Käyttäjän Johannes Hidén blogi

Vaikka olen vuosia sijoittanut osakkeisiin, en ollut ennen viime vuotta osallistunut yhteenkään listautumisantiin. No, se muuttui viime vuonna. Jos ei lasketa mukaan pörssin First North -listalta päälistalle siirtyneitä kolmea yhtiötä, viimeisen 12 kuukauden aikana pörssiin on listautunut yhteensä 14 yritystä, ja näistä anneista olen itse osallistunut kahdeksaan eli suhteellisesti hieman yli puoleen. Nyt ensimmäisestä annista on kulunut vuosi, joten tässä kohtaa on hyvä katsoa, miten listautuneille osakkeille on tässä ajassa käynyt. 

Alla olevassa taulukossa on lueteltu kaikki vuoden aikana listautuneet yritykset aina tällä viikolla listautuneisiin Harviaan ja Altiaan saakka.

Taulukon viimeisestä sarakkeesta näkee värikoodauksista selkeästi, että kahden yrityksen osakkeet ovat nousseet hyvinkin tuntuvasti, kun taas kahden laskeneet hyvinkin tuntuvasti. Eniten noussut Fondia taitaa olla listan yhtiöistä ainoa, josta on tähän mennessä ehtinyt jo irrota osinkokin (0,35 euroa osakkeelta). Mutta mitä luvut tarkoittavat sen suhteen, onko listautumisanteihin ollut kannattavaa osallistua vai ei? Tutkitaanpa.

Kirjoitin aiemmin krypto- tai laajemmin virtuaalivaluuttojen verotussääntöihin liittyvästä ilmeisestä epäkohdasta. Verotukseen liittyy myös toinen, tietyssä mielessä syvempikin ongelma: sitä ei ole vielä kunnolla määritetty. Virtuaalivaluuttojen verotukselle on kyllä olemassa verottajan ohjeistus (kts. Virtuaalivaluuttojen tuloverotus), mutta se ei ole likimainkaan kattava.  Tämä on ilmeistä erityisesti siinä, miten verotuksessa käsitellään se, kun kryptovaluutoilla ostetaan toisia kryptovaluuttoja. Varmistin asian ottamalla yhteyttä verottajaan, ja fakta on tosiaan se, ettei verotuskäytäntöä ole vielä vahvistettu, vaikka suuri osa kaupoista on nimenomaan kryptovaluuttojen välisiä. Vaikka kryptovaluuttatuloja on varmasti ollut yksittäistapauksissa huomattavia määriä aikaisempinakin vuosina, vuoden 2017 valtavan virtuaalivaluuttojen arvonnousun jäljiltä verottajalla olisi nyt syytä päästä pikimmiten jonkinlaiseen viralliseen lopputulokseen verotuskäytännöistä.

Kirjoitin Nordnetin maakohtaisia hinnoitteluja vertaavassa jutussani, että "Mitään faktatietoahan minulla ei asiakasprofiilijakauman suhteen ole", mutta sattumalta heti seuraavana päivänä luinkin tuoreimman Viisas Raha -lehden artikkelin, jossa oli osakevälittäjistä juttu. Vaikka jutun paino ei ollut niinkään hintavertailussa vaan välittäjien omassa bisneksessä, jutussa sanottiin kuitenkin Nordnetistä seuraavaa:

• Sitaatti 1: "Liikevaihtoa Nordnetille kertyy noin kaksi euroa toteutettua kauppaa kohden." 
• Sitaatti 2: "Nordnetillä on yli 600 000 asiakasta, jotka tekivät keskimäärin reilut 100 000 [kauppaa] kaupankäyntipäivää kohden."

Näiden tietojen pohjalta voi tehdä jonkinlaisia päätelmiä siitä, millä tavalla asiakkaat keskimäärin sijoittavat. Sen pohjalta taas voi paremmin arvioida, minkälainen hinnoittelu ihmisiä houkuttelee.

Vuoden 2016 alusta lähtien pääomatulojen verotuksesta tuli oikeudenmukaisempi, kun luovutustappio muuttui vähennyskelpoiseksi kaikista pääomatuloista eikä siis enää pelkästään luovutusvoitoista (kts. kahden vuoden takainen juttuni Kehitysaskeleita 9 - Luovutustappiot vähennyskelpoisiksi kaikista pääomatuloista). Tappioiden käyttökelpoisuus siis hyvin perustelluista syistä laajeni, mutta ainakin kahden melko tuoreen sijoitusmuodon osalta verolainsäädäntö laahaa vielä jäljessä sen suhteen, mikä hyväksytään tappioksi. Näitä sijoitusmuotoja ovat vertaislainat sekä viimeisen vuoden aikana suurta huomiota saaneet kryptovaluutat.

Nykymuotoinen varainsiirtovero täytti alkuvuodesta 20 vuotta, eikä se ole ollut ansiotasoon suhteutettunakaan koskaan niin kallis kuin nyt. Tähän on kaksi syytä.

Kun osakkeita myydään, maksetaan lähtökohtaisesti osakkeen hankintahinnan ja luovutushinnan välisestä erotuksesta luovutusvoittoa (tai saadaan verotuksessa hyödynnettäviä luovutustappiota). Hankintahinta taas määritetään pääsääntöisesti ns. FIFO-periaatteella eli ensin hankitut osakkeet myydään ensin. Tähän pääsääntöön liittyy kuitenkin tietyssä mielessä poikkeus, nimittäin osakkeenomistukseen perustuvat osakeannit. Tähän poikkeukseen taas liittyy hyvin monia anteihin osallistujia periaatteessa koskeva erityistapaus, johon verottajalla ei varsinaisesti ole virallista erillisohjeistusta.

Otetaanpa esimerkiksi useita anteja järjestänyt Technopolis. Oletetaan, että osakkeita on ostettu alunperin kolmessa erässä. Osake-anteihin osallistumisen myötä nämä erät muuttuvat niin kappalemäärän kuin hankintahintojensakin osalta. Tämän lisäksi on syntynyt kummassakin osakeannissa yksi pienikokoinen lisäerä, mikäli antiin osallistuja on merkinnyt osakkeita myös ilman merkintäoikeuksia (erät 4 ja 5).

Asunnon myynnistä saatava luovutusvoitto on verotonta, kunhan myyjä on asunut asunnossaan yhtäjaksoisesti vähintään kaksi vuotta. Tämä on asunnonomistajien keskuudessa hyvin laajalti tiedetty sääntö. Harva taitaa kuitenkaan kiinnittää huomiota saman säännön varjopuoleen, minkä seurauksena kahden vuoden asumisaikakriteerin täyttymisestä voikin olla asunnon myyjälle pelkkää haittaa.

Hallitus kaavailee perustulokokeilua vuosille 2017 ja 2018. Oma mielipiteeni perustulosta ei ole juuri muuttunut 4,5 vuoden takaisen blogikirjoitukseni jälkeen: ajatus on hieno, mutta riittävään perustuloon ei yhteiskunnallamme ole vielä varaa, ja kannustinloukuista voi päästä eroon ilmankin perustuloa. Kaavailtu kokeilu on toki silti mielenkiintoinen - niin hyvässä kuin pahassakin. Siksipä se on myös saanut sekä kannatusta että kritiikkiä. Kritiikki on pääosin hyvinkin perusteltua, joskin on tietysti myös selvää, että rajatulla ryhmällä suoritettu kokeilu on väkisinkin tavalla tai toisella vajavainen, joten pienet puutteet eivät sellaisenaan välttämättä olisi syy jättää kokeilua tekemättä. 

Juuri alkaneen vuoden eli vuoden 2016 verotuksesta lähtien luovutustappiot ovat vähennyskelpoisia kaikista pääomatuloista, kun vähennyskelpoisuus on aiemmin koskenut vain luovutusvoittoja (kts. esim. https://www.veronmaksajat.fi/Palkka-ja-elake/verotus-2016/ tai Henkilöasiakkaan vero-opas 2016 ).

Hallitus on aikeissa viedä lomarahat osaksi lainsäädäntöä, mikä potentiaalisesti voisi tuoda lomarahat myös työpaikoille, joissa sitä ei ennestään ole ollut. Ilmeisesti tämän olisi kuitenkin tarkoitus onnistua niin, ettei työpaikkojen palkkakustannukset kasvaisi. Pohjimmiltaanhan lomaraha on vain yksi, hieman outo osa palkkaa, eikä se sellaisenaan juuri vaikuta työnantajan tai työntekijän asemaan. Kokonaisuudessaan uskoisin sen kuitenkin olevan suomalaiselle yhteiskunnalle haitallinen käytäntö.

Minnekäs seuraavat lomarahat? Unkariin?

(20.7.2013)

Hallitus on nyt ehdottanut, että sunnuntailisien ja ylityökorvausten leikkaamisen sijasta leikataankin lomarahaa 30%:lla. Ihan hyvä siinä mielessä, että osuuhan se nyt tasaisemmin eri aloille, eikä kiristä erityisesti muutenkin matalapalkkaisten alojen tulotasoa. Mutta en voi lakata ihmettelemästä Sipilän hallituksen järkeilyä asiaan liittyen.

Viikko sitten ihmettelin vielä, miten voi olla niin, että työehtosopimuksista löytyviin sunnuntailisiin ja ylityökorvauksiin voi puuttua pakottavalla lainsäädännöllä, mutta samaa ei voisi jostain kumman syystä tehdä lomarahoille. Miksi se, että jotakin asiaa ei löydy lainsäädännöstä entuudestaan, olisi este sille, ettei siitä voisi jatkossa lailla säätää? 

Yksi hallituksen kaavailemista muutoksista on ylityöstä maksettavien lisäkorvausten laskeminen puoleen nykyisestä. Lyhyellä tähtäimellä kyse on lähinnä pyrkimyksestä alentaa palkkakustannuksia. Eri alojen peruspalkat ovat kuitenkin lisäkorvauksista erillinen muuttujansa, joten tästä syntynyt säästö voi hävitä jo samalla kuin niiden on mahdollista ylipäätään syntyä eli kun seuraavat työehtosopimukset on saatu neuvoteltua ja ne ovat astumassa voimaan. Tästä johtuen ylityökorvausten leikkaamisen mielekkyyttä arvioidessa lienee perusteltua pohtia, miksi ylitöille on alunperin ylipäätään määritetty tavallista työtuntia selvästi korkeampi palkka ja mikä tuon korvauksen suhteellisen suuruuden merkitys oikeastaan on. 

Hallituksen eilen esittelemään kokonaisuuteen kuului sunnuntaityöstä maksettavan ylimääräisen korvauksen kutistaminen 100 prosentista 75 prosenttiin. Käytännössä tämä laskee sunnuntaista maksettavaa palkkaa siis 12,5%:lla, mikä lyhyellä tähtäimellä laskee jonkin verran sunnuntaityötä tekevien kokonaisansiotasoa, mikä puolestaan ymmärrettävästi harmittaa paljon sunnuntaityötä tekeviä. Yleisemmällä tasolla tämä koko viikon työtä ajatellen keskimäärin noin 3%:n luokkaa oleva palkan alentuminen tulee pitkällä tähtäimellä kuitenkin kompensoitumaan peruspalkassa, jolloin keskimääräistä vähemmän sunnuntaityötä tekevät ajan myötä käytännössä vain hyötynevät muutoksesta - vaikka siis toimisivatkin sunnuntaityötä vaativilla aloilla.

Asumiseen liittyvää verotusta ja muuta asuntopolitiikkaa on käsitelty viime viikkoina mm. ympäristöministeriön työryhmän ehdotuksissa sekä kaupungin vuokra-asumiseen liittyvissä keskusteluissa. Tässä asuntopolitiikan uusimiseksi oma 8-kohtainen ehdotukseni, joka jakautuu verotuksen, sosiaalisen asuntotuotannon sekä rakentamisen sääntelyn teemoihin:

Helsingin Sanomat esitti sunnuntaina kuusi radikaalia lamalääkettä taantuman päihittämiseksi (kts.Sokkihoitoa lamaan). Näistä ensimmäinen oli "Vuoden maksuvapaa asuntolainoihin". Tuollaista järjestelyä ei käytännössä oikein voi ainakaan kovin helposti pankkien kanssa sopia, mutta eihän se sinänsä estä ajatusleikkiä. Isompi erikoisuus ehdotuksessa onkin mielestäni tuo määräaika: kuinka todennäköisesti tuollainen hetkellinen kikka auttaisi pidemmällä tähtäimellä? Ehdotus nostatti kuitenkin mieleeni kysymyksen, jota olen pohtinut aiemminkin.

Lounassetelien käyttöehdot tiukentuvat vuodenvaihteen jälkeen, sillä jatkossa lounassetelit pitää merkitä omalla nimellä (kts. Lounassetelillä ei enää makseta kaverin ateriaa). Onko tällaiselle valvonnalle oikeastaan tarvetta?

Kirjassaan Markkinat ja demokratia Björn "Nalle" Wahlroos kritisoi vahvasti demokratiaa leimaamalla sen enemmistön tyranniaksi. Näkemyksen voi halutessaan nähdä vain valituksena siitä, kuinka tavikset haluavat verottaa hänenkaltaistensa rikkaiden rahat yhteiseen kassaan, mutta taustalla on kuitenkin ihan valideja pointteja demokratian ongelmista. Wahlroos tietää takuulla paljon enemmän niin markkinoiden ja yhteiskuntien toiminnasta ja lainalaisuuksista kuin allekirjoittanut, mutta jotkin hänen perusteluistaan tuntuvat silti ontuvilta. Lisäksi tuntuu, että kutsuessaan valtioiden, yhtiöiden ja yksilöiden välistä kilpailua muun muassa "vapauden ja edistyksen ylivertaiseksi takaajaksi kaikkialla" kirjalla on ylioptimistisen varaukseton näkemys kaikenlaisen kilpailun auvoisuudesta.

Apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä haluaisi Helsingin Sanomien (1.11.) mukaan jatkossa hitas-asuntojen tuotantoa enemmän kalliille alueille, kun taas siellä, "missä hintaero verrattuna säätelemättömiin asuntoihin on pieni, kannattaisi luovuttaa tontteja vapaarahoitteisille asuntoyhtiöille". Mikähän lie tarkalleen ottaen järkeily tämän ajatuksen taustalla?

Finanssikriisin jälkimainingeissa veroparatiiseihin ja kansainvälisiin verotuksen pelisääntöihin on kiinnitetty aiempaa enemmän huomiota ja joitakin tuloksiakin on saatu, kuten äskettäisissä Casimir Ehrnroothin, Jorma Ollilan ja nyt Bertel Pauligin tapauksessa. Silti veropakolaisuuden torjuminen tuntuu välillä toivottomalta oli kyse sitten yritysten tai yksityishenkilöiden verotuksesta. Rahoja on vaikea jäljittää, suuryritykset voivat toimia siirtohinnoittelun epäreiluudesta riippumatta täysin lain kirjan mukaan, eikä veropakolaisuudesta kiinnijäämisestä välttämättä synny niin suurta riskiä, että se saisi maksamaan verot kiltisti.

Yksi keskeisimpiä ongelmatekijöitä Nokialla lienee tällä vuosituhannella ollut se, että yrityksen eri osastot laitettiin kilpailemaan keskenään epäterveellisellä tavalla. Resurssit olivat vajaakäytössä, saavutuksia ei jaettu, samaa työtä tehtiin moneen kertaan ja päätökset hukkuivat byrokratiaan. Ei kai NSN eli Nokian nykyään Nokia Solutions and Networks -nimellä kulkeva verkkoyhtiö ole toistamassa samankaltaista virhettä yksilötason johtamisessa?

Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa jatkaa vakuutteluaan (kts. Siilasmaa puolustaa johtajasopimusta). Hän kertoo, kuinka kolmen vuoden takainen johtajasopimus, nyt tehty myynti ja Elopin palkkiot ovat kaikki ajaneet osakkeenomistajien ja suomalaisten etua. Varmemmaksi vakuudeksi hän täsmentää vielä näiden asioiden olevan "äärimmäisen monimutkaisia, vaikeita sopimuksia ja monimutkaista kieltä", joita he eivät harmillisesti "ole osanneet selittää paremmin." Mutta onko kyse siitä, ettei ole osattu selittää, vai onko niin, että sitä järkevää selitystä ei loppujen lopuksi olekaan?

Jotkut arvelivat Stephen Elopia myyräksi jo hänen Nokian johtoon astumisestaan lähtien kolme vuotta sitten. Teoria sai todellista tulta alleen ns. Palava lautta -muistion myötä 2,5 vuotta sitten, ja viime viikon uutinen toi tarinan ainakin jonkinlaiseen päätökseen.

Osoittuiko siis nyt, että Elop todella oli myyrä? Myyräteorian puolesta ja sitä vastaan on esitetty useita kommentteja, mutta ensin pitäisi määritellä, mitä myyrällä oikeastaan tässä yhteydessä tarkoitetaan tai ainakin kuinka täydellistä "myyryyttä" myyräteorian paikkansapitävyys oikeastaan vaatii.

Helsingin Sanomat kirjoitti 19.5. ja pääkirjoituksessa 21.5. kuinka "omistusasuminen lisää työttömyyttä". Mielestäni on erikoista, miten syypääksi asetetaan omistusasuminen itsessään. Jos verrataan omistusasumista ja vuokralla asumista sellaisenaan, voi oikeastaan tulla yhteiskunnallisilta seurauksiltaan päinvastaiseenkin päätelmään. Omistusasumiselle sellaisenaan on luontaista lähinnä se, ettei siitä tarvitse muuttaa pois, mutta hyvältä paikalta löydetystä vuokra-asunnosta voi joutua 6 kk:n irtisanomisajan puitteissa lähtemään. Tämä ei ehkä lisää varsinaisesti työttömyyttä, mutta voi pidentää työmatkaa, mikä muuttamispakon ohella lisää henkistä ja ehkä taloudellistakin rasitusta. Tämä taas voi vähentää työtehokkuutta, mistä omistusasumista syytettiin.

Hallituksen osinkoveroremontti on mittava ja on sen vuoksi ymmärrettävästi nostattanut vahvoja mielipiteitä suuntaan jos toiseenkin. Vaikka Jan Vapaavuori viikko sitten totesi, että "Hallitus ei tule muuttamaan kehysriihessä tekemiään päätöksiä. Piste.", nyt tuoreimpana käänteenä myös Jyrki Katainen on todennut, että suuromistajien veronkevennykseen puututaan. Vaikuttaa yleisesti ottaen siltä, että koko päätöksentekoprosessi olisi sujunut enemmän lobbari- kuin virkamiesvetoisesti, ja nyt pyritään siivoamaan pahimmat virhearviot.

Mutta mitä tavoitteita hyvällä osinkoverotuksella tulisi olla? Katsotaanpa.

Hallitus on poistamassa listattujen yritysten osinkojen 30-prosenttisen verovapauden vuoden 2014 alusta lähtien. Tämän seurauksena osinkojen verotus nousee noin 43 prosenttia, mikä on suhteellisesti valtava muutos. Kuten Lars Stormbom totesi kirjoituksessaan, pankit voivat olla tässä kuitenkin voittajia. Syy on siinä, että rahastoissa osinkojen verotuksesta ei tarvitse kantaa huolta, mikä voimistaa pankkien kauppaamien rahastojen suhteellista houkuttelevuutta. Voittajia ovat myös ulkomaiset sijoittajat, jotka saavat hyödyn yhteisöveron tuntuvasta 18 prosentin laskusta joutumatta kärsimään osinkoveron noususta. Tavallisen suomalaisen osakesijoittajan asemaa muutos heikentää yhteisöveron laskemisesta huolimatta.

Helsingin Sanomat haastatteli minua Hitas-järjestelmään liittyen 9.1. ilmestyneeseen numeroonsa (sarjassaan toinen tabloidimuotoisista julkaisuista). Haluan hieman täsmentää haastattelustani mahdollisesti syntynyttä kuvaa.  Ensisijainen tavoitteeni ei ole nylkeä kaikin keinoin hyötyä irti järjestelmästä, vaan että järjestelmä tuotaisiin alas. Järjestelmästä luopumisen puolesta olen kirjoittanut blogissani useampaan otteeseen jo lähes kolmen vuoden ajan, mutta arpajaisiin on tullut osallistuttua vasta selvästi myöhemmin (kts. Jos et voi voittaa heitä, liity heihin).

Joka vuosi verotietojen julkistuksen jälkeen moni ihmettelee sitä, kuinka pääomavero on pieni suhteessa jo tavallisenkin suuruisen ja erityisesti suuren palkkatulon verotukseen. Päivittely voi olla perusteltua, mutta järjestelmän kritiikille antaa enemmän pontta se, jos tehdään vertailu oikeiden lukujen välillä. Pääomatuloista puhuttaessa näkyvä veroprosentti on nimittäin vain harvoin verottajalle tuloista maksettu prosenttilukema. Vaikka verovelvollisen kaikki tulot tulisivat Suomen verottajalle käsiteltäväksi eikä ulkomaille tai sijoitusyhtiöiden taseisiin, 28% (tai tämän vuoden verotietoihin tuleva 30-32%) on hyvin harvoin suoraan palkkatulojen kanssa vertailukelpoinen totuus. Vertailukelpoisempi luku voi käytännössä olla tätä suurempi tai pienempi riippuen tilanteesta.