Käyttäjän Pekka Salonen blogi

Käyttäjän Pekka Salonen kuva

Kulutuskulttuurin kiihtyminen huolestuttaa, mitä voimme tehdä?

Länsimaiset kulutustottumukset voivat tarkoittaa yhdelle yhtä ja toiselle toista, mutta tässä kirjoituksessani käsittelen kriittisesti kulutuskulttuurin kiihtymistä sekä sen seurauksia ympäristölle ja yhteiskunnalle. Esitän myös näkemyksiäni siitä, mitä voimme tehdä muuttaaksemme nykyisiä kulutustottumuksiamme. 

Käyttäjän Pekka Salonen kuva

Mikä sijoittamisen aloittamisessa on vaikeaa?

Sijoittamisen aloittamisessa saattaa pelottaa ja tuntua vaikealta useampikin asia. Sijoittamisen kautta rahoilleen voisi saada huomattavasti suurempaa tuottoa kuin säästötilillä pitämällä, mutta siitä huolimatta perinteinen säästäminen tuntuu sijoittamista turvallisemmalta ja riskittömämmältä vaihtoehdolta. Toisaalta päänsärkyä voivat aiheuttaa esimerkiksi sijoittamisen termit, oikean ajoituksen löytäminen sekä oikeanlaisten sijoituskohteiden valitseminen. 

Tilaa syöte RSS - Käyttäjän Pekka Salonen blogi