Käyttäjän Piksu Toimitus blogi

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

LähiTapiola: Hermostuneisuus ja riskit kasvavat

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump jatkaa tullipeliään ja hermostuneisuus markkinoilla vain lisääntyy. Vuoden ensimmäinen neljännes Yhdysvaltain osakemarkkinoilla oli heikoin alkuvuoden neljännes sitten finanssikriisivuosien 2008 ja 2009. Huhtikuu käynnistyi markkinoilla heikoiten sitten vuoden 1929 toteaa LähiTapiolan ekonomisti Hannu Nummiaro.

Laajamittaisen kauppasodan uhka kasvaa, kun Kiina ja Yhdysvallat nokittelevat toisiaan tullipäätöksillä. Tiistaina Trumpin hallinto julkaisi suunnitelmat 25 prosentin tuontitulleista 1333 kiinalaistuotteelle jo aiemmin päätettyjen teräs- ja alumiinitullien lisäksi.

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Parlamentarinen työryhmä riiteli ja epäonnistui

Yritystuet ovat rahaa jotka on otettu veroina pois rahanarvoista lisäarvoa tuottavilta ihmisiltä ja yrityksiltä ja joka maksetaan tyypillisesti niille jotka eivät niin hyvin itse osaa tuottaa lisäarvoa ja iloa. Parhaimmillaan niillä on ohjaava vaikutus joilla yrityksiä ohjataan virkamiesten näkemiin hyviin aktiviteetteihin. Niillä myös heikennetään valtiovallan kontrollin ulkopuolella olevia strategisesti tärkeitä toimintoja ja ohjataan toiminta valtion kontrollissa oleviin instituutioihin (esim. YLE:n tuet).

Elinkeinoministeri Mika Lintilän asettama parlamenaarinen työryhmä yritti karsia 6 Mrd€ yritystukia hieman pienemmiksi. Parlamentarisimi ei toiminut. Riitaisa työryhmä luovutti loppuraporttinsa 5.4.2018 jonka oleellinen sisältö oli, että oli syntynyt riita eikä parlamentaarisesti koottu ryhmä kyennyt konkreettiseen ehdotukseen.

Tehtävässään epäonnistuneeseen ja riitaisaan ryhmään kuuluivat:

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

EU talousluottamus on kääntymässä laskuun (?!)

EU komission keräämä talousluottamus on viiimeisen kahden kauukauden aikana hieman heikentynyt (punainen käyrä oheisessa kuvassa).

Sijoittajaa luonnollisesti kiinnostaa miten tämä mahdollisesti heijastuu sijoitusilmapiiriin, lähteekö pörssi (sininen käyrä) nyt laskuun? Pörssissä ei välttämättä tapahdu merkittävää. Luottamus on aiemminkin kääntynyt laskuun (kuten vuosina 1995, 1998, 2003) ilman että siitä olisi seurannut merkittävää pörssireaktiota. 

Monet seikat puoltavat sitä että Suomen pörssi suurin piirtein säilyttää nykyisen arvostustasonsa:

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Kuinka rakennat menestyvän yrityksen

Erply kassajärjestelmä tarjoaa yrityksesi tehokkaimpaan johtamiseen tarpeellisia tietoja pilvipohjaisesti yhdestä paikasta, eli johtaja näkee reaaliaikaisesti netin kautta kaikki tiedot ja tapahtumat – mistä ja milloin vain. Erplyn kassajärjestelmää käytettäessä ei tarvitse kysyä kirjanpitäjältä tai eri työntekijöiltä tietoja ja sen jälkeen odottaa, kunnes he laativat tarvittavat raportit – kaikki sujuu tehokkaasti ja nopeasti. Erplyn standardiversio sisältää laajan valikoiman erilaisia raportteja, jotka auttavat taktisten ja strategisten päätöksien vastaaottamisessa. Jos tarvittavaa raporttia ei löytynyt järjestelmästä, on mahdollisuus käyttää raporttigeneraattoria ja sen avulla luoda helposti yrityksen tarpeisiin sopivan mukautetun raportin.

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Väitöskirja: Suomen järjestelmä on rakenteellisesti korruptiivinen

VTM Anders Blomin väitöstutkimuksesta selviää, että suomalaisen korporatismin perusteet ovat työeläkejärjestelmä, jäsenmaksuperintäsopimus ja työehtosopimusten yleissitovuus. Työmarkkinajärjestöt määrittelevät suomalaiskansallisen poliittisen päätöksenteon sisältöä.

Tutkimus tuo esille, että Suomessa käytetään poliitikkojen lobbaukseen rahaa vuosittain yli 120 € henkilöä kohden, kun työnantaja- ja ammattiliittojen jäsenmaksut työttömyysturvalla vähennettynä lasketaan mukaan. Esimerkiksi Yhdysvalloissa käytetään kansalaista kohden merkittävästi vähemmän rahaa kuin Suomessa. Vaikka Ruotsissa järjestöjen voimavarat ja jäsenmaksutulot ovat suuria, siellä korporaatioilla ei ole yhtä suurta roolia politiikan sisäpiirissä kuin Suomessa, koska kolmikantainen valmistelu ei ole maan tapa. 

– Eduskunta ja valtioneuvosto ovat tulleet entistä riippuvaisemmiksi korporaatioista. Suomen korporatiivista järjestelmää voidaan hyvällä syyllä kutsua rakenteellisesti korruptiiviseksi, Blom toteaa.

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Suomen talouskasvu on pohjoismaiden kärkiluokkaa

Danske Bank:n pohjoismaiden katsaus vertaa talouksia:

  • Suomessa talouskasvu on kilpailukykysopimuksen jälkeen palautunut.
  • Ruotsin ja Norjan asuntomarkkinat ovat ylikuumenneet ja Ruotsin asuntohintojen uskotaan jopa laskevan. Samaan aikaan ruotsalaisten säästäminen lisääntyy, kulutus vähenee ja talouskasvu heikkenee.
  • Tanskan ja Suomen asuntomarkkinat ovat terveet ja tasaiset.
  • Suomen vientiteollisuus valtaa takaisin vaikeina vuosina menettämiään markkinaosuuksia.

"Asuntojen hintojen lasku vähentää asuntorakentamista ja heikentää kuluttajien luottamusta. Ruotsin talouskasvu hidastuukin ennusteemme mukaan selvästi, mutta Ruotsin vahva talous ja vakavaraiset pankit kestävät tilanteen”, sanoo Danske Bankin Suomen pääekonomisti Pasi Kuoppamäki.

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Yritysten kirjanpito ja verotus yksinkertaistuu

Elinkeinoverolakiin on valmisteilla muutos jolla yksinkertaistetaan yritysten ja yhteisöjen verotusta. Yrityksen ei enää tarvitse pitää kirjaa kunkin tulolähteen (sijoitustulo / operatiivinen tulo) tappioista ja voitoista. Kaikki tulo on jatkossa verotuksen kannalta samanarvoista ja yhden tulonlähteen tappio voidaan vähentää toisen voitoista.

”Tulolähdejaon poistamisen tavoitteena on keventää yritysten hallinnollista taakkaa, vähentää verotuksen viranomaistyötä ja tehdä verotuksesta ennustettavampaa. Uskon, että esitys on tervetullut muutos. Monet yrittäjät ovat toivoneet jo pitkään, että hallinnollisesti raskas tulolähdejako poistettaisiin”, toteaa valtiovarainministeri Petteri Orpo.

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Nordean Antti Saari pitää osakkeet ylipainossa

Nordean Antti Saari pitää osakkeensa ylipainossa. Nordeaa eivät ole säikäyttäneet euroalueen viime viikon heikot talousluvut, kauppasodan pelko eivätkä teknologiayhtiöiden huolet. Osakkeet ja kaukoidän osakkeet erityisesti ovat Nordealla ylipainossa. 

Nyt esille tulleet tekijät eivät Nordean mukaan riitä kääntämään osakemarkkinoita pysyvämpään laskuun. Vasta tilanteen paheneminen voisi Nordean mukaan aikaansaada paon osakkeista.

Lisää tietoa: Nordea viikkoraportti

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

IFO instituutin suhdannekello on kääntynyt kohti laskusuhdannetta

Saksalaisen IFO instituutin mittaama suhdannekello visualisoi Saksan ja keski-Euroopan makrotaloudellisen tilanteen. Yleensä suhdannetilanne kiertää kellon lailla nelikenttää:
- Nousuvaiheessa (Upswing) odotukset ovat korkealla, mutta talous ei vielä kasva.
- Korkeasuhdanteessa (Boom) sekä odotukset että kasvu ovat voimakkaita.
- Laskusuhdanteessa (Downswing) odotukset ovat heikot, mutta talous kuitenkin vielä kasvaa
- Lama (Recession) vaiheessa sekä odotukset että kasvu ovat heikkoja

Suhdannekello on tämän talven aikana hivuttautunut kohti laskusuhdannetta ja kello on nyt noin puoli kolme iltapäivällä. Joskus tämä on tarkoittanut sitä, että osakkeista kannattaa luopua ja palata vasta sitten kun suhdannekello taas kääntyy ylöspäin kohti puolta yhdeksän aamulla. Näin dramaattisesta asiasta ei välttämättä ole kyse. Kuluttajien ja yritysten luottamus on muualla maailmassa edelleen nousussa eikä vastaavaa käännettä näy.  Mutta selvästi negatiivisesta signaalista on kuitenkin kyse.

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Julkiset palvelut työllistävät kasvavan osan suomalaisista

Suomen talouskasvu jatkuu ETLA:n tuoreen suhdanne-ennusteen mukaan vahvana. Julkinen talous tasapainottuu viimeistään ensi vuonna ja hallitus on pääsemässä hyvin lähelle työllisyystavoitettaan. Etlan tänään julkaistun suhdanne-ennusteen mukaan Suomen kokonaistuotanto kasvaa tänä vuonna 2,8 prosenttia ja ensi vuoden talouskasvuksi Etla arvioi 2,4 prosenttia.

Kasvava osa talouselämästä keskitetään julkiselle sektorille

Yhä suurempi osa suomalaisista työskentelee julkisten palveluiden tuottamisessa. Kasvava osa yhteiskunnan toiminnasta keskitetään julkiselle sektorille ja/tai julkiseen suunnitelmataloudelliseen ohjaukseen.

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Rakennusinvestointien kasvu hiipuu

”Tänä vuonna ensi kertaa sitten vuoden 2014 rakentaminen kasvaa hitaammin kuin Suomen talous. Rakentamisen kasvu on ollut vahvaa viime vuosien aikana. Hallituksen 110 000 uuden työpaikan tavoitteesta on kasassa noin 86 000, joista 24 000 on tullut rakentamiseen. Luvut puhukoot puolestaan”, summaa Rakennusteollisuuden pääekonomisti Sami Pakarinen.

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Suomesta tehdään kilpailukykyisempää kotimaata sijoitusrahastoille

Sijoitusrahastoliiketoiminnan harjoittaminen on ollut Suomessa muuta Eurooppaa vaikeampaa ja osaa Suomeenkin sijoittavista rahastoista on hallinnoitu ulkomailta. Asiaan on tulossa korjausta. Suomesta ollaan tekemässä kilpailukykyisempää kotimaata sijoitusrahastoliiketoiminnalle.  

Lausuntokierroksella on uusi sijoitusrahastolaki, jolla puretaan sijoitusrahastotoiminnan kotimaisen ja kansainvälisen kilpailukyvyn esteitä. Uusi laki vastaa nyt paremmin muissa EU-jäsenvaltioissa säädettyä tasoa.

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Kotitaloudet rynnivät lainarahalla osake- ja kiinteistösijoituksiin

Finanssiala ry:n tuore Pankkibarometri ennakoi, että keväästä on tulossa vilkas pankkien lainatiskeillä. Yritykset hakevat lainaa erityisesti investointeja varten.

Kotitalouksien kiinnostus sijoittamiseen kasvaa. Osake- ja kiinteistösijoittamista varten otetaan entistä enemmän lainaa.

"On todella hienoa, että kotitaloudet ovat innostuneet sijoittamaan. Suomalaisten olisi tärkeää hajauttaa omistustaan myös muihin kohteisiin kuin omaan asuntoon", toteaa Finanssiala ry:n johtava asiantuntija Elina Salminen.

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Finanssivalvonta hillitsee asuntomarkkinoiden kuumenemista

Finanssivalvonta kiristää enimmäisluototussuhdetta muiden kuin ensiasunnon hankintaa varten otettavien luottojen osalta viidellä prosenttiyksiköllä 85 prosenttiin.

Kotitalouksien velka on nyt historiallisen korkealla tasolla ja kasvaa edelleen. Enimmäisluototussuhteen kiristämisellä hillitään velkaantuneisuuden kasvua. Päätös hidastaa asuntojen hinnan nousua, vähentää kauppaa ja lievittää tulevien koronnostojen negatiivisia vaikutuksia.

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Nämä kulut voit vähentää vuokratuloista

Veroilmoituksen täyttäminen lähestyy. Suomen Vuokranantajien neuvontalakimies Ville Hopsu kokosi vinkit verovähennysten tekemiseen vuokranantajille.

1. Tulonhankkimislainan korot

Tulonhankkimislainojen korot voi vähentää vuokratuloista täysimääräisinä ilman euromääräistä rajoitusta tai omavastuuosuutta. On kuitenkin syytä muistaa, että velan korot eivät ole vähennyskelpoisia, jos peritty vuokra ei vastaa käypää vuokraa. Vuokran on oltava asuntoedun verotusarvon mukainen, jotta korot voidaan vähentää.

2. Hoitovastike ja pääomavastike

Sijoitusasunnon hoitovastikkeet ovat aina vähennyskelpoista menoa.

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Euroalueen hyvä kilpailukyky on vahvistanut Euroa

Euro on vahvistunut viimeisen vuoden aikana yli 15%. Euroalueen ulkopuolisten sijoitusten tuotto on jäänyt vaatimattomaksi. Euroissa lasketut maailman osakkeiden hinnat ovat laskeneet noin 15% . Kansainvälisiin Euroalueen ulkopuolisiin lainoihin sijoittanut on menettänyt pahimmillaan parikymmentä prosenttia.

Euroalueelle panostanutta sijoittajaa on hemmoteltu hyvillä tuotoilla. Suomalaiset osakkeet ovat nousseet noin 14% (OMX Helsinki CAP tuottoindeksi) ja Saksan osakkeisiin sijoittanut on saanut 3% tuoton (DAX-indeksi).

Valuutan arvoon vaikuttaa kilpailukyky ja korkotaso

Raha hakeutuu sinne missä korkotaso on korkea. Euroopan korkotaso on tällä hetkellä maailman alhaisin tai alhaisimpia eikä raha ole hakeutunut tänne korkotuottojen perässä, syy Euron vahvistumiseen on muualla.

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Eläkevarojamme hoidettiin erinomaisesti vuonna 2017

Suomalaisten pääasiallinen sijoitusvarallisuus, eläkevarallisuus on Telan raportin tietojen perusteella ollut vuonna 2017 hyvässä hoidossa. Muutos aiempaan on merkittävä.

Parhaan esimerkin tarjoavat osakesijoitukset joiden arvo kohosi 12.3% samaan aikaan kun esimerkiksi verrokki-indeksi MSCI world (eur) nousi vain 5.5% ja MSCI Europe indeksi (eur) laski 0.5%. Todella erinomainen suoritus joka kestää minkä tahansa vertailun.

Myös muut omaisuuserät ovat tuottaneet hyvin jos niitä verrataan markkinoiden yleiseen tuottoon (kuva oikealla).

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Suomalainen yritysjohtajuus ja omistajaohjaus ovat menestyviä vientiartikkeleita

EU komission Suomea koskevasta maaraportista selviää seuraavia sijoittajia kiinnostavia seikkoja:

  • Suomalaiset yritykset johtavat suorien investointien avulla talouden rakentamista maailmalla. (net direct investment position on positiivinen / kuva oikealla)
  • Suomalaiset sijoittajat ovat merkittviä omistajaohjaajia monissa yrityksissä ulkomailla. (net portfolio investment position on positiivinen / kuva oikealla)
  • Ulkomaiset tahot rahoittavat Suomea velkapääomalla ja Suomalaiset konvertoivat tuota velkapääoman ulkomaisiksi omistuksiksi, joiden kautta kanavoituu Suomalaista osaamista ja ohjausta ulkomaille.

Tilanne on jatkunut jo pitkään ja on ilmeistä että Suomalainen omistajaohjaus, osaaminen ja yritysjohtajuus ovat menestyviä vientiartikkeleita.

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Taloustieteilijät haluaisivat luopua yritysten eriarvoisesta alv verokohtelusta

Hieman useampi kuin joka toinen taloustieteilijä luopuisi alennetuista arvonlisäverokannoista alentaen samalla yleistä arvonlisäveroa, selviää Ekonomistikoneen tänään julkaistuista uusista kyselytuloksista. Ekonomistikone selvittää ekonomistien kannat ajankohtaisiin talouden kysymyksiin.

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Maksuhäiriömerkintöjen syyt ja seuraukset

Mikäli olet saanut maksuhäiriömerkinnän, et ole yksin. Sellainen on nimittäin tänä päivänä yhä useammalla suomalaisella, joskin kahden viime vuoden tilastojen perusteella maksuhäiriömerkinnän saaneiden henkilöiden määrän kasvu näyttää taittuneen. Kun merkintä tulee ensimmäisen kerran, saattaa sen saaminen tuntua murskaavalta. Syytä epätoivoon ei kuitenkaan ole, vaan merkintä kannattaa ottaa vakavana varoituksena, jolloin viimeistään omia kulutustottumuksiaan tulee muuttaa.

Maksuhäiriömerkintä saattaa kyllä sulkea joitakin ovia, muttei missään nimessä kaikkia. Pääpaino merkinnän vaikutuksella sen saaneen kuluttajan elämään on tämän omassa maksukäyttäytymisessä. Mikäli ryhdistäytyminen näkyy velkojen nopeassa pois maksamisessa ja siinä, ettei uusia velkoja oteta, ovat vaikutukset todennäköisesti pieniä ja ennen kaikkea lyhytaikaisia. Tärkeintä on saada ote omasta elämästä takaisin, sillä vastuullinen käytös huomataan jo ennen maksuhäiriömerkinnän poistumistakin.

Maksuhäiriömerkintöjen yleisimmät syyt

Maksuhäiriömerkintöjen määrä on jyrkässä kasvussa. Suomen Asiakastiedon mukaan yksityishenkilöille rekisteröityjen maksuhäiriömerkintöjen määrä kasvoi alkuvuonna yli 100 000 kappaleella edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Merkintöjen määrä kesäkuuhun 2017 mennessä oli 941 000. Tämä on yli 12% enemmän kuin viime vuoden tammi-kesäkuussa. Maksuhäiriöisten henkilöiden määrä ei kuitenkaan juuri muuttunut viime vuoden saavutetusta ennätystasosta, sillä suurin osa merkinnöistä tuli jo ennestään maksuhäiriöisille. Maksuhäiriömerkintöjä on Asiakastiedon mukaan lähes 373 000 henkilöllä Suomessa.

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Nordea jatkaa osakkeiden pitämistä ylipainossa

Nordea / Lippo Suominen jatkaa helmikuun alun korjausliikkeestä huolimatta osakkeiden suosittelemista.

Korkojen nousu on markkinoiden ehdoton ykkösuhka. Mutta ei kannata liikaa huolestua niin kauan kuin korkojen nousu on maltillista.

Osakkeet ovat oikea kohde niin kauan kuin maailman ja yritysten talous paranee. Nordea panostaa Aasian ja Kiinan osakemarkkinoille. Kehittyvät korkomarkkinat ovat myös kiinnostava kohde. 

Lisää tietoa: Nordea viikkoraportti

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Suomi johtaa Euroaluetta kohti jäsenmaiden jämäkkää vastuullisuutta omasta taloudestaan

Suomen näkökulmasta talous- ja rahaliiton keskeiset ongelmat ovat ylivelkaantuminen ja markkinakurin puute sekä valtioiden ja pankkien välinen kohtalonyhteys. Suomi korostaa ja on korostanut omissa EMU:n kehittämistä koskevissa kannanotoissaan markkinakuria ja jäsenmaiden vastuuta omasta taloudestaan.

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Visuaalinen taide siirtyy museoista nettiin

Digitalisaatio ja tarkat näytöt ovat tehneet visuaalisen taiteen nettinautiskelusta antoisaa.

Suomen museoliitto ja Kuvasto ovat löytäneet ratkaisun taideteosten verkkonäyttämisen ongelmaan. Museoiden taidekokoelmia avataan nyt verkkoon ennätystahtia ja taiteilijat saavat korvauksen ilman, että jokaisen museon tarvitsisi maksaa yksittäin jokaiselle taiteilijalle.

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Talous huipussa ja kulutusjuhlat hurjassa käynnissä

Suomalaiskuluttajien luottamus talouteen kipusi taas uuteen ennätykseen. LähiTapiolan yksityistalouden ekonomisti Hannu Nummiaro sanoo hyvän työllisyyskehityksen nostaneen kuluttajien luottamuksen ennätyskorkeaksi.

Tilastokeskus kertoi kuluttajaluottamuksen kiivenneen uuteen ennätykseen. Kuluttajaluottamusindeksi nousi 25,8 pisteeseen helmikuussa, kun se tammikuussa oli 24,2 pisteessä.

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

EU maataloustuilla edistetään raaka-aineiden kotimaisuutta

Maatalouden tuottajahinnat on tukien avulla painettu keinotekoisen alas. Tuilla (EU ja pienessä määrin kansallisilla) varmistetaan että EU ulkopuolisten maataloustuottajien on vaikea kilpailla EU markkinoilla. Tuottajahinnat olivat Luke:n mukaan Suomessa vuonna 2017 keskimäärin:

  • maito (E-luokka) 36,56 snt/l (+1 %)
  • sonninliha 340 euro/100 kg (+3 %),    sianliha (lihasiat) 150 euro/100 kg (+6 %),  karitsanliha 371 euro/100 kg (+1 %), broilerinliha 129 euro/100 kg (-2 %)
  • kananmunat (virikehäkkikanalat) 83 euro/100 kg (-9 %), kananmunat (lattia- ja ulkokanalat) 107 euro/100 kg (-1 %), kananmunat (luomukanalat) 263 euro/100 kg (+1 %)
  • leipävehnä (perushinta) 157 euro/1000 kg (+4 %), rehuohra (perushinta) 130 euro/1000 kg (+5 %), ruis (perushinta) 164 euro/1000 kg (-4 %), kaura (perushinta) 135 euro/1000 kg (+5 %), rypsi/rapsi (perushinta) 379 euro/1000 kg (+5 %)
  • ruokaperuna 18 euro/100 kg (-10 %)
Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

OECD:n mukaan Suomi tukee turhan monipuolisesti kaikkea ja kaikkia

OECD:n Suomea koskeva maaraportti sisältää monta hyvää havaintoa ja ideaa:

  • Noin 60 % työttömistä kokee työhön palatessaan efektiivisen yli 80% verotaakan ja monet jopa yli 100% verotaakan. Työ ei kaikille kannata, jos osaa arvostaa vapaa-aikaa.
  • Kaikki yhteiskunnan antamat monimuotoiset tuet voisi korvata yhdellä, joka olisi perustulon kaltainen. Silloin olisi mahdollista varmistaa että kaikkien olisi edes kohtuullisen järkevää ottaa työtä vastaan.
  • Suomalaiset ovat OECD:n vertailussa tasatuloisia, raskaasti verotettuja ja erittäin monimuotoisesti yhteiskunnan taholta tuettuja

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Valtion ottaa vastuulleen liikaa taloudellisia takauksia

Valtiontarkastuksen tarkastusvirasto (VTV) on tarkastusraportissaan huolestunut siitä että valtio ja julkinen sektori takaavat kasvavan osan yritys- ja yksityis- elämän riskeistä sekä myös muiden Euroalueen maiden riskeistä eikä vastuiden ja niihin liittyvien riskien kasaantuminen ole riittävän hallitussa hoidossa.

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Euroalueen talouskasvu pysyy vahvana

Euroalueen talouskasvu yltää tänä vuonna 2,3 prosenttiin ja ensi vuonna 1,8 prosenttiin, arvioivat Euroopan johtavat taloustutkimuslaitokset tänään julkaistussa yhteisessä EUROFRAME-ennusteessaan.

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Metsänomistajien tulot lisääntyivät viime vuonna noin 5%

Viime vuonna puu liikkui Suomen metsistä vauhdilla, kun metsäteollisuuden ostot yksityismetsistä ylsivät 43 miljoonaan kuutiometriin. Tämä oli viisi prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Määrästä puolet oli kuitupuuta. Puutavaralajeista ostettiin eniten kuusitukkia ja mäntykuitupuuta, 11 miljoonaa kuutiometriä kumpaakin.

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Onneksi olkoon tänään 100v täyttävälle Virolle

Onneksi olkoon 100v täyttävälle Virolle.  Tässä muutamia tietoja:

  • Viron koulutustaso pääsee kärkeen kansainvälisessä pisa vertailussa (hieman parempi menestys kuin hyvätasoisessa Suomessa)
  • Keskimääräinen ostovoimakorjattu elintaso on noin 25% alempi kuin Suomessa, mutta Tallinnssa hyvää suomalaista tasoa.
  • Viron sähköisen kansalaisuuden saa kuka tahansa suomalainen. Sähköinen kansalaisuus mahdollistaa yritystoiminnan (joko etänä tai paikan päällä).
  • Yrittäjäystävällisyys on maailmanluokkaa, kevyt byrokratia, mielyttävät viranomaiset ja yrittäjäystävällinen verotus.  
  • Pörssi on pieni - noin 10 eri osakelajia. Osakkeita saa ostaa suomalaisten pankkien, muun muassa Nordean kautta.
  • Kulttuuriltaan ja jokapäiväiseltä elämältään samanlainen kuin Suomi. Laeista noin 50% on tosiasiallisesti samoja (EU direktiivien mukaiset lait, parlamentaarinen hallitumuoto ja samankaltainen maakuntarakenne kuin Suomessa)
  • Henkisesti avoin. Noin 75% virolaisista tunnustaa omaa henkilökohtaista eettistä, moraalista tai uskonnollista vakaumusta. Luterilaisia tai ortodokseja on noin 25% väestöstä.
  • Tallinna-Helsinki kaksoiskaupunki on Tukholman kokoinen metropolialue ja kilpailee myös Pietarin kanssa (erityisesti jos Tallinna tunneli rakennetaan)
  • Metsä- ja maatalous- sijoitukset tuottavat keskimäärin hyvin (alempi maan hinta kuin Suomessa, mutta esimerkiksi puun kantohinnat ovat silti samoja)

Sivut

Tilaa syöte RSS - Käyttäjän Piksu Toimitus blogi