Käyttäjän Heikki Ikonen blogi

Hollannin vaalit jatkoivat parin viime vuoden perinnettä sikäli, että ne tuottivat yllätyksen: oikeistopopulistit eivät marssineetkaan jytkyyn, vaan torjuntavoiton otti gallupeissa kärsinyt keskustaliberaali pääministeri Mark Rutte. Vähintään yhtä oleellista on, että suurimmat nousijat olivat euromyönteisiä pienpuolueita, ja äänestysprosentti poikkeuksellisen korkea.

Oikeistopopulismin aaltoa on pidetty pysäyttämättömänä Trumpin ja brexitin jälkeen, mutta muutkin kuin perämetsien ja lähiöbaarien heikosti koulutetut äänestäjät ovat lopulta heränneet. Äärioikeisto ja uuskonservatismi ovat potkaisseet esiin vastareaktion. Geert Wildersin ei tarvitse haaveilla hallituspaikoista pitkään aikaan. Hänen vaikutusvaltansakin vähenee, koska lähes yhtä paljon paikkoja keräsi liberaalivihervasuri GroenLinks, jota johtaa karismaattiseksi kehuttu Jesse Klaver.

Jatkan viime viikolla aloittamaani juttua arvosijoittamisesta hyvien osinkojen ja niiden uudelleen sijoittamisen eli korkoa korolle –tekijän avulla, joka on tyypillinen strategia mm. Warren Buffetille. Otan esimerkiksi suomalaisille läpeensä tutun yhtiön - en siksi, että se olisi paras mahdollinen, vaan siksi, että se tuskin herättää mielikuvaa mainiosta sijoituskohteesta muuten kuin läpeensä tylsän osinkopaperin muodossa, jos sitäkään.

Po. osake ei ole ollut pitkäjänteisen arvosijoittajan kannaltakaan mahtikohde; paljon parempiakin on löytynyt Suomenkin pörssistä. Mutta näinkin epäseksikäs ja kasvuluvuiltaan huomaamaton yhtiö voi oikealla strategialla tuottaa kärsivälliselle sijoittajalle ällistyttävän hyvin – etenkin jos ei tarvitse maksaa osingosta veroa, kuten on tilanne instituutioiden ja rahastojen kohdalla. Piensijoittajakin voi välttää verot tiettyyn mittaan vähennyksillä.

Tommi Taavila esitteli joku päivä sitten kiintoisasti Warren Buffettin ajatuksia pääomamenojen merkityksestä sijoituskohteen arvolle ja sen määritykselle. Jatkan aihetta, jota olen kyllä sivunnut ajoittain, mutta erittelen nyt hiukan seikkaperäisemmin. Buffett arvostaa tunnetusti korkeaa pääoman tuottoa, kassavirtaa ja osinkoa. Niin minäkin. Omistajan kannalta pitkässä juoksussa oleellista on, paljonko yhtiö kykenee tuottamaan varallisuutta hänelle, ja se raha juoksee yhtiön kassasta.

Se, mitä yhtiössä viivan alle jää, riippuu käytännössä kahdesta tekijästä: liikevaihdosta ja kannattavuudesta. Buffet arvostaa kovan liikevaihdon kasvun sijaan kovaa vapaata kassavirtaa, koska se on omistajalle jäävää rahaa. Kannattamaton kasvu on omistajan kannalta hyödytöntä. Kannattavakin kova kasvu taas on yleensä hinnoiteltu niin korkealle, että pitkän aikavälin tuotto-odotukset ovat kyseenalaiset, koska rajua kasvua on vaikea pitää yllä loputtomasti. Hyväkin yhtiö on huono sijoitus, jos siitä maksaa liikaa.

Protektionismin ilosanomaa pauhaavat nyt kaikki populistit. Donald Trumpin kovisteltua amerikkalaisia suuryhtiöitä perumaan muutamia tuotantojen ulkoistuksia hänen väitetään todistaneen sen myös toimivan. Jopa vientiriippuvaisessa Suomessa aate nostaa pitkän hiljaisuuden jälkeen päätään, kenenpä muun kuin oikeistopopulistien eli perussuomalaisten piirissä. Vasemmistossahan se on haudattu ajat sitten talouspoliittisen kokemuksen ja ymmärryksen myötä, vaikka vasemmiston perusäänestäjät eli työväestö protektionismin taakse perinteisesti on helpoin houkutella Trumpin retoriikalla.

Ihmeen vähälle huomiolle on jäänyt se tosiasia, että protektionismin autuudesta on tuoretta näyttöä Venäjältä. Se vastasi lännen talouspakotteisiin elintarvikkeiden tuontikiellolla. Kreml uhosi hyötyvänsä, koska maan elintarviketeollisuus monipuolistuisi ja sen kilpailukyky paranisi. Työpaikkoja syntyisi ja kauppatase kohenisi. Perusteet eivät kuulostaneet sikäli aivan päättömiltä, että Venäjä todella tarvitsisi talouden monipuolistamista, ja elintarviketeollisuudelle olisi hyvät lähtökohdat maatalousmaassa.

Laitan markkinakatsauksen sisään jo nyt ihan sen takia, että pidän aiemmin mainitsemani pienen loman, enkä tiedä koska ehdin seuraavan kerran asiaan palata. Ajankohta on harmillinen, mutta ei auta itku markkinoilla. Kirjamellisesti.

Odotukseni ei ole muuttunut. Dropin pitäisi olla matkalla, joskin kevään osinkoineen puskiessa päälle sen saapuminen voi venyä. Osinkotiedothan ovat olleet enimmäkseen mukavia, mutta osakkeiden hinnoittelussakin se on aika hyvin huomioitu.

Oskillaattoreiden perusteella droppi kyllä tulee lähiviikkoina. Johan siitä makua on saatukin. Helsingin yleisindeksi koukkasi jo alle 8800 pisteen, mikä on matalin luku tänä vuonna. Kyllä se vuodenvaihteessa ennustamani pulkkamäki siten jo pienessä mitassa toteutui ainakin paikoitellen. Odotan kyllä hiukan syvempää nykäystä, joka toteutuessaan iskee kaikkiin pörsseihin, joskaan tuskin aivan samanmittaisena.

Jenkkipörssitkin nykäisivät syvimmän päiväkuoppansa sitten marraskuun, joten volatiliteetti on kasvanut. Ja nyt sen muuten rekisteröi jo VIX:kin – joka on teknisen tulkintani mukaan kiihtymässä, vaikka silmämääräisesti se ei siltä vielä näyttäne.

Muuan lukija ilakoi arvioni menneen metsään. En sitä ihan vielä allekirjoita, vaikka sinänsä odotettu lyhyt korjausliike ylös veikin muutamat pörssit uusiin ennätyksiin. Tässä kohtaa trendiä markkina liikkuu nykimällä kuten sanoin. Mutta kaikkia pörssejä uudet huiput eivät kiinnostaneet; Helsingin yleisindeksikään ei sitä tehnyt, vaikka lähellä kävi. Sama pätee moneen Euroopan pörssiin. Se on yksi syistä pysyä ennusteessani.

Jenkkipörssien ennätyksiä on juhlittu mediassa Trumpia myöten, ja onnea vain. Mutta mm. amerikkalaisten pienyhtiöiden indeksi Russell 2000 on kulkenut viime viikot kuvaamallani tavalla: huiput vuoden vaihteen tienoilla ja sitten sahaten pääsuunta alas. Tämä on sitä nykimistä ja minun vokabulaarissani oleellista volatiliteetin muutosta, jota luen toisella tavalla kuin VIX.

Päällisin puolin aika tapahtumaköyhä markkinaviikko konkretisoi sen, mistä viikko sitten kirjoitin. Kun trendi kääntyy alas, muuttuu liike nykiväksi. Aluksi se harvoin on voimakas, mutta selvästi havaittava kuitenkin. Nyt jenkkipörssitkin jo ottivat pienen sukelluksen - sekä SP500 että Dow pudottivat ennen Trumpin virkapuhetta pari prosenttia. Se ei ole määränä paljon, mutta volatiliteetin pysyttyä jo pari kuukautta hyvin olemattomana oli kyseessä selvä muutos. Liike tulee suhteuttaa aina kulloiseenkin markkinaympäristöön, muuten sen merkitystä ei voi ymmärtää.

Juuri näin korjausliike alas tavallisesti alkaa, ja jatkuukin, joskin liike kiihtyy loppua kohti. Joitakin poikkeuksia löytyy, mutta pääsääntöisesti dynamiikka on tämä. Parhaan esimerkin siitä saimme kuluneella viikolla Japanin Nikkeistä, joka nykäisi jo usean prosentin ennen korjausta ylös. Se oli jo toinen pomppu, ja liike kokonaisuutena kulki juuri kuten ennakkoon kuvasin. Ensimmäinen pomppu hyppäsi vielä kokeilemaan välihuippua, ja sen jälkeen matka jatkui edellisen pompun pohjan alle. Näin trendin suunta pysyy laskevana. 

Sanoin viikko sitten edessä olevan laskuviikon, ja näin tapahtui. Kaksi viikkoa sitten ennustin nousuviikkoa, ja sekin toteutui. Eräiden teorioiden mukaan markkinoiden liikkeitä on mahdoton ennustaa, mutta se on markkinakokemuksen puutteesta kumpuavaa hevonhuttua. Toki markkinoilla tapahtuu kaikenlaisia yllätyksiä, muutenhan minäkin olisin tahkonnut miljoonia vaikkapa optiokaupalla. Mutta ihan kivasti pärjään sijoittajana oppirahani maksettuani, ja oleellinen osa sitä on kauppojen ajoitus.

Markkinoilla ja taloudessa on lainalaisuutensa ja toistuvat kuvionsa, jotka ovat paljon säännönmukaisempia kuin kyseisen jopa Nobeleja keränneen koulukunnan edustajat kuvittelevat. Eivät ne mekanismit tietysti aukea jokaiselle, ja nobelistit tuskin ovat tehneet päiväkauppaa. Markkinoiden jekkujen tuntemus vaatii rankasti kokemusta, ja mieluusti asianmukaisen kirjallisuuden opiskelua.

Kuluneella viikolla pörssit ottivat pienen spurtin ylös kuten viikko sitten arvioin lyhyiden indikaattorien perusteella. Euroopassa se veikin muutamat pörssit uuteen välihuippuun, samoin tekivät Nasdaq ja SP500 pienellä marginaalilla. Dow kirjaimellisesti nuolaisi maagista 20 kilon rajaa. Eurostoxx 600 hätyytteli jo 370 pisteen rajaa, jonka kuukausi sitten arvioin keskipitkän trendin loogiseksi taitepisteeksi, mutta pari viikkoa sitten jo oletin jäävän seuraavan trendin saaliiksi, ja saattaa yhä jäädäkin. 

Sanoin viikko sitten pulkkamäen silti olevan edessä, ja arvio pitää. ”Syvä” keskipitkä trendi on jo selvästi alaspäin. Syvä on omaa teknistä terminologiaani: se tarkoittaa indikaattoreista tulkittavia trendejä, jotka ovat ikään kuin reaalisten kurssien röntgenkuvia. Sijoittajan kannalta toki oleellisia ovat vain reaaliset trendit, mutta syviä trendejä lukemalla voi ja tulee varautua reaalisten trendien käänteisiin. Ne kun voivat muuten yllättää housut nilkoissa.

Jokseenkin käsikirjoituksen mukaan pörssit taivaltavat. Ennustin jo marraskuun lopussa keskipitkän trendin olevan puolivälissä, ja niinhän se ilman suurta ihmettä oli. Trendin päättymistä olen ounastellut jo muutaman viikon, ja se alkoi realisoitua viime viikolla aika vauhdikkaasti. Jenkkipörssit niiasivat syvemmin kuin pariin kuukauteen. Prosentuaalisesti liike ei ole vielä mittava, enkä kuten aiemmin sanoin odota korjausliikkeen massiiviseksi kasvavankaan, mutta eiköhän pääsuunta ole vähäksi aika selvä eli alas.

Lyhyet indikaattorit ovat nyt tosin ylimyydyllä alueella, joten ensi viikolla on luultavasti edessä vielä kiskaisu ylöspäin, ja saattaa se jopa hätyytellä vielä tehtyjä huippuja trendin päättymisen kunniaksi. En osaa sanoa sen todennäköisyydeksi enempää kuin Matti Nykänen eli olisiko fifty-sixty tai siihen suuntaan. Mutta älkää yllättykö tai hermoilko jos näin käy. Trendien lopussa on usein tällaista turbulenssia, joka hämää helposti kokematonta ja miksei kokeneempaakin sijoittajaa.

Kun teen erilaisia analyyseja ja ennusteita palkkatyönä ja näin harrastuksenakin, niin on kiintoisaa ja terveellistä kurkata arvioidensa osumista. Syyrian tulevaisuudesta kirjoitin syksyllä 2015 jo vähän ennen kuin Venäjä aktivoitui ja heti sen jälkeen. Koko lailla hyvin mielestäni näkemykseni piti kutinsa. Jutun keskeiset kohdat olivat:

”Venäjä varmistaa, että Bashar al-Assadin hallinto pysyy pystyssä… Optimisti voi ajatella, että Venäjän sotatoimet ainakin edesauttavat Isiksen kaatamista. Mutta Venäjä ei ole osallistunut Isiksen vastaiseen taisteluun tähän asti missään muodossa, joten tuskin se sitä isommin kiinnostaa jatkossakaan muuta kuin hatarana kulissina ja propagandapuheena… Myönteistä käänteessä voi olla se, että pattitilanne pakottaa hakemaan tosissaan poliittista ratkaisua…. Parhaassa tapauksessa Putin painostaa al-Assadin neuvotteluihin. Ensin Venäjä ja Syyrian hallitus kokeilevat voimiaan kapinallisia vastaan.”

http://www.piksu.net/artikkeli/ven%C3%A4j%C3%A4-varmisti-sotilaallisen-u...

Pörsseistä alkaa olla puhti pois, mutta eipä se yllätä, koska alun perinkin odotin SP500:n kurkistavan jo huulilla heiluvan 2300 pisteeseen. Sitä jo vähän epätoivoisen makuisesti rouhitaan, samoin kuin Dow Jonesin maagista 20 kiloa. Odotan niiden vieläkin puhkeavan, mutta se on lopulta toisarvoinen kuriositeetti isossa kuvassa. Eurostoxx 600:n 370 pistettä taitaa ainakin jäädä seuraavan trendin poimittavaksi.

En sano, että keskipitkä trendi on ehdottomasti lopussa, koska nousumarkkinassa voi tulla vielä yllättävä ryntäys ties mistä uutisenpoikasesta. Mutta kuten olen jo jonkin aikaa painottanut, trendistä on varmasti paras pala takana. Kaikki indikaattoritkin puhuvat jo pikku hiljaa sen puolesta. Pelipaperien lunastamiseen ajankohta tuskin kovin kehno voi olla.

En yllättyisi ensi vuoden puolelle kantavasta lyhyestä kiskaisustakaan, mutta kauas se ei ilman pientä ihmettä kanna. Uusia ostoja kehotan karttamaan ehdottomasti tässä kohtaa, riskin ja hyödyn suhde on nyt todella epäedullinen.

Hissukseen ylöspäin vain pörssit nakuttavat kuten olen odottanut. Selvästi paras pala keskipitkää trendiä on ilman ihmettä jo pukin kontissa, mutta ylikypsältä se ei vieläkään näytä, vaikka osa indikaattoreista vilkuttaa yliostettua. Muutama keskeinen pitkä indikaattori ei kuitenkaan ole sinne kavunnut. Alunperinkin odotin SP500:n kurkistavan jo huulilla heiluvan 2300 pisteeseen tai ylikin, ja Eurostoxx 600:n 370 pisteen tuntumaan. Sinne on yhä suunta, vaikka vauhti hiipuu. Dow Jones killuu jo maagisen 20 000 pisteen reunassa, ja eiköhän se korkata juhlan, joulupukin ja uuden vuoden kunniaksi.

Aktiivista kauppaa käyvän on syytä varautua trendin taittumiseen, mutta en ihan vieläkään sitä näe. Määrällisesti sen ei enää kaukana pitäisi olla, mutta ajankohtaa on vaikea arvioida etukäteen. Ja nousumarkkinassa nousutrendit yllättävät helposti sitkeydellään, aivan kuten laskuissa laskut.

Markkinoilla ei ole tapahtunut mitään kummempaa, vaan nousu on jatkunut kuten pari viikkoa sitten ennustin. Tahti on ollut epätasaista, koska korjausliikkeitä ja hermoilua mahtuu aina kaikkiin trendeihin, vaikka keskipitkät trendit ovat yleensä suhteellisen vakaita ja vähäeleisiä etenkin nousuissa. Aiemman arvioni mukaan SP500 puhkaisee osapuilleen kuukauden sisään 2300 pistettä tai ainakin kurkistaa sinne. Pysyn arviossani.

Sen jälkeen täytyy varautua uuteen keskipitkään notkahdukseen, joskin on turha mennä sinänsä asioiden edelle. Kaikki aikanaan. Trendejä on silti hyvä syynäillä etukäteen, koska se vähentää housut kintussa yllätetyksi päätymisen riskiä vähänkään aktiivista kauppaa käyviltä ja pidemmän aikavälin ostopaikkoja kyttääviltä.

Nyt on taas tyypillinen markkinatilanne, jossa poliittinen myräkkä voi johtaa rajuun markkinareaktioon, kun italialaiset äänestävät pääministeri Matteo Renzin perustuslakiuudistuksesta. Minun mielestäni Italian jähmeä järjestelmä kaipaisi uudistamista, koska sen kaksikamarisessa parlamentissa isot päätökset ovat todellisten kallionjärkäleiden alla. Yhdellä kamarilla pärjäävät useimmat parlamentaariset demokratiat, eikä se niitä ole diktatuureiksi syössyt ainakaan yleensä ottaen, kuten Italian kohdalla pelotellaan.

Niin tai näin, ilmeisesti Renzin ehdotus kaatuu - ja samalla hallitus, koska Renzi sen kohtalon äänestykseen sitoi. Tuskin hän lupaustaan uskaltaa perua, vaikka se ei ole juridisesti sitova, koska samalla Renzi sinetöisi poliittisen uransa. Paljon viisaampaa hänen kannaltaan on mennä uusiin vaaleihin ja toivoa parasta. Nuorella miehellä on aikaakin odottaa uutta vetovuoroa, vaikka takkiin tulisi tässä koitoksessa.

Olen tavallisesti ajoittanut markkina-analyysini arvioideni mukaan trendien taitteisiin, kuten perusteltua sinänsä on. Teen nyt poikkeuksen, osaltaan tuonnempana selviävistä syistä, osaltaan taas siksi, että tavalliseen tapaan markkinamediassa ja –keskusteluissa kiehuu näkemyksiä laidasta toiseen. Viime päiviin asti karkean suutuntumani mukaan valtavirran arvio on ollut, että Donald Trumpin voiton aiheuttama turbulenssi yltyy kohta uudestaan, kun optimismi hiipuu ja realismi pääsee arvostelukyvyssä niskan päälle.

En allekirjoita näkemystä. Olin toki itsekin kauhuissani Trumpin voitosta jo sijoittajana, koska häneen liittyy niin paljon epävarmuutta ja minun mielestäni vaarallista talouspolitiikkaa etenkin protektionismin ja kauppasotien muodossa. Sillä sektorilla Trump ei ole peruutellut puheitaan, toisin kuin monien muiden teemojen osalta.

Toisaalta kuten aiemmin totesin, politiikan vaikutusta talouden pohjavirtoihin ei pidä liioitella. Tietysti sillä voi olla paljonkin merkitystä, mutta Trumpin kohdalla mihin tahansa rajuihin vaikutuksiin on vielä aikaa, ja moni asia aivan auki.

Jo ties miten pitkään markkinoilla on tuskailtu osakekuplaa, jonka olemassaolosta voimme väitellä maailman tappiin. Eiväthän osakkeet monilla mittareilla ole halpoja olleet, osittain päinvastoin – osittain taas ei. Se ei-osasto viittaa ennen kaikkea osinkotuottoihin, joita on ollut edelleen varsin helppo nyhtää hyvin hajautetulla osinkosalkulla – matalalla riskillä ja hyvällä tuotolla verrattuna useimpiin vaihtoehtoisiin sijoituskohteisiin.

Ja näiden osalta pahin vaihtoehto ovat olleet ”turvalliset” valtionbondit. Olen useaan otteeseen sanonut, että jos jossain on arvostuskupla niin niissä. Kymmenen vuoden velkakirjoista on saanut rapakuntoistenkin valtioiden kohdalla prosentin tai maksimissaan parin tuottoja. Ja tuollaisten tuottojen kanssa on jo pitänyt ottaa jonkinlaista riskiä, myös euromaiden kohdalla. Voihan EU hajota tai velkoja pakotetaan leikkaamaan. On tätä koettu jo.

Kommentoin lyhyesti tätä aihetta, vaikka se ehkä vähän lehden perussisällön ohi menee – mutta on Trumpia Piksussakin käsitelty, itse etunenässä. Media on käynyt – monien instanssien tuella – kovaa itserippiä Trumpin voiton vuoksi. Miksi se ei haistanut poliittista hyökyaaltoa? Elimmekö kuplassa, kun emme tunnistaneet kansan syviä tuntoja? Janosimmeko liikaa Clintonin voittoa?

Onhan väitteissä varmasti totuuden perää, en ole itsekään peitellyt kammoani Trumpia kohtaan. Siitä en itsesyytöksiin vajoa, oli hänen kampanjansa sen verran härskiä tavaraa. Ei se journalistista ammatitaidotonta tee, jos vähemmistöjen solvaaminen, tarkoitushakuinen valehtelu, salaliittoteorioiden kylväminen ja ainakin puolittainen rikoksiin yllyttäminen maistuu vastenmieliseltä.

If I were to run, I'd run as a Republican. They're the dumbest group of voters in the country. They believe anything on Fox News. I could lie and they'd still eat it up. I bet my numbers would be terrific.

Donald Trump 1998

Pöly alkaa laskeutua, mutta mitä sen takaa paljastuu? Harva tietää vielä pitkään aikaan – veikkaan, ettei edes Donald Trumpilla ole siitä järin tarkkaa kuvaa.

Optimistit korostavat, ettei Trumpin vaalipuheita saa ottaa liian vakavasti, koska hän puhuu mitä kulloinenkin yleisö haluaa kuulla. Teot ovat oma lukunsa. Näin on sutkaissut Timo Soinikin, joka oikeistopopulistina asiasta jotain tietänee.

Kyllähän Trump yllätti. Hän kehui voittopuheessaan Hillary Clintonia, kun kannattajat vaativat kentälle lisää verta ja katkenneita hampaita. Trump julisti kansakunnan yhdistämistä ja ystävyyttä. Obaman tavattuaan hän kehui session antia ja jatkuvan solvaamisen kohdettaan hyväksi mieheksi (ja Obaman oli vaikea peitellä kiusaantumistaan).

Jatkan edellisen blogini teemaa siihen oleellisesti liittyvästä salkun suojauksesta. Kuten sanoin odotukseni on – monen muun tapaan -, että Donald Trumpin voitto johtaisi aika rajuunkin markkinapaniikkiin suuren epävarmuuden levitessä Yhdysvaltojen talouspolitiikkaan ja maailmanpolitikkaan. On hyvin tulkinnanvaraista ja pohjimmilttaan arvailua, kuinka dramaattisia Trumpin vaikutukset tulisivat olemaan. Hänen linjauksensa ovat tarkempiin analyyseihin hyvin epämääräsiä.

Useimmat analyysit kuitenkin povaavat Trumpin tietävän talouteen huonoja aikoja jo odotettavien kauppasotien vuoksi. Pitkän aikavälin vaikutuksia on kuitenkin vaikea ennustaa kenenkään Trumpin arvoituksellisuuden vuoksi.

Salkun suojaaminen on tällaisen epävarmuuden edessä silti houkutteleva ja perusteltukin ajatus. Valitettavasti siinä on kuitenkin samat riskit kuin suojaamatta jättämisessä. Rahamarkkinoilla ei ole ilmaisia lounaita suuntaan tai toiseen.

Kuten muutama viikko sitten arvioin, tilanne Hilary Clintonin ja Donald Trumpin välillä tasaantui ennen vaalia. Mutta kehityksen dramatisoi rankalla kädellä FBI:n johtaja James Comey, joka kertoi kongressin jäsenille Clintonin jo haudattuun sähköpostitutkintaan löytyneen lisää materiaalia. Laki kieltää virkavaltaa sotkeutumasta politiikkaan, mutta näyttäviä operaatioita ja poliittista vehkeilyä ennenkin innokkaasti harrastanut Comey nakkasi lakia pökäleellä.

Jatkotutkinnan sisältö ja seuraukset jäävät auki pitkälle vaalien jälkeen. FBI:tä tuntevien amerikkalaislähteiden mukaan kyseessä eivät luultavasti ole oleellisesti kummemmat sähköpostit kuin ennenkään, ne vain löytyivät Clintonin läheisen avustajan koneesta – joka taas liittyy hänen entisen aviomiehensä seksuaalirikostutkintaan. Luultavasti kyseessä on aiheeton hälytys, mutta vaalikamppailu sai siitä aivan uuden käänteen epävarmuuden levitessä yleisöön. Ja Trumpin kampanja tietenkin rummuttaa sitä ämyrit pätkien.

Björn Wahlroos nosti taas kerran vastalauseiden aallon puolustamalla televisiossa perustuloa ja negatiivista tuloveroa perusteenaan se, että automatisaation eteneminen syö suuren osan nykyisistä työtehtävistä. Tilalle löytyvistä töistä osa on väistämättä matalapalkkaisia, koska niitä ostavat esimerkiksi palveluja kaipaavat kotitaloudet. Heillä ei ole varaa maksaa korkeita palkkoja.

Mustan porvarin arkkityypiksi asetetun – ei toki ilman omaa ansiotaan – Wahlroosin näkemys tyrmättiin monelta suunnalta. Hänen jopa tulkittiin tavoittelevan ryysyköyhälistöä Suomeen, vaikka hän määritteli tavoitteeksi juuri sen välttämisen. Nallen näkemykset eivät kuitenkaan heijastele vain kapitalistien yläportaan ajattelua, sillä samoilla linjoilla on vihreä vasemmistopoliitikko ja arvostettu taloustieteilijä Osmo Soininvaara.

Vaikka herrat kuuluvat varmasti poliittisesti ihan eri leireihin, ovat heidän perusteensa samat. Kumpikaan ei halua matalapalkkatöiden lisääntymistä siksi, etteikö hyväpalkkaisten töiden löytyminen kaikille olisi toivottavaa. Mutta ilman ihmettä niitä ei kaikille riitä.

Jenkkiyhtiöiden tulosennusteet ovat kohentumassa – kuten oli tietenkin odotettavissa helmikuusta alkaneen kovan rallin jälkeen. Finanssisektori on jo paukutellut ennusteita rikki, ja muiden odotellaan seuraavan laajalla rintamalla. Mitenkään hurjista odotuksista ei ole kyse, mutta eipä siihen ole syytä pörssienkään perusteella, nehän vasta USA:ssa ovat puhkaisseet edelliset huiput tai heiluvat niiden huulilla. Vaikka ralli on ollut hurja, ei se mitenkään korkealle ole yltänyt – lähtötaso oli vain sen verran matala.

https://www.ft.com/content/687616f4-9633-11e6-a80e-bcd69f323a8b

Kyse on pääosin vasta ennusteista ja spekulaatiosta, mutta osittain ne ovat jo toteutuneet. Finanssisektorille povattuja vaikeuksia ei tullut. Raaka-aineiden hinnat toipuvat. SP500:n vuoden kestänyt tulosten hiipuminen on loppunut tai se on ovella – tällä tiedolla.

Toimitus toikin asiasta esiin jo oleellisen, mutta ruopaisen aihetta hiukan minäkin, koska Donald Trumpin mahdollinen voitto on huolestuttanut minua pirusti monestakin syystä. Silti olen viime viikkoina ladannut amerikkalaisia osakkeita, koska monista niistä on hintojen ropistua tullut varsin kiinnostavia hinnoittelun ja tuloshistorian valossa. Saatan jossain välissä availla ostoslistaani, jos ehdin.

Joka tapauksessa keskeinen huoleni oli Trump eikä Fed – eikä se koske vain Yhdysvaltoja. Onneksi Trump on vajonnut skandaalien myötä kauas Clintonin taakse. Vaikka tilanne saattaa tasaantua vielä kuukauden mittaan, en usko Trumpin enää nousevan sillasta. Näen siihen kaksi keskeistä syytä.

Republikaanien napavaikuttajista monet ovat kääntäneet selkänsä Trumpille viimeistään nyt nauhoiteskandaalin jälkeen. Monet olivat tukeneet häntä alun perinkin pitkin hampain niin tunkkaisen persoonan kuin konservatiivien kannalta epäortodoksisten linjausten vuoksi. He lähtivät riviin vain torjuakseen Hillary Clintonin. Republikaanit pelkäävät puolueen uppoavan kongressivaalissakin Trumpin vanavedessä. Siksi heidän on pakko ottaa reipasta hajurakoa.

Pääministeri Theresa Mayn mukaan Britannia aloittaa EU:sta irtoamisen keväällä. Hän on koventanut äänenpainojaan prosessin luonteen suhteen viime päivinä omalle väelleen puhuessaan: Britannia pysyy sataprosenttisesti itsenäisenä valtiona. Sanoo suomeksi, että se ei hyväksy EU:n Norjalle ja Sveitsille asettamia ehtoja yhteismarkkinaan kuulumiselle. Nehän noudattavat käytännössä EU:n säädöksiä ja maksavat jäsenmaksun kaltaisia avustuksia.

Linja ei isommin yllätä, vaikka May EU:ssa pysymistä kannatti. Hän on kuitenkin pitkään vastustanut avointa maahanmuuttoa. Toiseksi, hänen on pidettävä puolueensa kasassa ja vallassa. Konservatiivien on pakko rajoittaa siirtolaisuutta estääkseen puolueensa hajoaminen ja UKIP:n rynnistys seuraavissa vaaleissa. Jo poliittinen matematiikka pakottaa siihen.

Olen arvostellut ahkerasti monilla forumeilla Solidiumin omistajapolitiikkaa, jossa valtion pörssiomaisuutta on käytetty teollisuus-, elinkeino- ja työllisyyspolitiikkaan myymällä parhaita omistuksia ja tumppaamalla rahat poliittisesti tarkoituksenmukaiseksi katsottuihin hankkeisiin, etenkin Talvivaaraan ja Outokumpuun. Poliitikot kun suuressa viisaudessaan päättivät luoda Suomeen kaivosklusterin, ja sinne upotettiin omat ja varastetut. Tavoitteessa ei sinänsä ollut vikaa, mutta näin siinä tuppaa valtion yritystoiminnassa käymään, kun poliittiset motiivit ajavat taloudellisten realiteettien edelle. Eikä se ole halpaa lystiä. Valtion osakesalkku on sulanut kuin voiköntti heinähelteessä, ja osinkotulot ropisevat samaa tahtia.

Brexit oli shokki EU:lle ja euromyönteisille briteille, mutta maineikasta Harvardin taloustieteen professoria Dani Rodrikia äänestys törkykampanjoineen ei yllättänyt. Hänen viisi vuotta sitten kirjoittamansa ja juuri suomennettu kirjansa Globalisaation paradoksi analysoi aihetta harvinaisen ajankohtaisesti, semmingin kun aihe on nousemassa tulenpalavaksi joka puolella EU:ssa ja muuallakin. Kirjan kustantaja on sisukas tamperelainen pienpaja Niin & Näin, jossa on mukana kavereitani, joten toivotan onnea kirjalle senkin takia.

Rodrik ei sinänsä paljoa EU:ta käsittele, vaan vapaakauppaa yleensä, mutta teesit ja todistusaineisto istuvat hyvin EU:hun ja siten kansalaiskeskustelun materiaaliksi Suomessa. Rodrikin keskeinen teema on, että brexitin kaltaiset sisäpoliittiset vastareaktiot ovat tavallisia kansainväliselle vapaakaupalle. Sen nykyinen aalto on jo kolmas, ensimmäinen koettiin jo 1900-luvun alussa. Mikään uusi asia ei globalisaatio ole, toisin kuin usein kuvitellaan.

Arvioin kuukausi sitten markkinatilannetta näin (http://www.piksu.net/artikkeli/keskipitk%C3%A4-notkahdus-taisi-alkaa): ”Lyhyellä tähtäimellä odotan kursien sukeltavan lähiaikoina reippaamman korjauksen. Keskipitkä trendi on tulkintani mukaan jo kääntynyt, vaikka hyvän nousun päälle taite voi viedä aikansa. Mutta kun kurssit eivät pääse ylemmäs, putoava trendi kiihtyy äkkiä alas – ja media ja analyysit turpoavat taas huolista ja pirunmaalaajista. Järjen ääntä sieltä on aika turha hakea... Jos kp-trendi on taittunut, sen pohja kopsahtanee jonnekin syys-lokakuun vaihteeseen. Kp-notkahdus on yleensä 5-10 prosentin luokkaa. Esimerkiksi SP500 pudonnee siinä tapauksessa 2100 pisteen tietämiin, luultavasti allekin. Kyttäämäni osakkeet ovat nyt ainakin sen verran raikkaasti hinnoiteltuja, etten jo fundapohjalta niihin nyt koskisi, mutta eiköhän sieltä kohta tavara halpene ostokelpoiseksi.”

Olen käsitellyt usein valtion omistajapolitiikkaa, yleensä kriittisesti. Turun telakasta kirjoitin vajaat neljä vuotta sitten (http://www.piksu.net/artikkeli/terve-elinkeino-ei-kaipaa-tukea), kun se oli kaatumassa valtion syliin, ja sitä monesta suunnasta vaadittiinkin telakkateollisuuden pelastamiseksi. Näin tapahtui. Suhtauduin hankkeeseen epäilevästi, koska merkit olivat huonot – samalla tavalla kuin Talvivaarassa.

Turun suhteen olin onneksi väärässä – tosin totesin tuolloinkin, että jos kustannustehokas tuotanto onnistuu, niin miksei Suomessakin voi yhä rakentaa laivoja. Tai kaivaa nikkeliä, sen puoleen.

Näistä kahdesta samantapaisesta valtiollisesta interventioista on saatu kaksi täysin vastakkaista tulosta. Turkuun virtaa tilauksia ja telakan ostanut Meyer investoi sinne. Työtilanne näyttää hyvältä alihankkijoita myöten. Pari vuotta sitten tätä oli vaikea uskoa, semmingin kun telakkateollisuutta ohjaava maailmantalouden suhdanne ei ole edelleenkään ruusuinen.

Tyhmiä nuo englantilaiset, totesin brexitin jälkeen – koska he kuvittelevat voivansa syödä ja säästää kakun. Se ei varmasti onnistu, siitä pitävät huolen EU-maat omien intressiensä vuoksi. Eikä kyse ole vain heistä, vaan kaikista Britannialle tärkeistä taloudellisista toimijoista.

Pääministeri Theresa May totesi G-20 –maiden kokouksen viisastamana, että Britannia ei muuta radikaalisti siirtolaisjärjestelmäänsä, joka antaa etusijan EU-kansalaisille suhteessa muualta saapuviin. Kommentti raivostutti tietenkin brexitin kannattajat, jotka uhkaavat kostaa petoksen parlamenttivaaleissa. May itse ei tosin brexitiä ajanut, joskin tiukempaa siirtolaispolitiikkaa kylläkin, ja jotain sellaista hän edelleen lupaa. Mutta sävy on muuttunut paljon vähemmän uhmakkaaksi, kun routa alkaa jo poltella porsaan varpaita.