Käyttäjän Matti Estola blogi

Käyttäjän Matti Estola kuva

Yliopistouudistuksessa pallo hukassa

Yliopistouudistuksessa pallo hukassa

Opetusministeriö ja Suomen Akatemia vaativat Suomen yliopistoilta kansainvälisen tason tutkimusta. Onnistuuko tämä nykyresursseilla?

Kansainvälisen tason tutkimusyhteisö koostuu yleensä 8-20 toisiaan tukevista ja kritisoivista tutkijoista, joiden kieli on englanti. Yksittäinen tutkimusryhmä koostuu yleensä 2-5 tutkijasta. Huippututkimusyksikkö on myös usein monitieteinen siten, että luonnontieteelliseen yksikköön kuuluu kemian, biologian ja fysiikan tutkijoita, matemaatikkoja jne. Nyt voidaan kysyä, miksi tällaisia yksiköitä on vähän Suomen yliopistoissa, ja miksi tieteet eivät tee enempää yhteistyötä, sillä tieteenalan eristyneisyys on usein merkki alhaisesta tasosta.

Suomessa on 11 yliopistopaikkakuntaa ja yliopistoja oli enimmillään 17. Teknilliset yliopistot ja kauppakorkeakoulut ovat yleensä olleet muista erillään, samoin 2 ruotsinkielistä korkeakoulua. Yliopistoilla on laitoksia ympäri Suomea ja valtiolla on tutkimuslaitoksia, kuten METLA, MTT, VTT, UI, Suomen Pankki, VATT jne. Opetus- ja tutkimusyksikköjen erillisyys sekä pieni koko on haitannut kansainvälisen tason yksikköjen syntyä. Opetusministeriö ei ole ollut tästä huolestunut, vaan on seurannut vain valmistuvien maisterien ja tohtorien määriä.

Käyttäjän Matti Estola kuva

Miksi taloustiede ei ole progressiivinen tiede?

Tämä kirjoitus jatkaa Vesa Kanniaisen (8/2008, 3,4-5/2009), Jussi Ahokas ja Lauri Holapan (2/2009), Heikki Mäntylän (1,4-5/2009) sekä Pertti Kallioniemen (4-5/2009) Tieteessä tapahtuu -lehdessä käymää keskustelua taloustieteen tilasta. Kanniainen (3/2009) puolusti taloustiedettä esittämällä, että taloustieteen tehtävä ei ole laatia suhdanne-ennusteita vaan tutkimuslaitokset vastaavat ennustamisesta. Kanniainen vaati lisäksi keskustelijoilta taloustieteen tutkijakoulutusta. Nämä puolustelut eivät vakuuta, sillä esimerkiksi fysiikan ja meteorologian tutkimuslaitosten ennusteet perustuvat ko. tieteiden teorioiden soveltamiseen. Taloustieteen teorioiden tulisi siis toimia myös ennusteita laadittaessa. Taloustieteen tutkijakoulutuksen edellyttäminen taloustieteen tilaa arvioivilta keskustelijoilta viittaa puolestaan uskontojen tapaiseen auktoriteettiperiaatteeseen, jossa kantaa asioihin saavat ottaa vain ko. uskonnon valtaeliitin auktorisoimat henkilöt.

Toisin kuin Kanniainen (4-5/2009) väittää, taloustieteilijöiden joukossa kritiikkiä taloustieteen valtavirtaa kohtaan esittävät henkilöt eivät saa puheenvuoroa taloustieteen valtavirran kansainvälisillä foorumeilla. Valtavirtaa kritisoivat taloustieteilijät eivät saa julkaistua tutkimuksiaan valtavirran hallinnoimissa tieteellisissä lehdissä, eivät pääse esittämään tutkimuksiaan valtavirran hallinnoimiin seminaareihin, eivätkä saa apurahoja tutkimuksiinsa valtavirran edustajien miehittämien säätiöiden ja Suomen Akatemian hallituksilta. Näillä keinoilla tiedeyhteisön eliitti kitkee kriitikkojen äänen yhteisössään. Tilanne vastaa sitä, että islamilainen pappi anoisi lupaa tulla arvioimaan Raamatun sisältöä katolisen kirkon kokoukseen, tai anoisi katoliselta kirkolta apurahaa Raamatun tutkimiseen.

Jokaisen tieteen perusoletuksista tulisi aina pystyä keskustelemaan kriittisesti, ja eri tieteiden perusteiden tuntemisen tulisi kuulua yliopistojen koulutusohjelmiin esimerkiksi filosofian toimesta. Erillistieteiden kehityksen kannalta on vaarallista, että alan opiskelijoille opetetaan vain yksi suuntaus varsinkin silloin, kun sen menestys reaalimaailman ilmiöiden selittäjänä ei vakuuta. Tällä tavalla estetään luovan ja kriittisen ajattelun kautta tapahtuva tieteen uudistuminen.

Uusklassinen mikroteoria

Nykyinen (kansan)taloustieteen valtasuuntaus, ns. uusklassinen teoria, sai alkunsa 1800-luvulla William Stanley Jevonsin, Alfred Marshallin ja Leon Walrasin kirjoituksista. Ko. henkilöt olivat koulutukseltaan fyysikoita ja heidän tavoitteenaan oli luoda taloustieteestä fysiikan kaltainen tiede, jossa mallintaminen perustuu yhtenäiseen talouden ilmiöiden mallintamisperustaan (Mirowski 1989). Pohjaa tälle ajattelulle loivat Ranskassa 1700-luvulla vaikuttaneet fysiokraatit, jotka etsivät taloudesta luonnonlakien kaltaisia säännönmukaisuuksia.

Jevons kumppaneineen ei kuitenkaan saanut määriteltyä taloudessa vaikuttavia voimia samaan tapaan kuin Newton määritteli luonnossa vaikuttavat voimat, jotka selittävät elottomassa luonnossa havaittavan dynamiikan. He olettivat, että talousyksiköt ovat tavoitteellisia olioita, jotka haluavat saavuttaa tiettyjä asioita: kuluttaja tavoittelee mielihyvää (hyötyä), yritys tavoittelee voittoa jne. Uusklassisessa mikroteoriassa talousyksiköille määritellään tavoitefunktiot ja rajoitteet, ja näiden avulla määritellään niiden optimaalinen toiminta. Kun kaikkien talousyksiköiden oletetaan toimivan omien tavoitefunktioidensa mukaan optimaalisesti, mallintamisen tuloksena on talouden tasapainotila, jossa talouden suureet eivät muutu talousyksiköiden saavutettua optimaaliset tilansa. Tämä on uusklassisen mikroteorian sisältö kiteytettynä.

Klassiseen mekaniikkaan verrattuna uusklassinen teoria on torso, sillä tasapainomallilla ei kyetä selittämään markkinatalousmaissa havaittavaa dynamiikkaa tai entisten sosialististen talouksien muuntumisprosessia markkinatalousmaiksi. Tilanne vastaisi mekaniikassa sitä, että maljaan pudotetun kuulan liikeradan sijasta tyydyttäisiin ratkaisemaan vain radan päätepiste maljan pohjalla. MasColell ym. (1995 p. 620) sanoin (suomennos kirjoittajan):

Taloustiede eroaa muista erillistieteistä siinä, että tieteemme ydin koostuu tasapainoyhtälöistä. Muut tieteet, kuten fysiikka ja jopa ekologia, korostavat enemmän dynaamisten liikeyhtälöiden määrittelyä. Epäformaalisti sanottuna syy tähän on se, että taloustieteilijät ovat hyviä havaitsemaan tasapainotiloja, mutta huonoja ennustamaan tarkasti, miten kansantalous kehittyy epätasapainotilanteissa. On toki olemassa intuitiivisia dynamiikan mallintamisperiaatteita: kun kysyntä on suurempi kuin tarjonta, hinta nousee, kun hinta on suurempi kuin rajakustannukset, tuotanto kasvaa…”

Kuten Kanniainen (3/2009) toteaa, taloustieteen mallinnuksessa käytetään yleisesti differentiaaliyhtälöitä ja muita dynaamisen analyysin tekniikoita. Em. teoksen perusteella voidaan kuitenkin todeta, että taloustieteen matemaattisessa teoriaperustassa dynamiikan syitä ei ole aidosti muodostettu, vaan uusklassisen teorian mukaiset dynaamiset yhtälöt kuvaavat pikemminkin talouden sopeutumista kohti tasapainotilaa kuin pysyvää talouskasvua tai talouden muutosta. On myös ristiriitaista, että talouden kasvua kuvaavat makromallit eivät perustu dynaamiseen mikroteoriaan, vaan ne on kirjoitettu puhtaasti makrotaloudellisten suureiden avulla. Makrotaloustieteestä puuttuu siis sellainen dynaaminen mikroperusta, joka kuvaisi sekä pysyvää talouskasvua että mahdollisia tasapainotiloja.

Uusklassista teoriaa on yritetty dynamisoida dynaamisen optimoinnin keinoin. Nämä teoriat ovat kuitenkin ristiriitaisia vastaavien staattisten teorioiden kanssa, sillä dynaamisessa optimoinnissa talousyksiköille oletetaan erilaiset tavoitefunktiot kuin staattisessa optimoinnissa. Taloustieteen vallitseva mikroteoria on siis sisäisesti ristiriitainen, minkä olen osoittanut työssäni Estola (2001).

Ehdotus dynaamiseksi mikroteoriaksi

Itse olen määritellyt taloudessa vaikuttavat voimat siten, että uusklassisen teorian mukainen tasapainotilanne on ko. systeemin erikoistapaus, nollavoimatilanne. Ehdottamani mallintamisperusta saadaan olettamalla, että talousyksiköt pyrkivät parantamaan tilannettaan verrattuna siihen, että heidän oletettaisiin toimivan optimaalisesti. Esimerkiksi yrityksen tuotannon liikeyhtälö täydellisesti kilpailluilla markkinoilla,

                                                               q´(t) = A x [p(t) - C´( q(t))],

missä q(t) (kpl/vko) on yrityksen tuotantonopeus, q’(t) (kpl/vko2) tuotannon kiihtyvyys, p(t) (€/kpl) yrityksen lopputuotteen hinta, C(q) (€/vko) yrityksen viikkokustannukset, C’(q) (€/kpl) yrityksen rajakustannukset ja t (vko) aika, vastaa MasColell et al. sanallista esitystä edellä. Jos kerran osaamme sanallisesti kuvata talouden dynamiikan syyt, miksi emme tekisi sitä myös matemaattisesti?

Jos yo. yhtälössä positiivinen vakio A ((kpl/vko)2/€) tulkitaan tuotannon inertian käänteisluvuksi, yhtälö vastaa Newtonin liikeyhtälöä muodossa a = F/m, missä F on tuotannon kiihtyvyyden aiheuttama voima (= p C’(q)), a (= q’(t)) on tuotannon kiihtyvyys ja m (= 1/A) tuotannon hitauskerroin (”massa”). Ko. yhtälö selittää voittoa tavoittelevan yrityksen tuotannon positiivista kiihtyvyyttä (q’(t) > 0) kun p > C’(q), ja negatiivista kiihtyvyyttä (q’(t) < 0) kun p < C’(q). Yksi teoria (yrityksen pyrkiminen kohti suurempaa voittoa sen olemassaolon turvaamiseksi) riittää siis selittämään talouden nousu- ja laskusuhdanteita, ja tämä tuotannon inertian huomioiva malli antaa uusklassisen teorian mukaisen tasapainotilan nollavoimatilanteena: p = C’(q) ó q’(t) = 0.

Kehittyvissä tieteissä yleisenä sääntönä pidetään sitä, että uusi teoria korvaa aiemman, jos se kykenee selittämään samat asiat kuin aiempi teoria ja sen lisäksi myös muita havaittuja ilmiöitä. Mielestäni ehdottamani mallintamisperusta täyttää nämä kriteerit, sillä se selittää tasapainotilan lisäksi dynamiikan tasapainon ulkopuolella sekä pysyvän talouskasvun. Yo. malli yrityksen toiminnasta on tosin äärimmäisen pelkistetty ja esitetty tässä vain pedagogisessa mielessä.

Uusklassinen mikroteoria olettaa talousyksiköiden toimivan optimaalisesti, jolloin ne eivät voi parantaa toimintaansa. Itse uskon, että reaalitalouksissa havaitsemamme dynamiikka aiheutuu talousyksiköiden päätöksistä, joita ne tekevät pyrkiessään parantamaan tilannettaan markkinatalouden kilpailuolosuhteissa. Tilanne vastaa biologisessa luonnossa havaittavia säännönmukaisuuksia, jotka aiheutuvat eläinlajien ja -yksilöiden olemassaolo- ja menestymistaistelusta. Jokainen talousyksikkö muuttaa päätöksillään talouden suureita (kohdistaa niihin voimia), ja näiden päätösten alkuperä on ihmisten ja yritysten halu olla olemassa ja menestyä. Ns. ”markkinavoimat” ovat siis taloussysteemin ulkopuolelta tulevia vain ulkomaankaupan osalta. Jos vallitseva talousteoria perustuu vääriin olettamuksiin talousyksiköiden toiminnasta, on selvää, että myös ko. teorian perusteella laaditut ennusteet ovat epätarkkoja.

Tiedeyhteisön torjuntakeinot kritiikille

Ehdottamani vallitsevan mallintamisperustan kyseenalaistava keskustelu ei ole läpäissyt julkaisukynnystä taloustieteen lehdissä. Sen sijaan econophysics –suuntauksen foorumeilla (kts. www.unifr.ch/econophysics) olen saanut esittää tutkimuksiani. Tämä esimerkki kuvaa niitä tiedeyhteisöjen toimintaperiaatteita, jotka jarruttavat tieteiden kehittymistä. Erillistieteiden auktorisoimat henkilöt toimivat ko. tieteiden julkaisufoorumien suodattimina, ja he kykenevät estämään edustamiensa suuntausten kritisoinnin. Max Planck esitti ko. asian aikanaan seuraavasti (Cohen (1985) s. 467, suomennos kirjoittajan):

”…uusi tieteellinen totuus ei saavuta menestystä vakuuttamalla sen vastustajat ja saamalla heidän hyväksyntänsä, vaan koska sen vastustajat lopulta kuolevat ja varttuu uusi sukupolvi, jolle ko. totuus on luonnollinen asia”.

Esimerkiksi fysiikan tiedeyhteisöllä kesti n. 20 vuotta hyväksyä Newtonin vallankumouksellinen teoria, ja sekin tapahtui vasta kiistattomien näyttöjen jälkeen Planckin prosessin mukaisesti.

Erillistieteiden kehittymiselle on tärkeää, että on olemassa poikkitieteellisiä keskustelufoorumeja, joissa tieteiden tilaa voidaan arvioida kriittisesti. Internet on toinen tärkeä kriittisen tieteellisen keskustelun kanava, sillä tieteiden sisällä ei tällaisia foorumeja juuri ole. Tieteen historia tuntee liian monta esimerkkiä siitä, että vallankumouksellisten tutkijoiden julkaisut ovat saaneet niille kuuluvan arvostuksen vasta tutkijoiden poismenon jälkeen (Cohen (1985)). Yksi tuore esimerkki tästä on John F. Muthin 1961 taloustieteeseen tuoma rationaalisten odotusten käsite, jonka hyödyntäminen makroteoriassa toi Robert Lucasille Nobel -palkinnon vasta vuonna 1995.

Jos uutta luova tutkimus saadaan julkaistua vasta tutkijan poismenon jälkeen, motivaatiota tieteiden uudistamiseen ei ole. Harvat uutta luomaan kykenevät tutkijat tuhlaavat tällöin aikaansa julkaisukanavien ja rahoituksen etsimiseen, mikä aika on pois ko. tieteen kannalta merkityksellisimmästä tutkimustyöstä. Ei siis tarvitse ihmetellä, miksi suurista rahallisista panostuksista huolimatta tieteiden edistyminen on hidasta. Tieteellisiä vallankumouksia ei tule, koska tieteiden eliitti suuntaa rahoituksen aiempia tuloksia tukevaan tutkimukseen. Näin siitä huolimatta, että esimerkiksi Suomen Akatemia ja Aalto Yliopisto korostavat juhlapuheissaan tieteellistä luovuutta ja innovaatioiden merkitystä.

Olen Kallioniemen (4-5/2009) kanssa samaa mieltä siitä, että iso osa reaalitieteiden tutkimuksesta on tieteiden sisäistä peliä, jossa erilaisia ajatusrakennelmia kyhätään ja kritisoidaan ilman olennaista yhteyttä reaalimaailman toimintaan. Vaikka Kanniainen (3/2009) korostaa tieteellisissä lehdissä julkaistujen artikkelien merkitystä tieteen kehityksessä, Galileo Galileista lähtien on ymmärretty, että tieteellisessä lehdessä julkaiseminen ei takaa teorian totuusarvoa vaan ainoastaan teorian yhteensopivuus havaintojen kanssa. Koska tieteiden sisäiselle uudistumiselle on olemassa yllä kuvatut esteet, ja koska tieteet nauttivat toisten tieteiden koskemattomuutta filosofiasta erkaannuttuaan, Suomen uuden yliopistolain mukaisille yliopistojen hallitusten yliopistojen ulkopuolisille jäsenille jää suuri vastuu eri tieteiden tutkimusperinteiden yhteiskunnallisen merkityksen arvioinnissa sekä tutkimusrahoituksen painopistealojen valinnassa.

Lähteet:

Ahokas, Jussi & Lauri Holappa, 2009. Vain huonoa taloustiedettä vastustetaan. Tieteessä tapahtuu 2/2009.

Cohen, I. Bernard, 1985. Revolution in Science. The Belknap Press of Harward University Press, USA.

Estola, Matti, 2001. A Dynamic Theory of a Firm. Advances in Complex Systems, Vol. 4, N:o 1.

Kallioniemi, Pertti, 2009. Taloustieteen nykytilasta. Tieteessä tapahtuu, 4-5/2009.

Kanniainen, Vesa, 2008. Miksi taloustieteilijöitä vihataan? Tieteessä tapahtuu, 8/2008.

Kanniainen, V. 2009. Taloustieteissä ei laadita suhdanne-ennusteita. Tieteessä tapahtuu, 3/2009.

Kanniainen, V. 2009. Tieteelliset konferenssit eivät ole salaseuroja. Tieteessä tapahtuu, 4-5/2009.

MasColell, Andreu, Michael D. Whinston and Jerry R. Green, 1995. Microeconomic Theory. Oxford University Press, New York.

Mirowski, Philip, 1989. More Heat than Light. Economics as Social Physics, Physics as Nature’s Economics. Cambridge University Press.

Mäntylä, Heikki, 2009. Taloustiede kohtaa epäluottamusta, ei vihaa. Tieteessä tapahtuu, 1/2009.

Mäntylä, H. 2009. Taloustieteen on laajennuttava. Tieteessä tapahtuu, 4-5/2009.

 

Kirjoittaja, dosentti FT Matti Estola, on kansantaloustieteen lehtori Joensuun yliopistossa

Tilaa syöte RSS - Käyttäjän Matti Estola blogi