Otsikko ei ole tarkoitettu vitsiksi, vaikka se siltä saattaa tuntuakin.
Aiemmassa merkinnässäni viittasin siihen ”taakkaan”, jossa Konstsamfundetin ja Kulttuurirahaston hallintoelimet muodostuen taiteen, tieteen, hallinnon/politiikan ja talouden senioreista saivat hoitaakseen Amos Andersonin ja Heikki Huhtamäen lahjoittamat / testamenttaamat suuromaisuudet. Kyseisillä taustajoukoilla ei mielestäni ole ollut sitä asiantuntemusta, mitä strategiset omistukset Stockmannissa ja Huhtamäessä olisivat edellyttäneet.
Kommentoija aiheellisesti viittasi siihen, ettei hyvin ole mennyt Sanoma Oy:lläkään. En ko. henkilöitä tunne pahemmin edes julkisuuden kautta, koska he eivät ole julkisuudessa pahemmin viihtyneet, joten puhun yleisellä tasolla.
Suomessa on kaivattu lisää sekä kasvollista omistajuutta että perheyrityksiä, jälkimmäisiä siinä mitassa, että pääministeri Vanhanen siirtyi pääministerin hommista perheyritysten lobbaajaksi, koska ”jalka kipeytyi”. Sanoma Oy todistaa, ettei kasvollinen omistajuuskaan ole aina helppoa.