Käyttäjän Heikki Ikonen blogi

Antibiooteille vastustuskykyisen superbakteerin löytyminen Yhdysvalloista on pelottava uutinen. On niitä löydetty ennenkin, mutta teollisuusmaihin ne ovat päätyneet ulkomailta matkustamisen kautta. Nyt pöpön alkuperää ei tiedetä, eli kyseessä vaikuttaa olevan sikäläinen kanta. Se tekee uutisesta dramaattisen.

Asiantuntijoiden mukaan varsinainen riski ei ole silti nopeasti leviävä pandemia, vaan superbakteerien pesiytyminen varsinkin sairaaloihin. Rutiiniksi muodostuneista kirurgisista operaatoista tulisi hengenvaarallisia komplikaatioiden vuoksi. Ja ylipäätään nyt jokseenkin harmittomista tulehduksista tulisi tappavia, jos muut lääkkeet eivät niihin tehoaisi.

Se romauttaisi terveydenhuollon vuosikymmeniä ajassa taaksepäin. Taantuminen olisi pahimpia koskaan koettuja. Elämänlaatu laskisi dramaattisesti, ja kansanterveydellisten menetysten kautta taloudellisetkin menetykset olisivat valtavat. Nykystandardeilla terveitä ja työkykyisiä ihmisiä kaatuisi hautaan tai kroonikoiksi aivan eri mitassa kuin nyt, ainakin pahimmassa tapauksessa. Kyse on siten sekä pehmeistä että kovista arvoista, jos kömpelö erottelu sallitaan.

Karvan päästä liippasi, että iloksemme ja kunniaksemme emme saaneet Eurooppaan ensimmäistä äärioikeistolaista valtiojohtajaa sitten toisen maailmansodan. Itävallan presidentti ei ole kummoisessa asemassa, mutta valinnan symbolinen merkitys olisi tietty ollut valtava. Ja on se voiton käyminen noin huulilla tyrmäävää itsessään.

Äärioikeiston nousu on karmeaa todellisuutta kautta Euroopan. Monelle hiipii mieleen, että eikö ihminen todella opi historiastaan mitään. Itävalta sentään koki Hitlerin miehityksen. Eikä Itävalta ainoa valistuneena ja maltillisena pidetty maa ole, jossa trendi on sama.

Äärioikeiston virta vahvistuu aina samaa kaavaa. Lama ja perinteisten valtapuolueiden korruptoitunut aseettomuus sen edessä ajavat äänestäjät tuoreisiin vaihtoehtoihin. Ääriaatteet tarjoavat helppoja vastauksia vaikeisiin kysymyksiin. Pakolaiskriisi ja terrorismin nousu ovat sinetöineet äärioikeiston menestyksen. 

Tästä olisi helppo vetää johtopäätös, että talousvaikeudet satavat aina väistämättä äärioikeiston laariin, ainakin olosuhteissa, jossa muukalaisviha tarjoutuu ahdistukselle vaivattomaksi kanavaksi. Onneksi mekanismi ei ole ihan niin yksinkertainen.

Olen kirjoittanut aiheesta aiemminkin, mutta palaan asiaan, koska Venezuela on ajautumassa täyteen kaaokseen ja siitä vallankaappaukseen, matalan asteen sisällissotaan tai ties mihin. Toisaalta Venezuelassa harjoitettu talouspolitiikka on malliesimerkki yhden sen lajin täydellisestä umpikujasta. Sellaisena siitä on syytä ottaa oppia muidenkin, etenkin kun populistit typerine talousoppeineen jyräävät länsimaissakin vähän joka nurkalla tyrkyttäen yhtä järjettömiä vastauksia vaikeisiin kysymyksiin kuin Venezuelaa hallitseva sosialistipuolue. Tämä koskee niin vasemmisto- kuin oikeistopopulisteja, jotka tarkemmassa analyysissa ovatkin yleensä toistensa kääntöpuolet vähän joka asiassa.

Taloudessa heitä kiehtovat erilaiset komentomallit. Niiden varassa Venezuela rakensi Hugo Chavezin johdolla omintakeista sosialismia laajoilla kansallistamisilla, sääntelyllä ja verotuksella. Talous on romahtanut loppuvaiheen itäblokin tapaan. Enempää julkinen kuin yksityinen sektori eivät toimi.

Lämpimät onnittelut minultakin Englannin Valioliigan pienimpiin kuuluvalle Leicester Citylle mestaruudesta. Se on jättiyllätys, jollaisia suureksi liiketoiminnaksi muuttunut huippu-urheilu kaipaa enemmän kuin koskaan. Jalkapallo on kehittynyt mahtiseurojen valtavilla budjeteilla loistavaksi viihteeksi, mutta samalla se kadottanut osan viehätyksestään, kun mestaruuksista on tullut harvojen herkkua. Minäkin innostuin seuraamaan Valioliigan kohtalonhetkiä poikkeuksellisen innokkaasti Davidin kurmoottaessa Goljateja.

Leicesterin voitossa on taivasteltu seuran kauden alussa saamia voittajakertoimia, joksi moni yhtiö tarjosi peräti 5000. Siis viisi tuhatta, sarjassa jossa on kaksikymmentä joukkuetta. Se ei mielestäni kuvaa enää vain yllätyksen mittaa, vaan kertoimenasettajien karkeaa epäonnistumista.

Toki Leicesterin voitto oli sensaatio, koska Valioliigan mestaruus on ollut ison rahan hallitsemassa sarjassa harvojen herkkua. Liki kolmenkymmenen vuoden aikana pytyn on nostanut vain viisi joukkuetta ennen Leicesteria. Pitkässä sarjassa jyvät karsiutuvat akanoista varmemmin kuin MM-kisojen kaltaisessa cup-turnauksessa.

Tämä aihe ei ole taloutta – mutkan kautta toki sitäkin -, mutta kirjoitan tästä silti Piksuun, koska olemme ajoittain reippaastikin ja moneen suuntaan kriittinen lehti, joten sananvapaus ja sen puolustaminen kuuluu meillekin. Ja tietysti sen pitäisi kuulua jokaisella vapaan yhteiskunnan jäsenelle, sikäli kun sen keskeisiä arvoja kannattaa. Ja taloudenkin kannalta on oleellista, että taloudellista ja yhteiskunnallista todellisuutta voidaan esitellä ja kommentoida vapaasti. Vapaa markkinatalous toimii kunnolla vain vapaassa yhteiskunnassa.

Markkinoiden tulkitseminen ja ennustaminen ei ole mahdotonta, päinvastoin joissakin ääritilanteissa se on yllättävänkin helppoa, mutta markkinat osaavat kyllä yllättääkin jonkin verrran niiden liikkeitä ymmärtävänkin. Pörssien kp-taite näytti etenkin Euroopassa ilmeiseltä jo maaliskuun alussa kuukauden vilkkaan ralliin jälkeen. Tuolloin näytti minullekin ilmeiseltä, että laskumarkkina jatkuu ja kohta testataan edellinen välipohja helmikuulta. Tuolloinhan yleinen tunnelma markkinoilla ja analyyseissa oli ”hanki säilykkeitä ja tussareita kellariin, maailmanloppu on ovella”.

http://www.marketwatch.com/investing/index/sxxp/charts?symb=XX%3ASXXP&co...

Toivottavasti ette kyllästy tiuhaan kommentointiin, mutta jatkan monopolien arvostelua ja analyysia Anne Bernerin esityksen osuessa samaan saumaan. Vaikka kyse ei ole suoranaisesta monopolista, on taksibisnes lupamenettelyn vuoksi niin suljettu sektori, että sen avaaminen kilpailulle on hyvä tavoite markkinatalouden ja asiakkaiden näkökulmasta – vaikka ilmeisesti ei toteudu tällä hallituskaudella. Perussuomalaiset kun tuputtavat monopolien suojelemiseksi samoja onttoja syitä millä niitä aina puolustetaan erityisintressiryhmien nimissä. Kuten Juha totesi, taksiautoilijat ovat perussuomalaisille niin kiitollisia äänestäjiä, että puolueen voi rinnastaa taksimonopolin omistajiin.

Kuten Onnibussin tulosta joukkoliikennemarkkinoille näemme, kilpailu on leikannut nopeasti hintoja muiltakin toimijoilta. Vuosikymmenien monopoliaseman tuudittaman horroksen jälkeen myös VR on joutunut kilpailemaan hinnoilla, vaikka se väitti aina puristaneensa hinnat mahdollisimman alas. Jokainen taloudesta jotain ymmärtävä tiesi, ettei se voi pitää paikkaansa, vaan on tyypillistä monopolipropagandaa. Onnibussi todisti sen.

On aina yhtä surkuhuvittavaa nähdä ihmislajin pohjaton kyky opportunismiin. Ja vieläpä sellaisessakin tilanteessa, jossa siihen ei järjen mukaan pitäisi olla voimakkaita palkintoja. Kuten Nokian entisen johtajan Olli-Pekka Kallasvuon kohdalla, kun hän markkinoi valtiollisten Veikkauksen, RAY:n ja Fintoton yhdistämistä ja pitämistä monopoliasemassa.

Kallasvuo on jostain syystä ottanut selvittääkseen ratkaisua eli käytännössä toimiakseen sen puolustajana. Hän perustelee tehtävän vastaanottamista isänmaallisuudella. Onhan se tietysti valtiollisten monopolien puolustamiseen likipitäen ainoa mahdollisuus ihmiselle, joka on tehnyt moisen uran yksityisellä sektorilla ja oletettavasti pitänyt vapaata markkinataloutta tuossa asemassa hyvänä asiana.

Lars asiasta jo kirjoitti muutama viikko sitten, mutta palaan aiheeseen, koska se niin suuresti sijoittajia ja yleensä taloutta seuraavia ihmisiä huolettaa. Kiina käy läpi murrosta vientiin ja raskaaseen teollisuuteen keskittyneestä taloudesta kohti jälkiteollista yhteiskuntaa, jossa palvelut kattavat suurimman osan tuotannosta ja työpaikoista. Tämä muutos on väistämätön ja sinänsä tarpeellinen, kuten se on ollut kaikilla nykyisillä kehittyneillä talouksilla.

Muutos herättää pelkoa maailmantalouden veturin rajusta jarrutuksesta, ja varmaan osittain pelko on aiheellista. Raaka-aineiden ja raskaiden investointien kysyntä on heikentynyt, mistä monet niihin keskittyneet kehittyvät taloudet ovat kärsineet rajusti – Brasiliassa tuskailee pahinta taantumaa oliko sataan vuoteen. Raskaita investointituotteita tuottavat yhtiöt etenkin metalli- ja energiateollisuudessa ovat vaikeuksissa Suomessa ja muualla.

Vähän tapahtumia markkinoilla kuluneella viikolla, mutta alaspäin kulkeva kp-trendi Euroopassa hiukan vahvistui. Saapa nähdä onko huhtikuu kuukausista julmin T.S.Elliotia siteeraten pörsseissäkin. Jos laskumarkkina on jatkuakseen reippaalla voimalla, niin kohta pudotuksen pitäisi kiihtyä ja entiset pohjat puhkaista. Pitkien indikaattorien perusteella en edelleenkään usko hurjaan rysäykseen, mutta edellisten pohjien testaaminen ainakin tuntuisi loogiselta kokemuksen nojalla. Jenkkipörsseissähän kp-taite on vasta käsissä, joten eiköhän tässä taas paniikkitunnelmiin päästä notkahduksen sielläkin syventyessä.

Toisaalta on muistettava, että nämä myräkät kohtelevat osakkeita hyvin eri tavoin. Omassa salkussani on aika tarkkaan puolet sellaisia osakkeita, jotka ovat tehneet viime kuukausina uusia huippuja tai ovat ainakin ihan niiden tuntumassa – siis alle 10 prosentin sisällä. Pitkäaikaisen sijoittajan on seurattava Warren Buffetin ohjetta: keskity yhtiöihin ja jätä makron vahtiminen vähemmälle. Parhaat yhtiöt eivät kysele vaikkapa keskuspankkien tekemisiä.

Mielenkiintoinen markkinatilanne sikäli, että kp-taite näyttää Euroopassa tulleen aika selvästikin, mutta jenkkipörssit ovat kurkottaneet viime päiviin asti ylemmäs. SP500 ja Dow Jones ovat ällistyttävän lähellä rekordiaan viime keväältä ottaen huomioon, millainen paniikki velloi kaikkialla pari kuukautta sitten. Sopinee irvailla, että kyllä se ennustettu Big Crash iski – tosin päinvastaiseen suuntaan kuin konsensusennusteet julistivat.

Europörssien vaisuutta selittää ainakin euro, jonka arvioin pari viikkoa sitten olevan teknisen analyysini perusteella pitkässä nousutrendissä. Pidän kiinni näkemyksestä, ja vahvistunut euro onkin edelleen, mihin oli tietysti vaikutuksensa Yellenin kyyhkyspuheilla. Joka tapauksessa euron trendi on ollut nouseva jo jonkun aikaa, ja pitkien indikaattorien perusteella ralli voi kestää ja voimistua vielä pitkään, sahaillen toki edestakaisin.

Fundaperusteeksi tähän käy se, että Fedin kiristyvä linja on osoittautunut odotettua hitaammaksi, ja ehkä EKP:n elvytyskin jäi sittenkin alle odotusten. Voi takana olla muitakin syitä.

Olen jo muutaman viikon pitänyt ilmeisenä, että kp-trendi on kääntymässä, ja tietysti mitä pidemmälle mennään sen varmempaa se on. Nyt taite vaikuttaa ainakin Euroopassa jo tapahtuneen, vaikka en ylettömästi yllättyisi vielä lyhyestä ripeästä rallistakaan. Viikko-oskillaattorit ovat kuitenkin jo laskussa, joten taite ei ilman ihmettä ainakaan kaukana ole. Möin jo omia pelipapereitani pois, ja ajoitus vaikuttaa osuneen.

Jos aikoo spekuloida arvopapereilla niin ajoitus on elintärkeää, muutama viikko on markkinoilla yleensä jo ikuisuus. Nyt en tietenkään puhu holdauksesta, jota itse valtaosin harrastan. Mutta on ajoituksella siinäkin toki merkitystä. Kuten Warren Buffet sanoo: ole pelokas kun muut ovat ahneita, ja ahne kun muut pelokkaita. Sijoittaminen vaatii kylmäpäisyyttä ja omaa arvostelukykyä. Jos näitä ”tunnelmien rauhoittumisia” odottaa ostoksille mennäkseen, niin maksaa tarpeettomasti, ja aktiivisessa kaupassa ottaa turpaansa raikkaasti.

Sitkeä on nousu ollut – viime viikolla se vaikutti jo saaneen tarpeekseen ja suuntaavan alas, mutta sai vielä virtaa osaltaan Fedin sinänsä yllätyksettömästä passailusta. Ei nousun jatkuminen teknisessä mielessäkään silti yllätys ollut, sillä kuten viikkoja sitten - ja usein sitä ennenkin - sanoin, markkinat osaavat yllättää. Ja tässä tapauksessa juuri siten, että hurjan pudotuksen jälkeen kurssit nousevat hitaasti mutta varmasti kuin oraat keväisellä pellolla. Ja kokematon sijoittaja ihmettelee, mihin ne maailmanlopun tunnelmat katosivat kuin taikaiskusta, ilman että siihen on edes kunnon näkyvää syytä – paitsi keskuspankkien odotetut puuhat.

Ei käy kateeksi Mario Draghia. Teki hän sitä tai tätä, markkinat suuttuvat. No, olivat odotuksetkin viritetty taas tappiin, ja tuumaustauon jälkeen kuuri maistuu tänään jo ensisuutuntumaa paremmalta. Minun mielestäni EKP kyllä teki vähintään sen mitä odotettiin, mieluummin ylikin laajentamalla velkakirjojen osto-ohjelmansa yritysluottoihin. Taisi korkoennuste ensi hätään kiukuttaa kuten Lars totesi. 

Kaikkiaan markkinat ovat kulkeneet aika tarkkaan sitä rataa kuin olen kuukauden ennustanut todennäköiseksi. Pörssiralli on kestänyt kuukauden ja Eurostoxx melkein jo puhkaisi 350 pistettä. Voi sen tehdä vieläkin, mutta aktiivista kauppaa tekevän on tässä kohtaa syytä varautua jo trendin kääntymiseen toiseen suuntaan – siis aivan teknisin perustein.

Tulee erilaisten analyysien ja ennusteiden kanssa laitettua pöytään kerran jos toisen kunnon turskaakin, mutta viime viikkojen markkina-arvioni ovat kyllä menneet putkeen. Kukaanhan ei markkinoista, taloudesta tai monesta muustakaan asiasta varmaksi mitään tiedä. Sijoittajakin pelaa todennäköisyyksillä, oli puhe yksittäisistä yhtiöistä, osakkeista, pörsseistä, koroista, talouskasvusta tai päläpäläpälä. Mutta jokaisella alueella kokemuksella ja näkemyksellä voi pärjätä keskivertoa paremmin, ja viime viikoilla oletukseni ovat kyllä osuneet.

Kuten pidin ilmeisenä, pörssit ovat nousseet tasaisen varmasti jo kolme viikkoa nykäisten vain lyhyitä ja nopeita korjausliikkeitä. Kuukauden takaisesta raivoisasta paniikista ja volatiliteetista ei ole hajuakaan. Valtavirran mediakin heräilee uuteen todellisuuteen:

http://www.marketwatch.com/story/doom-and-gloom-marc-faber-thinks-stocks-are-poised-for-short-term-rally-2016-03-02?dist=countdown

Olen jo muutaman viikon ounastellut pörssien pohjanneen ainakin toistaiseksi ja nousurallin kestävän ainakin kuukauden verran, luultavasti pari, ja kenties laskumarkkinan pohja on nähty. Pysyn osapuilleen kannassani, ellei ensi viikolla rysähdä taas. Oletukseni on tälläkin kertaa puhtaasti tekninen ja kokemuspohjainen. Kuten jokainen kursseja vähänkään seurannut tietää, pörssit liikkuvat aaltoina, joissa on omat säännönmukaisuutensa - joskaan niitä ei mielestäni voi pusertaa mihinkään senkaltaisiin kaavoihin, joita eräät markkinateoreetikot kuten Elliot Waven harjoittajat käyttävät.

Kuten Eurostoxx600:n käppyrä kertoo, niin nousut kuin laskut tapahtuvat yhtä lailla aaltoina. Jälkeenpäin ne näyttävät varsin selkeiltä, ja osittain ovatkin jossain kohtaa trendiä ennustettavia tästä syystä. Tämä lasku on noudattanut hyvin tavallista mallia korjausliikkeineen ylös – jollainen saattaa olla tämäkin rykäisy ylös.

Niin vaihtuivat vuoden ajat, runoili lyyrikkojemme kuningatar Eeva-Liisa Manner. Hänellä tuskin oli pienituloisena ihmisenä kokemusta sijoittamisesta, mutta kaunis säe istuisi vallan hyvin rahamarkkinoihinkin. Viikko sitten se ei nähnyt muuta kuin maailmanlopun enteitä, mutta niin vain taas kerran ylikuumentunut trendi kääntyi kuin taikaiskusta yhtä rajusti ylös kuin oli tullut alaskin – aivan kuten köhköh muuan viraabeli kommentaattori uskalsi arvioida yleisen hysterian keskellä jokseenkin markkinan pohjassa.

Eikä ralliin saatu edes kummoista ulkoista syytä. Kiina lupasi puolustaa juania ja Draghi toisti EKP:n valmiuden taistella deflaatiota vastaan. Ei kaksisia uutisia, mutta ylikuumentunut markkina kyllä vaihtaa lopulta suuntaa ilman niitäkin.

Synkkää on meininki pörsseissä – en edelleenkään vain oikein tiedä miksi. Salkussani on vino pino osakkeita, joiden kurssit ovat olleet laskutrendissä viime kevään EKP-euforian puhkeamisesta asti, mutta itse yhtiöillä on mennyt läpi vuoden edellisvuotta paremmin niin tuloksen kuin liikevaihdon suhteen. Salkkuni osinkosumma kasvaa viime vuodesta, mitä olisi vaikea uskoa kurssikehityksen perusteella. Tehokkaiden markkinoiden teorian mukaan sen ei pitäisi olla mahdollista, kun korkoympäristö ja rahapolitiikka eivät ole oleellisesti muuttuneet – Fed tosin nosti korkoa merkityksettömän 0,25%, mutta EKP on lisäelvyttänyt.

Kiinan hidastunut talouskasvukin on ylimitoitettu useimpien osakkeiden hintoihin. Toki osalla yhtiöistä laajasti ottaen on takana heikko vuosi, varsinkin loppupäästään, mutta ennen kaikkea kyse on ollut hinnoittelun muuttumisesta. EKP-euforian ylihinnoittelu on vaihtunut maailmanlopun hinnoitteluksi, jossa terveitä kasvavia hyvää osinkoa maksavia yhtiöitä saa pilkkahintaan.

Markkinoilla oli kovat odotukset joulun alla EKP:n lisäelvytyksen suhteen, mutta litkuksi tuomitsivat sijoittajat Mario-sedän glögin, vaikka ei se hirveästi poikennut omista odotuksistani. Tilanne on sen jälkeen mennyt aika lailla kehnoon suuntaan. Pörssit ja korot ovat sukeltaneet, inflaatiosta ei ole tietoakaan, öljyn romahdus vahvistaa disinflaatiota, riskilainojen korot paukkuvat taivaassa. Monet markkinaindikaattorit viittaavat taantumaan. Japanin keskuspankki pudotti jo koron miinukselle, kun inflaatio ei vain kiihdy millään opilla.

Draghi vakuutti jo eilen, että EKP ei seuraa kädet taskussa inflaation lahoamista, tapahtui maailmalla mitä tahansa. Öljystäkin hän totesi, että vaikka sen romahdus on seurausta ylitarjonnasta, voi inflaatio-odotusten romahdus johtaa kysynnän laskuun. Onhan se näinkin.

Markkinoiden reaktiot jaksavat yllättää. Nordean tulosta on kauhisteltu kuin suurtakin katastrofia. Osake on jymissyt alas liki kymmenen prosenttia parissa päivässä. Tänään tosin kylmä kyyti vaikuttaa pysähtyneen yleismarkkinan mukana.

Ihmettelen kovasti reaktiota ja varsinkin sen mittakaavaa. Nordean tulos jäi hitusen analyytikkoennusteista, mutta etenkin koko vuoden mitassa tulos oli edellisvuotta parempi. Keskeinen syy on ollut kustannuskuuri, joka ei tietysti voi jatkua määräänsä enempää. Korkotuotot pienenivät, mikä on toki pankkiliiketoiminnassa huolen aihe. Mutta matalan koron oloissa se on ymmärrettävää, ja Nordean liikevaihdosta iso osa tulee muista toiminnoista. Ne pärjäsivät hyvin, vaikka talouden oloja tuskin voi kehua kuin Ruotsissa.

Tästä ovat puhuneet jo minua arvovaltaisemmat satraapit, mutta toteanpa nyt sen minäkin kun olen aiemminkin aiheesta kirjoittanut – ja nuo arviot (linkki jutun lopussa) kutinsa pitävät aika lailla sellaisenaan edelleen. Eli: öljyn hinnan laskun ja osakemarkkinoiden syöksy yhtäaikaisuus on typerää sikäli, jos öljyn halventuminen on myyntipaniikin syy. Logiikassa on tolkkua vain siinä tapauksessa, että öljyn halventuminen on seurausta maailmantalouden rajusta heikentymisestä. Se voi jossain määrin olla syy, mutta enemmänkin on erinäisten markkinatahojen mukaan kyse kysynnän ja tarjonnan epäsuhdasta, joka on seurausta kasvaneesta tuotannosta ja öljysodasta.

Ulkoministeri Soini tölväisi "plokissaan" EU-komissiota, koska se haluaa puuttua Puolan tuoreen oikeistopopulistisen hallituksen toimiin median ja oikeuslaitoksen itsenäisyyden rajoittamiseksi. Komissio toteuttaisi nyt ensimmäisen kerran toissa vuonna sovittua oikeusvaltiomekanismia, joka mahdollistaa komission viime kädessä antaa rangaistuksia EU:n perusarvoihin kuuluvan oikeusvaltioperiaatteen rikkomuksista.

EU on ollut hyvin tarkka jäsenyyttä hakevien maiden suhteen keskeisistä periaatteistaan, mutta jäseneksi hyväksyttyjen maiden kontrolli on ollut heikkoa, pahimpana tapauksena Unkari. Syitä voi luetella paljonkin, osaltaan poliittisia, mutta eipä ole ollut EU:lla oikein välineitäkään.

Soini on aiemmin arvostellut EU:ta ruokakaupaksi, josta jokainen jäsenmaa noukkii haluamansa. Brittejä on arvosteltu tästä erityisesti muissa jäsenmaissa, myös Suomessa, ja ihan syystä. Tästä olen sinänsä Soinin kanssa samaa mieltä - ei mikään järjestelmä voi toimia tällä pohjalla.

Jenkkiosakkeet eivät ole tällä haavaa pörssivihjaajien suosiossa, ja onhan siellä nyt selvästi yritysten kannalta suhdanne mennyt huonompaan suuntaan pitkän joskin loivan nousukauden päätteeksi. Indeksit ovat rytisseet siihen mittaan, että saattaa olla jo kyse laskumarkkinasta – siinä tapauksessa siitä on jo kyllä mukava osa takanapäin. Itse tosin uskon, että ainakin jokunen kuukausi taas mennään ylöspäin, koska laskua on sen verran pulkassa, eikä keskipitkä laskutrendi tavallisesti kauemmin kestä. (Teknisten ongelmien vuoksi laitan jutun uudestaan.)

Rahapolitiikan kiristyminen tässä tilanteessa ei sekään puolla jenkkiosakkeiden hankintaa yleensä ottaen. Mutta kyllä sieltäkin poikkeuksia löytyy, kuten aina ja kaikkialta melkein tilanteessa kuin tilanteessa. Jos haluaa pitää alueellisen hajautuksen pysyvän tarpeeksi laajana, on amerikkalaisiakin osakkeita hyvä olla salkussa sameissakin näkymissä. Vahvana pysynevä dollari on yksi peruste.

Onnea ja kiitos junnuleijonille!

Järjestivätpä nuoret miehet huikeaa urheiluviihdettä. Se mikä minua – kuten varmaan vähän jokaista turnausta seurannutta – tässä upeassa voitossa erityisesti viehättää on tapa, jolla joukkue venyi ottelusta toiseen tappioasemassa. Se on aika poikkeuksellista suomalaisessa urheilussa. Varsinkin kun on kasvanut vielä siinä sukupolvessa, jonka muistoissa suomalainen joukkue aina räpeltää ratkaisevalla hetkellä ja luovuttaa jo ilmassa roikkuneen voiton, yleensä ruotsalaisille. Siltä vaikutti tässäkin finaalissa kuusi sekuntia ennen kolmatta summeria. Mutta vielä kerran pojat kokosivat uskomattomasti itsensä.

Olen asiassa lehtitietojen varassa, mutta niiden mukaan valtionyhtiö Finnavian kohutut johdannaiskaupat raskaine tappioineen ovat kyllä käsittämätöntä touhua. Tai ainakin posketonta urheilua omistajien eli meidän kaikkien rahoilla. Kyseessä kun eivät olleet yhtiöiden normaalit suojaustoimet omaan liiketoimintaan liittyvissä markkinainstrumenteissa kuten raaka-aine-, korko- tai valuuttajohdannaisissa. Niitähän lukemattomat yhtiöt käyttävät suojaamaan monenlaisia toimintojaan samalla tavalla kuin sijoittajat käyttävät johdannaisia osakesalkkunsa suojana äkillisten pudotusten varalla.

En tavallisesti ole hirveän kiinnostunut ulkopuolisista pörssivihjeistä tai sen kaltaisesta tiedosta kuin erityisistä syistä, joiden reunaehdot aika harvoin täyttyvät. Vielä harvemmin tunnen tarvetta niiden levittelyyn, koska toisen ja kolmannen käden tiedoista harvoin mitään hyvää seuraa. Jos huonosti käy vihjeen kanssa, saat lunta tupaasi huolimatta vilpittömästä motiivista.

Laitan tähän nyt kuitenkin ruohonjuuritason tiedonmurusen vastuuvapauslauseketta korostaen. Kysyin viikko sitten tutulta kirvesmieheltä halukkuutta pienen kotiurakan hoitamiseen, koska hän oli valitellut muutaman viime vuoden aikana joutuneensa lomautetuksi tasaisin väliajoin urakoiden puutteessa. Hän on ollut vuosia töissä YIT:llä täällä Tampereella. Nyt hän kehui työtilannettaan hyväksi pitkästä aikaa, ja pomojen lupailleen sen näkyvässä tulevaisuudessa sellaisena pysyvän. Koska urakoista ei nyt ollut pulaa, eivät keikkahommat kiinnostaneet.

Laitan Piksun lukijoille ja tekijöille jouluterveiset juhlan luonteeseen hiukan erikoisen asian innoittamana. Pyhinä tulee ensi-iltaan laadukas brittidraama Shakespearen klassikosta Macbeth pääroolissaan häikäisevä ja monipuolinen näyttelijä Michael Fassbender. Shakespearen kuningastragedioista Macbeth on brutaalein ja psykologisesti tyrmäävin – ja varmasti ajankohtainen, sillä joka tason macbetheja riehuu nyt etenkin Lähi-idässä joka nurkalla.

                  Macbethan on sotapäällikkö, joka murhaa kuninkaansa ja kaappaa vallan. Hänestä kuoriutuu armoton tyranni, joka vallanhimon, sisäisten harhojen ja todellisten vihollisten juovuttamana murhaa jokaisen salaliittolaiseksi epäilemänsä iästä ja sukupuolesta riippumatta. Julmuuteensa Macbeth lopulta itsekin kaatuu, kun omatkin saavat tarpeekseen sortajasta.

Analysoin viime viikolla Etelä-Amerikassa valtaa pitäneiden vasemmistopopulistien talouspoliittisia virheitä. Jatkan aiheesta, koska radikaalit populistit jylläävät Euroopassakin, tosin etupäässä oikeistolaiset. Ranskassa suurimmaksi puolueeksi nousi oikeiston Kansallinen rintama, Puolassa Laki ja oikeus. Unkarin sukulaispuolue Fidesz on muuttanut jo liki yksipuoluejärjestelmäksi, ja samaa ajaa Turkin AKP jopa sota välineenään. Maltillisuuden mallimaana pidetyssä Ruotsissakin ruotsidemokraatit pomppii gallupkärjessä.

On vasemmistopopulisteillakin tosin imua. Kreikassa Syriza on voittanut kahdet vaalit, Espanjassa pari vuotta vanha aatesisar Podemos on kiskaissut perinteisten suurpuolueiden rinnalle.

Ironisen hirnahtelun aiheista ei ole pula maailman menoa seuratessa. Euroopassa ja Yhdysvalloilla populismi jyllää historiallisessa mittakaavassa, kun taas sitä toista vuosikymmentä harrastaneet maat Etelä-Amerikassa kääntävät kelkkaansa tympääntyneinä monimutkaisiin ongelmiin tarjottuihin yksinkertaisiin lääkkeisiin – jotka ovat toimineet surkeasti.

Argentiina vaihtoi vasemmistopopulistisen presidenttinsä ja Venezuela vielä populistisemman parlamenttinsa. Molemmat maat olivat ajautuneet yhtäläisiin ongelmiin. Radikaalin vasemmistolaisen ohjelmansa mukaisesti ne ovat toteuttaneet politiikkaa, jonka tavoitteena oli – ainakin periaatteessa – köyhyyden vähentäminen ja sosiaalisten erojen tasaaminen. Tavoitteessa ei ole vikaa, kyseiset ongelmat ovat aina olleet rankkoja Latinalaisessa Amerikassa.

Litkuksi tuomitsivat markkinat Mario-sedän glögin, vaikka ei se hirveän paljon laimeampaa ollut kuin hän kuukausi sitten vihjasi. Ehkä vähän tuhdimpaa sekoitusta itsekin odotin lähinnä velkojen osto-ohjelman rahamäärien ja kohteiden kasvattamisen osalta, mutta muuten markkinoiden sukellus todistaa lähinnä hillittömäksi turvonneita odotuksia. Kuukauden ralli oli pudottanut pettymyksen kynnyksen matalaksi.

Saattaa olla, että Draghi olisi itsekin halunnut rämäkämpiä otteita, koska päätöksistä jouduttiin äänestämään. Se tietysti tarkoittaa, että lisäelvytykselle olisi ollut vielä vaikeampi raivata tukea, kun jo tämä paketti ei kaikille kelvannut. Draghin asemassa on varmasti kova paine saada päätösten taakse suuri enemmistö, vaikka minimikin riittää.

Draghi lupasi silti tehostaa toimia, jos nämä eivät tehoa. Jos näin ikävästi käy, Dragi taivutellee vastarannankiiskit lisäelvytyksen taakse.