Käyttäjän Heikki Ikonen blogi

Jenkkiosakkeet eivät ole tällä haavaa pörssivihjaajien suosiossa, ja onhan siellä nyt selvästi yritysten kannalta suhdanne mennyt huonompaan suuntaan pitkän joskin loivan nousukauden päätteeksi. Indeksit ovat rytisseet siihen mittaan, että saattaa olla jo kyse laskumarkkinasta – siinä tapauksessa siitä on jo kyllä mukava osa takanapäin. Itse tosin uskon, että ainakin jokunen kuukausi taas mennään ylöspäin, koska laskua on sen verran pulkassa, eikä keskipitkä laskutrendi tavallisesti kauemmin kestä. (Teknisten ongelmien vuoksi laitan jutun uudestaan.)

Rahapolitiikan kiristyminen tässä tilanteessa ei sekään puolla jenkkiosakkeiden hankintaa yleensä ottaen. Mutta kyllä sieltäkin poikkeuksia löytyy, kuten aina ja kaikkialta melkein tilanteessa kuin tilanteessa. Jos haluaa pitää alueellisen hajautuksen pysyvän tarpeeksi laajana, on amerikkalaisiakin osakkeita hyvä olla salkussa sameissakin näkymissä. Vahvana pysynevä dollari on yksi peruste.

Onnea ja kiitos junnuleijonille!

Järjestivätpä nuoret miehet huikeaa urheiluviihdettä. Se mikä minua – kuten varmaan vähän jokaista turnausta seurannutta – tässä upeassa voitossa erityisesti viehättää on tapa, jolla joukkue venyi ottelusta toiseen tappioasemassa. Se on aika poikkeuksellista suomalaisessa urheilussa. Varsinkin kun on kasvanut vielä siinä sukupolvessa, jonka muistoissa suomalainen joukkue aina räpeltää ratkaisevalla hetkellä ja luovuttaa jo ilmassa roikkuneen voiton, yleensä ruotsalaisille. Siltä vaikutti tässäkin finaalissa kuusi sekuntia ennen kolmatta summeria. Mutta vielä kerran pojat kokosivat uskomattomasti itsensä.

Olen asiassa lehtitietojen varassa, mutta niiden mukaan valtionyhtiö Finnavian kohutut johdannaiskaupat raskaine tappioineen ovat kyllä käsittämätöntä touhua. Tai ainakin posketonta urheilua omistajien eli meidän kaikkien rahoilla. Kyseessä kun eivät olleet yhtiöiden normaalit suojaustoimet omaan liiketoimintaan liittyvissä markkinainstrumenteissa kuten raaka-aine-, korko- tai valuuttajohdannaisissa. Niitähän lukemattomat yhtiöt käyttävät suojaamaan monenlaisia toimintojaan samalla tavalla kuin sijoittajat käyttävät johdannaisia osakesalkkunsa suojana äkillisten pudotusten varalla.

En tavallisesti ole hirveän kiinnostunut ulkopuolisista pörssivihjeistä tai sen kaltaisesta tiedosta kuin erityisistä syistä, joiden reunaehdot aika harvoin täyttyvät. Vielä harvemmin tunnen tarvetta niiden levittelyyn, koska toisen ja kolmannen käden tiedoista harvoin mitään hyvää seuraa. Jos huonosti käy vihjeen kanssa, saat lunta tupaasi huolimatta vilpittömästä motiivista.

Laitan tähän nyt kuitenkin ruohonjuuritason tiedonmurusen vastuuvapauslauseketta korostaen. Kysyin viikko sitten tutulta kirvesmieheltä halukkuutta pienen kotiurakan hoitamiseen, koska hän oli valitellut muutaman viime vuoden aikana joutuneensa lomautetuksi tasaisin väliajoin urakoiden puutteessa. Hän on ollut vuosia töissä YIT:llä täällä Tampereella. Nyt hän kehui työtilannettaan hyväksi pitkästä aikaa, ja pomojen lupailleen sen näkyvässä tulevaisuudessa sellaisena pysyvän. Koska urakoista ei nyt ollut pulaa, eivät keikkahommat kiinnostaneet.

Laitan Piksun lukijoille ja tekijöille jouluterveiset juhlan luonteeseen hiukan erikoisen asian innoittamana. Pyhinä tulee ensi-iltaan laadukas brittidraama Shakespearen klassikosta Macbeth pääroolissaan häikäisevä ja monipuolinen näyttelijä Michael Fassbender. Shakespearen kuningastragedioista Macbeth on brutaalein ja psykologisesti tyrmäävin – ja varmasti ajankohtainen, sillä joka tason macbetheja riehuu nyt etenkin Lähi-idässä joka nurkalla.

                  Macbethan on sotapäällikkö, joka murhaa kuninkaansa ja kaappaa vallan. Hänestä kuoriutuu armoton tyranni, joka vallanhimon, sisäisten harhojen ja todellisten vihollisten juovuttamana murhaa jokaisen salaliittolaiseksi epäilemänsä iästä ja sukupuolesta riippumatta. Julmuuteensa Macbeth lopulta itsekin kaatuu, kun omatkin saavat tarpeekseen sortajasta.

Analysoin viime viikolla Etelä-Amerikassa valtaa pitäneiden vasemmistopopulistien talouspoliittisia virheitä. Jatkan aiheesta, koska radikaalit populistit jylläävät Euroopassakin, tosin etupäässä oikeistolaiset. Ranskassa suurimmaksi puolueeksi nousi oikeiston Kansallinen rintama, Puolassa Laki ja oikeus. Unkarin sukulaispuolue Fidesz on muuttanut jo liki yksipuoluejärjestelmäksi, ja samaa ajaa Turkin AKP jopa sota välineenään. Maltillisuuden mallimaana pidetyssä Ruotsissakin ruotsidemokraatit pomppii gallupkärjessä.

On vasemmistopopulisteillakin tosin imua. Kreikassa Syriza on voittanut kahdet vaalit, Espanjassa pari vuotta vanha aatesisar Podemos on kiskaissut perinteisten suurpuolueiden rinnalle.

Ironisen hirnahtelun aiheista ei ole pula maailman menoa seuratessa. Euroopassa ja Yhdysvalloilla populismi jyllää historiallisessa mittakaavassa, kun taas sitä toista vuosikymmentä harrastaneet maat Etelä-Amerikassa kääntävät kelkkaansa tympääntyneinä monimutkaisiin ongelmiin tarjottuihin yksinkertaisiin lääkkeisiin – jotka ovat toimineet surkeasti.

Argentiina vaihtoi vasemmistopopulistisen presidenttinsä ja Venezuela vielä populistisemman parlamenttinsa. Molemmat maat olivat ajautuneet yhtäläisiin ongelmiin. Radikaalin vasemmistolaisen ohjelmansa mukaisesti ne ovat toteuttaneet politiikkaa, jonka tavoitteena oli – ainakin periaatteessa – köyhyyden vähentäminen ja sosiaalisten erojen tasaaminen. Tavoitteessa ei ole vikaa, kyseiset ongelmat ovat aina olleet rankkoja Latinalaisessa Amerikassa.

Litkuksi tuomitsivat markkinat Mario-sedän glögin, vaikka ei se hirveän paljon laimeampaa ollut kuin hän kuukausi sitten vihjasi. Ehkä vähän tuhdimpaa sekoitusta itsekin odotin lähinnä velkojen osto-ohjelman rahamäärien ja kohteiden kasvattamisen osalta, mutta muuten markkinoiden sukellus todistaa lähinnä hillittömäksi turvonneita odotuksia. Kuukauden ralli oli pudottanut pettymyksen kynnyksen matalaksi.

Saattaa olla, että Draghi olisi itsekin halunnut rämäkämpiä otteita, koska päätöksistä jouduttiin äänestämään. Se tietysti tarkoittaa, että lisäelvytykselle olisi ollut vielä vaikeampi raivata tukea, kun jo tämä paketti ei kaikille kelvannut. Draghin asemassa on varmasti kova paine saada päätösten taakse suuri enemmistö, vaikka minimikin riittää.

Draghi lupasi silti tehostaa toimia, jos nämä eivät tehoa. Jos näin ikävästi käy, Dragi taivutellee vastarannankiiskit lisäelvytyksen taakse.

Ensi torstaina on taas EKP:n kokous, jossa se odotusten ja aika pitkälle menevien lupaustenkin mukaan vauhdittaa deflaation vastaista ohjelmaansa. Ihme on, jos näin ei tapahdu, koska mikään ei viittaa inflaation kiihtymiseen. Euroalueen varovainen toipuminen on tilastojen mukaan kyllä edelleen käynnissä, ja suhdannekello nousuvireessä kuten Kai raportoi. Mutta mitään niin dramaattista niissä ei ole tapahtunut, että EKP peruuttaisi aikeensa.

Tietysti esimerkiksi euron kurssi notkahti reippaasti jo viime kokouksen jälkeen. Se virkistää hiukan inflaatiota ja vientiä, mutta tuskin tuo vielä EKP:lle riittää – semmingin kun lupaustensa torppaaminen kiskaisisi euron taas nousuun. Kyllä Frankfurtin iso konttori markkinoiden päälle ymmärtää.

Vieläkö muistatte Kiinan? Se on se iso maa Aasiassa, jonka talouden romahduksen tai ainakin hurjan hiipumisen piti ajaa maailmantalous ties millaiseen syöksykierteeseen. Tai se oli ainakin konsensusanalyysi vielä pari kuukautta sitten. Sitä toitottivat niin isot finanssitalot kuin talousmedia. Ja kyllähän Kiinasta joitakin ikäviäkin lukuja on tullut, mutta kuten olen aiheesta kirjoittaessani aina sanonut, Kiinan kykyä hoitaa talousongelmiaan vähätellään muualla maailmassa ja varsinkin länsimaissa. Ehkä se on kateutta, ehkä ideologista inhoa, ehkä vain uhoa – ja talousmedian osalta myös tarvetta repiä kirkuvia otsikkoja.

Sote-uudistuksesta riittää nyt tohinaa ilman minuakin, mutta yhteen asiaan en malta olla puuttumatta. Kokoomus sai pakettiin palvelutarjonnan avaamisen myös muille kuin julkisille tuottajille. Hyvä niin, vaikka omia ongelmiaankin se varmaan tuottaa kuten kaikki ratkaisut.

Mallia on arvosteltu muun muassa sen kustannuksia lisäävästä vaikutuksesta. Sen ei pitäisi olla ongelma, jos systeemi rakennettaan kunnolla eli osapuilleen tavalla, jota mm. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos esittää. Mallin pitäisi perustua palveluseteliin, jonka muovasi jo nobelisti Milton Friedman. Pääpiirteissään sen mukaan systeemi toimii Ruotsissa.

Asettelin viikko sitten askelmerkit Unibetin tulosjulkistukselle, jotta voisin vertailla sitä hurjasti kivunneeseen kurssiin. Tilanteesta avautui minun silmääni aika erikoinen. Tulos oli sinänsä hyvä ottaen huomioon, että vertailukohta viime vuodelta oli jalkapallon MM-kisojen turvottama. Pitkän aikavälin trendinä on silti liikevaihdon, asiakaskunnan ja tuloksen kasvu. Se ei ollut yllätys.

Toisaalta osari oli konsensusennusteen mukainen, tosin liikevaihto ylitti jonkin verran sen, ei kuitenkaan EPS. Tällä tahdilla tämän vuoden EPS jää alle 25 kruunun, vaikka Euroopan jalkapallokausi pääseekin vauhtiin viimeisellä kvartaalilla. Ennen osaria osake maksoi 750 kruunua, joten melkoisia odotuksia oli hintaan mielestäni leivottu. Sen vuoksi olisin kuvitellut osakkeen rotkahtavan, mikäli osari ei ole selkeästi ennusteita parempi. Vaan näin ei käynyt – kurssi kiskaisi 800 kruunuun.

Olen ajoittain irvaillut Warren Buffetia siteeraten markkinoiden liikkeitä eli Mr Marketia kaksisuuntaista mielialahäiriötä potevaksi kauppamieheksi, joka on joskus ylimaallisen optimistinen ja taas toisinaan vajoaa armottomaan masennukseen ja pessimismiin ilman erityisen pätevää syytä. Näin tilanne on etenkin indeksitasolla, koska pörssit saattavat heilua rankasti ohkaisten perusteiden vuoksi. Esimerkiksi Kiina-paniikki äsken ja Ukraina-paniikki viime syksynä paukuttivat alas kaikki osakkeet aika lailla riippumatta niiden kytköksistä kyseisiin alueisiin.

Vakaidenkin yhtiöiden osakkeet voivat elää vahvasti omaa elämäänsä. Esim. Koneen osake tekee vuoden sisällä hurjia loikkia, vaikka yhtiön tulos- ja liikevaihtokehitys on harvinaisen tasaisesti nouseva. Vain psykologiset tekijät ja hinnoitteluperusteiden muutokset selittävät kurssisirkuksen.

Ennustin viikko sitten, että EKP tulee lisäämään elvytystä joskus puolen vuoden sisään, koska inflaatio kituu jo deflaation puolella. Samalla EKP antaisi depressiivisille markkinoille sen kaipaamaa Viagraa, kun sitä taas vaivaa perinteinen syysnuupahdus. EKP ei pettänyt, sillä eilen Draghi vihjasi erinäisistä lisätoimista luultavasti jo joulukuussa. Q€ saanee jatkoajan jo tässä vaiheessa, ja mahdollisesti siihen käytettyä rahamäärää kasvatetaan jo sovitun ajan sisällä. Muitakin toimia voi olla tiedossa, mutta tuolla varmasti suurin vaikutus on.

Jatkan hiukan Kaitsun juttua inflaatiosta. Kuten hän totesi, osakkeiden ja inflaation välillä on voimakas korrelaatio, helposti ymmärrettävistä syistä. Voimakas inflaatio rapauttaa ainakin useimpien yritysten kannattavuutta tuotantokustannusten ja korkeampien korkojen kautta.

Toisaalta korkopapereista saa tuolloin korkeampia tuottoja kuin matalan inflaation oloissa, mikä vähentää osakkeiden houkuttelevuutta ja painaa siten osakekursseja. Osinkosijoittajan kannalta kursseilla ei sinänsä ole merkitystä, mutta jos on tapana liikutella salkkunsa allokaatiota osakkeiden ja muiden instrumenttien kesken, niin sitten kursseilla on paljonkin merkitystä.

Riskinhallinta on sijoittajan menestyksen ehto. Hajauttaminen on parasta riskinhallintaa oman kokemukseni mukaan – enkä ole yksin. Olen käsitellyt aihetta seikkaperäisesti jutun perästä löytyvästä linkissä, mutta täsmennän vielä aihetta, kun Volkswagen armeliaasti antoi siihen hyvän tilaisuuden peukaloimalla dieseliensä tietokoneita – kaikki ovat varmasti seuranneet tapausta.

Hajautuksen idea on, että se vähentää odottamattomien tekijöiden merkityksen omistustesi kokonaisuudessa riittävän pieneksi. Vauhdikkain tapa rikastua on ostaa kaikilla rahoillaan yhtä arvopaperia, jonka arvo kasvaa hurjaa vauhtia monta vuotta - mutta tällaisia lappuja on vaikea löytää, ja ennen kaikkea niiden kasvukäyrään voi tapahtua kaikenlaista turbulenssia huolimatta uljaasta historiasta. Mennyt ei ole tae tulevasta, eikä sijoittajan kannata luottaa liikaa omaan ennustajan taitoonsa. Kyseinen menetelmä on myös helpoin tapa köyhtymiseen.

Päivitän analyysin Syyriasta, koska se on pakolaistulvan ja kohta sodan eskaloitumisenkin riskin vuoksi jo iso varjo taloudellisestikin Euroopalle. Arvioin kolme viikkoa sitten näin: ”Jos EU ja länsimaat lähtisivät hallituksen kaatoon isolla sotakoneella, Venäjä varmasti kiiruhtaisi vanhan liittolaisensa tueksi entistä innokkaammin. Ainakin aluksi sota eskaloituisi, olisi sen lopputulos mikä tahansa.”

Näinhän siinä sitten kävi saman tien, vaikka kyse ei ollut varsinaisesti lännen aktivoitumisesta, vaan Syyrian hallituksen horjuvasta sotilaallisesta asemasta. Venäjä toimittaa kahteen uuteen tukikohtaan ainakin pari tuhatta sotilasta ja Venäjän parasta ilmasotakalustoa. Ensimmäiset ilmaiskut kapinallisten asemiin se teki samoin tein – eikä se todellakaan iskenyt Isistä kuten Kremlin propaganda väittää.

Ei tietenkään, koska Venäjä varmistaa, että Bashar al-Assadin hallinto pysyy pystyssä. Isis ei ole sen akuutti uhka.

Warren Buffetin kuuluisimpiin mottoihin kuuluu markkinoiden liikkeiden määrittely maanisdepressiivistä neuroosia eli nykykielellä kaksisuuntaista mielialahäiriötä potevaksi kauppamieheksi. Ajoittain hän on ylimaallisen innokkaalla ja optimistisella tuulella, jolloin hän tyrkyttää arvopapereitaan silmittömän korkeaan hintaan. Toisinaan hän vajoaa armottomaan masennukseen ja pessimismiin, jolloin samat paperit saa häneltä huomattavasti halvemmalla.

Satiirinen kuvaus ei anna ihan oikeaa kuvaa Mr Marketin toilailuista, koska eivät markkinat aivan tehottomatkaan ole. Pitkän aikavälin hintaliikkeet tuppaavat heijastelemaan aika hyvin talouden ja yksittäisten yhtiöiden kehitystä, mutta silti Buffetin lohkaisussa on perää: markkinoiden liikkeissä on paljon psykologiaa, jota on jälkikäteen vaikea selittää muuksi kuin puutteellisen markkinatiedon voimistamaksi laumakäyttäytymiseksi.

Politiikkaa kuorruttaa aina surkuhupainen retoriikka eli oman tuotteen markkinointi tosiasioista viis veisaten. Vaikeina aikoina tämä äänestäjille suunnattu hospodipospodi yltyy näköjään omiin mittoihinsa. Syy on kai se, että mitä vaikeampaa poliitikkojen on keksiä todellisia ratkaisuja, sitä epätoivoisemmin suu suoltaa näennäissellaisia.

Hallituksen kärkihospodipospodi on tuottavuusloikka. Tämä muistaakseni Juha Sipilän masinoima iskusana antaa ymmärtää, että tuottavuuden kehittäminen onnistuu poliittisilla päätöksillä, kun siihen vain kaikki lähtevät mukaan talvisodan hengessä.

Pakolaiskriisistä riittää mediatavaraa joka tuutista, mutta otan esiin yhden seikan, joka saattaa nousta keskusteluissa kohta esiin. Lännen median kyselyn mukaan yli puolet hallituspuolueiden kansanedustajista kannattaa EU:n yhteistä sotilasoperaatiota Syyrian sisällissodan lopettamiseksi. Monet eurokansalaiset miettivät varmasti samaa. Asiaa voi ajatella taloudellisenakin laskelmana: tulisiko halvemmaksi rahoittaa invaasio kuin pelastaa sodan jaloista pakenevat ihmiset.

Sotilaallista ratkaisuhan haetaan koko ajan etenkin Yhdysvaltojen toimesta. Sille on kuitenkin suuria esteitä. Länsimaat eivät voi käyttää perinteistä (ja usein pitkällä tähtäimellä tuhoisaa) sotilaallista menetelmää, jossa jotain sodan keskeisistä osapuolista tuetaan sen arveluttavista puolista huolimatta. Syyrian sodan tärkeimmät osapuolet ovat hallitus ja Isis. Molemmat ovat niin täysiä roistoja, että tuki on mahdotonta.

Otan kantaa asiaan, joka ei oleellisesti liity talouteen, kuitenkin Piksun kaltaisiin julkaisuihin ja niihin rinnastettaviin nettisivustoihin. Niiden kannalta aihe on tärkeä ja pahasti keskeneräinen niin Suomessa kuin muissakin yhteiskunnissa.

Hesarin Nyt-liite sulkee pariksi viikoksi nettilehden kommentoinnin asiattomien viestin tulvan takia. Se nostaa kädet pystyyn, koska ei jaksa perata törkyviestejä, joten niiden rajoittamattoman julkaisun sijaan se pistää palvelun kiinni. Tilanne on ikävä lehdelle, koska kommenttimahdollisuus on osa sen palvelua ja edistää lähtökohtaisesti sananvapautta. Törkyviestit voi poistaakin, mutta viestien moderointi eli seulominen vaatii paljon palkallista työtä. Töryn määrän kasvaessa tolkuttomaksi moderointiin ei kannata panostaa.

Niin sitten saatiin tällekin syksylle kunnon syysmyräkkä kuten niin monena vuotena. Ilmiö on sen verran yleinen, että ehkä sitä pitäisi odottaa normina. Toisaalta ei sekään aina toteudu, olen itse sitä kiroillut muutamaan otteeseen puttieni kanssa. Ja toisaalta rysäysten pohjiakin on vaikea tietää. Itse tein ostoja viime perjantaina olettaen kuopan olevan siinä, mutta maanantai olikin syvin droppipäivä. No, onneksi sain vielä muutaman lapun laariini nostamalla velkavipua.

Kun pudotus on päällä, monet aika irrallisen oloiset tekijät voivat siihen vaikuttaa. Niitä ei kukaan tiedä etukäteen. Maanantai oli indikaattoreissa poikkeuksellinen piikki jopa monien vuosien mitassa. Mutta mitä markkinapaniikit kertovat markkinoiden tehokuudesta?

Kremlin tuorein taloussotaa koskeva irvokas päätös on tuhota satoja tonneja kelvollista länsimaista ruokaa opetukseksi salakuljettajille, virkavallalle ja varsinkin länsimaille siitä, kuinka suuri ja mahtava Venäjä ei kaipaa länsimaista ruokaa tai paljoa muutakaan. Putin ei halua antaa ulos pienintäkään heikkouden merkkiä, ja sotapropaganda taputtaa kämmenet verillä.

Kremlin mustalle listalle päätyy aina vain lisää tärkeitä hyödykkeitä, nyt jo sairaalalaitteitakin. Valtaeliittiä se ei tietysti vaivaa, heidän tarjoilunsa ja lääkintänsä pelaavat kaikissa oloissa. Eikä tuontiruoan teloituksilla ei ole suurta merkitystä muille kuin venäläisille itselleen. Heille elintarvikkeet olisivat tarpeen vaikka hätäapuna, koska jo yli kaksikymmentä miljoonaa venäläistä elää köyhyydessä, ja ruoka on kallistunut parikymmentä prosenttia.

Fennovoiman pelastaminen Fortumin ja SRV:n voimin nosti paljon porua, johon otan osaa vielä lyhyesti yhdeltä ja laajemmin toiselta kannalta. Fortum oli asettanut mukaansa tulemisen ehdoksi, että se saa enemmistöomistuksen Luoteis-Venäjän vesivoimaloista. Tuo kauppa ei ole edennyt, mutta silti Fortum omien sanojensa kantoi omien sanojensa mukaan isänmaallisen vastuunsa. Hohhoijakkaa, sitähän ne pörssiyhtiöt tapaavat tehdä…

Yleisen tulkinnan mukaan Suomen hallitus käytti Fortumissa enemmistöomistajan ääntä ja pakotti sen pelastamaan Fennovoiman vastoin liiketaloudellisia etujaan. Jos tämä on tilanne, on se surkeaa omistajapolitiikkaa valtiolta jälleen kerran, koska silloin hallitus käytti valtaa yhtiön ja vielä enemmän vähemmistöosakkaiden edun vastaisesti toteuttaakseen omaa energia- ja aluepolitiikkaansa.

Nordea ohjeisti asiakkaitaan – tai ainakin ilmoitti itse tekevänsä niin - joku päivä sitten vähentämään osakepainoa salkussa eli lunastamaan voittoja ja siirtämään muihin kohteisiin. Perustelu oli, että osakkeet ovat sen verran hintavia, ettei nousuvaraa juuri ole, vaikka yhtiöiden tuloksissa ei ole odotettavissa heikennyksiä. Toisaalta nykyinen hinnoittelu edellyttäisi monen yhtiön kohdalla tulosparannuksia, joihin voi olla vaikea yltää tässä talousympäristössä.

Ymmärrän pointin, mutta en sitä itse osta useammastakaan syystä. Ensinnäkin tulosodotukset eivät koskaan ole yhtiöillä yhtenevät kuin rajujen talouskriisien aikana, jolloin ne putoavat kautta linjan. Sellaista ei ole ainakaan minun näköpiirissäni. Hyvät yhtiöt kykenevät edelleen kohentamaan tuloksiaan. Omassa salkussani puolivuotiskatsausten anti on ollut enimmäkseen makoisa, enkä odota oleellisia muutoksia, vaikka pettymyksiäkin aina leveään salkkuun mahtuu, jokaiselle sijoittajalle.

Jatkan hiukan Tommi Taavilan hyvän ja havainnollistavan jutun pohjalta sijoittamisen allokaatioista ja etenkin siitä näkökulmasta, että sijoittaa eläkekassaansa varten. Kuten Tommin jutusta ja lukemattomista alan lähdeteoksista käy selville, osakkeet ovat pitkällä aikavälillä paras sijoituskohde yleensä ottaen. Eläkesijoittajia usein silti varoitellaan osakkeiden riskisyydestä, koska osakkeiden hinnat heiluvat ajoittain rajusti, kuten Tommin jutustakin selviää. Näinhän se on. Sen vuoksi voi ajatella, että eläkeiän lähestyessä pitäisi siirtää varallisuuttaan selkeästi pois osakkeista vähemmän volatiileihin ja tuotoltaan vakaampiin kohteisiin.

Kiinan pörssiromahdusta on kauhisteltu viime päivinä länsimediassa ilmeisesti uutispulan vuoksi, vaikka se alkoi jo kesäkuussa ja notkahdus taittui välillä jo reippaaksi korjaukseksi ylös. Tuore sukellus ei ole toistaiseksi uponnut edellisen pohjan alle, joten jo koettua kummempaa dramatiikkaa tilanteeseen ei ainakaan toistaiseksi liity.

Kiinnostava rotkahdus on toki monellakin tavalla. Syöksy alkoi, kun hallitus kiristi velaksi sijoittamisen ehtoja pelätessään osakekuplan turpoavan hallitsemattomaksi. Mutta pörssiromahduskin rassasi hallituksen imagoa ja arvovaltaa, koska miljoonat sijoittajat kärsivät kovia tappioita, joten hallitus puuttui markkinoihin laajoilla poikkeustoimilla. Kurssien liikkeille määrättiin haarukka. Suurilta instituutioilta kiellettiin osakkeiden myyminen. Osakeannit, lyhyeksi myynti ja listautumiset kiellettiin. Eläkesäätiöt komennettiin ostamaan osakkeita. Taisi olla vielä muitakin lääkkeitä tohtorin laukussa.

Iranin ja ulkovaltojen ydinsopimus on historiallinen varsinkin jos se johtaa Iranin paluuseen kansainvälisen yhteisön jäseneksi. Siihen tosin riittää matkaa, ja poliittisesti Iranissa on toki jatkossakin tuomittavaa, mitä ydinsopimus ei muuta. Mutta taloussuhteiden kohentuminen tasaa ristiriitoja ainakin yleensä. Kiina oli 1970-luvulle asti eristetty ja itseensä käpertynyt maa, kunnes Richard Nixonin historiallinen vierailu raivasi suhteille tietä. Sitten alkoivat Dengin talousuudistukset ja tarinan lopun useimmat tuntevatkin.

Autoritaarinen järjestelmä on yhä pystyssä Kiinan avautumisesta ja vaurastumisesta huolimatta, mutta Kiinasta on muovautunut maailmantalouden avaintekijä. Vaikka Kiinan poliittinen järjestelmä ei ilmeisesti ole muuttumassa vapaampaan suuntaan, on maailma varmasti parempi paikka nyt verrattuna siihen, jos Kiina olisi pysynyt Pohjois-Korean kaltaisena hylkiönä.

Ensinnäkin vaikuttaa vahvasti siltä, että Kreikka saa luottonsa ja pysyy eurossa, sen verran ovat äänenpainot muuttuneet sovitteleviksi viime päivinä. Osapuolet näyttävät tajunneen olevansa viimeisellä rajalla, josta paluuta ei ole ilman nopeaa sovintoa. Sen on hyväksynyt Kreikan hallituskin, ja Tsipras haluaa pitää Kreikan eurossa, kuten suurin osa kansalaisistakin. Nyt vain kaikki tulevat sopivasti vastaan ja homma on paketissa ainakin joksikin aikaa.

Jos Kreikka sittenkin vielä päätyisi eurosta ulos, monet euroalueen kansalaiset syyttävät sille myönnettyjen tukipakettien olleen alusta asti rahan haaskausta, koska lopputulos oli tiedossa. Näin tosin sanovat monet joka tapauksessa, meillä perussuomalaiset Timo Soinin johdolla. Taklaan väitteen jo tässä vaiheessa yhdeltä oleelliselta kannalta.

Grexitiä on nyt joka media niin pullollaan, että korvista tunkee jo ulos. Ei sillä, iso asiahan kyseessä on, ja käänteet ovat olleet dramaattiset. Arvioin kuukausi pari sitten, että voimme nähdä mellakat kadulla ja sen jälkeen kansanäänestyksen eurosta hallituksen ajautuessa pakkorakoon, mutta kävikin toisinpäin. Ensin hallitus kiristi euromaita kansanäänestyksellä ja sitten alkoivat katurallit - jotka eivät onneksi ole mellakoiksi yltyneet. Toinen asia voi olla, jos täpäräksi ennustettu äänestys päättyy ei-puolen voittoon.