Käyttäjän Johannes Hidén blogi

Vuodenvaihteessa tavallisille suomalaisille annettiin uusi verotuksellinen työkalu, jonka nimeksi on muodostunut osakesäästötili (kirjoitin aiheesta 1,5 vuotta sitten, kun nimenä esiintyi vielä myös "sijoitussäästötili"). Lyhykäisyydessään tilin tarkoitus on kannustaa osakesijoittamiseen tuomalla suorien osakesijoitusten verotus lähemmäs mm. rahastojen tai sijoitusyhtiöiden verotusta. Tämä toteutuu siten, että tilin sisällä voi käydä kauppaa ilman veroseuraamuksia, eikä tilille maksetuista osingoista mene veroja ennen kuin varoja nostaa tililtä. 

Kun osakesäästötililtä ei mene veroja, tarkoittaako se yhteiskunnan näkökulmasta myös sitä, ettei ole tuloja? Ei aivan.

Silloin tällöin julkisuudessa käydään keskustelua kaupungin vuokra-asuntojen edullisuudesta ja siitä, miten hyvätuloisetkin voivat jäädä niihin asumaan pitkiksi ajoiksi. Näin on ollut myös viime viikkoina, ja samalla on tuntunut toistuvan pari kommenttia järjestelmään liittyen:

1. Tulorajat ylittäviä asuntokuntia on todettu olleen vain noin 5%.
2. Tulojen tarkastelu jo järjestelmässä olevilta johtaisi haitallisiin kannustimiin, kun ihmiset eivät haluaisikaan ottaa töitä vastaan.

Ensimmäinen lausuma on luultavasti totta, mutta myös samalla harhaanjohtava osatotuus. Toinen taas pätee kunnolla vain tietyin olettamuksin. 

Taideteos valjastettuna esittämään vuokran perusosaa. (Lux Helsinki, 26.1.2013)

Veikkaus on viime viikkoina kerännyt negatiivista mediahuomiota ja ihan aiheellisesti. Syynä on ollut sen harjoittama mainonta, joka on ollut hyvin kyseenalaista varsinkin Veikkauksen oletetun yhteiskunnallisen tarkoituksen huomioiden. Tällaisissa tilanteissa syntyy tietysti helposti ajatuksia myös koko monopoliyhtiön perusteltavuudesta.

Veikkauksen asemaa voi perustella kai ennen kaikkea kahdella tavalla:

1. Vastuullisuus peliriippuvuuden minimoimisessa.
2. Pelibisneksen tuottojen pysyminen paremmin Suomessa sekä niiden ohjaaminen yleishyödyllisiin tarkoituksiin.

Molemmat ovat hyviä perusteluja - ainakin niin kauan kuin ne toteutuvat. Jälkimmäinen kohta luultavasti pitää ainakin jossain määrin kutinsa, mutta siinä on se ongelma, että se ei sellaisenaan taitaisi kelvata Euroopan Unionille. EU on nimittäin myöntänyt Suomelle poikkeusluvan pelimonopolin säilyttämiseksi, mutta perustelu sille on ollut nimenomaan kohdassa 1. Kuinka hyvin se toteutuu?

Viikon takainen sunnuntailisiä koskenut kirjoitukseni herätti ehkä yllättävänkin paljon keskustelua. Kirjoitukseni tarkoituksenahan ei tietenkään ollut kenenkään kokonaisansiotason laskeminen, eikä oikeastaan edes viikonloppukorvausten kutistaminen kokonaisuudessaan, vaan sunnuntain lakisääteisen oletuspainoarvon kyseenalaistaminen. Keskustelu sai minut kuitenkin huomaamaan, että tuo tyypillisin 100 prosentin sunnuntailisä ei välttämättä ole niin erityisen suuri, kuin miltä se on monesti vaikuttanut. Vaikka voin esittää arvioita siitä, miltä sunnuntailisä tuntuu korvauksena, suoran käden kokemusta minulla ei siitä ole melkein lainkaan. Tällä vuosikymmenellä olen tainnut saada sunnuntailisää vain yhdeltä sunnuntailta, ja vaikka se tuntuikin oikein hyvältä korvaukselta, ei sama tunne päde välttämättä kaikkiin ihmisiin tai elämäntilanteisiin: vaikka sunnuntain tuplapalkka on luultavasti monesti hyvinkin houkutteleva esim. opiskelijalle, vaikkapa perhearkea viettävälle vanhemmalle sunnuntaityön hankaluus voi vastaavasti syödä sunnuntaivuorojen houkuttelevuuden kokonaan.

Muutaman päivän takainen Jukka Rahkon mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa ( kts. Monien ulkomaalaisten on vaikea ymmärtää, miksi ravintolat ovat Suomessa kiinni sunnuntai-iltaisin) palautti mieleeni muutaman vuoden takaiset ns. kiky-suunnitelmat, eli Suomen kilpailukyvyn parantamiseksi kaavaillut toimet. Näissä oli suunnitteluvaiheessa mukana myös 100 prosentin sunnuntailisien jonkinasteinen leikkaaminen, mistä kirjoitin blogissani vuonna 2015 ( Kehitysaskeleita 8 -  Sunnuntain ja lauantain ero pienemmäksi), mutta muutoksia ei tuolloin tähän liittyen tainnut syntyä - isoa kuvaa ajatellen valitettavasti.

Tein runsas vuosi sitten suhteellisen perustavanlaatuisen vertailun Nordnetin eri pohjoismaiden hinnastojen välillä (kts. Nordnetin hinnasto - Suomalaiset asiakaskunnan paarialuokka? ). Lopputuloksena oli, että suomalaiset joutuvat hieman asiakasprofiilista riippuen mutta kuitenkin lähes poikkeuksetta valitettavasti maksamaan enemmän kuin muiden pohjoismaiden asukkaat. Erityisesti tavallinen piensijoittaja maksaa Suomessa paljon enemmän kuin Ruotsissa. Tässä jutussa ei ole samaa kansainvälistä tai omituisen epäreilulta tuntuvan asetelman ihmettelyn aspektia, sillä vertailen vain hieman Nordean ja OP:n kaupankäyntihinnastoja. Pieni odottamaton, ja kuluttajille kommunikoiduissa hinnastoissa näkymätön yllätys tästä päällisin puolin lähes identtisten hinnastojen vertailusta kuitenkin löytyy.

Kirjoitin lokakuussa erikoisesta hitas-tapauksesta, jossa asunto meni ostajalle haitallisesta noin 100 000 euron hinnoitteluvirheestä huolimatta kaupaksi (kts. Hitas-asuntojen alihintaisuus konkretisoitui Jätkäsaaressa). No, nyt on uutisoitu tapauksesta, jossa satojen tuhansien hintamuutos monista asunnoista saatavassa hinnassa toteutui käytännössä yön yli (kts. Lottovoitto Helsingin keskustassa). Periaatteessa jutussa ei ole järjestelmää tunteville mitään erityisen yllättävää, sillä esim. Katajanokka on vuosikaudet ollut malliesimerkki alihintaisista hitas-asuntoalueista. ja Kamppi on alueena vielä arvokkaampi. Käytännössä hintaerot säänneltyjen ja markkinaehtoisten hintojen välillä ovat vain niin valtavia, että kyllä se pistää hiljaiseksi: mietipä, että saisit tänään 90 neliön asunnosta vain 336 000 euroa vaikka ostajaehdokkaita olisi jonoksi asti, mutta odottamalla seuraavaan viikkoon, välittäjä suosittelisikin pyytämään siitä 620 000 euroa? Hintaeroa tuossa on melkein 300 000 euroa! Siinäpä sulateltavaa!

Tänään valtaosa suomalaisista saa veronpalautuksia vuoden 2017 verotuksesta. Palautuksia saa yhteensä lähes 3,6 miljoonaa suomalaista ja yhteensä 2,9 miljardin euron edestä. Se on veronmaksajaa kohdenkin laskettuna tuntuva summa, mikä vaikuttaa monilla myös kulutukseen.  Sillä on myös merkitystä, että se tulee vasta joulukuussa. Minua onkin toisinaan ihmetyttänyt, miksi palautukset ja toisaalta myös mätkyt tulevat vielä nykyäänkin tällä tavoin vasta melkein vuosi verovuoden päättymisen jälkeen. No, vuonna 2019 tämä tulee verotusjärjestelmämuutosten ansiosta muuttumaan, mutta taidamme siitä huolimatta jäädä vielä verotuksen reaaliaikaisuudessa Ruotsista jälkeen.

Kaksi vuotta kestävä perustulokokeilu päättyy tämän kuukauden lopussa. Kirjoitin aiheesta kaksi vuotta sitten, miten kokeilun puutteita arvioitaessa on huomioitu lähinnä vain se, että tukea ei peritä verotuksen kautta takaisin tulojen kasvaessa, mutta ei lainkaan sen merkitystä, että kokeilun vaikutuspiirissä olevat (ei vain tuensaajat, vaan mahdollisesti myös esim. tuensaajia työllistävät) tietävät kyseessä olevan kokeilun. Tätä näkökulmaa en ole vieläkään nähnyt muissa asiaa käsittelevissä kirjoituksissa, vaikka tuoreiden lehtijuttujen yksittäistapauksien kuvauksissa voikin käytännössä olla havaittavissa tilanteen poikkeuksellisuuden vaikutusta asianomaisiin.

Olen blogissani moneen otteeseen kirjoittanut Helsingin hitas-järjestelmän ongelmallisuudesta. Viimeisimmästä aiheeseen keskittyvästä kirjoituksestani (kts. kaupunki haluaa lisää ongelmallisimpia hitaksia) on kuitenkin jo paria viikkoa vajaa viisi vuotta, sillä mitään uutta kirjoitettavaa ei varsinaisesti ole tässä välissä tullut vastaan - ei ennen kuin nyt. Nyt on nimittäin ilmennyt tapaus, joka voi tavallaan tehdä joidenkin hitas-asuntojen alihintaisuuden ja siten rahanarvoisen arpajaislahjan aivan uudella, euroissa mitattavalla tavalla konkreettisesti esiin. 

Hallitus on nyt aikeissa lanseerata monien sijoittajien pitkään odottaman sijoitussäästötilin, jonka sisällä saa käydä vapaasti kauppaa osakkeilla sekä nostaa osinkoja ilman veroseuraamuksia aina siihen asti, että tililtä nostaa rahoja johonkin muuhun käyttöön. Monelle sijoittajalle esitys näyttää olevan pettymys, mutta toisaalta on moni myös ottanut sen ilolla vastaan. 

Kirjoitin 7 vuotta sitten siitä, kuinka on hyvä asia, että pikavippiyritysten toiminnalle asetetaan lisää sääntöjä (kts. Kehitysaskeleita 2 - Pikavipit kuriin). Tuohon aiempaan kirjoitukseen verrattuna pikavipeillä on nyt ilmiönä Suomessa suurin piirtein tuplaten ikää, mutta kysyntää riittää mitä ilmeisimmin edelleen paljon, enkä tainnut tuolloin 7 vuotta sitten arvata, miten isoksi bisnekseksi pikavipit kasvaisivatkaan. Esimerkiksi GF Moneyn perustaja asuu leveästi (kts. Unelmakämppä Bulevardilla), ja Ferratumin pääomistaja Jorma Jokela on tehnyt pikavippibisneksellään satojen miljoonien omaisuuden! 

Alan sääntelyä on tuon aiemman juttunikin jälkeen jonkin verran lisätty, mutta tuoreiden lehtijuttujen perusteella eipä ole taidettu lisätä tarpeeksi tai riittävän tehokkailla tavoilla. Riittävän harkitsemattomasti toimivat ylivelkaantuvat mahdollisesti vuosikymmeniksi, ja pikavippifirman "setä käärii fyffet". Vaikea on keksiä mitään muuta bisnestä, joka olisi näin selkeästi Robin Hood -toiminnan vastakohta, tulonsiirtoa vähävaraisilta varakkaille tai jopa upporikkaille. Tuntuisi myös hyvin ilmeiseltä, että tällaisen bisneksen nettovaikutus yhteiskunnan hyvinvoinnille on vahvasti negatiivinen.

HSL:n lippuhinnoittelun uudistusta on joillakin alueilla tai esimerkiksi tietyntyyppisiä työmatkoja tekevien keskuudessa odotettu vuosikausia. Nyt uudistuksen suunnitelma on viimein tuotu julki ja sen on tarkoitus astua voimaan vuoden 2019 alusta. Mutta vastaako se odotuksia?  

Uudet vyöhykkeet hinnasto (lähde HSL)

Vaikka olen vuosia sijoittanut osakkeisiin, en ollut ennen viime vuotta osallistunut yhteenkään listautumisantiin. No, se muuttui viime vuonna. Jos ei lasketa mukaan pörssin First North -listalta päälistalle siirtyneitä kolmea yhtiötä, viimeisen 12 kuukauden aikana pörssiin on listautunut yhteensä 14 yritystä, ja näistä anneista olen itse osallistunut kahdeksaan eli suhteellisesti hieman yli puoleen. Nyt ensimmäisestä annista on kulunut vuosi, joten tässä kohtaa on hyvä katsoa, miten listautuneille osakkeille on tässä ajassa käynyt. 

Alla olevassa taulukossa on lueteltu kaikki vuoden aikana listautuneet yritykset aina tällä viikolla listautuneisiin Harviaan ja Altiaan saakka.

Taulukon viimeisestä sarakkeesta näkee värikoodauksista selkeästi, että kahden yrityksen osakkeet ovat nousseet hyvinkin tuntuvasti, kun taas kahden laskeneet hyvinkin tuntuvasti. Eniten noussut Fondia taitaa olla listan yhtiöistä ainoa, josta on tähän mennessä ehtinyt jo irrota osinkokin (0,35 euroa osakkeelta). Mutta mitä luvut tarkoittavat sen suhteen, onko listautumisanteihin ollut kannattavaa osallistua vai ei? Tutkitaanpa.

Kirjoitin aiemmin krypto- tai laajemmin virtuaalivaluuttojen verotussääntöihin liittyvästä ilmeisestä epäkohdasta. Verotukseen liittyy myös toinen, tietyssä mielessä syvempikin ongelma: sitä ei ole vielä kunnolla määritetty. Virtuaalivaluuttojen verotukselle on kyllä olemassa verottajan ohjeistus (kts. Virtuaalivaluuttojen tuloverotus), mutta se ei ole likimainkaan kattava.  Tämä on ilmeistä erityisesti siinä, miten verotuksessa käsitellään se, kun kryptovaluutoilla ostetaan toisia kryptovaluuttoja. Varmistin asian ottamalla yhteyttä verottajaan, ja fakta on tosiaan se, ettei verotuskäytäntöä ole vielä vahvistettu, vaikka suuri osa kaupoista on nimenomaan kryptovaluuttojen välisiä. Vaikka kryptovaluuttatuloja on varmasti ollut yksittäistapauksissa huomattavia määriä aikaisempinakin vuosina, vuoden 2017 valtavan virtuaalivaluuttojen arvonnousun jäljiltä verottajalla olisi nyt syytä päästä pikimmiten jonkinlaiseen viralliseen lopputulokseen verotuskäytännöistä.

Kirjoitin Nordnetin maakohtaisia hinnoitteluja vertaavassa jutussani, että "Mitään faktatietoahan minulla ei asiakasprofiilijakauman suhteen ole", mutta sattumalta heti seuraavana päivänä luinkin tuoreimman Viisas Raha -lehden artikkelin, jossa oli osakevälittäjistä juttu. Vaikka jutun paino ei ollut niinkään hintavertailussa vaan välittäjien omassa bisneksessä, jutussa sanottiin kuitenkin Nordnetistä seuraavaa:

• Sitaatti 1: "Liikevaihtoa Nordnetille kertyy noin kaksi euroa toteutettua kauppaa kohden." 
• Sitaatti 2: "Nordnetillä on yli 600 000 asiakasta, jotka tekivät keskimäärin reilut 100 000 [kauppaa] kaupankäyntipäivää kohden."

Näiden tietojen pohjalta voi tehdä jonkinlaisia päätelmiä siitä, millä tavalla asiakkaat keskimäärin sijoittavat. Sen pohjalta taas voi paremmin arvioida, minkälainen hinnoittelu ihmisiä houkuttelee.

Vuoden 2016 alusta lähtien pääomatulojen verotuksesta tuli oikeudenmukaisempi, kun luovutustappio muuttui vähennyskelpoiseksi kaikista pääomatuloista eikä siis enää pelkästään luovutusvoitoista (kts. kahden vuoden takainen juttuni Kehitysaskeleita 9 - Luovutustappiot vähennyskelpoisiksi kaikista pääomatuloista). Tappioiden käyttökelpoisuus siis hyvin perustelluista syistä laajeni, mutta ainakin kahden melko tuoreen sijoitusmuodon osalta verolainsäädäntö laahaa vielä jäljessä sen suhteen, mikä hyväksytään tappioksi. Näitä sijoitusmuotoja ovat vertaislainat sekä viimeisen vuoden aikana suurta huomiota saaneet kryptovaluutat.

Nykymuotoinen varainsiirtovero täytti alkuvuodesta 20 vuotta, eikä se ole ollut ansiotasoon suhteutettunakaan koskaan niin kallis kuin nyt. Tähän on kaksi syytä.

Kun osakkeita myydään, maksetaan lähtökohtaisesti osakkeen hankintahinnan ja luovutushinnan välisestä erotuksesta luovutusvoittoa (tai saadaan verotuksessa hyödynnettäviä luovutustappiota). Hankintahinta taas määritetään pääsääntöisesti ns. FIFO-periaatteella eli ensin hankitut osakkeet myydään ensin. Tähän pääsääntöön liittyy kuitenkin tietyssä mielessä poikkeus, nimittäin osakkeenomistukseen perustuvat osakeannit. Tähän poikkeukseen taas liittyy hyvin monia anteihin osallistujia periaatteessa koskeva erityistapaus, johon verottajalla ei varsinaisesti ole virallista erillisohjeistusta.

Otetaanpa esimerkiksi useita anteja järjestänyt Technopolis. Oletetaan, että osakkeita on ostettu alunperin kolmessa erässä. Osake-anteihin osallistumisen myötä nämä erät muuttuvat niin kappalemäärän kuin hankintahintojensakin osalta. Tämän lisäksi on syntynyt kummassakin osakeannissa yksi pienikokoinen lisäerä, mikäli antiin osallistuja on merkinnyt osakkeita myös ilman merkintäoikeuksia (erät 4 ja 5).

Asunnon myynnistä saatava luovutusvoitto on verotonta, kunhan myyjä on asunut asunnossaan yhtäjaksoisesti vähintään kaksi vuotta. Tämä on asunnonomistajien keskuudessa hyvin laajalti tiedetty sääntö. Harva taitaa kuitenkaan kiinnittää huomiota saman säännön varjopuoleen, minkä seurauksena kahden vuoden asumisaikakriteerin täyttymisestä voikin olla asunnon myyjälle pelkkää haittaa.

Hallitus kaavailee perustulokokeilua vuosille 2017 ja 2018. Oma mielipiteeni perustulosta ei ole juuri muuttunut 4,5 vuoden takaisen blogikirjoitukseni jälkeen: ajatus on hieno, mutta riittävään perustuloon ei yhteiskunnallamme ole vielä varaa, ja kannustinloukuista voi päästä eroon ilmankin perustuloa. Kaavailtu kokeilu on toki silti mielenkiintoinen - niin hyvässä kuin pahassakin. Siksipä se on myös saanut sekä kannatusta että kritiikkiä. Kritiikki on pääosin hyvinkin perusteltua, joskin on tietysti myös selvää, että rajatulla ryhmällä suoritettu kokeilu on väkisinkin tavalla tai toisella vajavainen, joten pienet puutteet eivät sellaisenaan välttämättä olisi syy jättää kokeilua tekemättä. 

Juuri alkaneen vuoden eli vuoden 2016 verotuksesta lähtien luovutustappiot ovat vähennyskelpoisia kaikista pääomatuloista, kun vähennyskelpoisuus on aiemmin koskenut vain luovutusvoittoja (kts. esim. https://www.veronmaksajat.fi/Palkka-ja-elake/verotus-2016/ tai Henkilöasiakkaan vero-opas 2016 ).

Hallitus on aikeissa viedä lomarahat osaksi lainsäädäntöä, mikä potentiaalisesti voisi tuoda lomarahat myös työpaikoille, joissa sitä ei ennestään ole ollut. Ilmeisesti tämän olisi kuitenkin tarkoitus onnistua niin, ettei työpaikkojen palkkakustannukset kasvaisi. Pohjimmiltaanhan lomaraha on vain yksi, hieman outo osa palkkaa, eikä se sellaisenaan juuri vaikuta työnantajan tai työntekijän asemaan. Kokonaisuudessaan uskoisin sen kuitenkin olevan suomalaiselle yhteiskunnalle haitallinen käytäntö.

Minnekäs seuraavat lomarahat? Unkariin?

(20.7.2013)

Hallitus on nyt ehdottanut, että sunnuntailisien ja ylityökorvausten leikkaamisen sijasta leikataankin lomarahaa 30%:lla. Ihan hyvä siinä mielessä, että osuuhan se nyt tasaisemmin eri aloille, eikä kiristä erityisesti muutenkin matalapalkkaisten alojen tulotasoa. Mutta en voi lakata ihmettelemästä Sipilän hallituksen järkeilyä asiaan liittyen.

Viikko sitten ihmettelin vielä, miten voi olla niin, että työehtosopimuksista löytyviin sunnuntailisiin ja ylityökorvauksiin voi puuttua pakottavalla lainsäädännöllä, mutta samaa ei voisi jostain kumman syystä tehdä lomarahoille. Miksi se, että jotakin asiaa ei löydy lainsäädännöstä entuudestaan, olisi este sille, ettei siitä voisi jatkossa lailla säätää? 

Yksi hallituksen kaavailemista muutoksista on ylityöstä maksettavien lisäkorvausten laskeminen puoleen nykyisestä. Lyhyellä tähtäimellä kyse on lähinnä pyrkimyksestä alentaa palkkakustannuksia. Eri alojen peruspalkat ovat kuitenkin lisäkorvauksista erillinen muuttujansa, joten tästä syntynyt säästö voi hävitä jo samalla kuin niiden on mahdollista ylipäätään syntyä eli kun seuraavat työehtosopimukset on saatu neuvoteltua ja ne ovat astumassa voimaan. Tästä johtuen ylityökorvausten leikkaamisen mielekkyyttä arvioidessa lienee perusteltua pohtia, miksi ylitöille on alunperin ylipäätään määritetty tavallista työtuntia selvästi korkeampi palkka ja mikä tuon korvauksen suhteellisen suuruuden merkitys oikeastaan on. 

Hallituksen eilen esittelemään kokonaisuuteen kuului sunnuntaityöstä maksettavan ylimääräisen korvauksen kutistaminen 100 prosentista 75 prosenttiin. Käytännössä tämä laskee sunnuntaista maksettavaa palkkaa siis 12,5%:lla, mikä lyhyellä tähtäimellä laskee jonkin verran sunnuntaityötä tekevien kokonaisansiotasoa, mikä puolestaan ymmärrettävästi harmittaa paljon sunnuntaityötä tekeviä. Yleisemmällä tasolla tämä koko viikon työtä ajatellen keskimäärin noin 3%:n luokkaa oleva palkan alentuminen tulee pitkällä tähtäimellä kuitenkin kompensoitumaan peruspalkassa, jolloin keskimääräistä vähemmän sunnuntaityötä tekevät ajan myötä käytännössä vain hyötynevät muutoksesta - vaikka siis toimisivatkin sunnuntaityötä vaativilla aloilla.

Asumiseen liittyvää verotusta ja muuta asuntopolitiikkaa on käsitelty viime viikkoina mm. ympäristöministeriön työryhmän ehdotuksissa sekä kaupungin vuokra-asumiseen liittyvissä keskusteluissa. Tässä asuntopolitiikan uusimiseksi oma 8-kohtainen ehdotukseni, joka jakautuu verotuksen, sosiaalisen asuntotuotannon sekä rakentamisen sääntelyn teemoihin:

Helsingin Sanomat esitti sunnuntaina kuusi radikaalia lamalääkettä taantuman päihittämiseksi (kts.Sokkihoitoa lamaan). Näistä ensimmäinen oli "Vuoden maksuvapaa asuntolainoihin". Tuollaista järjestelyä ei käytännössä oikein voi ainakaan kovin helposti pankkien kanssa sopia, mutta eihän se sinänsä estä ajatusleikkiä. Isompi erikoisuus ehdotuksessa onkin mielestäni tuo määräaika: kuinka todennäköisesti tuollainen hetkellinen kikka auttaisi pidemmällä tähtäimellä? Ehdotus nostatti kuitenkin mieleeni kysymyksen, jota olen pohtinut aiemminkin.