Käyttäjän Jarkko Aho blogi

Käyttäjän Jarkko Aho kuva

Selviääkö nykyajassa entisajan opeilla?

Kuluttajatutkimuskeskuksen hiljattain tekemä selvitys paljastaa karun totuuden: Aikuisten suomalaisten finanssiosaaminen ja oman varallisuuden hallinta ovat surkealla tasolla. Kaikki eivät ymmärrä edes koron käsitettä. Loppujen lopuksi tässä ei ole mitään yllättävää. Miksi suomalainen yhteiskunta on ajautunut tällaiseen tilanteeseen?

Suomen koulujärjestelmää on tunnetusti pidetty erittäin hyvänä jopa maailmanlaajuisessa vertailussa. Uurastamme jokainen vähintään yhdeksän vuoden peruskoulun, jonka jälkeen edessä on erilaisia vaihtoehtoja ammattikoulusta aina lukioon asti. Tämän jälkeen haasteita opin tiellä tarjoavat vielä yliopistot ja ammattikorkeakoulut. Kunnianhimoisesti hyvään ja turvattuun työpaikkaan tähtäävä suomalainen viettää helposti 15-20 vuotta koulun penkillä. Tarjotaanko meille tänä aikana riittävä määrä tietoa nykymaailmassa selviämiseen. Tai saammeko parhaat mahdolliset ohjeet elämää varten?

Peruskoulussa opimme miten nominit taipuvat, kuinka Suomi selvisi maailmansodista, mitkä ovat Newtonin lait tai mitä tarkoitetaan ekologisella käytävällä. Lukiossa täydennämme yleissivistävää osaamistamme differentiaalilaskennalla, novellianalyyseillä, suhteellisuusteorialla ja DNA:n kaksoiskierteen komplementaarisilla emäksillä. Väheksymättä lainkaan näiden yleissivistävien asioiden tärkeyttä, päinvastoin, uskallan väittää koulujärjestelmämme sivuuttavan opetuksessaan jotain jokaisen ihmisen kannalta hyvin oleellista. Oppiaine, jota Suomen koulujärjestelmä (eikä sen paremmin monen muunkaan maan) ei tunne on nimeltään henkilökohtainen talous. Johdonmukaisesti taloustiedettä karttavaa linjaa noudattaen, sivistämään tähtäävä järjestelmämme kiertää kaukaa myös henkilökohtaisen taloudellisen menestyksen moottoreina toimivat kansan- ja yritystalouden periaatteet. Näihin asioihin törmää korkeintaan ”pakollisena pahana” parilla yhteiskuntaopin oppitunnilla, mikäli opettaja ei hyppää aihealueita kokonaan yli toteamalla ne merkitykseltään vähäisiksi oppilaiden tulevaisuuden kannalta.

Suurin osa ihmisistä käyttää toistakymmentä vuotta elämästään opiskeluun, jotta oma ja perheen talous olisi tulevaisuudessa turvattu. Ironista kyllä, vastauksia tavoitteeseen pääsemiseksi haetaan niistä paikoista mistä niitä on vaikein löytää. Tarkemmin sanottuna reittiopas taloudellisesti turvattuun tulevaisuuteen on useimmilla virheellinen tai vähintäänkin vajavainen. Tämä taas johtuu siitä, että koulujärjestelmämme piirtää mieliimme kartan, joka on oleellisesti puutteellinen.

”Opiskele ahkerasti, hanki hyvä työpaikka ja tee paljon töitä.” Tämän suuntaisen lausahduksen on uskoakseni hyvin moni kuullut opettajaltaan ja vanhemmiltaan. Tähän lauseeseen sisältyy jo muinaisista ajoista asti vallalla ollut käsitys menestyksen reseptistä, jota koko koulujärjestelmämmekin oppilaille toitottaa. Virke todellakin sisältää tärkeitä ohjeita, jotka ovat menestyksen perusedellytyksiä, mutta se on puutteellinen. Nykymaailman olosuhteet antavat erinomaisen mahdollisuuden kenellä tahansa toteuttaa monin verroin tehokkaampaa lähestymistapaa turvattuun tulevaisuuteen pääsemiseksi. Tämän lähestymistavan oppisisällön voi kiteyttää myös yhteen virkkeeseen seuraavasti: ”Opiskele ahkerasti, hanki hyvä työpaikka, tee sopivasti töitä, käytä pieni osa ajastasi talouden mekanismien opiskeluun ja hyödynnä talouskasvua aidon taloudellisen riippumattomuuden saavuttaaksesi.”

Vielä nykypäivänäkin arvostamme ihmisiä, jotka tekevät paljon raskasta työtä. Tämä juontaa juurensa koulusta ja kasvatuksesta jo vuosisatojen takaa. Kovaan työntekoon kannustaminen on aivan oikein, kunhan muistetaan mainita myös vapaa-ajan merkitys mm. jaksamisen ja ihmissuhteiden ylläpitämisen kannalta. Nykymaailmassa kaikki ei kuitenkaan ole samalla tavalla kuin ennen. Vanhojen oppien rinnalla on tarjottava nykypäivän koululaisille myös uusia eväitä. Siirtymä teollisuusyhteiskunnasta tietoyhteiskuntaan on luonut uusia mahdollisuuksia. Informaation nopea välittyminen on luonut jokaiselle meistä entistä paremmat edellytykset menestyä sillä alueella missä tiedosta on kaikkein eniten hyötyä, tiedon markkinoilla, joita myös osakemarkkinoiksi kutsutaan.

Suurin osa ihmisistä keskittää kaikki voimavaransa tehdäkseen töitä muille eli pomolleen ja työnantajalleen. He ovat rahan orjia, tehden työtä rahasta. Edes hivenen talousteoriaa opiskellut kuitenkin ymmärtää, että on paljon helpompaa ja tuottoisampaa antaa rahan tehdä työtä itselleen. Nykyajan tietoyhteiskunnassa tämä on entistä helpompaa kelle tahansa meistä. Lapsille tulisikin opettaa jo peruskoulussa nykyajan pelisäännöt. Vain työtä tekemällä kukaan ei saavuta todellista taloudellista turvallisuutta. Mitä tapahtuukaan jos huomaat jonain päivänä, ettet enää kykene tekemään työtä joko fyysisistä tai henkisistä syistä johtuen? Taloudellinen vapaus ja aito turvallisuudentunne saavutetaan muilla keinoilla, joiden omaksumiseen eivät riitä koulussa nykyisin jaetut reittioppaat.

Jo nuorena aloitetulla suunnitelmallisella sijoitustoiminnalla, joka keskittyy tuottavimpiin instrumentteihin, voi jokainen saavuttaa ennemmin tai myöhemmin kriittisen pisteen, jossa passiivisen tulon määrä ylittää elämiseen tarvittavat kustannukset. Tähän ei vaadita salatiedettä vaan ainoastaan suunnitelmallisuutta ja pitkäjänteisyyttä. Juuri tästä syystä perusteet tulisi opettaa jo siinä vaiheessa, kun lapsi opettelee muitakin elämässä selviämisen työkaluja.

Yritysmaailman termein sanottuna opetus keskittyy vielä nykyäänkin vain henkilökohtaiseen tuloslaskelmaan: ”Kasvata ansiotulojasi työurallasi etenemällä ja vähennä menojasi.” Tuottamattomilla pankkitileillä makuutetuista miljoonista päätellen, kukaan ei ole koskaan opettanut suomalaisille mitä tälle menojen jälkeen jäävälle käteisvarallisuudelle eli henkilökohtaiselle taseelle kannattaisi tehdä. Kun asian sitten jonain kauniina päivänä ottaa esille oman pankkisi sijoitusneuvoja, juokset todennäköisesti nopeasti karkuun, todeten ettet ymmärrä asiasta mitään tai että sinulla ei edes ole varallisuutta. Todellisuudessa jokaisella työssäkäyvällä ja useimmilla opiskelijoillakin on varallisuutta, jonka tehokas hallinta on avain taloudelliseen menestykseen. Henkilökohtaisen taseen eli varallisuuden hallinta on suurin syy mikä erottaa taloudellisesti menestyksekkäät ja ikuisessa velkakierteessä olevat toisistaan. Mitä aikaisemmin tämän ymmärtää, sitä helpompaa taloudellisen vaurauden saavuttaminen on.

Vanhan ajan opit ovat edelleen tärkeitä, mutta noudattamalla vain niitä, ei koskaan pääse hyödyntämään nykyajan mahdollisuuksia. Kuka tahansa voi hyötyä taloudellisesta kasvusta erittäin helposti, mutta ellei tätä opeteta ja sitä kautta ymmärretä jo koulun penkillä, jää tiedon hyväksikäyttäminen vain asialle vihkiytyneille. Eikö koulujärjestelmä olisi syytä vihdoin kehittää sellaiseksi, missä jokainen oppisi hyödyntämään niitä vaurauden lähteitä, joista aikaisemmin saivat nauttia vain todelliset kapitalistit? Yksilötason hyötyjen lisäksi positiiviset vaikutukset ulottuisivat koko yhteiskuntaan. Eläkepommeista johtuvien valtion menojen pysyminen hallinnassa olisi vain yksi esimerkki. Kapitalismi on tärkeä osa nykypäivää. Opettamalla tämän tuleville sukupolville, teemme samalla palveluksen koko yhteiskunnalle. Kansankapitalismi on avain turvalliseen tulevaisuuteen.

 

Käyttäjän Jarkko Aho kuva

Perinteisestä tuotekehityksestä kohti nykyaikaista innovaatiojohtamista

Tuotekehitys on pitkään nähty yrityksissä melko suppeana kokonaisuutena ja vain propellihattuisten insinöörien tehtävänä. Maailma kuitenkin muuttuu ja nykyaikana pitäisi ennemminkin puhua kokonaisvaltaisemmasta innovaatiojohtamisesta, jossa myös uusien ideoiden jatkuva tuottaminen sekä myynti- ja markkinointiosaaminen korostuvat.
 
Tuotekehittäjän on pystyttävä navigoimaan teknis-taloudellisessa viidakossa, jossa on ymmärrettävä tuotteeseen liittyvä teknologia ja ansaintalogiikka sekä kyettävä myymään idea vähintäänkin sisäiselle asiakkaalle. Nykyaikainen tuotekehitystyö vaatiikin jatkuvaa markkinoiden, kysynnän ja teknologian kehittymisen seurantaa sekä osallistumista myynnin tukeen ja asiakasyhteistyöhön.
 
Tämä tuo mukanaan entistä suurempia kompetenssivaatimuksia kehitystyön tekijöille, sillä heidän on ymmärrettävä entistä paremmin asiakkaiden liiketoimintaa ja heidän tarpeitaan sekä pystyttävä suljetun tuotekehitystyön sijaan avoimempaan verkostoyhteistyöhön asiakkaiden ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa. Avoimen innovaatiokulttuurin luominen on yksi nykypäivän trendeistä, jonka oppiminen ei tapahdu hetkessä.
 
Asiakkaiden tarpeiden ymmärtämisen täytyy olla kehitystyön lähtökohta, mutta se ei yksin takaa menestystä tulevaisuudessa. Organisaatioiden rakenteet, järjestelmät ja prosessit on valjastettava innovaatiomyönteisiksi ja vanhoista, ”näin on aina ennenkin tehty” -tyyppisistä, ajattelumalleista on päästävä eroon. Jokaisen on uskaltauduttava pois omalta mukavuusalueeltaan.
 
Perinteiseen lyhytnäköiseen tulosohjaukseen perustuvien johtamiskäytäntöjen on myös muututtava. Kvartaalitalouden hektisessä maailmassa elettäessä saattaa pitkän tähtäyksen suunnittelu ja pidempiaikaisten roadmappien laatiminen unohtua, pyrittäessä maksimoimaan voittoja vuosineljänneksen tai vain kuukauden aikajänteellä. Ilman tulevaisuuteen katsovaa tuotekehitystä ja uusia innovaatioita yrityksen kilpailukyky kuitenkin menetetään helposti ennemmin tai myöhemmin. Tämä on syytä muistaa varsinkin nykyisen kaltaisessa heikossa taloustilanteessa, jolloin kustannusten karsiminen on tapetilla. Monet yritykset pienentävät nyt kehitysresurssejaan, mikä tulee kostautumaan tulevaisuudessa. Ei riitä, että yrityksen strategiakalvoissa komeilee muutama innovatiivisuuteen viittaava korulause. Innovaatiojohtamisesta täytyy tulla osa jokaisen yrityksen arkipäivää.

Käyttäjän Jarkko Aho kuva

Paras sijoitus – osta ja pidä indeksiä

Marko Erola: Paras sijoitus, Itsepuolustusopas sijoittajille, Talentum, 214 sivua, ISBN 978-952-14-1363-6

 
Talouselämän toimittajan Marko Erolan uutuuskirja Paras sijoitus johdattaa lukijansa maailmaan, jota pankkien sijoitusneuvojat ja salkunhoitajat eivät useinkaan esittele. Erola paljastaa mikä on oikeasti paras sijoitus. Se ei ole mikään yksittäinen ”tähtiosake”, eikä sen enempää mikään ”tähtisalkunhoitajan” hallinnoima rahastokaan. Paras sijoitus on passiivinen indeksisijoitus.
 
Erolan mielestä nykyinen finanssikriisi ei ole sijoittajan kannalta lähellekään niin kohtalokas kuin kaksi muuta, täysin huomiotta jäänyttä, finanssikriisiä. ”Ensimmäinen finanssikriisi on se, että suomalaisten säästöt makaavat edelleen pääsääntöisesti talletustileillä, missä inflaatio tekee selvää jälkeä takuuvarmasti”, Erola kirjoittaa. Pieni osa suomalaisista on välttänyt ensimmäisen finanssikriisin, mutta he ovat ajautuneet ehkä tietämättäänkin toiseen kriisiin. Toinen todellinen finanssikriisi on ”rahastojen ja muiden sijoituspalveluyritysten laskuttamat palkkiot ja kulut, jotka syövät sijoittajille kuuluvia tuottoja paljon enemmän kuin sijoittajat ymmärtävät”.   
 
Erola kuvaa kirjassaan useiden akateemisten tutkimusten avulla, kuinka aktiivisesti hoidetut rahastot useimmiten häviävät indeksirahastoille. Tästä huolimatta pankit ja pankkiiriliikkeet kaupittelevat sijoittajille tyypillisesti vain aktiivisia rahastoja, joissa salkunhoitajille ja muille välikäsille menevät palkkiot syövät sijoittajan tuotosta suuren osan. Aktiivinen salkunhoito rikastuttaakin vain salkunhoitajaa, ei sijoittajaa. Johtopäätösten perusteella Erola suosittelee sijoittamaan edullisiin indeksirahastoihin oman riskinsietokyvyn mukaisesti.
 
Oman riskinsietokyvyn huolellinen määrittäminen on vain yksi hyvän sijoitustoiminnan periaate, jonka Erola kirjassaan tuo esiin. Seuraavassa tiivistettynä omasta mielestäni kirjan tärkeimmät neuvot, joita jokaisen sijoittajan olisi syytä noudattaa:
 
·         Aloita sijoittaminen heti
·         Tee sijoitussuunnitelma, jossa määrität oman riskinsietokykysi sijoitushorisonttisi, kokonaisvarallisuutesi, tulojesi, riskinottohalusi ja sijoitustietämyksesi mukaisesti
·         Tee riskinsietokykysi mukainen allokaatio osakkeisiin ja korkosijoituksiin
·         Rakenna allokaation mukainen salkku passiivisesti hoidetuilla indeksirahastoilla tai ETF:llä ja sijoita niihin säännöllisesti
·         Salkkua rakennettaessa muista myös hajautus eli sijoita niin päämarkkinoille (USA, Eurooppa, Japani, Tyynenmeren kehittyneet taloudet) kuin kehittyville markkinoillekin sekä pienyhtiöihin ja arvoyhtiöihin, joiden tuottopotentiaali on keskimääräistä parempi
·         Älä sijoita aktiivisesti hallinnoituihin sijoitusrahastoihin, sellaisia sisältäviin eläkevakuutuksiin tai sijoitus- eli indeksilainoihin, äläkä treidaa ETF:llä
·         Tarkista salkun tavoiteallokaatio kerran vuodessa ja tee tarvittavat muutokset (tasapainota salkku mieluummin ostoilla kuin myynneillä, jotta vältyt ennenaikaisilta veroilta)
·         Noudata sijoitussuunnitelmaasi markkinaolosuhteista riippumatta
·         Muuta suunnitelmaasi vain, jos riskinsietokykysi muuttuu
·         Riski sopivina annoksina on hyvästä, mutta älä ahnehdi
·         Mikään ei takaa tuottoja, vaikka mahdollisuudet menestyä ovat erinomaiset
·         Luota tehokkaisiin markkinoihin, osta ja pidä
 
Jos sijoittaminen on tosiaan näin yksinkertaista, miksi niin harva luo sijoittamalla rikkauksia? Erola lainaa kirjassaan maailman parhaan sijoittajan Warren Buffettin oppi-isää Benjamin Grahamia, ja kirjoittaa: ”Sijoittajan pahin ongelma ja vihollinen on hän itse”. Sijoittajat ovat taipuvaisia menemään paniikkiin osakekurssien laskiessa. Sijoitussuunnitelman noudattaminen huonoina aikoina on siis hyvin vaikeaa. Erolan teos vahvistaa muidenkin sijoitusoppaiden viestin, jonka mukaan sijoitussuunnitelmassa pysyminen niin nousuissa kuin laskuissa, on menestyksen ehdoton edellytys. 
 
Vaikka ”Paras sijoitus” on kokonaisuudessaan huolellisesti kirjoitettu teos, se sisältää joitakin väitteitä, jotka eivät pidä paikkaansa. Erola esimerkiksi väittää, että ”joka vuosi puolet osakkeista nousee enemmän tai laskee vähemmän kuin indeksi”. Tämähän tarkoittaisi sitä, että indeksi kuvaisi mediaaniosakkeen kehitystä. No, kyllähän Erolakin tietää, ettei asia näin ole, joten kyse lienee ajatuskatkoksesta tai huolimattomuudesta. Toinen kummallisuus liittyy arvo-osakkeisiin. Erola esittelee tutkimusta, jonka mukaan arvo-osakkeet ovat tuottaneet indeksiä paremmin, ja vieläpä pienemmällä riskillä. Tästä huolimatta hän suosittelee arvo-osakeindeksisijoituksia vain salkun mausteeksi. Liekö tällaisen epäjohdonmukaisuuden syynä sitten se, että Erola uskoo arvo-osakkeiden riskin olevan todellisuudessa suurempi, kuin mikä perinteisillä riskimittareilla voidaan osoittaa.
 
Konkarisijoittaja Seppo Saario kritisoi kirjan julkistamistilaisuudessa sitä, että Erola ei painota tarpeeksi osinkojen merkitystä osakkeen arvonmäärityksessä, vaan antaa olettaa, että osakkeen arvo on yrityksen kaikkien tulevien tuottojen nykyarvo. Kritiikki on täysin aiheellista.  Yhtiön arvo ei missään nimessä ole sen tulosten nykyarvo tai sen bruttokassavirtojen nykyarvo. Tämä siksi, että yrityksen kasvu vaatii pääomaa (investointeihin ja käyttöpääomaan), ja se on suoraan osingonjakopotentiaalista pois. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että paljon osinkoa maksava yritys olisi arvokkaampi kuin suuria investointeja tekevä yhtiö. Jos yritys ei investoi, se ei kykene kasvattamaan osinkoja tulevaisuudessa. Nyt investoiva yritys pystyy siis maksamaan tulevaisuudessa enemmän osinkoja kuin yritys, joka keskittyy nyt osingonjakoon. Investoitu pääoma huomioidaan yrityksen arvossa tulevien osinkojen muodossa. Näissä arvonmäärityksen perusperiaatteissa näkee usein suuriakin loogisia kuperkeikkoja.
 
Oman salkkuni perustukset on luotu indeksirahastoilla, joten Erolan ajatuksiin on helppo yhtyä. Indeksointi ei ole vielä Suomessa saanut kovin suurta suosiota, eikä aihetta ole käsitelty suomalaisissa sijoitusoppaissa ennen tätä kovinkaan paljon. Erolaa voidaankin pitää indeksisijoittamisen uranuurtajana Suomessa. Toivottavasti teokselle löytyy paikka etenkin piensijoittajien kirjahyllystä, sillä oman pankin sijoitusneuvojalta saadut vihjeet ja ohjeet eivät välttämättä ole niitä kaikkein parhaita.
 
Itselleni kirja ei tuonut oikeastaan mitään uutta, mutta oli silti ehdottomasti lukemisen arvoinen. Teos ei ehkä tuota lisäarvoa kokeneille indeksisijoittajille, mutta uskon vahvistamiseen siitä toki on. Aloittelevalle sijoittajalle kirja on mitä parhain. Lukija huomaa, ettei tuottoisa sijoittaminen oikeasti ole niin vaikeaa, kuin sijoitusammattilaiset antavat olettaa (jotta antaisit rahat heidän aktiiviseen hoitoonsa). Sitä vastoin indeksin lyöminen on erittäin vaikeaa, jopa ammattilaisille.  Näiden tosiasioiden ymmärtäminen jo sijoitusuran alkuvaiheessa säästää monilta pettymyksiltä.
 
Myös aktiivisille osakepoimijoille kirja antaa ajattelemisen aihetta. Koska passiivinen salkku useimmiten lyö tuotoissa aktiivisen (ainakin kustannusten jälkeen), on aktiivinen tyyli syytä kyseenalaistaa. Monille sijoittaminen on harrastus ja jotakin harrastettaessa pitäisi tietysti tehdä jotain. Passiivinen osakesalkun päällä istuminen on kaukana mielekkäästä harrastuksesta. Mitä siis tehdä, jos haluaa keskimääräistä parempaa tuottoa, mutta samalla myös veivata salkkua päivästä toiseen silkasta sijoitusharrastuksen tuomasta ilosta? Erolalla on neuvo myös tähän ongelmaan. Suurin osa salkusta kannattaa rakentaa indeksituotteilla (tuoton maksimoimiseksi), ja pienen osan (5-10 %) voi jättää ns. ”viihdesalkuksi”, jonka avulla voi huoletta poimia ja ajoittaa osakkeita, tehdä päiväkauppaa, ostaa kultaa tai ihan mitä tahansa. Viihdesalkun avulla saa pidettyä jännityksen yllä, oikea sijoitussalkku tuo vaaditun tuoton.  
 
 Kirjaa lukiessani en voinut välttyä vertaamasta sitä jenkkiprofessori Burton G. Malkielin bestselleriin ”A Random Walk Down Wall Street”, mikä puhuu myös vahvasti indeksoinnin puolesta. Malkielin teos on varmasti toiminut enemmän tai vähemmän Erolan inspiraation lähteenä, sillä kirjoissa on hyvin paljon samaa. Tämä ei kuitenkaan ole huono asia, päinvastoin. Hyvästä teoksesta on syytäkin ottaa vaikutteita. Erola viittaa kirjassaan myös moniin muihin sijoituskirjallisuuden klassikoihin kuten Grahamin ”Intelligent Investoriin” ja Talebin ”The Black Swaniin”. ”Paras sijoitus” käsitteleekin melko laajasti ja maanläheisesti rahoitusteorian yleisimpiä kulmakiviä, joten pelkkää indeksisijoittamisen riemuveisua se ei ole. Teoksesta on siis varmasti hyötyä kaikille sijoittajille, olipa fokus sitten indeksoinnissa tai aktiivisemmassa osakepoiminnassa.  
 
 
Käyttäjän Jarkko Aho kuva

Riski on sijoittajan ystävä

Useimpien mielestä osakesijoitusten tekeminen on tällä hetkellä äärimmäisen typerää. Kurssithan ovat viimeisen vuoden aikana laskeneet useita kymmeniä prosentteja ympäri maailmaa, eikä laskulle näy vielä loppua. Yleinen taloustilanne ei näytä yhtään sen ruusuisemmalta. Pankkiiriliikkeiden analyyseistä ja markkinakatsauksista päätellen useimmat ammattilaisetkin ovat sitä mieltä, että nyt ei ole oikea aika sijoittaa osakkeisiin. Riskit ovat liian suuret. Itse väitän, että riskit ovat juuri sopivat.

Vanha sijoittamiseen liittyvä sanonta, ”riski ja tuotto kulkevat käsi kädessä”, kertoo lyhyesti ja ytimekkäästi sen mistä on kysymys. Vielä pari vuotta sitten talous oli vahvalla kasvu-uralla ja tunnelma markkinoilla optimistinen. Osakkeiden hinnat nousivat nousemistaan ja riskit näyttivät pieniltä. Kaikki halusivat sijoittaa osakkeisiin, sillä takana oli usean vuoden nousuputki. Totuus kuitenkin on se, että samaan aikaan hintojen noustessa osakemarkkinoiden pitkän aikavälin tuotto-odotus laski.
Nyt elämme täysin vastakkaisessa ympäristössä. Markkinoiden riskipreemio on noussut huimasti ja aiheuttanut osaltaan osakekurssien laskun. Tulosennusteiden veivaaminen alaspäin ei siis ole ainoa syy osakkeiden hintojen romahdukselle. Itse asiassa riskipreemiolla on paljon suurempi vaikutus yritysten hinnoittelussa. Tämän tosiasian analyytikot ja taloustoimittajat usein unohtavat. Sijoittajat, jotka uskaltavat nyt ostaa osakkeita, voivat onnitella itseään muutaman vuoden kuluttua. Sijoittamalla silloin, kun riskit ovat kaikkein suurimmat, on tulevaisuudessa mahdollisuus päästä käsiksi parhaisiin tuottoihin. Osakkeiden tuotto-odotus siis nousee sitä mukaa, kun osakekurssit laskevat. Riski on itse asiassa sijoittajan ystävä, ei vihollinen. Ilman riskin olemassa oloa osakesijoittamisesta itse asiassa katoaisi koko idea. Kohteet joiden tuleviin tuottoihin ei liity lainkaan epävarmuutta, tuottavat vain riskittömän koron eli valtion obligaation verran.
Itse näenkin riskin täysin päinvastoin kuin perinteisesti ajatellaan. Noususuhdanteessa ja suhdannehuipulla sijoittavan ”riskit” ovat mielestäni kaikkein suurimmat. Suurta nousua seuraa jossain vaiheessa vääjäämättä suuri romahdus, niin kuin historia on meille opettanut. Viimeisen reilun vuosikymmenen aikana tämä ilmiö on tapahtunut jo kahdesti. Laskusuhdanteessa pitkäjänteisen sijoittajan ”riskit” ovat pienet, sillä suhdannekierrosta johtuen hinnat ovat poikkeuksellisen alhaalla. Halvasta toki voi tulla vielä halvempaa, mutta sijoittaja ei olekaan spekulantti, joka yrittää arvailla missä osakekurssi on huomenna. Sijoittaja (jonka määritelmän mukaisesti tulisi aina olla pitkäjänteinen, muuten kyse ei ole sijoittamisesta) voi rauhassa hyödyntää kurssilaskun ja ostaa matalasuhdanteessa kasvavien riskien takia halventuvia osakkeita.
Mikäli talousteorian perusperiaatteet eivät nykyisen kriisin takia heitä kuperkeikkaa, tulevat riskipreemiot normalisoitumaan tulevaisuudessa. Tämä jo yksistään nostaa osakekursseja. Yritysten tulokset laskevat tänä vuonna ja mitä ilmeisimmin myös ensi vuonna, mutta tämä ajanjakso on vain pieni osa sijoittajan horisontista. Teoriassa yritykset tuottavat omistajilleen kassavirtaa ikuisuuteen asti. Yrityksen arvo on siis vain hyvin vähän riippuvainen parin seuraavan vuoden tuloksista. Ne selittävät yrityksen arvosta vain muutaman prosentin. Markkinat eivät tunnu tätä ymmärtävän, sillä osakkeita hinnoitellaan tällä hetkellä pitkälti vain parin seuraavan vuoden poikkeuksellisen huonojen tulosennusteiden perusteella. Monilta näyttää jäävän unohduksiin se, ettei yritystoiminta suinkaan lopu tähän taantumaan.
Tällaista markkinoiden epärationaalisuutta hyödyntämällä, pitkäjänteinen sijoittaja voittaa. Kaikki puhuvat nyt vain riskeistä, vaikka kolikolla on aina kaksi puolta. Molempia ei voi nähdä yhtä aikaa, mutta kuten me kaikki tiedämme, näyttäytyy se toinenkin puoli ennemmin tai myöhemmin.
 
Käyttäjän Jarkko Aho kuva

Liiketoiminta ja hyväntekeväisyys on syytä erottaa toisistaan

Monissa medioissa keskustelua herättänyt Matti Vanhasen kommentti, jonka mukaan omistajien ei pitäisi odottaa osinkoja pörssiyhtiöiltä, sai minutkin kummastuksen valtaan. Olen aina pitänyt Vanhasta hyvin ammattitaitoisena poliitikkona, mutta enää en ole asiasta lainkaan niin vakuuttunut. 

”Pääministeri Matti Vanhanen kehottaa osakkeenomistajia tyytymään pienempiin osinkoihin tai luopumaan osingoista kokonaan, jotta yritysten ei tarvitse vähentää työntekijöitä.", Ylen verkkosivut kertovat. Tällaisen ”sammakon” suustaan ulos päästäessään, Vanhanen paljastaa aukon liiketalouden tietämyksessään.
 
Sinällään Vanhanen on aivan oikeassa. Nykyisen kaltaisessa taloustilanteessa yhtiöiden kannattaa vahvistaa taseitaan osingonmaksun kustannuksella, jotta pidemmän aikavälin toimintaedellytykset voidaan turvata. Tämän myös osakkeenomistajat ymmärtävät. Tämän ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa osinkojen nollatoleranssia. Vielä kummallisemmalta tuntuu se, että Vanhanen pitäisi osinkorahoilla väkisin yllä työpaikkoja. 
 
Aivan ensimmäisenä Vanhaselta voisi kysyä, tietääkö hän mikä on yritysten päätehtävä? Yritykset ovat olemassa tuottaakseen kassavirtaa omistajille. Tämä kassavirta kilahtaa omistajan kukkaroon joko osakkeen arvonnousun tai osinkojen myötä. Varsinkin nykyisessä talouskriisissä osakkeiden hintojen romahdettua, osingot ovat entistä tärkeämmässä asemassa omistajien tulonlähteenä. Toisaalta, jos ajatellaan osakkeenomistajia kollektiivina, osinkojen maksu on yritykselle itse asiassa ainut tapa omistajien varallisuuden kasvattamiseksi. Kuten sanottu, osinkoja on syytä leikata, mutta ei missään nimessä kokonaan. Pitäähän omistajienkin (yhtä lailla kuin työntekijöiden) saada voita leivän päälle.
 
Vanhanen ei myöskään tule ajatelleeksi sitä, mitä yritys tekisi väkisin töissä pitämillään työntekijöillä. Jos talouden viiletessä töitä ei yksinkertaisesti ole tarjolla, on ns. "suojatyöpaikkojen" rakentaminen hölmöläisen hommaa. Vaikka yritykset eivät käyttäisi tulorahoitustaan osinkoihin lainkaan, ei niitä missään nimessä pidä kylvää tuottamattomiin työntekijöihin, vaan näinä aikoina yritysten on syytä vahvistaa taseitaan tulevaisuuden varalle.
 
Lyhyellä aikavälillä "suojatyöpaikat" toki auttavat työntekijää selviytymään, mutta pidemmällä horisontilla ajateltuna olisi myös työntekijän näkökulmasta hyödyllisempää tunnustaa realiteetit. Esimerkiksi jatko- tai uudelleenkouluttautuminen olisi paljon parempi vaihtoehtoja "tarpeettomien" työntekijöiden kannalta. Omaa osaamistaan vahvistamalla edellytykset uuden työpaikan saamiseen (tai tulevaisuudessa vastaavanlaisessa tilanteessa työpaikan säilyttämiseen) ovat paremmat. Irtisanomiset ja taseiden vahvistaminen ovat myös edellytys sille, että yritykset jonain päivänä voivat palkata entistä enemmän työntekijöitä takaisin palvelukseensa. Konkurssiin menneet yritykset ovat hyödyttömiä niin omistajien kuin työntekijöidenkin kannalta.
 
Helsingin pörssi on tietysti täynnä yhtiöitä, joiden tase on jo erittäin vahva. Näiden yhtiöiden ei taseen vahvistamisen takia tarvitse luopua osingonmaksusta. Pitäisikö näiden yhtiöiden kuitenkin jättää osingot maksamatta ja säilyttää työpaikat omistajien kustannuksella, kuten Vanhanen neuvoo? Osingon maksaminen ei tietenkään ole aina välttämätöntä omistajienkaan kannalta, jos yritys kykenee investoimaan jakamatta jääneen pääoman tuottavammin kuin mihin omistaja itse markkinoilla pystyisi. Sellainen yrityksen hallitus, joka hyväksyy pääoman kohdentamisen resursseihin, jotka eivät tuota juuri mitään, on pian entinen hallitus. Nykyisessä taloustilanteessa monet työntekijät ovat valitettavasti tällaisia tuottamattomia resursseja. Yritysten omistajien näkökulmasta työntekijä on vain resurssi, siinä missä koneet ja laitteetkin. Kahdesta viimeksi mainitusta resurssista luopuminen ei kuitenkaan herätä yhtä paljon keskustelua.
 
Koska lähestulkoon kaiken omaisuuden arvo on talouskriisin myötä pudonnut järkyttävän alhaiselle tasolle, löytyy nyt teollisellekin ostajalle paljon hyviä investointikohteita. Vahvojen yritysten on nyt syytä käyttää tilaisuus hyväkseen ja parantaa pitkän aikavälin toimintaedellytyksiään. Osinkojen maksulle vaihtoehtoisia ratkaisuja pohdittaessa, ei siis ensimmäisenä luulisi tulevan mieleen "suojatyöpaikkojen" rakentaminen. 
 
Hyväntekeväisyyden harrastaminen on yksi hienoimmista asioista, mitä kukaan voi tehdä. Se ei kuitenkaan ole yritysten päätehtävä, vaikka Vanhanen niin antaa ymmärtää. Toivottavasti omistajat voivat jatkossakin nauttia yritystensä kautta liiketoiminnan tuloksista ja harrastaa hyväntekeväisyyttä muissa foorumeissa.  
 
 
Tilaa syöte RSS - Käyttäjän Jarkko Aho blogi