasti jaettuja kehitysapumäärärahoja ollaan ratkaisevasti vähennetty.

 

Kuvien lähteet: 

 

 

 

Kommentit

Comment: 

Olipa raikas ja rohkea tarina. Tykkäsin. Yksi kehityksen hankala vastavoima on kehittyvien maiden ylempi luokka. Jos massat kehittyvissä maissa saavat koulutusta, työtä, oikeutta ja hyvinvointia, niin kehittyvien maiden eliitti menettää autokuskinsa, siivoojansa, puutarhurinsa ynnä muun palvelusväkensä ihan niinkuin me Suomen äveriäät olemme menettäneet omamme jo kauan sitten. Siksi monessa kehittyvässä maassa eliitillä ei ole kiirettä uudistuksiin. Heille sopisi paremmin vanha henkiolentotarina/almujärjestelmä, joka pitäisi köyhät köyhinä palvelijoina.

Comment: 

Köyhyyteen liittyvissä keskusteluissa itseä aina hymyilyttää, että kahdeksalla maailman rikkaimmalla on varallisuutta saman verran kuin 50 prosentilla maailman köyhistä. Köyhyyden poisto on tärkeää mutta myös nykyisten toimintojen uudistaminen on tärkeää, jotta saadaan aikaiseksi kestävyyttä. Jos monien kehittyvien maiden eliitillä ei ole kiirettä, niin ei sitä ole kyllä kehittyneiden maiden eliitillä.

Ihminen on luonnostaan eläin, joka kykenee harvoin käsittelemään omaan elintasoonsa heikentävästi kohdistuvia toimia, vaikka niillä saataisiin parannettua miljoonien ihmisten elinoloja. Samat epätasa-arvoisuuden kysymykset ovat pöydällä niin Suomessa kuin Ghanassa, rahallisten summien suuruudet ovat vain eri tasoa.

Comment: 

Tuo on muuten totta, että myöskään kehittyneiden maiden eliitillä ei ole suurta kiirettä muuttaa asioita. Taitoakin taitaa puuttua: hoidetaan mieluummin omaa huonoa omaatuntoa kuin kehittyvien maiden vähävaraisten asioita. Jotenkin pitäisi saada oikeutta kehittyvien maiden vähävaraisille=korruptio kitkettyä, koulutusta lisää etenkin tytöille. Sitten tämä jonka kertominen on vaikeaa, koska omat rahanikin tulevat välillisesti näistä: aineettomat oikeudet. Viimevuosisadalla ne olivat välttämätön kannuste innovaatioihin. Tällä vuosisadalla niiden roolina on pitää köyhät köyhinä ja imuroida rahat rikkaille. EUkin on kunnostautunut aineettomien oikeuksien vahvistamisesta. Erittäin itsekästä.

Lisää uusi kommentti

You must have JavaScript enabled to use this form.

Suodatettu HTML

  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6> <img> <map> <hr> <br> <br /> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <table> <tr> <td> <em> <b> <u> <i> <strong> <font> <del> <ins> <sub> <sup> <pre> <address> <strike> <caption>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
To prevent automated spam submissions leave this field empty.
File attachments
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 150 KB.
Sallitut tiedostotyypit: txt jpg png.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistamme että olet oikea inhimillinen käyttäjä (eikä koneellinen roskapostittaja)
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.