Käyttäjän Heikki Ikonen blogi

Pörsseistä alkaa olla puhti pois, mutta eipä se yllätä, koska alun perinkin odotin SP500:n kurkistavan jo huulilla heiluvan 2300 pisteeseen. Sitä jo vähän epätoivoisen makuisesti rouhitaan, samoin kuin Dow Jonesin maagista 20 kiloa. Odotan niiden vieläkin puhkeavan, mutta se on lopulta toisarvoinen kuriositeetti isossa kuvassa. Eurostoxx 600:n 370 pistettä taitaa ainakin jäädä seuraavan trendin poimittavaksi.

En sano, että keskipitkä trendi on ehdottomasti lopussa, koska nousumarkkinassa voi tulla vielä yllättävä ryntäys ties mistä uutisenpoikasesta. Mutta kuten olen jo jonkin aikaa painottanut, trendistä on varmasti paras pala takana. Kaikki indikaattoritkin puhuvat jo pikku hiljaa sen puolesta. Pelipaperien lunastamiseen ajankohta tuskin kovin kehno voi olla.

En yllättyisi ensi vuoden puolelle kantavasta lyhyestä kiskaisustakaan, mutta kauas se ei ilman pientä ihmettä kanna. Uusia ostoja kehotan karttamaan ehdottomasti tässä kohtaa, riskin ja hyödyn suhde on nyt todella epäedullinen.

Hissukseen ylöspäin vain pörssit nakuttavat kuten olen odottanut. Selvästi paras pala keskipitkää trendiä on ilman ihmettä jo pukin kontissa, mutta ylikypsältä se ei vieläkään näytä, vaikka osa indikaattoreista vilkuttaa yliostettua. Muutama keskeinen pitkä indikaattori ei kuitenkaan ole sinne kavunnut. Alunperinkin odotin SP500:n kurkistavan jo huulilla heiluvan 2300 pisteeseen tai ylikin, ja Eurostoxx 600:n 370 pisteen tuntumaan. Sinne on yhä suunta, vaikka vauhti hiipuu. Dow Jones killuu jo maagisen 20 000 pisteen reunassa, ja eiköhän se korkata juhlan, joulupukin ja uuden vuoden kunniaksi.

Aktiivista kauppaa käyvän on syytä varautua trendin taittumiseen, mutta en ihan vieläkään sitä näe. Määrällisesti sen ei enää kaukana pitäisi olla, mutta ajankohtaa on vaikea arvioida etukäteen. Ja nousumarkkinassa nousutrendit yllättävät helposti sitkeydellään, aivan kuten laskuissa laskut.

Markkinoilla ei ole tapahtunut mitään kummempaa, vaan nousu on jatkunut kuten pari viikkoa sitten ennustin. Tahti on ollut epätasaista, koska korjausliikkeitä ja hermoilua mahtuu aina kaikkiin trendeihin, vaikka keskipitkät trendit ovat yleensä suhteellisen vakaita ja vähäeleisiä etenkin nousuissa. Aiemman arvioni mukaan SP500 puhkaisee osapuilleen kuukauden sisään 2300 pistettä tai ainakin kurkistaa sinne. Pysyn arviossani.

Sen jälkeen täytyy varautua uuteen keskipitkään notkahdukseen, joskin on turha mennä sinänsä asioiden edelle. Kaikki aikanaan. Trendejä on silti hyvä syynäillä etukäteen, koska se vähentää housut kintussa yllätetyksi päätymisen riskiä vähänkään aktiivista kauppaa käyviltä ja pidemmän aikavälin ostopaikkoja kyttääviltä.

Nyt on taas tyypillinen markkinatilanne, jossa poliittinen myräkkä voi johtaa rajuun markkinareaktioon, kun italialaiset äänestävät pääministeri Matteo Renzin perustuslakiuudistuksesta. Minun mielestäni Italian jähmeä järjestelmä kaipaisi uudistamista, koska sen kaksikamarisessa parlamentissa isot päätökset ovat todellisten kallionjärkäleiden alla. Yhdellä kamarilla pärjäävät useimmat parlamentaariset demokratiat, eikä se niitä ole diktatuureiksi syössyt ainakaan yleensä ottaen, kuten Italian kohdalla pelotellaan.

Niin tai näin, ilmeisesti Renzin ehdotus kaatuu - ja samalla hallitus, koska Renzi sen kohtalon äänestykseen sitoi. Tuskin hän lupaustaan uskaltaa perua, vaikka se ei ole juridisesti sitova, koska samalla Renzi sinetöisi poliittisen uransa. Paljon viisaampaa hänen kannaltaan on mennä uusiin vaaleihin ja toivoa parasta. Nuorella miehellä on aikaakin odottaa uutta vetovuoroa, vaikka takkiin tulisi tässä koitoksessa.

Olen tavallisesti ajoittanut markkina-analyysini arvioideni mukaan trendien taitteisiin, kuten perusteltua sinänsä on. Teen nyt poikkeuksen, osaltaan tuonnempana selviävistä syistä, osaltaan taas siksi, että tavalliseen tapaan markkinamediassa ja –keskusteluissa kiehuu näkemyksiä laidasta toiseen. Viime päiviin asti karkean suutuntumani mukaan valtavirran arvio on ollut, että Donald Trumpin voiton aiheuttama turbulenssi yltyy kohta uudestaan, kun optimismi hiipuu ja realismi pääsee arvostelukyvyssä niskan päälle.

En allekirjoita näkemystä. Olin toki itsekin kauhuissani Trumpin voitosta jo sijoittajana, koska häneen liittyy niin paljon epävarmuutta ja minun mielestäni vaarallista talouspolitiikkaa etenkin protektionismin ja kauppasotien muodossa. Sillä sektorilla Trump ei ole peruutellut puheitaan, toisin kuin monien muiden teemojen osalta.

Toisaalta kuten aiemmin totesin, politiikan vaikutusta talouden pohjavirtoihin ei pidä liioitella. Tietysti sillä voi olla paljonkin merkitystä, mutta Trumpin kohdalla mihin tahansa rajuihin vaikutuksiin on vielä aikaa, ja moni asia aivan auki.

Jo ties miten pitkään markkinoilla on tuskailtu osakekuplaa, jonka olemassaolosta voimme väitellä maailman tappiin. Eiväthän osakkeet monilla mittareilla ole halpoja olleet, osittain päinvastoin – osittain taas ei. Se ei-osasto viittaa ennen kaikkea osinkotuottoihin, joita on ollut edelleen varsin helppo nyhtää hyvin hajautetulla osinkosalkulla – matalalla riskillä ja hyvällä tuotolla verrattuna useimpiin vaihtoehtoisiin sijoituskohteisiin.

Ja näiden osalta pahin vaihtoehto ovat olleet ”turvalliset” valtionbondit. Olen useaan otteeseen sanonut, että jos jossain on arvostuskupla niin niissä. Kymmenen vuoden velkakirjoista on saanut rapakuntoistenkin valtioiden kohdalla prosentin tai maksimissaan parin tuottoja. Ja tuollaisten tuottojen kanssa on jo pitänyt ottaa jonkinlaista riskiä, myös euromaiden kohdalla. Voihan EU hajota tai velkoja pakotetaan leikkaamaan. On tätä koettu jo.

Kommentoin lyhyesti tätä aihetta, vaikka se ehkä vähän lehden perussisällön ohi menee – mutta on Trumpia Piksussakin käsitelty, itse etunenässä. Media on käynyt – monien instanssien tuella – kovaa itserippiä Trumpin voiton vuoksi. Miksi se ei haistanut poliittista hyökyaaltoa? Elimmekö kuplassa, kun emme tunnistaneet kansan syviä tuntoja? Janosimmeko liikaa Clintonin voittoa?

Onhan väitteissä varmasti totuuden perää, en ole itsekään peitellyt kammoani Trumpia kohtaan. Siitä en itsesyytöksiin vajoa, oli hänen kampanjansa sen verran härskiä tavaraa. Ei se journalistista ammatitaidotonta tee, jos vähemmistöjen solvaaminen, tarkoitushakuinen valehtelu, salaliittoteorioiden kylväminen ja ainakin puolittainen rikoksiin yllyttäminen maistuu vastenmieliseltä.

If I were to run, I'd run as a Republican. They're the dumbest group of voters in the country. They believe anything on Fox News. I could lie and they'd still eat it up. I bet my numbers would be terrific.

Donald Trump 1998

Pöly alkaa laskeutua, mutta mitä sen takaa paljastuu? Harva tietää vielä pitkään aikaan – veikkaan, ettei edes Donald Trumpilla ole siitä järin tarkkaa kuvaa.

Optimistit korostavat, ettei Trumpin vaalipuheita saa ottaa liian vakavasti, koska hän puhuu mitä kulloinenkin yleisö haluaa kuulla. Teot ovat oma lukunsa. Näin on sutkaissut Timo Soinikin, joka oikeistopopulistina asiasta jotain tietänee.

Kyllähän Trump yllätti. Hän kehui voittopuheessaan Hillary Clintonia, kun kannattajat vaativat kentälle lisää verta ja katkenneita hampaita. Trump julisti kansakunnan yhdistämistä ja ystävyyttä. Obaman tavattuaan hän kehui session antia ja jatkuvan solvaamisen kohdettaan hyväksi mieheksi (ja Obaman oli vaikea peitellä kiusaantumistaan).

Jatkan edellisen blogini teemaa siihen oleellisesti liittyvästä salkun suojauksesta. Kuten sanoin odotukseni on – monen muun tapaan -, että Donald Trumpin voitto johtaisi aika rajuunkin markkinapaniikkiin suuren epävarmuuden levitessä Yhdysvaltojen talouspolitiikkaan ja maailmanpolitikkaan. On hyvin tulkinnanvaraista ja pohjimmilttaan arvailua, kuinka dramaattisia Trumpin vaikutukset tulisivat olemaan. Hänen linjauksensa ovat tarkempiin analyyseihin hyvin epämääräsiä.

Useimmat analyysit kuitenkin povaavat Trumpin tietävän talouteen huonoja aikoja jo odotettavien kauppasotien vuoksi. Pitkän aikavälin vaikutuksia on kuitenkin vaikea ennustaa kenenkään Trumpin arvoituksellisuuden vuoksi.

Salkun suojaaminen on tällaisen epävarmuuden edessä silti houkutteleva ja perusteltukin ajatus. Valitettavasti siinä on kuitenkin samat riskit kuin suojaamatta jättämisessä. Rahamarkkinoilla ei ole ilmaisia lounaita suuntaan tai toiseen.

Kuten muutama viikko sitten arvioin, tilanne Hilary Clintonin ja Donald Trumpin välillä tasaantui ennen vaalia. Mutta kehityksen dramatisoi rankalla kädellä FBI:n johtaja James Comey, joka kertoi kongressin jäsenille Clintonin jo haudattuun sähköpostitutkintaan löytyneen lisää materiaalia. Laki kieltää virkavaltaa sotkeutumasta politiikkaan, mutta näyttäviä operaatioita ja poliittista vehkeilyä ennenkin innokkaasti harrastanut Comey nakkasi lakia pökäleellä.

Jatkotutkinnan sisältö ja seuraukset jäävät auki pitkälle vaalien jälkeen. FBI:tä tuntevien amerikkalaislähteiden mukaan kyseessä eivät luultavasti ole oleellisesti kummemmat sähköpostit kuin ennenkään, ne vain löytyivät Clintonin läheisen avustajan koneesta – joka taas liittyy hänen entisen aviomiehensä seksuaalirikostutkintaan. Luultavasti kyseessä on aiheeton hälytys, mutta vaalikamppailu sai siitä aivan uuden käänteen epävarmuuden levitessä yleisöön. Ja Trumpin kampanja tietenkin rummuttaa sitä ämyrit pätkien.

Björn Wahlroos nosti taas kerran vastalauseiden aallon puolustamalla televisiossa perustuloa ja negatiivista tuloveroa perusteenaan se, että automatisaation eteneminen syö suuren osan nykyisistä työtehtävistä. Tilalle löytyvistä töistä osa on väistämättä matalapalkkaisia, koska niitä ostavat esimerkiksi palveluja kaipaavat kotitaloudet. Heillä ei ole varaa maksaa korkeita palkkoja.

Mustan porvarin arkkityypiksi asetetun – ei toki ilman omaa ansiotaan – Wahlroosin näkemys tyrmättiin monelta suunnalta. Hänen jopa tulkittiin tavoittelevan ryysyköyhälistöä Suomeen, vaikka hän määritteli tavoitteeksi juuri sen välttämisen. Nallen näkemykset eivät kuitenkaan heijastele vain kapitalistien yläportaan ajattelua, sillä samoilla linjoilla on vihreä vasemmistopoliitikko ja arvostettu taloustieteilijä Osmo Soininvaara.

Vaikka herrat kuuluvat varmasti poliittisesti ihan eri leireihin, ovat heidän perusteensa samat. Kumpikaan ei halua matalapalkkatöiden lisääntymistä siksi, etteikö hyväpalkkaisten töiden löytyminen kaikille olisi toivottavaa. Mutta ilman ihmettä niitä ei kaikille riitä.

Jenkkiyhtiöiden tulosennusteet ovat kohentumassa – kuten oli tietenkin odotettavissa helmikuusta alkaneen kovan rallin jälkeen. Finanssisektori on jo paukutellut ennusteita rikki, ja muiden odotellaan seuraavan laajalla rintamalla. Mitenkään hurjista odotuksista ei ole kyse, mutta eipä siihen ole syytä pörssienkään perusteella, nehän vasta USA:ssa ovat puhkaisseet edelliset huiput tai heiluvat niiden huulilla. Vaikka ralli on ollut hurja, ei se mitenkään korkealle ole yltänyt – lähtötaso oli vain sen verran matala.

https://www.ft.com/content/687616f4-9633-11e6-a80e-bcd69f323a8b

Kyse on pääosin vasta ennusteista ja spekulaatiosta, mutta osittain ne ovat jo toteutuneet. Finanssisektorille povattuja vaikeuksia ei tullut. Raaka-aineiden hinnat toipuvat. SP500:n vuoden kestänyt tulosten hiipuminen on loppunut tai se on ovella – tällä tiedolla.

Toimitus toikin asiasta esiin jo oleellisen, mutta ruopaisen aihetta hiukan minäkin, koska Donald Trumpin mahdollinen voitto on huolestuttanut minua pirusti monestakin syystä. Silti olen viime viikkoina ladannut amerikkalaisia osakkeita, koska monista niistä on hintojen ropistua tullut varsin kiinnostavia hinnoittelun ja tuloshistorian valossa. Saatan jossain välissä availla ostoslistaani, jos ehdin.

Joka tapauksessa keskeinen huoleni oli Trump eikä Fed – eikä se koske vain Yhdysvaltoja. Onneksi Trump on vajonnut skandaalien myötä kauas Clintonin taakse. Vaikka tilanne saattaa tasaantua vielä kuukauden mittaan, en usko Trumpin enää nousevan sillasta. Näen siihen kaksi keskeistä syytä.

Republikaanien napavaikuttajista monet ovat kääntäneet selkänsä Trumpille viimeistään nyt nauhoiteskandaalin jälkeen. Monet olivat tukeneet häntä alun perinkin pitkin hampain niin tunkkaisen persoonan kuin konservatiivien kannalta epäortodoksisten linjausten vuoksi. He lähtivät riviin vain torjuakseen Hillary Clintonin. Republikaanit pelkäävät puolueen uppoavan kongressivaalissakin Trumpin vanavedessä. Siksi heidän on pakko ottaa reipasta hajurakoa.

Pääministeri Theresa Mayn mukaan Britannia aloittaa EU:sta irtoamisen keväällä. Hän on koventanut äänenpainojaan prosessin luonteen suhteen viime päivinä omalle väelleen puhuessaan: Britannia pysyy sataprosenttisesti itsenäisenä valtiona. Sanoo suomeksi, että se ei hyväksy EU:n Norjalle ja Sveitsille asettamia ehtoja yhteismarkkinaan kuulumiselle. Nehän noudattavat käytännössä EU:n säädöksiä ja maksavat jäsenmaksun kaltaisia avustuksia.

Linja ei isommin yllätä, vaikka May EU:ssa pysymistä kannatti. Hän on kuitenkin pitkään vastustanut avointa maahanmuuttoa. Toiseksi, hänen on pidettävä puolueensa kasassa ja vallassa. Konservatiivien on pakko rajoittaa siirtolaisuutta estääkseen puolueensa hajoaminen ja UKIP:n rynnistys seuraavissa vaaleissa. Jo poliittinen matematiikka pakottaa siihen.

Olen arvostellut ahkerasti monilla forumeilla Solidiumin omistajapolitiikkaa, jossa valtion pörssiomaisuutta on käytetty teollisuus-, elinkeino- ja työllisyyspolitiikkaan myymällä parhaita omistuksia ja tumppaamalla rahat poliittisesti tarkoituksenmukaiseksi katsottuihin hankkeisiin, etenkin Talvivaaraan ja Outokumpuun. Poliitikot kun suuressa viisaudessaan päättivät luoda Suomeen kaivosklusterin, ja sinne upotettiin omat ja varastetut. Tavoitteessa ei sinänsä ollut vikaa, mutta näin siinä tuppaa valtion yritystoiminnassa käymään, kun poliittiset motiivit ajavat taloudellisten realiteettien edelle. Eikä se ole halpaa lystiä. Valtion osakesalkku on sulanut kuin voiköntti heinähelteessä, ja osinkotulot ropisevat samaa tahtia.

Brexit oli shokki EU:lle ja euromyönteisille briteille, mutta maineikasta Harvardin taloustieteen professoria Dani Rodrikia äänestys törkykampanjoineen ei yllättänyt. Hänen viisi vuotta sitten kirjoittamansa ja juuri suomennettu kirjansa Globalisaation paradoksi analysoi aihetta harvinaisen ajankohtaisesti, semmingin kun aihe on nousemassa tulenpalavaksi joka puolella EU:ssa ja muuallakin. Kirjan kustantaja on sisukas tamperelainen pienpaja Niin & Näin, jossa on mukana kavereitani, joten toivotan onnea kirjalle senkin takia.

Rodrik ei sinänsä paljoa EU:ta käsittele, vaan vapaakauppaa yleensä, mutta teesit ja todistusaineisto istuvat hyvin EU:hun ja siten kansalaiskeskustelun materiaaliksi Suomessa. Rodrikin keskeinen teema on, että brexitin kaltaiset sisäpoliittiset vastareaktiot ovat tavallisia kansainväliselle vapaakaupalle. Sen nykyinen aalto on jo kolmas, ensimmäinen koettiin jo 1900-luvun alussa. Mikään uusi asia ei globalisaatio ole, toisin kuin usein kuvitellaan.

Arvioin kuukausi sitten markkinatilannetta näin (http://www.piksu.net/artikkeli/keskipitk%C3%A4-notkahdus-taisi-alkaa): ”Lyhyellä tähtäimellä odotan kursien sukeltavan lähiaikoina reippaamman korjauksen. Keskipitkä trendi on tulkintani mukaan jo kääntynyt, vaikka hyvän nousun päälle taite voi viedä aikansa. Mutta kun kurssit eivät pääse ylemmäs, putoava trendi kiihtyy äkkiä alas – ja media ja analyysit turpoavat taas huolista ja pirunmaalaajista. Järjen ääntä sieltä on aika turha hakea... Jos kp-trendi on taittunut, sen pohja kopsahtanee jonnekin syys-lokakuun vaihteeseen. Kp-notkahdus on yleensä 5-10 prosentin luokkaa. Esimerkiksi SP500 pudonnee siinä tapauksessa 2100 pisteen tietämiin, luultavasti allekin. Kyttäämäni osakkeet ovat nyt ainakin sen verran raikkaasti hinnoiteltuja, etten jo fundapohjalta niihin nyt koskisi, mutta eiköhän sieltä kohta tavara halpene ostokelpoiseksi.”

Olen käsitellyt usein valtion omistajapolitiikkaa, yleensä kriittisesti. Turun telakasta kirjoitin vajaat neljä vuotta sitten (http://www.piksu.net/artikkeli/terve-elinkeino-ei-kaipaa-tukea), kun se oli kaatumassa valtion syliin, ja sitä monesta suunnasta vaadittiinkin telakkateollisuuden pelastamiseksi. Näin tapahtui. Suhtauduin hankkeeseen epäilevästi, koska merkit olivat huonot – samalla tavalla kuin Talvivaarassa.

Turun suhteen olin onneksi väärässä – tosin totesin tuolloinkin, että jos kustannustehokas tuotanto onnistuu, niin miksei Suomessakin voi yhä rakentaa laivoja. Tai kaivaa nikkeliä, sen puoleen.

Näistä kahdesta samantapaisesta valtiollisesta interventioista on saatu kaksi täysin vastakkaista tulosta. Turkuun virtaa tilauksia ja telakan ostanut Meyer investoi sinne. Työtilanne näyttää hyvältä alihankkijoita myöten. Pari vuotta sitten tätä oli vaikea uskoa, semmingin kun telakkateollisuutta ohjaava maailmantalouden suhdanne ei ole edelleenkään ruusuinen.

Tyhmiä nuo englantilaiset, totesin brexitin jälkeen – koska he kuvittelevat voivansa syödä ja säästää kakun. Se ei varmasti onnistu, siitä pitävät huolen EU-maat omien intressiensä vuoksi. Eikä kyse ole vain heistä, vaan kaikista Britannialle tärkeistä taloudellisista toimijoista.

Pääministeri Theresa May totesi G-20 –maiden kokouksen viisastamana, että Britannia ei muuta radikaalisti siirtolaisjärjestelmäänsä, joka antaa etusijan EU-kansalaisille suhteessa muualta saapuviin. Kommentti raivostutti tietenkin brexitin kannattajat, jotka uhkaavat kostaa petoksen parlamenttivaaleissa. May itse ei tosin brexitiä ajanut, joskin tiukempaa siirtolaispolitiikkaa kylläkin, ja jotain sellaista hän edelleen lupaa. Mutta sävy on muuttunut paljon vähemmän uhmakkaaksi, kun routa alkaa jo poltella porsaan varpaita.

Jatkan vielä hiukan viimeviikkoisesta aiheesta eli laskumarkkinan päättymisestä ainakin Yhdysvalloissa. Onko siis hyvä aika ostaa osakkeita? Pitkällä jänteellä hyviä osakkeita on tietysti aina hyvä aika ostaa, ainakin kun kyse on epäsyklisistä osinkopapereista, joita aikoo holdata pitkään – kuten konservatiivisen sijoittajan on asiaan suhtauduttava. Mutta lyhyen aikavälin onnistuneella ajoituksellakin voi kohentaa huomattavasti tulostaan. Paras ostaa halvalla, ja kurssien liike kyllä mahdollistaa sen.

Oikea ostotaite olisi ollut tietysti viime kevättalvi, mutta aina se ei ole mahdollista vaikka likviditeettipulan takia. Olen itsekin kytännyt jo jonkin aikaa muutamia osakkeita, osa niistä amerikkalaisia, mutta odottanut sopivaa notkahdusta. Kuten olen aina sanonut markkinatrendit yllättävät kestollaan molempiin suuntiin, ja tämän puoli vuotta kestäneen nousurykäyksen voima nimenomaan USA:ssa on yllättänyt osapuilleen kaikki – kieltämättä jossain määrin minutkin, vaikka osasin pitkän trendin kääntymisen nappiin ajoittaakin.

Niin vain saatiin laskumarkkina lopullisesti pulkkaan Yhdysvaltojen suurissa pörsseissä jo viime kuun puolella. SP500 ja Dow paukuttivat ennätykset, Nasdaq on aivan huulilla. Russelilla on vielä hiukan matkaa, mutta laskumarkkina on senkin osalta tulkintani mukaan silti ohi, koska se ohitti edellisen mt-välipiikkinsä viime syksyltä. Saattaa rytinä toki alkaa uudestaan, mutta siinä tapauksessa kyseessä on jo uusi markkinatrendi, koska tekniset taitepisteet määritellään entisten huippujen ja pohjien korkkaamisella.

Onnittelen nyt itseäni pörssin pohjaamisen arviostani, joka tuskin on kaukana epävirallisesta maailmanennätyksestä. Pistin sisään perusteellisen markkina-analyysin helmikuun 12. puolenpäivän aikaan:

http://www.piksu.net/artikkeli/pohjia-kolistellaan-oletan

Sen verran vielä brexitistä, että vaikka se on monella tavalla katastrofi EU:lle ja uskoakseni vielä enemmän briteille ehkä nationalistien naiiveimmat tunnetarpeet poislukien, on siinä yksi hyvä puoli kaikkien kannalta. EU:ssa pysymistä puoltanut pääministeri Theresa May nimitti brexit-leirin tähtikaartin unionista irtoamisesta vastaaviksi ministereiksi, vaikka he itsekään tuskin uskoivat urakkaan pääsevänsä – josko sitä miten vakavissaan edes hinkusivat. Niin tai näin, he saavat testata poppoonsa ja samalla kaikkien euroskeptikkojen väitteen, että jokainen maa pärjää paremmin unionin ulkopuolella. EU:stahan ei heidän mukaansa olen kuin riesaa. Missä EU siellä ongelma, runoilee Timo Soinikin.

Brexitistit tuhahtivat integraation kannattajien väitteelle investointien hiipumisesta epävarmuuden ja rajoitusten vuoksi. Britannia on houkutellut niitä tarjotessaan löyhästi säännellyt työmarkkinat ja pääsyn EU:n yhteismarkkinoille. Jos, niin investointien hiipuminen toteutunee nopeasti, joten kauaa ei tarvitse tuloksia odottaa.

Jatkan vielä hiukan Italian pankkikriisistä, koska aihe on sijoittajankin kannalta iso – ainakin potentiaalisesti – ja se jäi minulta viikko sitten hiukan vajaaksi. Ongelma siis on, että Italian hallitus haluaisi pääomittaa horjuvat pankit valtion kassasta, mutta EU:n pari vuotta vanhojen sääntöjen mukaan kustannusten on kaaduttava veronmaksajien sijaan pankkien rahoittajille. Italian hallitusta järjestelmässä vaivaa se, että miljoonat kansalaiset ovat hankkineet pankkien velkakirjoja ymmärtämättä tehneensä suojatun talletuksen sijaan riskisijoituksen.

Syy on osaltaan pankkien harhaanjohtavan markkinoinnin. Pienasiakkaille ei tehty selväksi, että he voivat menettää rahansa. Rahamarkkinoihin perehtymätöntä on tällä tavalla helppo vedättää. Totuuden paljastuttua jo pari ihmistä on tehnyt itsemurhan. Siitä on noussut valtava tunnekuohu kansalaisten keskuudessa.

Ounastelin keväällä laskumarkkinan olevan siunausta vaille haudassa, mutta niin vain Eurooppa taikoo nyt kriisiä toisen perään samaan aikaan kun euroalue olisi mukavasti elpymässä. Brexitin seuraukset pysyvät arvailun varassa vielä pitkään, mutta haittaa jos toista siitä varmasti pukkaa muodossa ja toisessa.

Ikään kuin se ei riittäisi, on horisonttiin noussut uusi samanlainen musta pilvi, joskin brexitiä vielä paljon suurempi. Italian pääministeri Matteo Renzi lupasi äänestäjilleen syksyksi kansanäänestyksen hänen perustuslakiuudistuksestaan, joka selkeyttäisi maan mutkikasta parlamentaarista järjestelmää ja helpottaisi vahvojen hallitusten luomista. Italian kaksikamarinen systeemi muistuttaa Yhdysvaltojen parlamenttia, mutta on sitäkin konstikkaampi, joten uudistuksia on helppo jarruttaa ja lehmänkauppoja pakko tehdä naurettavuuksiin asti. Systeemin ontuessa Italia on kärsinyt vuosikymmeniä heikoista ja jatkuvasti vaihtuvista hallituksista sekä poliittisesta korruptiosta, joka tosin juontaa hamaan historiaankin.

Arvostan demokratiaa, mutta brexit-kansanäänestyksen kaltaista valehtelulla ja liioittelulla riekkuvaa roskakampanjointia seuratessa arvostus valuu pohjalukemiin. Etenkin kun tulos on tuollainen.

Koko Britannian EU:sta savustaneet englantilaiset ovat yksinkertaisesti tyhmiä. Jostain organisaatiosta häipyminen ei sitä itsessään ole, sikäli kun kyse on arvovalinnasta ties millä omituisella perusteella, mutta brexit-leirin keskeiset teesit olivat silkkaa älyllistä huuhaata. Raskaimmat niistä löytyvät pian heidän edestään - ja se nostaa vielä litroittain tuskanhikeä, joka viilentää ihmeesti nationalistista riemua.

Brexitistien mukaan Britannia voi laatia EU:n kanssa vapaakauppasopimuksen kuten Norja ja Sveitsi. Samaa vatkuttavat kaikki euroskeptikot, myös meikäläiset. Toki EU haluaa toimivan kauppasuhteen Euroopan toiseksi suurimpaan talouteen, mutta se on jo tehnyt selväksi, ettei sopimus synny ilmaiseksi. Ja siitä se pääpiirteissään pitää kiinni ihan puhtaasti omien etujensa vuoksi, toisin kuin brexitistit narsistisissa harhoissaan kuvittelevat.

Bitcoinia ei voi ymmärtää, ellei ymmärrä sen taustalla olevaa poliittista ideologiaa. Toisin kuin monet kuvittelevat, bitcoin ei ole tekninen ratkaisu maksujärjestelmien käytännöllisiin ongelmiin, kuten maksuliikenteen hitauteen tai valuuttakurssien heiluntaan. Bitcoinin ideologia kumpuaa äärioikeistosta, jonka mukaan poliittinen valta tuhoaa rahan – ja vähän kaiken muunkin. Näiden huuhailijoiden iskulause on, että valtiovalta keskuspankkiensa kautta polttaa rahan ostovoiman työntämällä sitä liikenteeseen täysin holtittomasti ilman reaalivakuutta, koska rahan kultasidos on purettu. Out of thin air! Rahaa tehdään tyhjästä ilmasta!

Tähän rahapoliittiseen äärikonservatismiin törmää vähän kaikessa sijoituskirjallisuudessa ja sen tapaisissa yhteyksissä. Sen oire on kultafiksaatio: raha pitäisi sitoa kultaan kuten vanhaan hyvään aikaan ostovoiman turvaamiseksi. Perusteeksi esitellään, kuinka vakaasti valuuttojen ostovoima rapautuu pitkällä aikavälillä. Ja syylliseksi tähän väitetään fiat-rahaa, jonka sidos reaaliseen raaka-aineeseen eli kultaan on purettu.

En ole rahan tai rahapolitiikan ekspertti, mutta aihe on kiinnostanut minua aina, ja aika lailla olen siitä lukenut ja pohtinut. Siksi perkaan sitä perusteellisesti, kun bitcoin tyrkyttäytyy luontevaksi ja ajankohtaiseksi pontimeksi. Jaan jutun, muuten se turpoaisi kohtuuttomasti. Ensimmäisessä osassa käsittelen keinovaluuttojen teknistä puolta.

Kemiläiset voivat huokaista helpotuksesta. He olivat tehdä raskaan virheinvestoinnin, kun keinovaluutta bitcoinin tuottamiseen erikoistunut tietotekniikkayhtiö KnCMiner hamusi kaupunkiin kolmea jättimäistä tietokonesalia. Työttömyyden riivaaman kaupungin päättäjät hytkyivät innosta. Kymmenien miljoonien hanke olisi vaatinut Kemiltä suuren infrainvestoinnin, johon he olivat selvästi valmiit miettimättä bitcoinin olemusta ja tulevaisuutta.

He välttivät miinan pelkällä tuurilla, sillä Ruotsissa useita saleja pyörittänyt KnCMiner teki juuri konkurssin. Se ei yllätä. Raskaan sarjan taloustieteilijät ovat tuominneet bitcoinin joutavaksi muodiksi. Olen samaa mieltä. Aiemmat keinovaluutat ovat kaatuneet tarpeettomuuteensa ja kustannuksiinsa. Siihen kaatuu vielä bitcoinkin.

Antibiooteille vastustuskykyisen superbakteerin löytyminen Yhdysvalloista on pelottava uutinen. On niitä löydetty ennenkin, mutta teollisuusmaihin ne ovat päätyneet ulkomailta matkustamisen kautta. Nyt pöpön alkuperää ei tiedetä, eli kyseessä vaikuttaa olevan sikäläinen kanta. Se tekee uutisesta dramaattisen.

Asiantuntijoiden mukaan varsinainen riski ei ole silti nopeasti leviävä pandemia, vaan superbakteerien pesiytyminen varsinkin sairaaloihin. Rutiiniksi muodostuneista kirurgisista operaatoista tulisi hengenvaarallisia komplikaatioiden vuoksi. Ja ylipäätään nyt jokseenkin harmittomista tulehduksista tulisi tappavia, jos muut lääkkeet eivät niihin tehoaisi.

Se romauttaisi terveydenhuollon vuosikymmeniä ajassa taaksepäin. Taantuminen olisi pahimpia koskaan koettuja. Elämänlaatu laskisi dramaattisesti, ja kansanterveydellisten menetysten kautta taloudellisetkin menetykset olisivat valtavat. Nykystandardeilla terveitä ja työkykyisiä ihmisiä kaatuisi hautaan tai kroonikoiksi aivan eri mitassa kuin nyt, ainakin pahimmassa tapauksessa. Kyse on siten sekä pehmeistä että kovista arvoista, jos kömpelö erottelu sallitaan.

Karvan päästä liippasi, että iloksemme ja kunniaksemme emme saaneet Eurooppaan ensimmäistä äärioikeistolaista valtiojohtajaa sitten toisen maailmansodan. Itävallan presidentti ei ole kummoisessa asemassa, mutta valinnan symbolinen merkitys olisi tietty ollut valtava. Ja on se voiton käyminen noin huulilla tyrmäävää itsessään.

Äärioikeiston nousu on karmeaa todellisuutta kautta Euroopan. Monelle hiipii mieleen, että eikö ihminen todella opi historiastaan mitään. Itävalta sentään koki Hitlerin miehityksen. Eikä Itävalta ainoa valistuneena ja maltillisena pidetty maa ole, jossa trendi on sama.

Äärioikeiston virta vahvistuu aina samaa kaavaa. Lama ja perinteisten valtapuolueiden korruptoitunut aseettomuus sen edessä ajavat äänestäjät tuoreisiin vaihtoehtoihin. Ääriaatteet tarjoavat helppoja vastauksia vaikeisiin kysymyksiin. Pakolaiskriisi ja terrorismin nousu ovat sinetöineet äärioikeiston menestyksen. 

Tästä olisi helppo vetää johtopäätös, että talousvaikeudet satavat aina väistämättä äärioikeiston laariin, ainakin olosuhteissa, jossa muukalaisviha tarjoutuu ahdistukselle vaivattomaksi kanavaksi. Onneksi mekanismi ei ole ihan niin yksinkertainen.

Olen kirjoittanut aiheesta aiemminkin, mutta palaan asiaan, koska Venezuela on ajautumassa täyteen kaaokseen ja siitä vallankaappaukseen, matalan asteen sisällissotaan tai ties mihin. Toisaalta Venezuelassa harjoitettu talouspolitiikka on malliesimerkki yhden sen lajin täydellisestä umpikujasta. Sellaisena siitä on syytä ottaa oppia muidenkin, etenkin kun populistit typerine talousoppeineen jyräävät länsimaissakin vähän joka nurkalla tyrkyttäen yhtä järjettömiä vastauksia vaikeisiin kysymyksiin kuin Venezuelaa hallitseva sosialistipuolue. Tämä koskee niin vasemmisto- kuin oikeistopopulisteja, jotka tarkemmassa analyysissa ovatkin yleensä toistensa kääntöpuolet vähän joka asiassa.

Taloudessa heitä kiehtovat erilaiset komentomallit. Niiden varassa Venezuela rakensi Hugo Chavezin johdolla omintakeista sosialismia laajoilla kansallistamisilla, sääntelyllä ja verotuksella. Talous on romahtanut loppuvaiheen itäblokin tapaan. Enempää julkinen kuin yksityinen sektori eivät toimi.