Käyttäjän Heikki Ikonen blogi

Sote-uudistuksesta riittää nyt tohinaa ilman minuakin, mutta yhteen asiaan en malta olla puuttumatta. Kokoomus sai pakettiin palvelutarjonnan avaamisen myös muille kuin julkisille tuottajille. Hyvä niin, vaikka omia ongelmiaankin se varmaan tuottaa kuten kaikki ratkaisut.

Mallia on arvosteltu muun muassa sen kustannuksia lisäävästä vaikutuksesta. Sen ei pitäisi olla ongelma, jos systeemi rakennettaan kunnolla eli osapuilleen tavalla, jota mm. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos esittää. Mallin pitäisi perustua palveluseteliin, jonka muovasi jo nobelisti Milton Friedman. Pääpiirteissään sen mukaan systeemi toimii Ruotsissa.

Asettelin viikko sitten askelmerkit Unibetin tulosjulkistukselle, jotta voisin vertailla sitä hurjasti kivunneeseen kurssiin. Tilanteesta avautui minun silmääni aika erikoinen. Tulos oli sinänsä hyvä ottaen huomioon, että vertailukohta viime vuodelta oli jalkapallon MM-kisojen turvottama. Pitkän aikavälin trendinä on silti liikevaihdon, asiakaskunnan ja tuloksen kasvu. Se ei ollut yllätys.

Toisaalta osari oli konsensusennusteen mukainen, tosin liikevaihto ylitti jonkin verran sen, ei kuitenkaan EPS. Tällä tahdilla tämän vuoden EPS jää alle 25 kruunun, vaikka Euroopan jalkapallokausi pääseekin vauhtiin viimeisellä kvartaalilla. Ennen osaria osake maksoi 750 kruunua, joten melkoisia odotuksia oli hintaan mielestäni leivottu. Sen vuoksi olisin kuvitellut osakkeen rotkahtavan, mikäli osari ei ole selkeästi ennusteita parempi. Vaan näin ei käynyt – kurssi kiskaisi 800 kruunuun.

Olen ajoittain irvaillut Warren Buffetia siteeraten markkinoiden liikkeitä eli Mr Marketia kaksisuuntaista mielialahäiriötä potevaksi kauppamieheksi, joka on joskus ylimaallisen optimistinen ja taas toisinaan vajoaa armottomaan masennukseen ja pessimismiin ilman erityisen pätevää syytä. Näin tilanne on etenkin indeksitasolla, koska pörssit saattavat heilua rankasti ohkaisten perusteiden vuoksi. Esimerkiksi Kiina-paniikki äsken ja Ukraina-paniikki viime syksynä paukuttivat alas kaikki osakkeet aika lailla riippumatta niiden kytköksistä kyseisiin alueisiin.

Vakaidenkin yhtiöiden osakkeet voivat elää vahvasti omaa elämäänsä. Esim. Koneen osake tekee vuoden sisällä hurjia loikkia, vaikka yhtiön tulos- ja liikevaihtokehitys on harvinaisen tasaisesti nouseva. Vain psykologiset tekijät ja hinnoitteluperusteiden muutokset selittävät kurssisirkuksen.

Ennustin viikko sitten, että EKP tulee lisäämään elvytystä joskus puolen vuoden sisään, koska inflaatio kituu jo deflaation puolella. Samalla EKP antaisi depressiivisille markkinoille sen kaipaamaa Viagraa, kun sitä taas vaivaa perinteinen syysnuupahdus. EKP ei pettänyt, sillä eilen Draghi vihjasi erinäisistä lisätoimista luultavasti jo joulukuussa. Q€ saanee jatkoajan jo tässä vaiheessa, ja mahdollisesti siihen käytettyä rahamäärää kasvatetaan jo sovitun ajan sisällä. Muitakin toimia voi olla tiedossa, mutta tuolla varmasti suurin vaikutus on.

Jatkan hiukan Kaitsun juttua inflaatiosta. Kuten hän totesi, osakkeiden ja inflaation välillä on voimakas korrelaatio, helposti ymmärrettävistä syistä. Voimakas inflaatio rapauttaa ainakin useimpien yritysten kannattavuutta tuotantokustannusten ja korkeampien korkojen kautta.

Toisaalta korkopapereista saa tuolloin korkeampia tuottoja kuin matalan inflaation oloissa, mikä vähentää osakkeiden houkuttelevuutta ja painaa siten osakekursseja. Osinkosijoittajan kannalta kursseilla ei sinänsä ole merkitystä, mutta jos on tapana liikutella salkkunsa allokaatiota osakkeiden ja muiden instrumenttien kesken, niin sitten kursseilla on paljonkin merkitystä.

Riskinhallinta on sijoittajan menestyksen ehto. Hajauttaminen on parasta riskinhallintaa oman kokemukseni mukaan – enkä ole yksin. Olen käsitellyt aihetta seikkaperäisesti jutun perästä löytyvästä linkissä, mutta täsmennän vielä aihetta, kun Volkswagen armeliaasti antoi siihen hyvän tilaisuuden peukaloimalla dieseliensä tietokoneita – kaikki ovat varmasti seuranneet tapausta.

Hajautuksen idea on, että se vähentää odottamattomien tekijöiden merkityksen omistustesi kokonaisuudessa riittävän pieneksi. Vauhdikkain tapa rikastua on ostaa kaikilla rahoillaan yhtä arvopaperia, jonka arvo kasvaa hurjaa vauhtia monta vuotta - mutta tällaisia lappuja on vaikea löytää, ja ennen kaikkea niiden kasvukäyrään voi tapahtua kaikenlaista turbulenssia huolimatta uljaasta historiasta. Mennyt ei ole tae tulevasta, eikä sijoittajan kannata luottaa liikaa omaan ennustajan taitoonsa. Kyseinen menetelmä on myös helpoin tapa köyhtymiseen.

Päivitän analyysin Syyriasta, koska se on pakolaistulvan ja kohta sodan eskaloitumisenkin riskin vuoksi jo iso varjo taloudellisestikin Euroopalle. Arvioin kolme viikkoa sitten näin: ”Jos EU ja länsimaat lähtisivät hallituksen kaatoon isolla sotakoneella, Venäjä varmasti kiiruhtaisi vanhan liittolaisensa tueksi entistä innokkaammin. Ainakin aluksi sota eskaloituisi, olisi sen lopputulos mikä tahansa.”

Näinhän siinä sitten kävi saman tien, vaikka kyse ei ollut varsinaisesti lännen aktivoitumisesta, vaan Syyrian hallituksen horjuvasta sotilaallisesta asemasta. Venäjä toimittaa kahteen uuteen tukikohtaan ainakin pari tuhatta sotilasta ja Venäjän parasta ilmasotakalustoa. Ensimmäiset ilmaiskut kapinallisten asemiin se teki samoin tein – eikä se todellakaan iskenyt Isistä kuten Kremlin propaganda väittää.

Ei tietenkään, koska Venäjä varmistaa, että Bashar al-Assadin hallinto pysyy pystyssä. Isis ei ole sen akuutti uhka.

Warren Buffetin kuuluisimpiin mottoihin kuuluu markkinoiden liikkeiden määrittely maanisdepressiivistä neuroosia eli nykykielellä kaksisuuntaista mielialahäiriötä potevaksi kauppamieheksi. Ajoittain hän on ylimaallisen innokkaalla ja optimistisella tuulella, jolloin hän tyrkyttää arvopapereitaan silmittömän korkeaan hintaan. Toisinaan hän vajoaa armottomaan masennukseen ja pessimismiin, jolloin samat paperit saa häneltä huomattavasti halvemmalla.

Satiirinen kuvaus ei anna ihan oikeaa kuvaa Mr Marketin toilailuista, koska eivät markkinat aivan tehottomatkaan ole. Pitkän aikavälin hintaliikkeet tuppaavat heijastelemaan aika hyvin talouden ja yksittäisten yhtiöiden kehitystä, mutta silti Buffetin lohkaisussa on perää: markkinoiden liikkeissä on paljon psykologiaa, jota on jälkikäteen vaikea selittää muuksi kuin puutteellisen markkinatiedon voimistamaksi laumakäyttäytymiseksi.

Politiikkaa kuorruttaa aina surkuhupainen retoriikka eli oman tuotteen markkinointi tosiasioista viis veisaten. Vaikeina aikoina tämä äänestäjille suunnattu hospodipospodi yltyy näköjään omiin mittoihinsa. Syy on kai se, että mitä vaikeampaa poliitikkojen on keksiä todellisia ratkaisuja, sitä epätoivoisemmin suu suoltaa näennäissellaisia.

Hallituksen kärkihospodipospodi on tuottavuusloikka. Tämä muistaakseni Juha Sipilän masinoima iskusana antaa ymmärtää, että tuottavuuden kehittäminen onnistuu poliittisilla päätöksillä, kun siihen vain kaikki lähtevät mukaan talvisodan hengessä.

Pakolaiskriisistä riittää mediatavaraa joka tuutista, mutta otan esiin yhden seikan, joka saattaa nousta keskusteluissa kohta esiin. Lännen median kyselyn mukaan yli puolet hallituspuolueiden kansanedustajista kannattaa EU:n yhteistä sotilasoperaatiota Syyrian sisällissodan lopettamiseksi. Monet eurokansalaiset miettivät varmasti samaa. Asiaa voi ajatella taloudellisenakin laskelmana: tulisiko halvemmaksi rahoittaa invaasio kuin pelastaa sodan jaloista pakenevat ihmiset.

Sotilaallista ratkaisuhan haetaan koko ajan etenkin Yhdysvaltojen toimesta. Sille on kuitenkin suuria esteitä. Länsimaat eivät voi käyttää perinteistä (ja usein pitkällä tähtäimellä tuhoisaa) sotilaallista menetelmää, jossa jotain sodan keskeisistä osapuolista tuetaan sen arveluttavista puolista huolimatta. Syyrian sodan tärkeimmät osapuolet ovat hallitus ja Isis. Molemmat ovat niin täysiä roistoja, että tuki on mahdotonta.

Otan kantaa asiaan, joka ei oleellisesti liity talouteen, kuitenkin Piksun kaltaisiin julkaisuihin ja niihin rinnastettaviin nettisivustoihin. Niiden kannalta aihe on tärkeä ja pahasti keskeneräinen niin Suomessa kuin muissakin yhteiskunnissa.

Hesarin Nyt-liite sulkee pariksi viikoksi nettilehden kommentoinnin asiattomien viestin tulvan takia. Se nostaa kädet pystyyn, koska ei jaksa perata törkyviestejä, joten niiden rajoittamattoman julkaisun sijaan se pistää palvelun kiinni. Tilanne on ikävä lehdelle, koska kommenttimahdollisuus on osa sen palvelua ja edistää lähtökohtaisesti sananvapautta. Törkyviestit voi poistaakin, mutta viestien moderointi eli seulominen vaatii paljon palkallista työtä. Töryn määrän kasvaessa tolkuttomaksi moderointiin ei kannata panostaa.

Niin sitten saatiin tällekin syksylle kunnon syysmyräkkä kuten niin monena vuotena. Ilmiö on sen verran yleinen, että ehkä sitä pitäisi odottaa normina. Toisaalta ei sekään aina toteudu, olen itse sitä kiroillut muutamaan otteeseen puttieni kanssa. Ja toisaalta rysäysten pohjiakin on vaikea tietää. Itse tein ostoja viime perjantaina olettaen kuopan olevan siinä, mutta maanantai olikin syvin droppipäivä. No, onneksi sain vielä muutaman lapun laariini nostamalla velkavipua.

Kun pudotus on päällä, monet aika irrallisen oloiset tekijät voivat siihen vaikuttaa. Niitä ei kukaan tiedä etukäteen. Maanantai oli indikaattoreissa poikkeuksellinen piikki jopa monien vuosien mitassa. Mutta mitä markkinapaniikit kertovat markkinoiden tehokuudesta?

Kremlin tuorein taloussotaa koskeva irvokas päätös on tuhota satoja tonneja kelvollista länsimaista ruokaa opetukseksi salakuljettajille, virkavallalle ja varsinkin länsimaille siitä, kuinka suuri ja mahtava Venäjä ei kaipaa länsimaista ruokaa tai paljoa muutakaan. Putin ei halua antaa ulos pienintäkään heikkouden merkkiä, ja sotapropaganda taputtaa kämmenet verillä.

Kremlin mustalle listalle päätyy aina vain lisää tärkeitä hyödykkeitä, nyt jo sairaalalaitteitakin. Valtaeliittiä se ei tietysti vaivaa, heidän tarjoilunsa ja lääkintänsä pelaavat kaikissa oloissa. Eikä tuontiruoan teloituksilla ei ole suurta merkitystä muille kuin venäläisille itselleen. Heille elintarvikkeet olisivat tarpeen vaikka hätäapuna, koska jo yli kaksikymmentä miljoonaa venäläistä elää köyhyydessä, ja ruoka on kallistunut parikymmentä prosenttia.

Fennovoiman pelastaminen Fortumin ja SRV:n voimin nosti paljon porua, johon otan osaa vielä lyhyesti yhdeltä ja laajemmin toiselta kannalta. Fortum oli asettanut mukaansa tulemisen ehdoksi, että se saa enemmistöomistuksen Luoteis-Venäjän vesivoimaloista. Tuo kauppa ei ole edennyt, mutta silti Fortum omien sanojensa kantoi omien sanojensa mukaan isänmaallisen vastuunsa. Hohhoijakkaa, sitähän ne pörssiyhtiöt tapaavat tehdä…

Yleisen tulkinnan mukaan Suomen hallitus käytti Fortumissa enemmistöomistajan ääntä ja pakotti sen pelastamaan Fennovoiman vastoin liiketaloudellisia etujaan. Jos tämä on tilanne, on se surkeaa omistajapolitiikkaa valtiolta jälleen kerran, koska silloin hallitus käytti valtaa yhtiön ja vielä enemmän vähemmistöosakkaiden edun vastaisesti toteuttaakseen omaa energia- ja aluepolitiikkaansa.

Nordea ohjeisti asiakkaitaan – tai ainakin ilmoitti itse tekevänsä niin - joku päivä sitten vähentämään osakepainoa salkussa eli lunastamaan voittoja ja siirtämään muihin kohteisiin. Perustelu oli, että osakkeet ovat sen verran hintavia, ettei nousuvaraa juuri ole, vaikka yhtiöiden tuloksissa ei ole odotettavissa heikennyksiä. Toisaalta nykyinen hinnoittelu edellyttäisi monen yhtiön kohdalla tulosparannuksia, joihin voi olla vaikea yltää tässä talousympäristössä.

Ymmärrän pointin, mutta en sitä itse osta useammastakaan syystä. Ensinnäkin tulosodotukset eivät koskaan ole yhtiöillä yhtenevät kuin rajujen talouskriisien aikana, jolloin ne putoavat kautta linjan. Sellaista ei ole ainakaan minun näköpiirissäni. Hyvät yhtiöt kykenevät edelleen kohentamaan tuloksiaan. Omassa salkussani puolivuotiskatsausten anti on ollut enimmäkseen makoisa, enkä odota oleellisia muutoksia, vaikka pettymyksiäkin aina leveään salkkuun mahtuu, jokaiselle sijoittajalle.

Jatkan hiukan Tommi Taavilan hyvän ja havainnollistavan jutun pohjalta sijoittamisen allokaatioista ja etenkin siitä näkökulmasta, että sijoittaa eläkekassaansa varten. Kuten Tommin jutusta ja lukemattomista alan lähdeteoksista käy selville, osakkeet ovat pitkällä aikavälillä paras sijoituskohde yleensä ottaen. Eläkesijoittajia usein silti varoitellaan osakkeiden riskisyydestä, koska osakkeiden hinnat heiluvat ajoittain rajusti, kuten Tommin jutustakin selviää. Näinhän se on. Sen vuoksi voi ajatella, että eläkeiän lähestyessä pitäisi siirtää varallisuuttaan selkeästi pois osakkeista vähemmän volatiileihin ja tuotoltaan vakaampiin kohteisiin.

Kiinan pörssiromahdusta on kauhisteltu viime päivinä länsimediassa ilmeisesti uutispulan vuoksi, vaikka se alkoi jo kesäkuussa ja notkahdus taittui välillä jo reippaaksi korjaukseksi ylös. Tuore sukellus ei ole toistaiseksi uponnut edellisen pohjan alle, joten jo koettua kummempaa dramatiikkaa tilanteeseen ei ainakaan toistaiseksi liity.

Kiinnostava rotkahdus on toki monellakin tavalla. Syöksy alkoi, kun hallitus kiristi velaksi sijoittamisen ehtoja pelätessään osakekuplan turpoavan hallitsemattomaksi. Mutta pörssiromahduskin rassasi hallituksen imagoa ja arvovaltaa, koska miljoonat sijoittajat kärsivät kovia tappioita, joten hallitus puuttui markkinoihin laajoilla poikkeustoimilla. Kurssien liikkeille määrättiin haarukka. Suurilta instituutioilta kiellettiin osakkeiden myyminen. Osakeannit, lyhyeksi myynti ja listautumiset kiellettiin. Eläkesäätiöt komennettiin ostamaan osakkeita. Taisi olla vielä muitakin lääkkeitä tohtorin laukussa.

Iranin ja ulkovaltojen ydinsopimus on historiallinen varsinkin jos se johtaa Iranin paluuseen kansainvälisen yhteisön jäseneksi. Siihen tosin riittää matkaa, ja poliittisesti Iranissa on toki jatkossakin tuomittavaa, mitä ydinsopimus ei muuta. Mutta taloussuhteiden kohentuminen tasaa ristiriitoja ainakin yleensä. Kiina oli 1970-luvulle asti eristetty ja itseensä käpertynyt maa, kunnes Richard Nixonin historiallinen vierailu raivasi suhteille tietä. Sitten alkoivat Dengin talousuudistukset ja tarinan lopun useimmat tuntevatkin.

Autoritaarinen järjestelmä on yhä pystyssä Kiinan avautumisesta ja vaurastumisesta huolimatta, mutta Kiinasta on muovautunut maailmantalouden avaintekijä. Vaikka Kiinan poliittinen järjestelmä ei ilmeisesti ole muuttumassa vapaampaan suuntaan, on maailma varmasti parempi paikka nyt verrattuna siihen, jos Kiina olisi pysynyt Pohjois-Korean kaltaisena hylkiönä.

Ensinnäkin vaikuttaa vahvasti siltä, että Kreikka saa luottonsa ja pysyy eurossa, sen verran ovat äänenpainot muuttuneet sovitteleviksi viime päivinä. Osapuolet näyttävät tajunneen olevansa viimeisellä rajalla, josta paluuta ei ole ilman nopeaa sovintoa. Sen on hyväksynyt Kreikan hallituskin, ja Tsipras haluaa pitää Kreikan eurossa, kuten suurin osa kansalaisistakin. Nyt vain kaikki tulevat sopivasti vastaan ja homma on paketissa ainakin joksikin aikaa.

Jos Kreikka sittenkin vielä päätyisi eurosta ulos, monet euroalueen kansalaiset syyttävät sille myönnettyjen tukipakettien olleen alusta asti rahan haaskausta, koska lopputulos oli tiedossa. Näin tosin sanovat monet joka tapauksessa, meillä perussuomalaiset Timo Soinin johdolla. Taklaan väitteen jo tässä vaiheessa yhdeltä oleelliselta kannalta.

Grexitiä on nyt joka media niin pullollaan, että korvista tunkee jo ulos. Ei sillä, iso asiahan kyseessä on, ja käänteet ovat olleet dramaattiset. Arvioin kuukausi pari sitten, että voimme nähdä mellakat kadulla ja sen jälkeen kansanäänestyksen eurosta hallituksen ajautuessa pakkorakoon, mutta kävikin toisinpäin. Ensin hallitus kiristi euromaita kansanäänestyksellä ja sitten alkoivat katurallit - jotka eivät onneksi ole mellakoiksi yltyneet. Toinen asia voi olla, jos täpäräksi ennustettu äänestys päättyy ei-puolen voittoon.

Toin kesäkuun alussa esiin – samoin kuin Lars – Kiinan osakekuplan, josta oli todella rajut merkit. Rysähdys alkoi melkein saman tien, aika tarkkaan viikko juttujemme jälkeen Shaghain pörssi piikkasi ja aloitti nopean sukelluksen. Minulle niin nopea rysähdys tuli hiukan yllätyksenä indikaattorien heikentymisestä huolimatta, koska usein kurssit vielä jatkavat jonkin matkaa, tosin ounastelin tämänkin olevan mahdollista. Odotin silti indeksin kokeilevan 5500 pisteen rajaa, mutta alamäki kutsui jo 5200 pisteen jälkeen. Nyt pudotusta on kertynyt yli 20 prosenttia, tänään käytiin jo 4000 pisteen alapuolella.

Teknisen määritelmän mukaan kyseessä on jo nallemarkkina, jonka rajana pidetään juuri 20 prosenttia. Ei se silti aina tarkoita, että laskumarkkina jatkuu alemmille tasoille, vaan poikkeuksiakin säännöstä on. Sen vuoksi en vanno, että pudotus väistämättä jatkuu, koska ylikuumentunut markkina saattaa tehdä noinkin rajuja korjauksia ja jatkaa silti ylemmäs ainakin jonkin aikaa.

Edellinen eduskunta siunasi jo valtion viinatehtaan Altian myymisen, mutta tämä hallitus tuskin sitä toteuttaa, koska keskusta vastusti hanketta jo oppositiossa. Altia on oivallinen esimerkki valtion tempoilevasta omistajapolitiikasta, joka muistuttaa skitsofreniaa tai ainakin vakavaa neuroosia, jossa ihmistä repivät voimakkaat sisäiset ristiriidat. Ne estävät johdonmukaisen toiminnan, mutta se on tietysti politiikalle ominaista ylipäänsä, koska yhteiskunnan sisäiset etu- ja arvoristiriidat muokkaavaat politiikkaa puolueiden kannatuksen heiluessa vaaleista toiseen. Niin demokratian pitää tietysti toimiakin, mutta omistajapolitiikassa se johtaa usein surkuhupaisaiseen veivaamiseen tavoitteiden heitellessä kuin karusellissa.

Arvioin toukokuun alussa Grexitin olevan lähempänä kuin koskaan, ja sitä se jo todella on. En tiedä mikä on sen todennäköisyys, mutta tuskin kaukana 50 prosentista. Median mukaan kreikkalaisten kirkas enemmistö haluaa pysyä eurossa, mutta Syriza ei välttämättä näe asiaa siten, vaikka itsekin olen niin etupäässä uskonut – kuten useimmat europäättäjätkin, oletan.

Palaan vielä aiemmin käsittelemääni biotalouteen, joka on keskustan talouspolitiikan lempilapsi ao. jutussa kuvatuista syistä - jotka ovat sinänsä tyypillisiä kaikille puolueille, oman väkensä etujärjestöjähän ne ovat ideologisen sälänsä takana. Eikä siinä mitään, näin se demokratia ja ylipäänsä maailma toimii, itse kukin sen mukana. Mutta hurskastelevaa retoriikkaa täytyy vähän potkia.

Keskusta haluaa nostaa oleellisesti energiatuotannon omavaraisuutta bioenergiaa lisäämällä. Tavoitetta se puolustaa työllisyysvaikutuksella: tehdään itse ja saadaan työpaikat, jotka muuten valuvat rajojen taakse. Kuka tämmöistä kehtaa vastustaa tämmöisenä aikana? Käytännössä kepun bioenergia tarkoittaa nimenomaan kasvuperäisiä polttoaineita, joita saa maasta ja metsästä - eikä esimerkiksi aurinkoenergiaa, koska tavoitteena on saada työtä ja tuloja maaseudun kepulaisillle.

Lars ehti tehdä jo mainion ja varsin perusteellisen arvion Kiinan pörssikuplasta, mutta otan esiin siitä silti pari asiaa. Pörssikuplasta on riittänyt mekkalaa länsimaissa, mutta Kiinassa se on niin totista totta, että sitä kannattaa seurata jokaisen sijoittajan jo puhtaasti oppimisen tarpeesta, vaikka ei olisi lanttiakaan rahaa kiinalaisissa osakkeissa - kuten minulla ei ole.

Keskustelu osakekuplasta kohisee, vaikka Euroopan pörsseissä koettiin jo reipas korjausliike. Pelkästään finanssimarkkinoiden oireilla osakekuplaa voi toki perustella senkin jälkeen. Arvostuskertoimet ovat korkeat, pörssilistautumiset kiihtyvät ja sijoittajien varovaisuus on olematonta. Nämä ovat tyypillisiä pörssiromahdusta edeltäviä piirteitä; en tosin täysin osta näkemystä toivottoman korkeista arvostuskertoimista, mutta siitä tarkemmin tuonnempana.

Kuplaväitteen kuva muuttuu oleellisesti, kun tökkäämme luuppimme reaalitalouteen. Osakekupla ja pörssiromahdus seuraavat normaalisti pitkää noususuhdannetta, joka on ajanut ylös inflaation ja korkotason. Noususuhdanteen lopussa yrityksiä vaivaa työvoimapula ja hyödykkeiden hinnat huitelevat taivaissa. Yleinen ilmapiiri ja ennusteet ovat yhä positiivisia. Hyvin on mennyt niin pitkään, että tällä kertaa kaikki on taas toisin – laskusuhdannetta ei tule. Väitettä perustellaan kirjavilla teorioilla. Näin oli 2007, muun muassa.

Tästä se alkaa, suuri ja mahtava biotalous. Juha Sipilä julisti ennen vaaleja luovansa 200 000 uutta työpaikkaa, joista suuren osan biotalouteen. Suomi kaipaa kipeästi uutta työtä ja tuotantoa, mutta suhtaudun aika epäluuloisesti näihin politiikkavetoisiin sankarihankkeisiin, joilla äänestäjien mandaatilla porskuttavat kellokkaat pistävät maan talouden kuntoon – ja nimenomaan sitä kautta, että he luovat omaehtoisesti yritystoimintaa. Siitä ei ole politiikoilla kummoisia saavutuksia historiassa. Aikoinaan, kun Suomessa oli vakava pula pääomista, valtiolla toki saattoi olla tärkeä rooli rahoittajana ja sitä kautta uuden tuotannon polkaisijana, mutta tällainen ongelma on nykyän aika vähäinen.

Markkinat ehtivät jo riehahtaa riemusta, kun David Cameronin johtamien konservatiivien vaalivoitto varmistui. Uutinen tulkittiin myönteiseksi Britannialle ja ilmeisesti EU:llekin, koska säästöpolitiikkaan ja elinkeinoelämän edistämiseen sitoutuneen hallituksen linja jatkuu seuraavat neljä vuotta. En ota kantaa konservatiivinen politiikkaan muuten, mutta sijoittajana miettisin kyllä toiseen kertaan vaalituloksen autuutta etenkin Britannian mutta myös muun Euroopan kannalta.

Cameron houkutteli euroskeptiset britit puolueensa taakse lupaamalla kansanäänestyksen EU-jäsenyydestä. Sillä hän sai komean torjuntavoiton eroa vaativasta Ukip-puolueesta, mistä Cameronin kylmää taktikointia voi onnitella.

Ennustin pari viikkoa sitten pörsseihin droppia, joka EuroStoxx 600:ssa uppoaisi 380 pisteen tuntumaan, koska siellä tulee vastaan sadan päivän liukuva keskiarvo. Siinä indeksit tapaavat koukata vahvassakin nousutrendissä korjausliikkeiden aikana. Kirjoitukseni aikaan ao. indeksi oli päälle 400 pisteessä, mutta torstaina se koukkasi 382 pisteessä eli puolen prosentin päässä ennusteestani. Ei tekninen analyysi huuhaata ole, vaikka ei mikään taivaan avainkaan. Kyllä siitä silti hyötyä on, jos sitä riittävästi osaa.

Toisaalta on oltava tarkka ajoituksessa. Nyt kurssit posahtivat jo monta prosenttia ylemmäs, tosin en vanno, että pudotus on  jo takana. Voi se ihan teknisin perusteinkin jatkua vielä, mutta en ennustele sitä enää. Edellinen arvio osui varsin hyvin, ja sain ostettua oman listani sopivaan hintaan, toivottavasti joku muukin hyödynsi vihjettä.

Laitan tämän jutun kirja-arvostelujen alle, koska Piksussa ei ole elokuvalle saraketta. Kovin usein ei taloutta käsitteleviä elokuvia tarjolla olekaan, ainakaan vakavasti otettavia. Niihin kyllä kuuluu viimeisen päälle Andrei Zvjagintsevin hieno yhteiskunnallinen draama Leviathan, joka sai Suomen ensi-iltansa pari viikkoa sitten. Sen voi nähdä vielä ainakin joissakin kaupungeissa. Leviathan on mikrotason analyysi Vladimir Putinin Venäjästä – ja niin suorasukainen, että ohjaaja ottaa kovan henkilökohtaisen riskin, kun tietää järjestelmän näkyvien arvostelijoiden kohtalon. Ohjaajaa suojellee se, että hän tuskin pienen budjetin tuotannollaan julkkikseksi nousee, vaikka Leviathan on kerännyt tunnustusta maailmalla festivaaleilla.