Käyttäjän J.Vahe blogi

Kun valta on kansalla, kenellä se on, kysyi aikoinaan Paavo Haavikko.

Medialla ja sen käyttäjillä on kova halu ottaa kantaa asioihin, joita ei oikeastaan tunneta. Monimutkaista maailmaa on helpompi hahmottaa, kun uskoo tietävänsä, kuka on oikeassa ja kuka väärässä, kuka on hyvä ja kuka on paha.

Kiovassa ensin kansaa ammuttiin ja sitten kansa syrjäytti presidentin. Krimillä kansa järjestää nyt kansanäänestystä. Taitaa vain olla kyse kahdesta eri kansasta?

Meillä Suomessakin kansalla oli 1918 kovasti mielipiteitä. Vieläkään ei ole oikein osattu päättää, kumpi kansa oli oikeassa. Jo tuolloin Suomen kahdella kansalla oli tukijoina toisaalta Neuvosto-Venäjä ja toisaalta Saksan keisarikunta.

Muutama vuosi sitten lännessä iloittiin, kun kansa syrjäytti Libyan johtajan, eversti Muammar al-Gaddafin. Linkissä on BBC:n selostus siitä, kuinka paljon brittien erikoisjoukot olivat hankkeessa mukana.

Elokuussa talletin muutaman tonnin erääseen ulkomaiseen nettipankkiin tarkoituksena solmia sinne pankkisuhde. Syksy oli lämmin ja katsoin minulla olevan parempaakin tekemistä kuin nettipankkiin perehtyminen, jota minulle puhelimitse tarjottiin.

Siirsin asian jopa vuodenvaihteen yli, kunnes tein ratkaisuni. Pyysin ohjeita rahojen siirtämiseksi takaisin lähtötilille ja asiakassuhteen loppumista siihen paikkaan.

Perusteluita ei olisi tarvittu, mutta totesin kuitenkin erään ”Nokian insinöörin” pitäneen myös ko. pankkia hankalana käyttää. Sain pankista ohjeet, joilla rahansiirto työläästi sujui, mutta myös pettyneen viestin, jossa sanottiin, että olimme muuta ”sopineet”, nettipankkia voi käyttää ilman DI-tutkintoa ja tuttavani arvio oli ollut ”pankin mustamaalaamista”.

Yllä olevaan merkintääni - aihe on muuten KEVYTTALOUS - tuli pian arvaus pankin nimestä, Poistaessani kommnettia mukana meni valitettavasti pari muutakin. Suostun kommentoimaan poistettua arvausta. Kun Suomen markka oli ylivahva, sijoitin 1980-1990-lukujen vaihteessa br. Save & Prosper rahastoon. Mitä rahalaitoksia olen sen jälkeen käyttänyt, en kerro, mutta paljon niitä maailmassa on. Talousjournalismin rajat ilmenevät tuosta. Kommentoijan väite, että ulkom. pankki petraisi suomenkielisen tekstin perusteella, on pöhkö.

Tiedän hyvin, että netti on täynnä joutilaita ihmisiä, jotka jankuttavat omaa olematonta asiaansa loputtomiin. Omaa nimeään he eivät voi tietenkään kertoa, koska ovat vuorineuvoksia tai ehkä jopa jotain tärkeitä henkilöitä.  

Koska minulla ei vastaavaa aikaa ole, otan käyttöön seuraavat toimet:

-poistan kommentteja, jos haluan

Kuvitellaanpa, että pörssianalyytikko analysoisi maataloutta. Toukokuussa näkymät ovat erittäin heikot, pelto on mustaa. Kesäkuussa alkaa jotain vihreätä näkyä, mutta kovin heikolta se näyttää. Heinäkuussa kasvua havaitaan, mutta vieläkin pitää seurata. Elokuussa saadaan lopullinen varmuus siitä, että kasvu on hyvällä mallilla. Nyt kannattaa holdata. Syyskuussa ilmat viilenevät, mutta sen arvellaan olevan tilapäistä, joten holdaaminen jatkuu.

Vaikka maataloutta paljon arvostellaankin, mielestäni on hyvä, että pörssianalyytikot eivät maatalouteen ainakaan vielä ole sekaantuneet. Vuoteen 2012 mennessä olin aina tarkkaan noteerannut kaikkien asiantuntijoitten mielipiteet ja sen jälkeen toiminut juuri päinvastoin aivan hyvin tuloksin.

2005 Evli perusti ”kiinteistösijoitusrahaston” suomalaisille kohdealueena Baltian kiinteistöt. Kyseessä ei ollut lain tarkoittama sijoitusrahasto, vaan suljettu kiinteistöpääomarahasto. Rahastoa ei ole koskaan noteerattu julkisesti ja myöhemmin ilmenevistä syistä Evli on parhaansa mukaan pitänyt sen muutenkin poissa julkisuudesta. Sijoittajille luovutettu materiaali on ajoittain leimattu luottamukselliseksi liikesalaisuuteen vedoten.

Liikkeellelasku myöhästyi siinä mielessä, että Virosta ennätti jo tulla EU:n jäsen ja kiinteistöjen hinnat siten nousivat. Rahasto ei toteuttanut juuri mitään lupauksistaan, joista ensimmäinen liittyi jo toimialueeseen. Vajaa 90 % kiinteistöjen pinta-alasta (kaikkiaan vajaa 50.000 neliötä) sijaitsee nimittäin Virossa ja vain yksi kohde Liettuassa, joten koko Baltiasta on turha puhua.

Kun arvioin Jorma Ollilan muistelmia, viittasin siihen, että vaikutusvaltaisenkin henkilön mahdollisuudet ratkaista itsestään syntyvä jälkikuva ovat vähäiset. Oikeastaan ajattelin Mannerheimin ja Kekkosen tapaisia henkilöitä, mutta aivan sattumalta tulin lukeneeksi Tuomo Pietiläisen päätoimittaman ja 25 journalismin opiskelijan tuottaman kirjan Wahlroo$, Epävirallinen elämäkerta, 2013.

Tehometsänhoidon lopputulos. Non, je ne regrette rien.

Käytetyt lähteet: OP-Pohjola ryhmän maa- ja metsälehti 5/2013 (lyh. OP); Metsänhoitoyhdistys Länsimetsän jäsenlehti 2/2013 (lyh. MHY); Metsälaki

Vuosisatojen ajan suomalaisia metsiä on vähäisessä määrin kaadettu ns. harsinnalla eli kaatamalla metsän suurimmat puut. Näin meneteltiin etenkin laivanrakennuksessa ja jossain mitassa myös rakennusten lattioitten osalta. Metsäteollisuuden syntymisen jälkeen 1850-luvun puolivälistä seuraavat sata vuotta laajamittainen ja järjestelmällinen harsinta oli erittäin yleinen hakkuumuoto.

Jorma Ollila - Harri Saukkomaa: Mahdoton menestys. Otava, Keuruu 2013.

Ollilan muistelmat on Piksussa arvioitu jo kertaalleen, mutta käsittelen muistelmakirjallisuuden alaa hiukan yleisemmällä tasolla.

Aiempina vuosikymmeninä oli tapana, että muistelmat kirjoitettiin vasta aktiivisen työelämän päätyttyä, kun oli riittävästi aikaa kirjan kirjoittamiseen. Urheilijat ja muut julkkikset ovat tosin viime vuosina kirjoituttaneet toimittajilla keveitä muisteluja, mutta Ollilan tasoisen henkilön ratkaisu on erikoinen. Hän aloitti muistelmien kirjoittamisen jo 2000-luvun alussa, vaikka oli tiukasti kiinni Nokiassa ja monissa muissakin tehtävissä.

Joulun jälkeen pitäisi varmaan kuntoilla, mutta hallitus ja sen kuntaministeri Henna Virkkunen ovat kehittäneet uuden urheilulajin, kuntailun.

Alun perin puhuttiin, että kunnan minimikoon pitäisi olla 20.000 asukasta, mikä saattaa olla varsin järkevä luku. Uusissa suunnitelmissa tämä ei kuitenkaan riitä, vaan mukaan on otettu ajatus, että alueet, joilla asutus jatkuu yhtenäisenä, tulisi liittää toisiinsa.   Ajatus on sinä mielessä erikoinen, että yhtenäistä asutusta on esim. Bostonista Washingtoniin, eikä sielläkään ole kuntia liitetty yhdeksi kaupungiksi.

Turun kaupungilla on vuosikymmeniä ollut periaate, että okt-tontteja on kaavoitettu aivan liian vähän. Kaiken huipuksi jopa Turun Sanomat myönsi, että vähätkin tontit on aiemmin varattu toisaalta jääkiekkoilijoille ja toisaalta jäsenkirjallisille kuntalaisille. Nykytilanteesta lehti ei tietenkään kertonut mitään.

Lain mukaan taloyhtiössä VOI olla isännöitsijä hoitamassa juoksevaa hallintoa. Isännöitsijä ei siis ole välttämätön toisin kuin hallitus.

Vanhan lain ilmaisusta on johdettu hauska sanonta, että isännöitsijä on juoksupoika. Isännöitsijät toki itse luulevat olevansa Kiinan keisareita ja mikä ikävintä, niin uskovat hallitukset ja yhtiökokouksessa istuvat mammat ja papat tilanteessa, jossa joku kaltaiseni risuparta erehtyy yhtiökokouksessa avaamaan suunsa muun kuin kahvin ryystämisen takia.

Tänään on jälleen tullut tuutin täydeltä valitusta siitä, miten HS:n irtisanomiset vaarantavat laadukkaan ja tasapuolisen median ja lähestulkoon koko suomalaisen demokratian. Pyydän syvästi anteeksi, mutten taaskaan voi yhtyä näihin irtisanottuja tukeviin lausumiin monestakaan syystä:

-Kun Nelosen uutiset alkoivat, siellä keksittiin tapa jäsentää asia neljään osaan. Pari päivää se nauratti, mutta muutamien vuosien kuluttua vahvistui käsitys, ettei kyseessä ole täyspäinen homma laisinkaan. Kehittäkää vaikka kirveelle ja lapiolle neljä osaa noin esimerkiksi.

-Nelosen uutisiin palkattiin tv-julkkiksia, joitten journalistista pätevyyttä epäiltiin juuri journalistien keskuudessa.

-Eräs kaukana Turusta vaikuttanut HS:n paikallistoimittaja valitti, ettei työssä ole mielekkyyttä, koska juttuja ei julkaista, vaikka palkka juokseekin.

Onko kuvassa kaivosinsinööri, joka on juuri kuullut Talvivaarassa ajoittain satavan vettä? Photo Tõnu Pani

Suuret ja rakastetut yritysjohtajat päättävät vuorovuosin liittää yrityksiä toisiinsa ja erottaa niitä toisistaan eli tehdä fuusioita ja diffuusioita. Toiminnassa on muutakin erikoista, mutta eräs näkyvä piirre on nimen antaminen yritykselle. Kun insinöörit ja juristit lyövät päänsä yhteen, niin kumeaa kolinaahan siitä syntyy.

Kansallispankin rahoittamassa teollisuudessa esiintyi sotien jälkeen vuosikymmeniä sellainen nimi kuin Repola. Ottaen huomioon idänkaupan merkityksen, nimi oli aika erikoinen. Vuonna 1920 Tarton rauhassa Suomi oli aivan vapaaehtoisesti luopunut Repolan kunnasta saadakseen Petsamon. Nimi oli siis huomattavan revansistinen.

Kirjoitukseni käsittelee UPM:ää. Myönnän, että ko. yhtiön osalta otsikkoni on kohtalaisen provosoiva, mutta voin sitä perustella.

1970-luvulta lähtien olen suomalaisessa teollisuudessa naureskellut seuraavaa ilmiötä. Hieman kärjistäen yhtiön tuotannosta voi 99 % olla vaikkapa tervankeittoa, mutta kun tj. on kiinnostunut mikrosiruista, mikrosiruista puhutaan ja terva halutaan unohtaa.

Silmäilin UPM:n sidosryhmälehden Griffinin ykkösjuttua (s. 4-8), joka käsitteli UPM:n uutta organisaatiota.

Jutun kuvitus oli kuin suoraan neuvostokaupan ajoilta. Kuvitus koostui 7 passikuvasta, jotka esittivät perin lyhythiuksisia miehiä. Jollain taisi olla aitoakin kaljuuntumista, mutta joku oli taasen ilmeisestä solidaarisuudesta ajattanut hiuksensa millin terällä. Kovin värikäältä ei näyttänyt sekään, että yksi oli paitahihaisillaan ja toiselta puuttui peräti kravatti.

Jouluevankeliumi alkaa sillä, miten koko maailma oli verolle pantava. Varmaan tämänkin takia työeläkevakuuttajat, jotka ovat menneenäkin vuonna olleet yhtä tyhmiä ja tuhmia kuten aikaisemminkin, ovat muistuttaneet hallintoalamaisia siitä, että joulupukin eläkeasiat pitää hoitaa kuntoon.

Aluksi hieman vanhan kertausta. Vuonna 2007 Iltalehti kertoi, miten silloisen oikeusministerin Leena Luhtasen puoliso oli selittänyt, miten vaalimainoksista SDP:n osuus maksetaan kuitilla ja ”henkilökohtainen” osa ilman kuittia. Luhtanen lupasi uutisen julkaisemisesta laittaa lakimiehet liikkeelle, mutta ei ole siitäkään asiasta sen jälkeen kuulunut, joten taisi olla sekin peräti perätön vaalilupaus. Leena Luhtanen itse oli muuten Suomen historian ensimmäinen oikeusministeri ilman juristin koulutusta.

Sanoma Oyj:n ongelmat ovat tuoneet vilkkaaseen keskusteluun otsikon aiheen. Kun olen alaa seurannut joskus melko läheltäkin, eräitä näkemyksiä:

1970-luku oli siinä mielessä erikoista aikaa, että vasemmiston kannatus oli vahvaa, mutta vasemmistolehdet näivettyivät avokätisestä valtion tuesta huolimatta.

Syntyi alueellisia faktisia monopoleja, esim. ns. maakuntalehdet. Hallitsevaa asemaa pönkitettiin seuraavalla vuosikymmenellä estämällä parhaan mukaan muita yhtiöitä perustamasta paikallisradioita, -televisiokanavia ja ilmaisjakelulehtiä. Keinona oli se, että johtava media perusti ne itse kaikki, täytti kanavataajuuksia ja löi muutoinkin kapuloita mahdollisten kilpailijoitten rattaisiin. Kilpailevia ilmaisjakelulehtiä myös ostettiin lihaa säästämättä ja rahasta tinkimättä.

Suomen itsenäisyys on ollut paljolti itsenäisyyttä suhteessa Venäjään. Itsenäistyttyämme liityimme kiireesti Saksan keisarikunnan etupiirin ja valitsimme sieltä kuninkaankin Saksan samalla hävitessä ensimmäistä maailmansotaa. Huono alku Suomen itsenäisyydelle.

Itsenäistymistä vuonna 1917 seurasi sisällissota seuraavana vuonna, sillä suomalaiset olivat silloinkin itsenäisyyden sisällöstä kovin erimielisiä.

Sama näyttää olevan tilanne nykyäänkin. Himas-tutkimuksen apumies koetti väittää Suomen saaneen ratkaisevaa tukea Neuvostoliittoa vastaan lännestä. Tämä ei välttämättä pidä paikkaansa, enkä usko Suomen poliittisen johdon laskevan muistoseppelettä edes Hitlerille, jos sellainen muistomerkki jonnekin tehtäisiin.

Ennen viime sotia runoiltiin:

”Raja railona aukeaa.

Eläkkeellä oleva Helsingin kaupungin entinen ylipormestari Raimo Ilaskivi on blogimerkinnässään kritisoinut ankarasti hallituksen päätöstä leikata 300 miljoonaa vanhusten laitosmenoista, jotka muutoinkin ovat vain noin miljardin luokkaa. Yhdyn Ilaskiven arvosteluun.

Sanapari ”vanhusten kotihoito” kuulostaa kauniilta. Reaalimaailmassa kuitenkin jopa laitoksista karkailee dementikkoja. Miten tällaisen vanhuksen karkaaminen alasti pakkasyöhön aiotaan estää kotihoidossa? Yhtenä vaihtoehtona toki on ottaa vanhukselta hänen oman kotinsa avaimet pois ja takalukita ovi. Sinä vaiheessa minä tosin saatan asian Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käsittelyyn. Voi sinne kai muutkin kannella kuin Uoti vankien oloista – jotka ovat olleet huikeasti vanhusten oloja parempia jo vuosikymmeniä, vrt. esim.

Työeläkeyhtiö Ilmarisen johtaja Jaakko Kiander on ymmärrettävästi protestoinut kansanedustaja Sampsa Katajan ehdotusta yhdestä ainoasta suomalaisesta työeläkeyhtiöstä.

Kianderin mukaan työeläkesijoitukset kohdistuisivat silloin jatkossa ulkomaisten sijoitusjohtajien ohjaamina pääasiassa ulkomaille. Tällaista hajauttamista apul.prof. Peltomäki on kirjassamme muuten pitänyt erittäin terveellisenä ratkaisuna (esim. s. 98-100). Nykyistä suurta Suomi-riskiä tulisi pienentää työeläkesijoituksissa.

Toisaalta Kiander on nähnyt arveluttavana sen, että nykyään suomalaisten työeläkevakuuttajien laajasti omistamille suomalaisyrityksille tulisi ulkomaalaiset pääosakkaat.

Piksu julkaisi uutisen kiinteistökaupan siirtymisestä paperittomuuteen. Melko tavalla epäilen järjestelmän toimivuutta, sillä byrokratia – kuten kaikki muutkin virukset - elää ja voi hyvin myös sähköisissä järjestelmissä, vrt. esim. sähköiset potilastietojärjestelmät.

Itse kirjoitin aiemmin lainhuudatuksesta. Nyt tiedän jo termin taustan. Siinä ärsytetään ihmistä niin paljon, että ainakin minä rupesin huutamaan.

Varsinais-Suomen maanmittarit käsittelivät hakemukseni kolmessa kuukaudessa ja kehtasivat veloittaa hitaasta työstään yli sata euroa.

Vilkaisin hyvin hätäisesti nimim. Laimean Sillin merkintää jostain ihmeen 3D-firmasta. En edes lukenut merkintää kunnolla enkä taatusti käynyt firman kotisivuilla tai missään muuallakaan lisätietoa hakemassa. IPO:sta kurssi oli jo noussut yli 100 prossaa.

Sitten ostin ko. osaketta sellaisella summalla, joka hyvin soveltui tähän tekemääni syvälliseen analyysiin. Oston jälkeen kurssi laski, jonka olen havainnut lakisääteiseksi tapahtumaksi viimeisen 43 v aikana.

Unohdin merkittävän investointini, enkä käytä edes ko. välittäjää kovinkaan paljoa. Kului us. viikkoja ja huomasin syväanalyysini tuloksen kaksinkertaistaneen hintansa. Myin osan mutta pidin myös jotain, sillä saattaahan se vielä esim. 20-kertaistua.

Harva lienee nähnyt tuollaista otsikkoa. Sitäkin yleisempiä ovat olleet otsikot siitä, miten terve yritys joutuu saneeraukseen tai konkurssiin. Pari kommenttia.

Ensinnäkin aivan vakavasti olen harkinnut pyytää Fivaa selvittämään kuinka paljon Talvivaara ja Perä ovat puhuneet perättömiä. Tuossa on yksi esim. ja kymmenen muuta on varastossa. ”Kaupallinen tuotanto aloitettiin alkuvuodesta 2009, ja vuosittainen nikkelin tuotantomäärä on noin 50 000 tonnia” lähde.

Toisekseen ihmettelen sitä hokemaa, jonka mukaan 1980-ja 1990-luvuilla kymmeniä tuhansia terveitä yrityksiä joutui konkurssiin.

Jo ennen teollisuutta Suomessa sanottiin: "Hullu mies Huittisista syö enemmän kuin tienaa.” Miten ihmeessä firma, jonka menot ovat tuloja suurempia, voisi olla terve?

Lopun sanon sillä varauksella, että olen jäävi kahdestakin syystä.

Nordnetin meklarin Jukka Oksaharjun kirja Hajauta tai hajoa vuodelta 2013 käynnistyy peruskurssilla Markowitzista, Sharpesta, Grahamista ja Buffettista. Esille tulevat melko luonnolliset kriteerit valita sijoituskohde. Isolla yrityksellä on etunsa niin hinnoitteluvoimassa kuin tunnettavuudessa ja siten brändeissä.

Sivulla 86 luetellaan kiinteistösijoittajan moninaisia riskejä. Mainitaan mm. se, että on ”perittävä vuokraa vuokralaiselta, jos hän ei maksa itse”. Talvivaaran osakkailla ei onneksi ole tällaista taakkaa kannettavanaan.

Peruskurssia seuraa mielenkiintoinen ”case”-luettelo, jossa tuodaan esille hyödyllisiä näkökohtia siitä, miten monen kulutustavarafirman markkinat ovat tällä hetkellä etupäässä Euroopassa ja Amerikassa Afrikan ja etenkin Aasian ollessa vasta kasvavia markkina-alueita.

Erikoinen on tosin alaluku 3.3. Case: Hennes & Mauritz. Luvun alussa on kaavio H&M:n hallintomallista, mutta koko kaaviota seuraavassa luvussa ei yhtiöstä mainita yhtään ainutta sanaa.

”Valtio ei ole mikään tukiautomaatti”, sanoi ministeri Vapaavuori Rauman telakasta.

Toisaalta Suomen valtio on aivan varmasti ollut tukiautomaatti esim. Kreikan ja eräitten muiden euromaitten kansantaloudelle ja mm. Turun telakalle. Jo alkeellisin poliittinen horoskoopintulkinta osoittaa, että myös Talvivaaran osalta ko. automaatti löytyy.

Jos joku löytää tästä kaikesta logiikan, kuulisin mielelläni perustelut.

Muistin virkistämiseksi kehotan lukemaan Talvivaaran omilta sivuilta kuvauksen: Outokumpu totesi Talvivaaran esiintymän pitoisuudeltaan köyhäksi ja kas kummaa, kasaliuotuksen ympäristölle hankalaksi. Nikkelin hintakäyrään voi tutustua tuossa.

Lauantaiaamuna katsoin TV1:stä ohjelmaa, jossa kehuttiin solmittua tulosopimusta. Palkat nousivat vähintään 20 eurolla, jos nyt oikein kuulin. Tulosta kiittelivät työmarkkinajohtajat ja VATT:n johtaja Juhana Vartiainen. Peräti sopimattomasti itse pohdin sitä, nouseeko kyseisten johtajien palkka 20 euroa vai 30 %.

Pohdintojani täydensi mukavasti TV4:stä tullut auto-ohjelma, joka on saanut JSN:n huomautuksen. Linkin kuvassa oleva toimittaja esitteli autoa, jonka kallein malli maksaa 200.000 euroa. Isokokoinen citymaasturi kiihtyy 0-100 viidessä sekunnissa. Sitä ohjelmassa ei mitenkään käsitelty, miten ok-talon kokoinen ”auto” saadaan parkkeerattua.

20 euron palkankorotuksilla ostellaan siis 200.000 euron autoja?

On tietysti totta, että toimittajan on kiva ajella autolla, johon hänellä itsellään ei ole varaa. Väittävät, että katsojille tarjotaan unelmia.

Tätä kirjoitusta ei voi pitää kirja-arvosteluna ensinnäkään jääviyden takia eikä toisekseen sen takia, että Talentum ei ole aiemmin edes vaivautunut vastaamaan arvostelukappalepyyntöön. Sitä saa mitä tilaa.

Joka tapauksessa Orava ja Turunen ovat tehneet kirjan asuntosijoittamisesta ja kirjan kannessa lukee, että kyseessä on ensimmäinen alan kirja Suomessa. Niin akateemisessa maailmassa kuin kaupallisissa kustanteissa on tapana korostaa alan neitseellisyyttä totuutta venyttämällä.

Photo by Brady Holt, enWikipedia.

Ensinnäkin totean, etten olisi ennakkoon uskonut, että niin kokenut poliitikko kuin Heidi Hautala jää kiinni suoraan kasan päältä. Hautala rikkoi politiikan ainoaa moraalisääntöä: älä jää kiinni.

Terminologia tarvitsisi täsmennystä. Sanotaan, että valtio-omistaja ei puutu operatiiviseen johtamiseen. Sotataito tuntee kolme tasoa, strategian, operaatiotaidon ja taktiikan. Outokummun Saksan-ostokset olivat niin kyseenalaista strategiaa, että niitä olisi yhden Hautalan asemesta pitänyt pohtia koko valtioneuvoston. Rikosilmoituksen tekeminen tai tekemättä jättäminen ei ole operatiivista toimintaa eikä edes taktiikkaa. Se on nysväämistä, johon yhdenkään harkintakykyisen valtioneuvoston virkamiehen saati ministerin ei pitäisi itseään sotkea.

Aioin alun perin kommentoida Heikki Ikosen merkintää, mutta omalla merkinnälläni otan paremmin vastuun sanomisistani.

Lindströmit ja Sinkko ovat esiintyneet julkisuudessa niin paljon, että suurempaa täsmällisyyttä kaipaisi, mutta sen puutteessa mielestäni on vapaus tulkita kokonaisuutta.

Kumpikin taho on puhunut jatkuvasti vain osinkojen sijoittamisesta. Mukana ei ole mainittu palkkatuloja, eläkkeitä, realisointeja, velkaa, perintöjä, saaliita, lottovoittoja, runsaudensarvea, sampoa, merenpohjasta löydettyä aarrelaivaa tai sateenkaaren juurella köllöttävää kultakippoa. On täysin kohtuullista kysyä Ikosen tavoin, miten ~4 %:n osinkotuotoista (brutto!) riittää sijoitettavaa niin, että ostoista kannattaa puhua jossain mediassa harva se viikko.

Lisäksi valotan problematiikkaa omien ja lähipiirin kokemusten perusteella.

Osallistuin 1970-luvulla Armi Ratian johdolla järjestettyyn ensimmäiseen IPO:on sekä myös jälkimmäiseen Paakkasen aikana tehtyyn antiin.

Itse tuotteista sanoisin, että räikeäkuvioiset kankaat ovat minulle aiheuttaneet lähinnä päänsärkyä eikä niitä muutoinkaan ole tässä huushollissa nähty.

Alaa tunteva henkilö on minulle kertonut, että silloisessa Taideteollisessa korkeakoulussa 1960 – 1980-luvuilla keskeisin suunnittelukohde oli Вели́кая Социалисти́ческая Револю́ция (siis ei mikään Red October…) ja tyylisuuntana sosialistinen tragikomedia (jota tosin realismiksi kutsuttiin…), joten kankaiden suunnittelu jäi vähälle.

Noita kahta linkkiä katsomalla Marimekkoa on turha hakea. Marimekon omien tuotteiden vastaanoton arviossa puhutaan 1950- ja 60-luvuista. Pitäisikö ongelmat tiedostaa?

Linkin tietojen mukaan siivoojan keskipalkka on alle 1800 euroa. Juuri tällaisiin siivoojiin EK:n, TT:n ja kaikkien Etelärannan järjestöjen mielenkiinto kohdistuu. Työtä pitäisi tehostaa, palkkaa laskea ja työaikaa ja –ikää pidentää.  Eteläranta itse on näyttänyt mainiota esimerkkiä alkaen Mika Tiivolan vävyn laittamisesta käytännössä eläkkeelle alle 45-vuotiaana. Siivoojien tulisi myös ymmärtää johtajien erityistarpeet, esim. se, miten verot heitä rasittavat. Vehviläinen tartti asunnon ja Elopille tulee avioero. Siivoojalla ei liene varaa kumpaakaan?

Mitäpä jos syyllistyisin sellaiseen majesteettirikokseen, että arvioisin johtajien työtä samoin kriteerein kuin millä he arvioivat siivoojien työtä. 

Perhe on pahin

Kun Matti Vanhanen siirtyi valtioneuvoston johdosta Perheyritysten liiton johtoon, liitossa tapahtui profiilin nosto, mitä siellä varmaan oli toivottukin. Tulokset ovat näkyneet mm. keskustelussa yritysverotuksesta.