Käyttäjän J.Vahe blogi

Joulun jälkeen pitäisi varmaan kuntoilla, mutta hallitus ja sen kuntaministeri Henna Virkkunen ovat kehittäneet uuden urheilulajin, kuntailun.

Alun perin puhuttiin, että kunnan minimikoon pitäisi olla 20.000 asukasta, mikä saattaa olla varsin järkevä luku. Uusissa suunnitelmissa tämä ei kuitenkaan riitä, vaan mukaan on otettu ajatus, että alueet, joilla asutus jatkuu yhtenäisenä, tulisi liittää toisiinsa.   Ajatus on sinä mielessä erikoinen, että yhtenäistä asutusta on esim. Bostonista Washingtoniin, eikä sielläkään ole kuntia liitetty yhdeksi kaupungiksi.

Turun kaupungilla on vuosikymmeniä ollut periaate, että okt-tontteja on kaavoitettu aivan liian vähän. Kaiken huipuksi jopa Turun Sanomat myönsi, että vähätkin tontit on aiemmin varattu toisaalta jääkiekkoilijoille ja toisaalta jäsenkirjallisille kuntalaisille. Nykytilanteesta lehti ei tietenkään kertonut mitään.

Lain mukaan taloyhtiössä VOI olla isännöitsijä hoitamassa juoksevaa hallintoa. Isännöitsijä ei siis ole välttämätön toisin kuin hallitus.

Vanhan lain ilmaisusta on johdettu hauska sanonta, että isännöitsijä on juoksupoika. Isännöitsijät toki itse luulevat olevansa Kiinan keisareita ja mikä ikävintä, niin uskovat hallitukset ja yhtiökokouksessa istuvat mammat ja papat tilanteessa, jossa joku kaltaiseni risuparta erehtyy yhtiökokouksessa avaamaan suunsa muun kuin kahvin ryystämisen takia.

Tänään on jälleen tullut tuutin täydeltä valitusta siitä, miten HS:n irtisanomiset vaarantavat laadukkaan ja tasapuolisen median ja lähestulkoon koko suomalaisen demokratian. Pyydän syvästi anteeksi, mutten taaskaan voi yhtyä näihin irtisanottuja tukeviin lausumiin monestakaan syystä:

-Kun Nelosen uutiset alkoivat, siellä keksittiin tapa jäsentää asia neljään osaan. Pari päivää se nauratti, mutta muutamien vuosien kuluttua vahvistui käsitys, ettei kyseessä ole täyspäinen homma laisinkaan. Kehittäkää vaikka kirveelle ja lapiolle neljä osaa noin esimerkiksi.

-Nelosen uutisiin palkattiin tv-julkkiksia, joitten journalistista pätevyyttä epäiltiin juuri journalistien keskuudessa.

-Eräs kaukana Turusta vaikuttanut HS:n paikallistoimittaja valitti, ettei työssä ole mielekkyyttä, koska juttuja ei julkaista, vaikka palkka juokseekin.

Onko kuvassa kaivosinsinööri, joka on juuri kuullut Talvivaarassa ajoittain satavan vettä? Photo Tõnu Pani

Suuret ja rakastetut yritysjohtajat päättävät vuorovuosin liittää yrityksiä toisiinsa ja erottaa niitä toisistaan eli tehdä fuusioita ja diffuusioita. Toiminnassa on muutakin erikoista, mutta eräs näkyvä piirre on nimen antaminen yritykselle. Kun insinöörit ja juristit lyövät päänsä yhteen, niin kumeaa kolinaahan siitä syntyy.

Kansallispankin rahoittamassa teollisuudessa esiintyi sotien jälkeen vuosikymmeniä sellainen nimi kuin Repola. Ottaen huomioon idänkaupan merkityksen, nimi oli aika erikoinen. Vuonna 1920 Tarton rauhassa Suomi oli aivan vapaaehtoisesti luopunut Repolan kunnasta saadakseen Petsamon. Nimi oli siis huomattavan revansistinen.

Kirjoitukseni käsittelee UPM:ää. Myönnän, että ko. yhtiön osalta otsikkoni on kohtalaisen provosoiva, mutta voin sitä perustella.

1970-luvulta lähtien olen suomalaisessa teollisuudessa naureskellut seuraavaa ilmiötä. Hieman kärjistäen yhtiön tuotannosta voi 99 % olla vaikkapa tervankeittoa, mutta kun tj. on kiinnostunut mikrosiruista, mikrosiruista puhutaan ja terva halutaan unohtaa.

Silmäilin UPM:n sidosryhmälehden Griffinin ykkösjuttua (s. 4-8), joka käsitteli UPM:n uutta organisaatiota.

Jutun kuvitus oli kuin suoraan neuvostokaupan ajoilta. Kuvitus koostui 7 passikuvasta, jotka esittivät perin lyhythiuksisia miehiä. Jollain taisi olla aitoakin kaljuuntumista, mutta joku oli taasen ilmeisestä solidaarisuudesta ajattanut hiuksensa millin terällä. Kovin värikäältä ei näyttänyt sekään, että yksi oli paitahihaisillaan ja toiselta puuttui peräti kravatti.

Jouluevankeliumi alkaa sillä, miten koko maailma oli verolle pantava. Varmaan tämänkin takia työeläkevakuuttajat, jotka ovat menneenäkin vuonna olleet yhtä tyhmiä ja tuhmia kuten aikaisemminkin, ovat muistuttaneet hallintoalamaisia siitä, että joulupukin eläkeasiat pitää hoitaa kuntoon.

Aluksi hieman vanhan kertausta. Vuonna 2007 Iltalehti kertoi, miten silloisen oikeusministerin Leena Luhtasen puoliso oli selittänyt, miten vaalimainoksista SDP:n osuus maksetaan kuitilla ja ”henkilökohtainen” osa ilman kuittia. Luhtanen lupasi uutisen julkaisemisesta laittaa lakimiehet liikkeelle, mutta ei ole siitäkään asiasta sen jälkeen kuulunut, joten taisi olla sekin peräti perätön vaalilupaus. Leena Luhtanen itse oli muuten Suomen historian ensimmäinen oikeusministeri ilman juristin koulutusta.

Sanoma Oyj:n ongelmat ovat tuoneet vilkkaaseen keskusteluun otsikon aiheen. Kun olen alaa seurannut joskus melko läheltäkin, eräitä näkemyksiä:

1970-luku oli siinä mielessä erikoista aikaa, että vasemmiston kannatus oli vahvaa, mutta vasemmistolehdet näivettyivät avokätisestä valtion tuesta huolimatta.

Syntyi alueellisia faktisia monopoleja, esim. ns. maakuntalehdet. Hallitsevaa asemaa pönkitettiin seuraavalla vuosikymmenellä estämällä parhaan mukaan muita yhtiöitä perustamasta paikallisradioita, -televisiokanavia ja ilmaisjakelulehtiä. Keinona oli se, että johtava media perusti ne itse kaikki, täytti kanavataajuuksia ja löi muutoinkin kapuloita mahdollisten kilpailijoitten rattaisiin. Kilpailevia ilmaisjakelulehtiä myös ostettiin lihaa säästämättä ja rahasta tinkimättä.

Suomen itsenäisyys on ollut paljolti itsenäisyyttä suhteessa Venäjään. Itsenäistyttyämme liityimme kiireesti Saksan keisarikunnan etupiirin ja valitsimme sieltä kuninkaankin Saksan samalla hävitessä ensimmäistä maailmansotaa. Huono alku Suomen itsenäisyydelle.

Itsenäistymistä vuonna 1917 seurasi sisällissota seuraavana vuonna, sillä suomalaiset olivat silloinkin itsenäisyyden sisällöstä kovin erimielisiä.

Sama näyttää olevan tilanne nykyäänkin. Himas-tutkimuksen apumies koetti väittää Suomen saaneen ratkaisevaa tukea Neuvostoliittoa vastaan lännestä. Tämä ei välttämättä pidä paikkaansa, enkä usko Suomen poliittisen johdon laskevan muistoseppelettä edes Hitlerille, jos sellainen muistomerkki jonnekin tehtäisiin.

Ennen viime sotia runoiltiin:

”Raja railona aukeaa.

Eläkkeellä oleva Helsingin kaupungin entinen ylipormestari Raimo Ilaskivi on blogimerkinnässään kritisoinut ankarasti hallituksen päätöstä leikata 300 miljoonaa vanhusten laitosmenoista, jotka muutoinkin ovat vain noin miljardin luokkaa. Yhdyn Ilaskiven arvosteluun.

Sanapari ”vanhusten kotihoito” kuulostaa kauniilta. Reaalimaailmassa kuitenkin jopa laitoksista karkailee dementikkoja. Miten tällaisen vanhuksen karkaaminen alasti pakkasyöhön aiotaan estää kotihoidossa? Yhtenä vaihtoehtona toki on ottaa vanhukselta hänen oman kotinsa avaimet pois ja takalukita ovi. Sinä vaiheessa minä tosin saatan asian Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käsittelyyn. Voi sinne kai muutkin kannella kuin Uoti vankien oloista – jotka ovat olleet huikeasti vanhusten oloja parempia jo vuosikymmeniä, vrt. esim.

Työeläkeyhtiö Ilmarisen johtaja Jaakko Kiander on ymmärrettävästi protestoinut kansanedustaja Sampsa Katajan ehdotusta yhdestä ainoasta suomalaisesta työeläkeyhtiöstä.

Kianderin mukaan työeläkesijoitukset kohdistuisivat silloin jatkossa ulkomaisten sijoitusjohtajien ohjaamina pääasiassa ulkomaille. Tällaista hajauttamista apul.prof. Peltomäki on kirjassamme muuten pitänyt erittäin terveellisenä ratkaisuna (esim. s. 98-100). Nykyistä suurta Suomi-riskiä tulisi pienentää työeläkesijoituksissa.

Toisaalta Kiander on nähnyt arveluttavana sen, että nykyään suomalaisten työeläkevakuuttajien laajasti omistamille suomalaisyrityksille tulisi ulkomaalaiset pääosakkaat.

Piksu julkaisi uutisen kiinteistökaupan siirtymisestä paperittomuuteen. Melko tavalla epäilen järjestelmän toimivuutta, sillä byrokratia – kuten kaikki muutkin virukset - elää ja voi hyvin myös sähköisissä järjestelmissä, vrt. esim. sähköiset potilastietojärjestelmät.

Itse kirjoitin aiemmin lainhuudatuksesta. Nyt tiedän jo termin taustan. Siinä ärsytetään ihmistä niin paljon, että ainakin minä rupesin huutamaan.

Varsinais-Suomen maanmittarit käsittelivät hakemukseni kolmessa kuukaudessa ja kehtasivat veloittaa hitaasta työstään yli sata euroa.

Vilkaisin hyvin hätäisesti nimim. Laimean Sillin merkintää jostain ihmeen 3D-firmasta. En edes lukenut merkintää kunnolla enkä taatusti käynyt firman kotisivuilla tai missään muuallakaan lisätietoa hakemassa. IPO:sta kurssi oli jo noussut yli 100 prossaa.

Sitten ostin ko. osaketta sellaisella summalla, joka hyvin soveltui tähän tekemääni syvälliseen analyysiin. Oston jälkeen kurssi laski, jonka olen havainnut lakisääteiseksi tapahtumaksi viimeisen 43 v aikana.

Unohdin merkittävän investointini, enkä käytä edes ko. välittäjää kovinkaan paljoa. Kului us. viikkoja ja huomasin syväanalyysini tuloksen kaksinkertaistaneen hintansa. Myin osan mutta pidin myös jotain, sillä saattaahan se vielä esim. 20-kertaistua.

Harva lienee nähnyt tuollaista otsikkoa. Sitäkin yleisempiä ovat olleet otsikot siitä, miten terve yritys joutuu saneeraukseen tai konkurssiin. Pari kommenttia.

Ensinnäkin aivan vakavasti olen harkinnut pyytää Fivaa selvittämään kuinka paljon Talvivaara ja Perä ovat puhuneet perättömiä. Tuossa on yksi esim. ja kymmenen muuta on varastossa. ”Kaupallinen tuotanto aloitettiin alkuvuodesta 2009, ja vuosittainen nikkelin tuotantomäärä on noin 50 000 tonnia” lähde.

Toisekseen ihmettelen sitä hokemaa, jonka mukaan 1980-ja 1990-luvuilla kymmeniä tuhansia terveitä yrityksiä joutui konkurssiin.

Jo ennen teollisuutta Suomessa sanottiin: "Hullu mies Huittisista syö enemmän kuin tienaa.” Miten ihmeessä firma, jonka menot ovat tuloja suurempia, voisi olla terve?

Lopun sanon sillä varauksella, että olen jäävi kahdestakin syystä.

Nordnetin meklarin Jukka Oksaharjun kirja Hajauta tai hajoa vuodelta 2013 käynnistyy peruskurssilla Markowitzista, Sharpesta, Grahamista ja Buffettista. Esille tulevat melko luonnolliset kriteerit valita sijoituskohde. Isolla yrityksellä on etunsa niin hinnoitteluvoimassa kuin tunnettavuudessa ja siten brändeissä.

Sivulla 86 luetellaan kiinteistösijoittajan moninaisia riskejä. Mainitaan mm. se, että on ”perittävä vuokraa vuokralaiselta, jos hän ei maksa itse”. Talvivaaran osakkailla ei onneksi ole tällaista taakkaa kannettavanaan.

Peruskurssia seuraa mielenkiintoinen ”case”-luettelo, jossa tuodaan esille hyödyllisiä näkökohtia siitä, miten monen kulutustavarafirman markkinat ovat tällä hetkellä etupäässä Euroopassa ja Amerikassa Afrikan ja etenkin Aasian ollessa vasta kasvavia markkina-alueita.

Erikoinen on tosin alaluku 3.3. Case: Hennes & Mauritz. Luvun alussa on kaavio H&M:n hallintomallista, mutta koko kaaviota seuraavassa luvussa ei yhtiöstä mainita yhtään ainutta sanaa.

”Valtio ei ole mikään tukiautomaatti”, sanoi ministeri Vapaavuori Rauman telakasta.

Toisaalta Suomen valtio on aivan varmasti ollut tukiautomaatti esim. Kreikan ja eräitten muiden euromaitten kansantaloudelle ja mm. Turun telakalle. Jo alkeellisin poliittinen horoskoopintulkinta osoittaa, että myös Talvivaaran osalta ko. automaatti löytyy.

Jos joku löytää tästä kaikesta logiikan, kuulisin mielelläni perustelut.

Muistin virkistämiseksi kehotan lukemaan Talvivaaran omilta sivuilta kuvauksen: Outokumpu totesi Talvivaaran esiintymän pitoisuudeltaan köyhäksi ja kas kummaa, kasaliuotuksen ympäristölle hankalaksi. Nikkelin hintakäyrään voi tutustua tuossa.

Lauantaiaamuna katsoin TV1:stä ohjelmaa, jossa kehuttiin solmittua tulosopimusta. Palkat nousivat vähintään 20 eurolla, jos nyt oikein kuulin. Tulosta kiittelivät työmarkkinajohtajat ja VATT:n johtaja Juhana Vartiainen. Peräti sopimattomasti itse pohdin sitä, nouseeko kyseisten johtajien palkka 20 euroa vai 30 %.

Pohdintojani täydensi mukavasti TV4:stä tullut auto-ohjelma, joka on saanut JSN:n huomautuksen. Linkin kuvassa oleva toimittaja esitteli autoa, jonka kallein malli maksaa 200.000 euroa. Isokokoinen citymaasturi kiihtyy 0-100 viidessä sekunnissa. Sitä ohjelmassa ei mitenkään käsitelty, miten ok-talon kokoinen ”auto” saadaan parkkeerattua.

20 euron palkankorotuksilla ostellaan siis 200.000 euron autoja?

On tietysti totta, että toimittajan on kiva ajella autolla, johon hänellä itsellään ei ole varaa. Väittävät, että katsojille tarjotaan unelmia.

Tätä kirjoitusta ei voi pitää kirja-arvosteluna ensinnäkään jääviyden takia eikä toisekseen sen takia, että Talentum ei ole aiemmin edes vaivautunut vastaamaan arvostelukappalepyyntöön. Sitä saa mitä tilaa.

Joka tapauksessa Orava ja Turunen ovat tehneet kirjan asuntosijoittamisesta ja kirjan kannessa lukee, että kyseessä on ensimmäinen alan kirja Suomessa. Niin akateemisessa maailmassa kuin kaupallisissa kustanteissa on tapana korostaa alan neitseellisyyttä totuutta venyttämällä.

Photo by Brady Holt, enWikipedia.

Ensinnäkin totean, etten olisi ennakkoon uskonut, että niin kokenut poliitikko kuin Heidi Hautala jää kiinni suoraan kasan päältä. Hautala rikkoi politiikan ainoaa moraalisääntöä: älä jää kiinni.

Terminologia tarvitsisi täsmennystä. Sanotaan, että valtio-omistaja ei puutu operatiiviseen johtamiseen. Sotataito tuntee kolme tasoa, strategian, operaatiotaidon ja taktiikan. Outokummun Saksan-ostokset olivat niin kyseenalaista strategiaa, että niitä olisi yhden Hautalan asemesta pitänyt pohtia koko valtioneuvoston. Rikosilmoituksen tekeminen tai tekemättä jättäminen ei ole operatiivista toimintaa eikä edes taktiikkaa. Se on nysväämistä, johon yhdenkään harkintakykyisen valtioneuvoston virkamiehen saati ministerin ei pitäisi itseään sotkea.

Aioin alun perin kommentoida Heikki Ikosen merkintää, mutta omalla merkinnälläni otan paremmin vastuun sanomisistani.

Lindströmit ja Sinkko ovat esiintyneet julkisuudessa niin paljon, että suurempaa täsmällisyyttä kaipaisi, mutta sen puutteessa mielestäni on vapaus tulkita kokonaisuutta.

Kumpikin taho on puhunut jatkuvasti vain osinkojen sijoittamisesta. Mukana ei ole mainittu palkkatuloja, eläkkeitä, realisointeja, velkaa, perintöjä, saaliita, lottovoittoja, runsaudensarvea, sampoa, merenpohjasta löydettyä aarrelaivaa tai sateenkaaren juurella köllöttävää kultakippoa. On täysin kohtuullista kysyä Ikosen tavoin, miten ~4 %:n osinkotuotoista (brutto!) riittää sijoitettavaa niin, että ostoista kannattaa puhua jossain mediassa harva se viikko.

Lisäksi valotan problematiikkaa omien ja lähipiirin kokemusten perusteella.

Osallistuin 1970-luvulla Armi Ratian johdolla järjestettyyn ensimmäiseen IPO:on sekä myös jälkimmäiseen Paakkasen aikana tehtyyn antiin.

Itse tuotteista sanoisin, että räikeäkuvioiset kankaat ovat minulle aiheuttaneet lähinnä päänsärkyä eikä niitä muutoinkaan ole tässä huushollissa nähty.

Alaa tunteva henkilö on minulle kertonut, että silloisessa Taideteollisessa korkeakoulussa 1960 – 1980-luvuilla keskeisin suunnittelukohde oli Вели́кая Социалисти́ческая Револю́ция (siis ei mikään Red October…) ja tyylisuuntana sosialistinen tragikomedia (jota tosin realismiksi kutsuttiin…), joten kankaiden suunnittelu jäi vähälle.

Noita kahta linkkiä katsomalla Marimekkoa on turha hakea. Marimekon omien tuotteiden vastaanoton arviossa puhutaan 1950- ja 60-luvuista. Pitäisikö ongelmat tiedostaa?

Linkin tietojen mukaan siivoojan keskipalkka on alle 1800 euroa. Juuri tällaisiin siivoojiin EK:n, TT:n ja kaikkien Etelärannan järjestöjen mielenkiinto kohdistuu. Työtä pitäisi tehostaa, palkkaa laskea ja työaikaa ja –ikää pidentää.  Eteläranta itse on näyttänyt mainiota esimerkkiä alkaen Mika Tiivolan vävyn laittamisesta käytännössä eläkkeelle alle 45-vuotiaana. Siivoojien tulisi myös ymmärtää johtajien erityistarpeet, esim. se, miten verot heitä rasittavat. Vehviläinen tartti asunnon ja Elopille tulee avioero. Siivoojalla ei liene varaa kumpaakaan?

Mitäpä jos syyllistyisin sellaiseen majesteettirikokseen, että arvioisin johtajien työtä samoin kriteerein kuin millä he arvioivat siivoojien työtä. 

Perhe on pahin

Kun Matti Vanhanen siirtyi valtioneuvoston johdosta Perheyritysten liiton johtoon, liitossa tapahtui profiilin nosto, mitä siellä varmaan oli toivottukin. Tulokset ovat näkyneet mm. keskustelussa yritysverotuksesta.

(Alla oleva teksti on jossain mitassa pyritty kirjoittamaan siinä toivossa, voisiko menneisyydestä oppia mitään.)

Jatkosodan jälkeen sotakorvaukset pakottivat perustamaan Raumalle peräti kaksikin telakkaa, Hollmingin ja Rauma-Repolan telakat, jotka nyt syksyllä päätettiin lakkauttaa nykyisessä muodossaan.

Tilanne 1940-luvulla oli siinä mielessä erikoinen, että Raumalla oli pitkät ja merkittävät perinteet merenkulun alalla sekä 1920-luvulta lähtien myös konepajaosaamista, mutta vapaaehtoista tietä telakoita ei syntynyt. Olen joskus muulloinkin epäillyt suomalaisilta puuttuvan aloitekykyä siirtyä uusille aloille.

Historiankirjoituksen vikana pidetään liikaa keskittymistä johtajiin. Kritiikki tiivistyy sutkaukseen ”Caesar valtasi Gallian – oliko kokki mukana?”

Johtajakeskeisessä tarkastelussa on kaksikin vikaa. Galliat vallataan ja menetetään legioonien avulla ja toisekseen, latteasti sanoen johtajille on sosiaalinen tilaus. Parempi olisi ehkä sanoa, että johtajat täyttävät olosuhteiden luoman aukon.

Tarkastellaanpa Suomen Gallian-retkeä. Ollila ei tuonut kännyköitä Nokian tuotevalikoimaan. Hän kylläkin päätti keskittyä niihin samalla tavalla kuin hukkuva keskittyy pelastusrenkaaseen. Jos tätä pidetään suurenakin viisautena, tehdään välttämättömyydestä hyve.

Edelleen on tavallista, että menestynyt johtaja valitsee itselleen värittömän seuraajan. Mika Tiivola valitsi Ahti Hirvosen ja Ollila valitsi Kallasvuon. Lopuksi Elop täytti oman roolinsa haukkumalla firman(sa?) tuotteet. Olihan melkoinen roolisuoritus.

Vrt. myös.

Lainhuudatus on vanha mutta yhä käytössä oleva termi, jolla tarkoitetaan maanomistuksen kirjaamista. As.oy pitää osakkaistaan kirjaa, mutta maanomistukset kirjaa Maanmittauslaitos.

Kiinteistön ostajalle annetaan aiheesta kaksi neuvoa. Kaupantekotilaisuuteen pitää saada mahdollisimman tuore rasitustodistus sen tarkistamiseksi, ettei myyjä ole viime hetkessä hakenut kiinteistölle kiinnitystä. Vastaavasti kaupanteon jälkeen ostajan tulisi mahdollisimman nopeasti kirjauttaa oma omistuksensa, ettei myyjä kaupan jälkeen vanhojen rekisteritietojen avulla kiinnittäisi jo myymäänsä kiinteistöä. En totta puhuen tiedä, kuinka paljon tällaisia väärinkäytöstapauksia on ollut, mutta tällaisia neuvoja annetaan.

Viittaan Kai Nymanin kirjoitukseen alla.

Harri Holkerin hallitus puhui hallitusta rakennemuutoksesta. Se jäi toteutumatta, mutta eräästä asiasta haluan muistuttaa. Holkerin hallitus ja sen VM Erkki Liikanen elvyttivät tilanteessa, jossa Suomen talouselämä paahtoi laakerit punaisina. Elvytys sopi tuohon tilanteeseen yhtä hyvin kuin bensiini tukipalon sammuttamiseen. Tämä on siis SP:n PJ:n Liikasen pätevyys.

Seuraava eli Ahon hallitus keksi erikoisen ratkaisun, juustohöylän. Rakenneuudistusta ei tehty, mutta kaikkea höylättiin. Syrjäytyneille on taattu rahat ryyppäämiseen, mutta mielenterveyspalveluita on ajettu alas reippaasti sekä laitos- että avohoidossa.

Mistä sitten voisi karsia?

1) Rahan kierrättäminen Suomessa

Tämän päivän HS kirjoittaa: Finanssivalvonta tekee säännöllisiä tarkistuksia sisäpiiri-ilmoituksista. Mikäli laiminlyöntejä havaitaan, voi Fiva määrätä rikemaksun, joka yksityishenkilöllä on 500–10 000 euroa. Ollila tienasi Nokiassa aikoinaan yli 100 miljoonaa euroa.

Em. asteikon esittäminen ei tietenkään tarkoita sitä, että Ollilan olisi todettu mihinkään syyllistyneen.

Toisaalla Finanssivalvonnalta tuli viikolla julkinen varoitus Eufex Pankki Oyj:lle. Pankin toimintaan liittyneet laiminlyönnit havaittiin keväällä 2012 hallinnon luotettavuutta koskevassa tarkastuksessa ja vuoden 2012 lopulla laaditussa valvojan arviossa.

Siis tarkastus tehtiin keväällä 2012 ja kirjattiin vuoden lopulla. Pankki ei asiaa ole kiistänyt, mutta vieläkin sillä on oikeus valittaa huomautuksesta. Hmm?

Hevospoolo on hieno harrastus

Suu auki hämmästyksestä katselin Ylen tv-uutisia, joissa EK:n työmarkkinajohtaja Lasse Laatunen esitteli EK:n "uusinta" ehdotusta. Lomautusten tai irtisanomisten uhatessa työehdoista pitäisi voida paikallisesti sopia joustavasti. Joustaminen tarkoittaisi tietysti työehtojen huonontamista.

Esitys on pienin variaatioin EK:n vuosia toistama. Ainoa uusi piirre oli se, että johtaja Laatunen esitteli näkemyksiään golfkentällä ja erehtyi jopa tv-kameroille esittelemään laajasti myös golftaitojaan.

Jälleen kerran mieleen tulee vanha kysymys siitä, kuinka kaukana johtajat ovat arkitodellisuudesta. Uskovatko he todella, että spurgujen kanssa tappeleva Siwan kassa lämpenee EK:n ajatuksille puttausnäytöksen jälkeen?

Vannomatta paras, mutten ainakaan muista, että oikeuskansleri olisi hyvin pitkään aikaan kritisoinut koko valtioneuvoston toimintaa. Huomautukset ovat yleensä kohdistuneet yksittäisiin virkamiehiin, virastoihin ja joskus yksittäisiin ministereihin. 

Linkissä oleva oikeuskanslerin lausunto on hiuksia nostattavaa tekstiä, sillä se ei ole opposition, vaan VALTIONEUVOSTOSSA toimivan oikeuskanslerin harkittua ja pidättyväistä tekstiä.

”Saadusta selvityksestä välittyy, että ratkaisuja on tehty kiireessä.” ja "Kiinnitän huomiota erityisesti siihen, että eduskunnalle myöhemmin annettavassa hallituksen esityksessä esityksen vaikutukset on huolellisesti arvioitava.”

Nämä moitteet eivät siis tule oppositiopoliitikolta.

Oikeuskanslerin lausunnon keskeisin ongelma on sen pohjana olevan kantelun väite, että VM:n virkamiehet olisivat harhauttaneet ministereitä.

EVA pyrki hätkäyttämään helteen halvaannuttamia suomalaisia tutkimuksella, jonka media on otsikoinut siten, että valtio kannustaa kuntia veronkiertoon.

Avataanpas vähän asioita.

Tutkimuksessa on suurennuslasin alle otettu Oulu, mikä sopii minulle oikein hyvin. Sivulla 4 on lueteltu ko. kaupungin liikelaitokset ja ensivaikutelma lienee monella, että paljon niitä on.

Mutta mietitäänpäs lisää. Oulussa oli sotien aikaan noin 20.000 ihmistä. Mikä yksityinen taho ennen sotia tai heti niitten jälkeen olisi ollut kiinnostunut oululaisten energiasta tai satamasta? Joku amerikkalainen sijoittajako? Epäilen.

Kyllä Oulun tekniset laitokset on rakennettu julkisen sektorin riskillä, suomalaisella työllä sekä pääomalla ja vasta viime vuosina niille löytyisi ulkomainen ostaja. Riippuvuus ulkom. sijoittajasta saattaa sekin olla kyseenalainen ratkaisu.