Käyttäjän Piksu Toimitus blogi

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Huolimattomuus laskujen maksamisessa lisääntyy

   Maksuhäiriöisten henkilöiden ja yritysten määrä on kasvanut viime vuosina. Vuoden aikana maksuhäiriörekisteriin on päätynyt lähes 18 000 uutta henkilöä (+ 5,7 %) ja 4 800 yritystä (+11 %). Henkilömäärä luottotietorekisterissä ei ole kasvanut yhtä nopeasti sitten vuoden 1996 (+ 6,8 %). Maksuhäiriömerkinnän saaneita henkilöitä on tällä hetkellä lähes 330 000 ja yrityksiä yli 47 000.

Yritykset, joilla maksuhäiriömerkintä (Tietojen lähde: Asiakastieto)

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Veronmaksajat: Palkkaverot laskeneet 7-9 % 90- luvun lamavuosista

  Palkansaajan tuloveroprosentit ovat keventyneet 7‒9 prosenttiyksikköä 1990-luvun alun lamavuosista. Kevennykset eivät ole vähentäneet tuloverotuksen progressiivisuutta, sillä palkansaajan tuloveroprosentteja on alennettu kautta linjan.

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Kuluttajiat luottavat talouden hyvään kehitykseen

Teollisuuden luottamus on laskenut kevään aikana kaikkialla maailmassa (Eurolueella, USA:ssa, Kiinassa, Intiassa, Japanissa,..) ennakoiden suhdannekäännettä, mutta kuluttajat ovat itsepintaisen luottavaisia. Kumpaakohan sijoittajan kannattaa uskoa?

Kuluttajien luottamus Euroalueella ja Suomessa (Lähde: Suomen Pankki / Euroopan Komissio)

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Golfosakkeet ovat "edullisia"

Lomaosakkeiden ja golfosakkeiden kauppa käy helteellä kuumana. Varsinaisia sijoittajan tuotteita nämä eivät ole. Vuotuinen hoitovastike on melkoinen ja omistaminen on ennen kaikkea harrastusta ja lomanviettoa.

Molemmille löytyy järkevät jälkimarkkinat, joiden hinnat ovat uushankinta-arvoa edullisemmat. Lomaosakkeita saa jälkimarkkinoilta yli 50% alennuksella ja golfosakkeita halvimmillaan muutamalla sadalla eurolla. 

Lomaosakkeiden "pörssi":  http://www.lomaosake.fi

Gofosakkeiden "pörssi":  http://www.golfpiste.fi/porssi

Golfosakkeita saa edullisesti. Vanhoja pelaajia poistuu harrastuksen parista hieman nopeammin kuin uusia tulee ja tästä syystä jälkimarkkinat suosivat ostajaa. Siksi nyt onkin edullista aloittaa golf.

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Rakastamme kotimaamme kesää selviää Tilastokeskuksen matkailutilastosta

Rakastamme kotimaataamme selviää tilastokeskuksen tuottamasta ja Findikaattorin julkaisemasta matkailutilastosta. Liikumme mielellämme kotimaassa ja arvostamme yhä enemmän kotimaan tarjoamia elämyksiä. Kotimisten kokemusten suosiminen on kasvanut jo yli kymmenen vuotta ja nyt Suomeen suuntautuu jo yli 30'000'000 matkaa - kuusi yöpymisiä sisältänyttä matkaa jokaista suomalaista kohden. 

Suomalaisten matkailu  (Lähde: Tilastokeskus/findikaattori)

Kotimaan suosio johtunee:

  • hyvästä joukosta erilaisia festivaaleja ja kulttuuritilaisuuksia
  • hyvästä diverisiteetin arvostuksesta, joka on johtanut suomalaisen asumis-, seurustelu- ja kulttuuri- miljöön rikastumiseen (vaikka poliittisten liikkeiden suosion perusteella voisi kuvitella että täällä ollaan yhä tiukkapipoisempia)
  • kauniista kesäsäistä
Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Keksintösäätiö parantaa aloittaville yrittäjille suunnattuja ilmaispalveluita

Keksintösäätiö etsii ja auttaa yksityishenkilöitä ja aloittavia yrittäjiä kehittämään keksintöjä ja innovatiivisia ideoita.

Uusien suomalaisten tuotteiden ja palveluiden kehittäminen helpottuu, kun Keksintosaatiö lähtee mukaan Suomalaisen Työn Liiton huhtikuussa lanseeraamaan nettiyhteisöön, Avainklubiin.

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Osakemarkkinat voivat syksyllä piristyä

Mitkä ovat kesäisen kurssilaskumme taustatekijät? Tässä pari merkittävä syytä:

  1. Maailmanlaajuisten suhdanneindikaattorien heikkous
  2. Suurten sijoituspääomien virta Kiinan ja Intian korkomarkkinoille
  3. Muut syyt (valtioiden velkakriisit, poliittiset huolet,......)

Globaali ostopäälikköindeksi (Lähde: JPMorgan/ism)

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

VTV: Menestymme suurkaupunki- ja metropolialueita kehittämällä

Valtiontalouden Tarkastusvirasto (VTV): Metropolialueella ja suurkaupunkiseuduilla on suuri merkitys koko maan tuotannon ja talouden kehityksen kannalta. Oikein suunnatuilla kaupunkipoliittisilla toimilla voidaan tukea talouden elpymistä sekä edistää sosiaalista eheyttä, nuorten työllistymistä sekä ympäristön tilan kohentamista.

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Palkansaajat arvioivat Suomen talouden kasvuksi runsaat 3 prosenttia

Palkansaajien tutkimuslaitos (PT) pitää Suomen talouskasvua koskevan ennusteensa ennallaan.
Kokonaistuotanto kasvaa PT:n mukaan tänä vuonna 3,8 prosenttia ja ensi vuonna 3,1 prosenttia.

PT:n päivitetyn talousennusteen mukaan elpymisen voi katkaista vain uusi avoin kriisi, jonka todennäköisyyttä voidaan vielä toistaiseksi pitää pienenä, muttei merkityksettömänä.

Suomen julkisen talouden rahoitusasema vahvistuu PT:n Eero Lehto mukaan tuntuvasti jo tänä vuonna.

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

IMF: Maailmantalous jatkaa kasvuaan - riskit kasautuvat

IMF:n kesäkuun maailmantaloudellisen katsauksen mukaan talous kasvaa, mutta maailmantalouden riskit hiljakseltaan kasvavat. Riskit johtuvat kehnon johtamisen aiheuttamista valtiontalouksien epätasapainoista ja kehittyvien maiden talouksien ylikuumenemisesta.

Kasvu on epätasaista ja kehittyneiden maiden taloudet ovat yllättävän heikkoja, kun taas kehittyvien maiden taloudet porskuttavat vahvasti eteenpäin.

IMF ei kuitenkaan usko merkittävään hidastumiseen ja ennustaa maailmantaloudelle 4...4,5% kasvua sekä tälle vuodelle, että myös vuodelle 2012.

Piksu toimituksen huomio:  Alkuvuodesta koettu pörssilasku jää väliaikaiseksi, jos IMF:n ennuste toteutuu. On kuitenkin otettava huomioon, että IMF välttelee huonojen ennusteiden antamista. Tämä johtuu siitä, että IMF kokee vastuuta maailmantaloudesta, eikä se halua antaa sellaista viestiä, joka pahentaisi tilannetta. Mutta toisaalta IMF on yleensä ollut oikeassa.

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Asiakastieto: Suomen nuoret ryhtyvät innolla yrittäjiksi

    Suomessa perustetaan vuosittain yli 30 000 uutta yritystä. Vuonna 2008 alkanut taantuma taittoi parhaan terän aloitusmääristä, mutta nyt ne ovat jälleen kääntyneet kasvuun. Erityisen paljon uusia nuoria yrittäjiä on Juko Leinon ja Atte Hännisen tutkimuksen mukaan Etelä-Pohjanmaan, Keski-Suomen, Pirkanmaan ja Pohjanmaan maakunnissa.

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Teknologiateollisuus: Suomalainen ohjelmistoliiketoiminta on kilpailukykyistä

Suomalaisen ohjelmistoliiketoiminnan liikevaihto kasvoi vuonna 2010 viisi prosenttia ja oli 3,2 miljardia euroa. Koska ala kärsi taantumassa vain vähän (-1%), tarkoittaa tämä kasvua lamaa edeltäneeseen tasoon nähden. Lisäksi yritysten liikevaihtoennusteissa näkyy selvä kohentuminen vuodelle 2011.

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Vuokraturva: Asunnonvuokrauksen sesonki ajoittuu kesään

Vuoden vilkkain aika asuntojen vuokramarkkinoilla ajoittuu kesään. Kolmen kesäkuukauden aikana tehdään yhtä paljon vuokrasopimuksia kuin koko muun vuoden aikana yhteensä.

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Veronmaksajien analyysi: hallitusohjelma ihan Ok

  Veronmaksajain keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen pitää hallitusohjelman talous- ja verolinjauksia tyydyttävinä. Tärkeintä on, että ansiotulojen verotusta uhannut mittava kiristyminen torjuttiin kokonaan. Myös muissa veroratkaisuissa löydettiin pääosin kohtuullisia kompromisseja.

- Ansiotulojen verotuksen pitäminen enintään nykytasolla mahdollistaa palkansaajien ostovoiman kääntymisen jälleen nousuun kuluvan vuoden notkahduksen jälkeen. Tärkeää on myös hallituksen viestittämä valmius lisäkevennyksiin maltillisten palkkaratkaisujen yhteydessä.

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Osakkeiden arvostustasot maltillisia

Osakkeiden arvostustasot ovat maltillisia. Osakkeiden markkina-arvon suhde tulokseen (P/E -suhde) on monissa maissa 15 luokkaa, joka on aika lähellä pitkän ajan keskiarvoa. Korot ovat pienistä nousupaineista huolimatta historiallisen alhaiset ja niinpä osakkeista saa tällä hetkellä ihan mukavaa tuottoa. Ja muutenkin osakkeiden hinnat ovat kesällä hieman muuta vuotta edullisempia ja niinpä kesähelteillä voikin olla hyvä hetki valmistautua varovaisesti täydentämään osake- ja rahasto- sijoituksia.

Osakkeiden maakohtaiset arvostustasot (Lähde: ishares.com)

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Suomi vaatii tiukkoja ennaltaehkäiseviä toimia Kreikan kaltaisten kriisien ehkäisemiseksi

EU-maiden valtiovarainministerit kokoontuvat tiistaina 14.6. kello 19 epäviralliselle illalliselle keskustelemaan talouspolitiikan koordinaatiota koskevasta lainsäädäntöpaketista.

Suomen näkemyksen mukaan neuvoteltaessa Euroopan parlamentin kanssa tulee painottaa EU:n ja euroalueen talouspolitiikan koordinaation uudistamiselle asetettuja keskeisiä tavoitteita, jotka ovat vakaus- ja kasvusopimuksen ennaltaehkäisevän osan vahvistaminen, velkakriteerin käyttöönotto sekä liiallisia tasapainottomuuksia koskevan menettelyn käynnistäminen.

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Suuryritykset keskittyvät yrityksensä sisäiseen yhteistyöhön

Teknologiayhtiö Siemens IT Soulutions and Services Oy:n  teettämän tutkimuksen (tutkimusraportti.pdf) mukaan 90 % suomalaisten suuryritysten johtajista pitää yrityksensä sisäistä yhteistyötä keskeisenä arvona. Yhteistyö koetaan hyödylliseksi yrityksen sisällä mutta kumppanien kanssa yhteistyötä epäröidään. 

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Yksilöllinen sopiminen lisää työtyytyväisyyttä

      Suomen Yrittäjien tuore selvitys kertoo työntekijöiden olevan työsuhteidensa keskeisiin ehtoihin tyytyväisimpiä niissä pienissä yrityksissä, joissa työehdoista sovitaan yksilöllisesti työnantajan ja työntekijän välillä.

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Maanmittauslaitoksen kiinteistönvaihdantajärjestelmä automatisoi kiinteistökaupan

Kiinteistöjen ostaminen ja myyminen on ollut paljon osakekauppaa hankalampaa. Nyt tähän on tulossa muutos.

Maanmittauslaitos uudistaa vuodesta 2015 alkaen kiinteistövaihdannan perinpohjaistesti niin, että kiinteistökauppa on mahdollista hoitaa paperittomasti verkossa. Tämä vapauttaa suomalaisten 300 miljardin euron arvoisen kiinteistöomaisuuden automaattisen kaupankäynnin piiriin. Vaihdantajärjestelmän piiriin tulee noin kaksi kertaa suomen pörssin kokoinen määrä varallisuutta. 

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Mobiiliohjelmistojen osaajat hakevat uusia asiakkaita; Ixonos avaa konttorin Koreassa

Suomalaiset mobiiliohjelmistojen osaajat joutuvat hakemaan asiakkaansa uudesta suunnasta. Eräänä esimerkkinä tästä trendistä Ixonos avaa konttorin Etelä-Korean Soulissa.

   Ixonos on yksi maailman johtavista langattomien teknologioiden sekä mobiililaitteiden, mobiilipalveluiden ja mobiiliohjelmistojen kehittäjistä, joka keskittyy erityisesti elämyksellisten käyttökokemusten tuottamiseen. Uusi, Etelä-Korean, toimipiste toimii alueellisena asiakasrajapintana, myyntikonttorina ja teknisen tuen palvelupisteenä sekä nykyisille että uusille asiakkaille.  

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Börsveckan: Neljä ostosuositusta

Kabe, Itab, Fortnox ja Concentric ostosuositukset lehden viimeisimmässä numerossa. Odota-suosituksen saavat GHP, Linkmed, Peab ja Biogaia.

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Osakekursseissa maailmanlaajuinen kesädippi

Kesäksi rannalle ja irti osakkeista on vanha viisaus, joka toimii useimpina vuosina. Eikä ilmiö ole pelkästään  suomalainen, se pätee maailmanlaajuisesti. Ohessa globaalien sektorien viimeisen vuoden kurssikäyrät dollareissa. Kaikki sektorit ovat laskeneet toukokuun alusta alkaen.

Maailmanlaajuisten sektori-indeksien viimeisen vuoden kehitys (Lähde:  Google)

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Yksikkötyökustannukset ennakoivat pörssikurssien kehitystä

Yksikkötyökustannukset ovat hyvä pörssikursseja ennustava indikaattori kuten oheisista graafeista voimme havaita. Yksikkötyökustannusten käänne kertoo yritysten toimintaympäristössä ja kustannuksissa tapahtuvasta muutoksesta ja se vaikuttaa viiveellä myös yritysten tuottoennusteisiin ja pörssikursseihin. Siksi yksikkötyökustannusten ja pörssikurssien käyrät ovat enemmän tai vähemmän toistensa peilikuvia niin, että yksikkötyökustannusten muutos ennakoi muutamalla kuukaudella pörssikursseja.

 HEX pörssin markkina-arvo (Lähde:  Suomen Pankki) ja euroalueen yksikkötyökustannusten muutosprosentti (Lähde:  ECB)

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Finanssivalvonta: Pankki- ja vakuutussektorien vakavaraisuus vahvaa

Pankki- ja vakuutussektorien vakavaraisuus on Suomessa säilynyt vahvana vuoden 2011 ensimmäisellä neljänneksellä. 

Pankkisektorin vakavaraisuussuhde 31.3.2011 oli 14,7 % (31.12.2010: 14,4 %). Pieni nousu johtui lähinnä omien varojen vaateen alentumisesta ja voittovarojen kasvusta. Yhteenlaskettu pankkisektorin pääomapuskuri, joka ylittää 8 %:n minimivakavaraisuusvaatimuksen, oli kasvanut 9,9 miljardiin euroon (31.12.2010: 9,6 mrd. euroa).

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Börsveckan: Neljä uutta ostosuositusta

Osta Avega, Mabi, Fagerhult ja Billerud. Älä osallistu Boule Diagnosticsin listautumisantiin. Odota  Indutraden, Kopparberg Mineralin ja Electran kanssa. Näin suosittelee Börsveckan tällä kertaa.

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Kuluttajien luottamus heikkenee - miten käy pörssikurssien ?

Kuluttajien luottamus on tilastokeskuksen viimeisimmän kuluttajabarometrin mukaan heikentynyt. Kuluttajat osasivat ennustaa vuoden 2007 pörssilaskun alkamisen ja vuoden 2009 pörssinousun aivan oikein. Alla oleva Suomen pankin pörssin markkina-arvoa kuvaava graafi yhdistettynä Tilastokeskuksen kuluttajabarometriin kuvaa tätä yhteyttä.

Ovatko kuluttajat tälläkin kerralla oikeassa?

Pörssin markkina-arvo (ylempi) ja kuluttajien luottamus (alempi) vuodesta 2000 alkaen (Lähteet: tilastokeskus, Suomen Pankki)

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Valtiontalouden tarkastusvirasto: Valtiolla tavoitteellisempi ja selkeämpi hallintotapa

Suomen valtion tilinpäätöksissä on siirrytty tapahtuneen kuvailusta tavoitteiden saavuttamisen arvioimiseen. Tämä on positiivista kehitystä, joka jatkossa ohjaa valtiota tavoitteellisempaan ja selkeämpään johtamiseen.

Euroalueen valtioiden valtiontalous ja yksityisten rahoituslaitosten taseet ja vastuut sekä riskit ovat kietoutuneet toisiinsa heikosti läpinäkyvällä tavalla. Suomen valtion velkaantumisen kasvun pysäyttäminen on nyt entistä tärkeämpää. Valtion velan kasvuvauhti hidastui selvästi edellisvuodesta, mutta on edelleen huolestuttavalla uralla.

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Veckans affärer: Myy sisustusliike, osta terveydenhuoltoa

Veckans affärer antaa myyntisuosituksen Hemtexille, mutta suosittelee Global Health Partnersia:

 

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Uusi hallitus haluaa parantaa perusturvaa - työttömyyskassat yllättäen kantona kaskessa

Julkisuudessa olleiden tietojen perusteella uusi hallitus on korottamassa kansalaisten perusturvaa. Ainakin Kokoomus, SDP, Vasemmistoliitto ja Kristillinen liitto ovat julkisesti olleet perusturvan parantamisen kannalla. Asialle on vankka peruste. Oheisesta Tilastokeskuksen tuottamasta aineistosta selviää, että kaikkein heikoimmin toimeen tulevien asema on jo kahdenkymmenen vuoden ajan heikentynyt. Eikä tämä ole talouselämän etu. Perusturvattomuus ei kannusta luovuuteen ja rikkaaseen kulttuuriin, jotka ovat talouselämän kukoistuksen edellytyksiä.

Kotitalouksien käytettävissä olevat tulot (Lähde: findikaattori/tilastokeskus)

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Saksan suhdannekello pysähtyy näyttämään korkeasuhdannetta ?

Saksalaisen IFO instituutin mittaama suhdannekello visualisoi Saksan ja keski-Euroopan makrotaloudellisen tilanteen. Yleensä suhdannetilanne kiertää kellon lailla tätä nelikenttää:

- Nousuvaiheessa (Upswin) odotukset ovat korkealla mutta talous ei vielä kasva.
- Korkeasuhdanteessa (Boom) sekä odotukset että kasvu ovat voimakkaita.
- Laskusuhdanteessa (Downswing) odotukset ovat heikot mutta talous kuitenkin vielä kasvaa
- Lama (Recession) vaiheessa sekä odotukset että kasvu ovat heikkoja
 
Olemme nyt korkeasuhdanteessa ja matkalla kohti laskusuhdannetta, jolloin pörssiosakkeet kehittyvät huonosti.  Mutta mikä yllättävintä; kello käy yhä hitaammin. Voiko olla, että jäämme korkeasuhdanteeseen??
 

 IFO instituutin suhdannekellon tilanne 

Sivut

Tilaa syöte RSS - Käyttäjän Piksu Toimitus blogi