Valtion suorittmat talouspoliittiset elvytystoimet ovat tehokkaita siinä tapauksessa, jos on varaa lisätä valtiontalouden velkaa vaarantamatta kokanaistaloutta. Tilanne on aivan sama kuin velallisilla yleensä – on helppo elvyttää kulutusta, jos tulot ylittävät menot. Jos maan vaihtotase on positiivinen (kokonaistalous ei velkaannu), valtiontalous ei ole ennestään kovin velkaantunut ja tulot ja menot ovat tasapainossa, voidaan ja kannattaa lisätä valtion kulutusta ja antaa verohelpotuksia. Tällä tavalla tuetaan tervettä taloudellista kehitystä. Monien maiden valtiontaloudessa on nyt elvytysvaraa ja sitä varaa nyt tehokkaasti hyödynnetään.

Tilanne on vaikeampi, jos elvytysvaraa ei ole, ja kansakunta on jo elänyt yli varojensa. Näin on monissa Anglo-Amerikkalaisissa maissa. Barack Obama:n elvytyspaketit ovatkin varsinaista mediahypetystä ja silmänkääntötemppuja. Obama lupaa suurieleisesti ja kansaan vetoavasti 790 Miljardin dollarin elvytyspaketin ja heti jo seuraavassa lauseessa hän kertoo aikovansa leikata valtiontalouden vajeen puoleen vuoteen 2013 mennessä. Valtiontalouden vajeen leikkaaminen saadaan aikaan kuluja karsimalla ja veroja korottamalla – tämä ei ole elvytystä vaan kuristamista.

Obama tekee aivan oikein. Pudotusta on nyt lähikuukausina hieman loivennettava ja kansalaiset pitää saada uskomaan tulevaisuuteen – on hyvä tuoda suurieleisesti elvytyspaketteja, joista yleisö näkee että valtio on heidän puolellaan ja tekee kaikkensa. Mutta katkera tosiasia on että, jos kansakunta ja valtio ovat eläneet yli varojensa, niin säästämistä on lisättävä, eikä valtion suorittamille kulutusta kuristaville toimenpiteille ole vaihtoehtoa.

On kohtalon ivaa että vaikka Obama:n tekemät toimenpiteet ovat parhaita, joita hänen valtuuksillaan on mahdollista tehdä, hän ei kuitenkaan kykene vaikuttamaan niihin tekijöihin, jotka oleellisimmin parantaisivat amerikkalaisten asemaa. Valtiontalouden toimenpiteillä on nimittäin rajansa.  

USA:n dollari on pitkään ollut yliarvostettu suhteessa muihin valuuttoihin, työntekijöille on maksettu liian suuria palkkoja, ja yritystoiminnan kulut ovat ylipäätään olleet liihan korkeat. Niinpä yritykset ovat siirtäneet tuotantoaan halvempiin maihin. Tähän on tietenkkin yksinkertainen lääke. Alennetaan dollarin arvoa niin, että USA:sta tulee halpatuotantomaa, johon tuotanto kannattaa sijoittaa. Mutta tämä on paljon helpompi sanoa kuin tehdä. Valtio ei pysty suoraan vaikuttamaan valuutan arvoon, eikä siihen kykene edes keskuspankki. Maailman suuret valuutat ovat vapaasti vaihdettavia eivätkä edes keskuspankit voi vaikuttaa valuuttojen arvoihin kuin väliaikaisesti tai välillisesti korkotason kautta.

Mutta dollarin arvokin korjaantuu kyllä aikanaan. Markkinoilla leviää usko kaukoidän sijoituksien parempaan tuottoon. Muutos kestää aikansa, mutta tapahtuu. Dollarin arvo heikkenee käsi kädessä Anglo-Amerikkalaiseen talousmoottorin glorian kanssa. Obaman toimenpiteet nopeuttavat tätä kehitystä – kuristamalla amerikkalaisten kulutusmahdollisuuksia myös taloudellisen toiminnan voitot pienenevät – ja raha pakenee muualle. Tämä kaikki on katkeraa amerikkalaisille, äärettömän katkeraa. Mutta vaihtoehtoa ei ole. Glooria on perustunut enemmän velanottoon kuin ylivoimaiseen koulutustasoon, innovaatiokykyyn ja ahkeruuteen. Väärä maine on purettava – ja palattava oikeampaan keskinäisen arvostuksen ja kunnioituksen tasoon.

Valtion suorittmat talouspoliittiset elvytystoimet ovat tehokkaita siinä tapauksessa, jos on varaa lisätä valtiontalouden velkaa vaarantamatta kokanaistaloutta. Tilanne on aivan sama kuin velallisilla yleensä – on helppo elvyttää kulutusta, jos tulot ylittävät menot. Jos maan vaihtotase on positiivinen (kokonaistalous ei velkaannu), valtiontalous ei ole ennestään kovin velkaantunut ja tulot ja menot ovat tasapainossa, voidaan ja kannattaa lisätä valtion kulutusta ja antaa verohelpotuksia. Tällä tavalla tuetaan tervettä taloudellista kehitystä. Monien maiden valtiontaloudessa on nyt elvytysvaraa ja sitä varaa nyt tehokkaasti hyödynnetään.

Tilanne on vaikeampi, jos elvytysvaraa ei ole, ja kansakunta on jo elänyt yli varojensa. Näin on monissa Anglo-Amerikkalaisissa maissa. Barack Obama:n elvytyspaketit ovatkin varsinaista mediahypetystä ja silmänkääntötemppuja. Obama lupaa suurieleisesti ja kansaan vetoavasti 790 Miljardin dollarin elvytyspaketin ja heti jo seuraavassa lauseessa hän kertoo aikovansa leikata valtiontalouden vajeen puoleen vuoteen 2013 mennessä. Valtiontalouden vajeen leikkaaminen saadaan aikaan kuluja karsimalla ja veroja korottamalla – tämä ei ole elvytystä vaan kuristamista.

Obama tekee aivan oikein. Pudotusta on nyt lähikuukausina hieman loivennettava ja kansalaiset pitää saada uskomaan tulevaisuuteen – on hyvä tuoda suurieleisesti elvytyspaketteja, joista yleisö näkee että valtio on heidän puolellaan ja tekee kaikkensa. Mutta katkera tosiasia on että, jos kansakunta ja valtio ovat eläneet yli varojensa, niin säästämistä on lisättävä, eikä valtion suorittamille kulutusta kuristaville toimenpiteille ole vaihtoehtoa.

On kohtalon ivaa että vaikka Obama:n tekemät toimenpiteet ovat parhaita, joita hänen valtuuksillaan on mahdollista tehdä, hän ei kuitenkaan kykene vaikuttamaan niihin tekijöihin, jotka oleellisimmin parantaisivat amerikkalaisten asemaa. Valtiontalouden toimenpiteillä on nimittäin rajansa.  

USA:n dollari on pitkään ollut yliarvostettu suhteessa muihin valuuttoihin, työntekijöille on maksettu liian suuria palkkoja, ja yritystoiminnan kulut ovat ylipäätään olleet liihan korkeat. Niinpä yritykset ovat siirtäneet tuotantoaan halvempiin maihin. Tähän on tietenkkin yksinkertainen lääke. Alennetaan dollarin arvoa niin, että USA:sta tulee halpatuotantomaa, johon tuotanto kannattaa sijoittaa. Mutta tämä on paljon helpompi sanoa kuin tehdä. Valtio ei pysty suoraan vaikuttamaan valuutan arvoon, eikä siihen kykene edes keskuspankki. Maailman suuret valuutat ovat vapaasti vaihdettavia eivätkä edes keskuspankit voi vaikuttaa valuuttojen arvoihin kuin väliaikaisesti tai välillisesti korkotason kautta.

Mutta dollarin arvokin korjaantuu kyllä aikanaan. Markkinoilla leviää usko kaukoidän sijoituksien parempaan tuottoon. Muutos kestää aikansa, mutta tapahtuu. Dollarin arvo heikkenee käsi kädessä Anglo-Amerikkalaiseen talousmoottorin glorian kanssa. Obaman toimenpiteet nopeuttavat tätä kehitystä – kuristamalla amerikkalaisten kulutusmahdollisuuksia myös taloudellisen toiminnan voitot pienenevät – ja raha pakenee muualle. Tämä kaikki on katkeraa amerikkalaisille, äärettömän katkeraa. Mutta vaihtoehtoa ei ole. Glooria on perustunut enemmän velanottoon kuin ylivoimaiseen koulutustasoon, innovaatiokykyyn ja ahkeruuteen. Väärä maine on purettava – ja palattava oikeampaan keskinäisen arvostuksen ja kunnioituksen tasoon.