Salkku vuoden 2008 alkuun

Tuskallisena sijoitusvuotena 2008 mallisalkkuni on jäänyt päivittämättä kahdesta syystä: Omat sijoitukseni kulkivat paljolti toista rataa kuin mitä kirjoitin keväällä (toukokuu 4, 2008) ja mallisalkussa oli kohteita, joihin ei löytynyt kätevää seurantaa. Osakepainoni vuoden lopussa taisi olla alle 10 % eikä mallisalkkuun keväällä jääneessä 50 %:ssa.

Sinänsä salkun perusrakenne on ihan kelvollinen, onhan sen taustana hajauttaminen osakkeiden lisäksi myös muihin kohteisiin. Myös korkea osakepaino mallisalkussa on paikallaan, koska sen avulla voi seurata kykyään osakepoimintaan.
 
Alkavasta vuodesta 2009 odotan hyvin volatiilia enkä usko osakkeiden päätyvän vuoden aikana kovin korkealle tasolle. Kurssivaihteluista hyötyviä sijoituskohteita on valmiina varsin vähän, mutta aikani ja taitoni eivät riitä lyhyeen kaupankäyntiin. Mahdollisena valmiina volatiilisuudesta hyötyvänä sijoituskohteena tulee mieleen ne hedge-rahastot, jotka ovat menestyneet hyvin viimeisen 1,5 vuoden ajan. Lisäksi mielenkiintoinen lisä sijoituksiin tulee olemaan Hedgehog-pääomalainat. Kyseessä on pieni suomalainen yhtiö, joka tekee tuottonsa teknisellä kaupankäynnillä USA:n markkinoilla.
 
Vuoden alusta lähdetään liikkeelle seuraavalla salkun perusrakenteella:
30 % pohjoismaisiin osakkeisiin, pääasiassa Helsinkiin
10 % muihin osakkeisiin
20 % hedgerahastoihin
20 % muihin vaihtoehtoisiin kohteisiin
20 % rahamarkkinarahastoon.
 
Tuon 40 % osakepaino jää nyt tarkemmin määrittelemättä, tarkoitus on rakentaa jostain valmiista tiedonlähteestä helposti valittava salkku. Lähinnä tulee mieleen Taurus Capital ja Piksun omat mallisalkun pohjat Sergion lista ja Timon lista. Ehkä saan niistä yhdessä aikaiseksi Piksu indeksin.
 
Osakeosuuteen seurannan aloitukseen valitsen OMXH Cap indeksi 30 % ja SP500 indeksin 10 %.
SP500 siitä syystä, että olen esittänyt USA:n pärjäävän parhaiten turbulenteissa oloissa.
Hedgerahastot ovat 3C Edge ja Helios Euro, kumpikin 10 %
Muut vaihtoehtoiset kohteet: Hedgehog LF ja Hedgehog RapidFire, kumpikin 10 %
Rahamarkkinarahastona luotan Seligsoniin.

Related Posts