Käyttäjän Heikki Ikonen blogi

Olen käsitellyt usein valtion omistajapolitiikkaa, yleensä kriittisesti. Turun telakasta kirjoitin vajaat neljä vuotta sitten (http://www.piksu.net/artikkeli/terve-elinkeino-ei-kaipaa-tukea), kun se oli kaatumassa valtion syliin, ja sitä monesta suunnasta vaadittiinkin telakkateollisuuden pelastamiseksi. Näin tapahtui. Suhtauduin hankkeeseen epäilevästi, koska merkit olivat huonot – samalla tavalla kuin Talvivaarassa.

Turun suhteen olin onneksi väärässä – tosin totesin tuolloinkin, että jos kustannustehokas tuotanto onnistuu, niin miksei Suomessakin voi yhä rakentaa laivoja. Tai kaivaa nikkeliä, sen puoleen.

Näistä kahdesta samantapaisesta valtiollisesta interventioista on saatu kaksi täysin vastakkaista tulosta. Turkuun virtaa tilauksia ja telakan ostanut Meyer investoi sinne. Työtilanne näyttää hyvältä alihankkijoita myöten. Pari vuotta sitten tätä oli vaikea uskoa, semmingin kun telakkateollisuutta ohjaava maailmantalouden suhdanne ei ole edelleenkään ruusuinen.

Tyhmiä nuo englantilaiset, totesin brexitin jälkeen – koska he kuvittelevat voivansa syödä ja säästää kakun. Se ei varmasti onnistu, siitä pitävät huolen EU-maat omien intressiensä vuoksi. Eikä kyse ole vain heistä, vaan kaikista Britannialle tärkeistä taloudellisista toimijoista.

Pääministeri Theresa May totesi G-20 –maiden kokouksen viisastamana, että Britannia ei muuta radikaalisti siirtolaisjärjestelmäänsä, joka antaa etusijan EU-kansalaisille suhteessa muualta saapuviin. Kommentti raivostutti tietenkin brexitin kannattajat, jotka uhkaavat kostaa petoksen parlamenttivaaleissa. May itse ei tosin brexitiä ajanut, joskin tiukempaa siirtolaispolitiikkaa kylläkin, ja jotain sellaista hän edelleen lupaa. Mutta sävy on muuttunut paljon vähemmän uhmakkaaksi, kun routa alkaa jo poltella porsaan varpaita.

Jatkan vielä hiukan viimeviikkoisesta aiheesta eli laskumarkkinan päättymisestä ainakin Yhdysvalloissa. Onko siis hyvä aika ostaa osakkeita? Pitkällä jänteellä hyviä osakkeita on tietysti aina hyvä aika ostaa, ainakin kun kyse on epäsyklisistä osinkopapereista, joita aikoo holdata pitkään – kuten konservatiivisen sijoittajan on asiaan suhtauduttava. Mutta lyhyen aikavälin onnistuneella ajoituksellakin voi kohentaa huomattavasti tulostaan. Paras ostaa halvalla, ja kurssien liike kyllä mahdollistaa sen.

Oikea ostotaite olisi ollut tietysti viime kevättalvi, mutta aina se ei ole mahdollista vaikka likviditeettipulan takia. Olen itsekin kytännyt jo jonkin aikaa muutamia osakkeita, osa niistä amerikkalaisia, mutta odottanut sopivaa notkahdusta. Kuten olen aina sanonut markkinatrendit yllättävät kestollaan molempiin suuntiin, ja tämän puoli vuotta kestäneen nousurykäyksen voima nimenomaan USA:ssa on yllättänyt osapuilleen kaikki – kieltämättä jossain määrin minutkin, vaikka osasin pitkän trendin kääntymisen nappiin ajoittaakin.

Niin vain saatiin laskumarkkina lopullisesti pulkkaan Yhdysvaltojen suurissa pörsseissä jo viime kuun puolella. SP500 ja Dow paukuttivat ennätykset, Nasdaq on aivan huulilla. Russelilla on vielä hiukan matkaa, mutta laskumarkkina on senkin osalta tulkintani mukaan silti ohi, koska se ohitti edellisen mt-välipiikkinsä viime syksyltä. Saattaa rytinä toki alkaa uudestaan, mutta siinä tapauksessa kyseessä on jo uusi markkinatrendi, koska tekniset taitepisteet määritellään entisten huippujen ja pohjien korkkaamisella.

Onnittelen nyt itseäni pörssin pohjaamisen arviostani, joka tuskin on kaukana epävirallisesta maailmanennätyksestä. Pistin sisään perusteellisen markkina-analyysin helmikuun 12. puolenpäivän aikaan:

http://www.piksu.net/artikkeli/pohjia-kolistellaan-oletan

Sen verran vielä brexitistä, että vaikka se on monella tavalla katastrofi EU:lle ja uskoakseni vielä enemmän briteille ehkä nationalistien naiiveimmat tunnetarpeet poislukien, on siinä yksi hyvä puoli kaikkien kannalta. EU:ssa pysymistä puoltanut pääministeri Theresa May nimitti brexit-leirin tähtikaartin unionista irtoamisesta vastaaviksi ministereiksi, vaikka he itsekään tuskin uskoivat urakkaan pääsevänsä – josko sitä miten vakavissaan edes hinkusivat. Niin tai näin, he saavat testata poppoonsa ja samalla kaikkien euroskeptikkojen väitteen, että jokainen maa pärjää paremmin unionin ulkopuolella. EU:stahan ei heidän mukaansa olen kuin riesaa. Missä EU siellä ongelma, runoilee Timo Soinikin.

Brexitistit tuhahtivat integraation kannattajien väitteelle investointien hiipumisesta epävarmuuden ja rajoitusten vuoksi. Britannia on houkutellut niitä tarjotessaan löyhästi säännellyt työmarkkinat ja pääsyn EU:n yhteismarkkinoille. Jos, niin investointien hiipuminen toteutunee nopeasti, joten kauaa ei tarvitse tuloksia odottaa.

Jatkan vielä hiukan Italian pankkikriisistä, koska aihe on sijoittajankin kannalta iso – ainakin potentiaalisesti – ja se jäi minulta viikko sitten hiukan vajaaksi. Ongelma siis on, että Italian hallitus haluaisi pääomittaa horjuvat pankit valtion kassasta, mutta EU:n pari vuotta vanhojen sääntöjen mukaan kustannusten on kaaduttava veronmaksajien sijaan pankkien rahoittajille. Italian hallitusta järjestelmässä vaivaa se, että miljoonat kansalaiset ovat hankkineet pankkien velkakirjoja ymmärtämättä tehneensä suojatun talletuksen sijaan riskisijoituksen.

Syy on osaltaan pankkien harhaanjohtavan markkinoinnin. Pienasiakkaille ei tehty selväksi, että he voivat menettää rahansa. Rahamarkkinoihin perehtymätöntä on tällä tavalla helppo vedättää. Totuuden paljastuttua jo pari ihmistä on tehnyt itsemurhan. Siitä on noussut valtava tunnekuohu kansalaisten keskuudessa.

Ounastelin keväällä laskumarkkinan olevan siunausta vaille haudassa, mutta niin vain Eurooppa taikoo nyt kriisiä toisen perään samaan aikaan kun euroalue olisi mukavasti elpymässä. Brexitin seuraukset pysyvät arvailun varassa vielä pitkään, mutta haittaa jos toista siitä varmasti pukkaa muodossa ja toisessa.

Ikään kuin se ei riittäisi, on horisonttiin noussut uusi samanlainen musta pilvi, joskin brexitiä vielä paljon suurempi. Italian pääministeri Matteo Renzi lupasi äänestäjilleen syksyksi kansanäänestyksen hänen perustuslakiuudistuksestaan, joka selkeyttäisi maan mutkikasta parlamentaarista järjestelmää ja helpottaisi vahvojen hallitusten luomista. Italian kaksikamarinen systeemi muistuttaa Yhdysvaltojen parlamenttia, mutta on sitäkin konstikkaampi, joten uudistuksia on helppo jarruttaa ja lehmänkauppoja pakko tehdä naurettavuuksiin asti. Systeemin ontuessa Italia on kärsinyt vuosikymmeniä heikoista ja jatkuvasti vaihtuvista hallituksista sekä poliittisesta korruptiosta, joka tosin juontaa hamaan historiaankin.

Arvostan demokratiaa, mutta brexit-kansanäänestyksen kaltaista valehtelulla ja liioittelulla riekkuvaa roskakampanjointia seuratessa arvostus valuu pohjalukemiin. Etenkin kun tulos on tuollainen.

Koko Britannian EU:sta savustaneet englantilaiset ovat yksinkertaisesti tyhmiä. Jostain organisaatiosta häipyminen ei sitä itsessään ole, sikäli kun kyse on arvovalinnasta ties millä omituisella perusteella, mutta brexit-leirin keskeiset teesit olivat silkkaa älyllistä huuhaata. Raskaimmat niistä löytyvät pian heidän edestään - ja se nostaa vielä litroittain tuskanhikeä, joka viilentää ihmeesti nationalistista riemua.

Brexitistien mukaan Britannia voi laatia EU:n kanssa vapaakauppasopimuksen kuten Norja ja Sveitsi. Samaa vatkuttavat kaikki euroskeptikot, myös meikäläiset. Toki EU haluaa toimivan kauppasuhteen Euroopan toiseksi suurimpaan talouteen, mutta se on jo tehnyt selväksi, ettei sopimus synny ilmaiseksi. Ja siitä se pääpiirteissään pitää kiinni ihan puhtaasti omien etujensa vuoksi, toisin kuin brexitistit narsistisissa harhoissaan kuvittelevat.

Bitcoinia ei voi ymmärtää, ellei ymmärrä sen taustalla olevaa poliittista ideologiaa. Toisin kuin monet kuvittelevat, bitcoin ei ole tekninen ratkaisu maksujärjestelmien käytännöllisiin ongelmiin, kuten maksuliikenteen hitauteen tai valuuttakurssien heiluntaan. Bitcoinin ideologia kumpuaa äärioikeistosta, jonka mukaan poliittinen valta tuhoaa rahan – ja vähän kaiken muunkin. Näiden huuhailijoiden iskulause on, että valtiovalta keskuspankkiensa kautta polttaa rahan ostovoiman työntämällä sitä liikenteeseen täysin holtittomasti ilman reaalivakuutta, koska rahan kultasidos on purettu. Out of thin air! Rahaa tehdään tyhjästä ilmasta!

Tähän rahapoliittiseen äärikonservatismiin törmää vähän kaikessa sijoituskirjallisuudessa ja sen tapaisissa yhteyksissä. Sen oire on kultafiksaatio: raha pitäisi sitoa kultaan kuten vanhaan hyvään aikaan ostovoiman turvaamiseksi. Perusteeksi esitellään, kuinka vakaasti valuuttojen ostovoima rapautuu pitkällä aikavälillä. Ja syylliseksi tähän väitetään fiat-rahaa, jonka sidos reaaliseen raaka-aineeseen eli kultaan on purettu.

En ole rahan tai rahapolitiikan ekspertti, mutta aihe on kiinnostanut minua aina, ja aika lailla olen siitä lukenut ja pohtinut. Siksi perkaan sitä perusteellisesti, kun bitcoin tyrkyttäytyy luontevaksi ja ajankohtaiseksi pontimeksi. Jaan jutun, muuten se turpoaisi kohtuuttomasti. Ensimmäisessä osassa käsittelen keinovaluuttojen teknistä puolta.

Kemiläiset voivat huokaista helpotuksesta. He olivat tehdä raskaan virheinvestoinnin, kun keinovaluutta bitcoinin tuottamiseen erikoistunut tietotekniikkayhtiö KnCMiner hamusi kaupunkiin kolmea jättimäistä tietokonesalia. Työttömyyden riivaaman kaupungin päättäjät hytkyivät innosta. Kymmenien miljoonien hanke olisi vaatinut Kemiltä suuren infrainvestoinnin, johon he olivat selvästi valmiit miettimättä bitcoinin olemusta ja tulevaisuutta.

He välttivät miinan pelkällä tuurilla, sillä Ruotsissa useita saleja pyörittänyt KnCMiner teki juuri konkurssin. Se ei yllätä. Raskaan sarjan taloustieteilijät ovat tuominneet bitcoinin joutavaksi muodiksi. Olen samaa mieltä. Aiemmat keinovaluutat ovat kaatuneet tarpeettomuuteensa ja kustannuksiinsa. Siihen kaatuu vielä bitcoinkin.

Antibiooteille vastustuskykyisen superbakteerin löytyminen Yhdysvalloista on pelottava uutinen. On niitä löydetty ennenkin, mutta teollisuusmaihin ne ovat päätyneet ulkomailta matkustamisen kautta. Nyt pöpön alkuperää ei tiedetä, eli kyseessä vaikuttaa olevan sikäläinen kanta. Se tekee uutisesta dramaattisen.

Asiantuntijoiden mukaan varsinainen riski ei ole silti nopeasti leviävä pandemia, vaan superbakteerien pesiytyminen varsinkin sairaaloihin. Rutiiniksi muodostuneista kirurgisista operaatoista tulisi hengenvaarallisia komplikaatioiden vuoksi. Ja ylipäätään nyt jokseenkin harmittomista tulehduksista tulisi tappavia, jos muut lääkkeet eivät niihin tehoaisi.

Se romauttaisi terveydenhuollon vuosikymmeniä ajassa taaksepäin. Taantuminen olisi pahimpia koskaan koettuja. Elämänlaatu laskisi dramaattisesti, ja kansanterveydellisten menetysten kautta taloudellisetkin menetykset olisivat valtavat. Nykystandardeilla terveitä ja työkykyisiä ihmisiä kaatuisi hautaan tai kroonikoiksi aivan eri mitassa kuin nyt, ainakin pahimmassa tapauksessa. Kyse on siten sekä pehmeistä että kovista arvoista, jos kömpelö erottelu sallitaan.

Karvan päästä liippasi, että iloksemme ja kunniaksemme emme saaneet Eurooppaan ensimmäistä äärioikeistolaista valtiojohtajaa sitten toisen maailmansodan. Itävallan presidentti ei ole kummoisessa asemassa, mutta valinnan symbolinen merkitys olisi tietty ollut valtava. Ja on se voiton käyminen noin huulilla tyrmäävää itsessään.

Äärioikeiston nousu on karmeaa todellisuutta kautta Euroopan. Monelle hiipii mieleen, että eikö ihminen todella opi historiastaan mitään. Itävalta sentään koki Hitlerin miehityksen. Eikä Itävalta ainoa valistuneena ja maltillisena pidetty maa ole, jossa trendi on sama.

Äärioikeiston virta vahvistuu aina samaa kaavaa. Lama ja perinteisten valtapuolueiden korruptoitunut aseettomuus sen edessä ajavat äänestäjät tuoreisiin vaihtoehtoihin. Ääriaatteet tarjoavat helppoja vastauksia vaikeisiin kysymyksiin. Pakolaiskriisi ja terrorismin nousu ovat sinetöineet äärioikeiston menestyksen. 

Tästä olisi helppo vetää johtopäätös, että talousvaikeudet satavat aina väistämättä äärioikeiston laariin, ainakin olosuhteissa, jossa muukalaisviha tarjoutuu ahdistukselle vaivattomaksi kanavaksi. Onneksi mekanismi ei ole ihan niin yksinkertainen.

Olen kirjoittanut aiheesta aiemminkin, mutta palaan asiaan, koska Venezuela on ajautumassa täyteen kaaokseen ja siitä vallankaappaukseen, matalan asteen sisällissotaan tai ties mihin. Toisaalta Venezuelassa harjoitettu talouspolitiikka on malliesimerkki yhden sen lajin täydellisestä umpikujasta. Sellaisena siitä on syytä ottaa oppia muidenkin, etenkin kun populistit typerine talousoppeineen jyräävät länsimaissakin vähän joka nurkalla tyrkyttäen yhtä järjettömiä vastauksia vaikeisiin kysymyksiin kuin Venezuelaa hallitseva sosialistipuolue. Tämä koskee niin vasemmisto- kuin oikeistopopulisteja, jotka tarkemmassa analyysissa ovatkin yleensä toistensa kääntöpuolet vähän joka asiassa.

Taloudessa heitä kiehtovat erilaiset komentomallit. Niiden varassa Venezuela rakensi Hugo Chavezin johdolla omintakeista sosialismia laajoilla kansallistamisilla, sääntelyllä ja verotuksella. Talous on romahtanut loppuvaiheen itäblokin tapaan. Enempää julkinen kuin yksityinen sektori eivät toimi.

Lämpimät onnittelut minultakin Englannin Valioliigan pienimpiin kuuluvalle Leicester Citylle mestaruudesta. Se on jättiyllätys, jollaisia suureksi liiketoiminnaksi muuttunut huippu-urheilu kaipaa enemmän kuin koskaan. Jalkapallo on kehittynyt mahtiseurojen valtavilla budjeteilla loistavaksi viihteeksi, mutta samalla se kadottanut osan viehätyksestään, kun mestaruuksista on tullut harvojen herkkua. Minäkin innostuin seuraamaan Valioliigan kohtalonhetkiä poikkeuksellisen innokkaasti Davidin kurmoottaessa Goljateja.

Leicesterin voitossa on taivasteltu seuran kauden alussa saamia voittajakertoimia, joksi moni yhtiö tarjosi peräti 5000. Siis viisi tuhatta, sarjassa jossa on kaksikymmentä joukkuetta. Se ei mielestäni kuvaa enää vain yllätyksen mittaa, vaan kertoimenasettajien karkeaa epäonnistumista.

Toki Leicesterin voitto oli sensaatio, koska Valioliigan mestaruus on ollut ison rahan hallitsemassa sarjassa harvojen herkkua. Liki kolmenkymmenen vuoden aikana pytyn on nostanut vain viisi joukkuetta ennen Leicesteria. Pitkässä sarjassa jyvät karsiutuvat akanoista varmemmin kuin MM-kisojen kaltaisessa cup-turnauksessa.

Tämä aihe ei ole taloutta – mutkan kautta toki sitäkin -, mutta kirjoitan tästä silti Piksuun, koska olemme ajoittain reippaastikin ja moneen suuntaan kriittinen lehti, joten sananvapaus ja sen puolustaminen kuuluu meillekin. Ja tietysti sen pitäisi kuulua jokaisella vapaan yhteiskunnan jäsenelle, sikäli kun sen keskeisiä arvoja kannattaa. Ja taloudenkin kannalta on oleellista, että taloudellista ja yhteiskunnallista todellisuutta voidaan esitellä ja kommentoida vapaasti. Vapaa markkinatalous toimii kunnolla vain vapaassa yhteiskunnassa.

Markkinoiden tulkitseminen ja ennustaminen ei ole mahdotonta, päinvastoin joissakin ääritilanteissa se on yllättävänkin helppoa, mutta markkinat osaavat kyllä yllättääkin jonkin verrran niiden liikkeitä ymmärtävänkin. Pörssien kp-taite näytti etenkin Euroopassa ilmeiseltä jo maaliskuun alussa kuukauden vilkkaan ralliin jälkeen. Tuolloin näytti minullekin ilmeiseltä, että laskumarkkina jatkuu ja kohta testataan edellinen välipohja helmikuulta. Tuolloinhan yleinen tunnelma markkinoilla ja analyyseissa oli ”hanki säilykkeitä ja tussareita kellariin, maailmanloppu on ovella”.

http://www.marketwatch.com/investing/index/sxxp/charts?symb=XX%3ASXXP&co...

Toivottavasti ette kyllästy tiuhaan kommentointiin, mutta jatkan monopolien arvostelua ja analyysia Anne Bernerin esityksen osuessa samaan saumaan. Vaikka kyse ei ole suoranaisesta monopolista, on taksibisnes lupamenettelyn vuoksi niin suljettu sektori, että sen avaaminen kilpailulle on hyvä tavoite markkinatalouden ja asiakkaiden näkökulmasta – vaikka ilmeisesti ei toteudu tällä hallituskaudella. Perussuomalaiset kun tuputtavat monopolien suojelemiseksi samoja onttoja syitä millä niitä aina puolustetaan erityisintressiryhmien nimissä. Kuten Juha totesi, taksiautoilijat ovat perussuomalaisille niin kiitollisia äänestäjiä, että puolueen voi rinnastaa taksimonopolin omistajiin.

Kuten Onnibussin tulosta joukkoliikennemarkkinoille näemme, kilpailu on leikannut nopeasti hintoja muiltakin toimijoilta. Vuosikymmenien monopoliaseman tuudittaman horroksen jälkeen myös VR on joutunut kilpailemaan hinnoilla, vaikka se väitti aina puristaneensa hinnat mahdollisimman alas. Jokainen taloudesta jotain ymmärtävä tiesi, ettei se voi pitää paikkaansa, vaan on tyypillistä monopolipropagandaa. Onnibussi todisti sen.

On aina yhtä surkuhuvittavaa nähdä ihmislajin pohjaton kyky opportunismiin. Ja vieläpä sellaisessakin tilanteessa, jossa siihen ei järjen mukaan pitäisi olla voimakkaita palkintoja. Kuten Nokian entisen johtajan Olli-Pekka Kallasvuon kohdalla, kun hän markkinoi valtiollisten Veikkauksen, RAY:n ja Fintoton yhdistämistä ja pitämistä monopoliasemassa.

Kallasvuo on jostain syystä ottanut selvittääkseen ratkaisua eli käytännössä toimiakseen sen puolustajana. Hän perustelee tehtävän vastaanottamista isänmaallisuudella. Onhan se tietysti valtiollisten monopolien puolustamiseen likipitäen ainoa mahdollisuus ihmiselle, joka on tehnyt moisen uran yksityisellä sektorilla ja oletettavasti pitänyt vapaata markkinataloutta tuossa asemassa hyvänä asiana.

Lars asiasta jo kirjoitti muutama viikko sitten, mutta palaan aiheeseen, koska se niin suuresti sijoittajia ja yleensä taloutta seuraavia ihmisiä huolettaa. Kiina käy läpi murrosta vientiin ja raskaaseen teollisuuteen keskittyneestä taloudesta kohti jälkiteollista yhteiskuntaa, jossa palvelut kattavat suurimman osan tuotannosta ja työpaikoista. Tämä muutos on väistämätön ja sinänsä tarpeellinen, kuten se on ollut kaikilla nykyisillä kehittyneillä talouksilla.

Muutos herättää pelkoa maailmantalouden veturin rajusta jarrutuksesta, ja varmaan osittain pelko on aiheellista. Raaka-aineiden ja raskaiden investointien kysyntä on heikentynyt, mistä monet niihin keskittyneet kehittyvät taloudet ovat kärsineet rajusti – Brasiliassa tuskailee pahinta taantumaa oliko sataan vuoteen. Raskaita investointituotteita tuottavat yhtiöt etenkin metalli- ja energiateollisuudessa ovat vaikeuksissa Suomessa ja muualla.

Vähän tapahtumia markkinoilla kuluneella viikolla, mutta alaspäin kulkeva kp-trendi Euroopassa hiukan vahvistui. Saapa nähdä onko huhtikuu kuukausista julmin T.S.Elliotia siteeraten pörsseissäkin. Jos laskumarkkina on jatkuakseen reippaalla voimalla, niin kohta pudotuksen pitäisi kiihtyä ja entiset pohjat puhkaista. Pitkien indikaattorien perusteella en edelleenkään usko hurjaan rysäykseen, mutta edellisten pohjien testaaminen ainakin tuntuisi loogiselta kokemuksen nojalla. Jenkkipörsseissähän kp-taite on vasta käsissä, joten eiköhän tässä taas paniikkitunnelmiin päästä notkahduksen sielläkin syventyessä.

Toisaalta on muistettava, että nämä myräkät kohtelevat osakkeita hyvin eri tavoin. Omassa salkussani on aika tarkkaan puolet sellaisia osakkeita, jotka ovat tehneet viime kuukausina uusia huippuja tai ovat ainakin ihan niiden tuntumassa – siis alle 10 prosentin sisällä. Pitkäaikaisen sijoittajan on seurattava Warren Buffetin ohjetta: keskity yhtiöihin ja jätä makron vahtiminen vähemmälle. Parhaat yhtiöt eivät kysele vaikkapa keskuspankkien tekemisiä.

Mielenkiintoinen markkinatilanne sikäli, että kp-taite näyttää Euroopassa tulleen aika selvästikin, mutta jenkkipörssit ovat kurkottaneet viime päiviin asti ylemmäs. SP500 ja Dow Jones ovat ällistyttävän lähellä rekordiaan viime keväältä ottaen huomioon, millainen paniikki velloi kaikkialla pari kuukautta sitten. Sopinee irvailla, että kyllä se ennustettu Big Crash iski – tosin päinvastaiseen suuntaan kuin konsensusennusteet julistivat.

Europörssien vaisuutta selittää ainakin euro, jonka arvioin pari viikkoa sitten olevan teknisen analyysini perusteella pitkässä nousutrendissä. Pidän kiinni näkemyksestä, ja vahvistunut euro onkin edelleen, mihin oli tietysti vaikutuksensa Yellenin kyyhkyspuheilla. Joka tapauksessa euron trendi on ollut nouseva jo jonkun aikaa, ja pitkien indikaattorien perusteella ralli voi kestää ja voimistua vielä pitkään, sahaillen toki edestakaisin.

Fundaperusteeksi tähän käy se, että Fedin kiristyvä linja on osoittautunut odotettua hitaammaksi, ja ehkä EKP:n elvytyskin jäi sittenkin alle odotusten. Voi takana olla muitakin syitä.

Olen jo muutaman viikon pitänyt ilmeisenä, että kp-trendi on kääntymässä, ja tietysti mitä pidemmälle mennään sen varmempaa se on. Nyt taite vaikuttaa ainakin Euroopassa jo tapahtuneen, vaikka en ylettömästi yllättyisi vielä lyhyestä ripeästä rallistakaan. Viikko-oskillaattorit ovat kuitenkin jo laskussa, joten taite ei ilman ihmettä ainakaan kaukana ole. Möin jo omia pelipapereitani pois, ja ajoitus vaikuttaa osuneen.

Jos aikoo spekuloida arvopapereilla niin ajoitus on elintärkeää, muutama viikko on markkinoilla yleensä jo ikuisuus. Nyt en tietenkään puhu holdauksesta, jota itse valtaosin harrastan. Mutta on ajoituksella siinäkin toki merkitystä. Kuten Warren Buffet sanoo: ole pelokas kun muut ovat ahneita, ja ahne kun muut pelokkaita. Sijoittaminen vaatii kylmäpäisyyttä ja omaa arvostelukykyä. Jos näitä ”tunnelmien rauhoittumisia” odottaa ostoksille mennäkseen, niin maksaa tarpeettomasti, ja aktiivisessa kaupassa ottaa turpaansa raikkaasti.

Sitkeä on nousu ollut – viime viikolla se vaikutti jo saaneen tarpeekseen ja suuntaavan alas, mutta sai vielä virtaa osaltaan Fedin sinänsä yllätyksettömästä passailusta. Ei nousun jatkuminen teknisessä mielessäkään silti yllätys ollut, sillä kuten viikkoja sitten - ja usein sitä ennenkin - sanoin, markkinat osaavat yllättää. Ja tässä tapauksessa juuri siten, että hurjan pudotuksen jälkeen kurssit nousevat hitaasti mutta varmasti kuin oraat keväisellä pellolla. Ja kokematon sijoittaja ihmettelee, mihin ne maailmanlopun tunnelmat katosivat kuin taikaiskusta, ilman että siihen on edes kunnon näkyvää syytä – paitsi keskuspankkien odotetut puuhat.

Ei käy kateeksi Mario Draghia. Teki hän sitä tai tätä, markkinat suuttuvat. No, olivat odotuksetkin viritetty taas tappiin, ja tuumaustauon jälkeen kuuri maistuu tänään jo ensisuutuntumaa paremmalta. Minun mielestäni EKP kyllä teki vähintään sen mitä odotettiin, mieluummin ylikin laajentamalla velkakirjojen osto-ohjelmansa yritysluottoihin. Taisi korkoennuste ensi hätään kiukuttaa kuten Lars totesi. 

Kaikkiaan markkinat ovat kulkeneet aika tarkkaan sitä rataa kuin olen kuukauden ennustanut todennäköiseksi. Pörssiralli on kestänyt kuukauden ja Eurostoxx melkein jo puhkaisi 350 pistettä. Voi sen tehdä vieläkin, mutta aktiivista kauppaa tekevän on tässä kohtaa syytä varautua jo trendin kääntymiseen toiseen suuntaan – siis aivan teknisin perustein.

Tulee erilaisten analyysien ja ennusteiden kanssa laitettua pöytään kerran jos toisen kunnon turskaakin, mutta viime viikkojen markkina-arvioni ovat kyllä menneet putkeen. Kukaanhan ei markkinoista, taloudesta tai monesta muustakaan asiasta varmaksi mitään tiedä. Sijoittajakin pelaa todennäköisyyksillä, oli puhe yksittäisistä yhtiöistä, osakkeista, pörsseistä, koroista, talouskasvusta tai päläpäläpälä. Mutta jokaisella alueella kokemuksella ja näkemyksellä voi pärjätä keskivertoa paremmin, ja viime viikoilla oletukseni ovat kyllä osuneet.

Kuten pidin ilmeisenä, pörssit ovat nousseet tasaisen varmasti jo kolme viikkoa nykäisten vain lyhyitä ja nopeita korjausliikkeitä. Kuukauden takaisesta raivoisasta paniikista ja volatiliteetista ei ole hajuakaan. Valtavirran mediakin heräilee uuteen todellisuuteen:

http://www.marketwatch.com/story/doom-and-gloom-marc-faber-thinks-stocks-are-poised-for-short-term-rally-2016-03-02?dist=countdown

Olen jo muutaman viikon ounastellut pörssien pohjanneen ainakin toistaiseksi ja nousurallin kestävän ainakin kuukauden verran, luultavasti pari, ja kenties laskumarkkinan pohja on nähty. Pysyn osapuilleen kannassani, ellei ensi viikolla rysähdä taas. Oletukseni on tälläkin kertaa puhtaasti tekninen ja kokemuspohjainen. Kuten jokainen kursseja vähänkään seurannut tietää, pörssit liikkuvat aaltoina, joissa on omat säännönmukaisuutensa - joskaan niitä ei mielestäni voi pusertaa mihinkään senkaltaisiin kaavoihin, joita eräät markkinateoreetikot kuten Elliot Waven harjoittajat käyttävät.

Kuten Eurostoxx600:n käppyrä kertoo, niin nousut kuin laskut tapahtuvat yhtä lailla aaltoina. Jälkeenpäin ne näyttävät varsin selkeiltä, ja osittain ovatkin jossain kohtaa trendiä ennustettavia tästä syystä. Tämä lasku on noudattanut hyvin tavallista mallia korjausliikkeineen ylös – jollainen saattaa olla tämäkin rykäisy ylös.

Niin vaihtuivat vuoden ajat, runoili lyyrikkojemme kuningatar Eeva-Liisa Manner. Hänellä tuskin oli pienituloisena ihmisenä kokemusta sijoittamisesta, mutta kaunis säe istuisi vallan hyvin rahamarkkinoihinkin. Viikko sitten se ei nähnyt muuta kuin maailmanlopun enteitä, mutta niin vain taas kerran ylikuumentunut trendi kääntyi kuin taikaiskusta yhtä rajusti ylös kuin oli tullut alaskin – aivan kuten köhköh muuan viraabeli kommentaattori uskalsi arvioida yleisen hysterian keskellä jokseenkin markkinan pohjassa.

Eikä ralliin saatu edes kummoista ulkoista syytä. Kiina lupasi puolustaa juania ja Draghi toisti EKP:n valmiuden taistella deflaatiota vastaan. Ei kaksisia uutisia, mutta ylikuumentunut markkina kyllä vaihtaa lopulta suuntaa ilman niitäkin.

Synkkää on meininki pörsseissä – en edelleenkään vain oikein tiedä miksi. Salkussani on vino pino osakkeita, joiden kurssit ovat olleet laskutrendissä viime kevään EKP-euforian puhkeamisesta asti, mutta itse yhtiöillä on mennyt läpi vuoden edellisvuotta paremmin niin tuloksen kuin liikevaihdon suhteen. Salkkuni osinkosumma kasvaa viime vuodesta, mitä olisi vaikea uskoa kurssikehityksen perusteella. Tehokkaiden markkinoiden teorian mukaan sen ei pitäisi olla mahdollista, kun korkoympäristö ja rahapolitiikka eivät ole oleellisesti muuttuneet – Fed tosin nosti korkoa merkityksettömän 0,25%, mutta EKP on lisäelvyttänyt.

Kiinan hidastunut talouskasvukin on ylimitoitettu useimpien osakkeiden hintoihin. Toki osalla yhtiöistä laajasti ottaen on takana heikko vuosi, varsinkin loppupäästään, mutta ennen kaikkea kyse on ollut hinnoittelun muuttumisesta. EKP-euforian ylihinnoittelu on vaihtunut maailmanlopun hinnoitteluksi, jossa terveitä kasvavia hyvää osinkoa maksavia yhtiöitä saa pilkkahintaan.

Markkinoilla oli kovat odotukset joulun alla EKP:n lisäelvytyksen suhteen, mutta litkuksi tuomitsivat sijoittajat Mario-sedän glögin, vaikka ei se hirveästi poikennut omista odotuksistani. Tilanne on sen jälkeen mennyt aika lailla kehnoon suuntaan. Pörssit ja korot ovat sukeltaneet, inflaatiosta ei ole tietoakaan, öljyn romahdus vahvistaa disinflaatiota, riskilainojen korot paukkuvat taivaassa. Monet markkinaindikaattorit viittaavat taantumaan. Japanin keskuspankki pudotti jo koron miinukselle, kun inflaatio ei vain kiihdy millään opilla.

Draghi vakuutti jo eilen, että EKP ei seuraa kädet taskussa inflaation lahoamista, tapahtui maailmalla mitä tahansa. Öljystäkin hän totesi, että vaikka sen romahdus on seurausta ylitarjonnasta, voi inflaatio-odotusten romahdus johtaa kysynnän laskuun. Onhan se näinkin.

Markkinoiden reaktiot jaksavat yllättää. Nordean tulosta on kauhisteltu kuin suurtakin katastrofia. Osake on jymissyt alas liki kymmenen prosenttia parissa päivässä. Tänään tosin kylmä kyyti vaikuttaa pysähtyneen yleismarkkinan mukana.

Ihmettelen kovasti reaktiota ja varsinkin sen mittakaavaa. Nordean tulos jäi hitusen analyytikkoennusteista, mutta etenkin koko vuoden mitassa tulos oli edellisvuotta parempi. Keskeinen syy on ollut kustannuskuuri, joka ei tietysti voi jatkua määräänsä enempää. Korkotuotot pienenivät, mikä on toki pankkiliiketoiminnassa huolen aihe. Mutta matalan koron oloissa se on ymmärrettävää, ja Nordean liikevaihdosta iso osa tulee muista toiminnoista. Ne pärjäsivät hyvin, vaikka talouden oloja tuskin voi kehua kuin Ruotsissa.