Kirjailija Väinö Linnan kehittämän ajatuksen mukaan ei ole hyödyllistä etsiä syyllisiä vaan ” Lahtista ja konekivääriä”, ts. keinoja ongelmien ratkaisemiseen.

Kun kuitenkin kovasti herkästi takerrutaan yksityisten sijoittajien yksittäisiin ilmaisuihin sillä tyylillä kuin jostain yksittäisestä lausunnosta voitaisiin johtaa suuriakin vaikutuksia maailman finanssimarkkinoille, kehottaisin sysiä ja seppiä etsimään ainakin isommista pajoista – jos etsiä pitää.

Relevantimpaa olisi esim. pohtia, mitä suomalainen rahoitusalan professori ja suomalaisen sijoituslehden päätoimittaja ovat sijoittamisesta ajatelleet syksyllä 2007, maailman pörssikurssien ollessa huipussaan ja alamäen jo häämöttäessä laen takana.

Vesa Puttonen ja Eljas Repo käsittelevät kirjassaan ”Miten sijoitan rahastoihin” riskiä seuraavasti: tärkeintä on hajauttaa ja pitää aikajänne riittävän pitkänä. Rahastojen asiantuntemusta kehutaan ja pankkitiliä pidetään huonona sijoitusvaihtoehtona (s. 35-39).

Jokaisen sijoittajan suurinta uhkaa, globaalia kurssinlaskua (jota yleensä kutsutaan eufemismilla ”markkinariski” ja joka on ko. kirjassa korvattu toisella eufemismilla ”systemaattinen riski”) käsitellään vain kerran sivulla 100. Asia kuitataan parilla virkkeellä. Hajautetusta portfoliosta sanotaan, että ”kaikki jäljellä oleva riski on systemaattista riskiä. Tältä riskiltä ei voi välttyä hajauttamallakaan.” Näin siis kuitataan sijoittajan kaikkein suurin uhka, ostaminen kurssihuipulla, mikä kirjan ilmestyessä oli mitä konkreettisin asia.

Asialla on merkitystä, koska globaaleista kurssilaskuista on kokemusta esim. 1800-luvun lopulta, 1930-luvulta, öljykriisin ajoilta, 1987 ja IT-kuplan ajoilta.

Lopuksi lyhyt pikakatsaus siitä, millaisia riskejä rahastosijoittaja on Suomessa kokenut.

Sampo Pankille on annettava erityiskiitos siitä, että sen rahastojen kehitys on helposti nähtävissä yhdestä taulukosta 10 vuoden ajalta. Nordea ja Pohjola Pankki piilottavat tällaista tietoja parhaansa mukaan. Esimerkit ovat siis Sampo Pankista, mutta yhtä huonolta ne näyttivät suppean otantani perusteella em. kilpailijoilla.

Kymmenen vuoden aikana Danske Bankin Euro Growth on laskenut 60 %, Global Tech. 50 %, vipurahasto 40% ja Suomi Kasvuosake 30 %.

Yhden vuoden aikana Dansken Intian-rahasto on laskenut 65, Financials 75, samoin kuin useat Venäjälle sijoittavat rahastot. Ukrainan rahasto on laskenut 88 %. Tällaista jälkeä syntyy siis Pohjoismaitten suurimman pankin ammattimaisten salkunhoitajien käsissä!

Tulevaisuuden näkymistä voi sanoa sen verran, että entisen NL:n alueen demografia näyttää erityisen synkältä. Väestö ikääntyy kuten EU:ssakin, mutta alkoholismin takia työvoima lienee erityisen suuri ns. pullonkaula – jos sellainen ilmaisu tässä yhteydessä sallitaan. Ja vaikka Ukraina joskus laskusta toipuisikin, yhden ihmisen elämä saattaa olla liian lyhyt toipumisen näkemiseen.

Näillä opeilla kauppakorkeassa opetetaan ja näillä opeilla talousmediaa johdetaan. Pidän näkemyksiä esittäjiensä aseman takia merkittävimpinä ja sisältönsä takia huolestuttavampina kuin omilla rahoillaan toimivan Kim Lindströmin lausuntoa. Kohtaliasta olisi lisäksi kirjoittaa hänen nimensä oikein.

Kirjailija Väinö Linnan kehittämän ajatuksen mukaan ei ole hyödyllistä etsiä syyllisiä vaan ” Lahtista ja konekivääriä”, ts. keinoja ongelmien ratkaisemiseen.

Kun kuitenkin kovasti herkästi takerrutaan yksityisten sijoittajien yksittäisiin ilmaisuihin sillä tyylillä kuin jostain yksittäisestä lausunnosta voitaisiin johtaa suuriakin vaikutuksia maailman finanssimarkkinoille, kehottaisin sysiä ja seppiä etsimään ainakin isommista pajoista – jos etsiä pitää.

Relevantimpaa olisi esim. pohtia, mitä suomalainen rahoitusalan professori ja suomalaisen sijoituslehden päätoimittaja ovat sijoittamisesta ajatelleet syksyllä 2007, maailman pörssikurssien ollessa huipussaan ja alamäen jo häämöttäessä laen takana.

Vesa Puttonen ja Eljas Repo käsittelevät kirjassaan ”Miten sijoitan rahastoihin” riskiä seuraavasti: tärkeintä on hajauttaa ja pitää aikajänne riittävän pitkänä. Rahastojen asiantuntemusta kehutaan ja pankkitiliä pidetään huonona sijoitusvaihtoehtona (s. 35-39).

Jokaisen sijoittajan suurinta uhkaa, globaalia kurssinlaskua (jota yleensä kutsutaan eufemismilla ”markkinariski” ja joka on ko. kirjassa korvattu toisella eufemismilla ”systemaattinen riski”) käsitellään vain kerran sivulla 100. Asia kuitataan parilla virkkeellä. Hajautetusta portfoliosta sanotaan, että ”kaikki jäljellä oleva riski on systemaattista riskiä. Tältä riskiltä ei voi välttyä hajauttamallakaan.” Näin siis kuitataan sijoittajan kaikkein suurin uhka, ostaminen kurssihuipulla, mikä kirjan ilmestyessä oli mitä konkreettisin asia.

Asialla on merkitystä, koska globaaleista kurssilaskuista on kokemusta esim. 1800-luvun lopulta, 1930-luvulta, öljykriisin ajoilta, 1987 ja IT-kuplan ajoilta.

Lopuksi lyhyt pikakatsaus siitä, millaisia riskejä rahastosijoittaja on Suomessa kokenut.

Sampo Pankille on annettava erityiskiitos siitä, että sen rahastojen kehitys on helposti nähtävissä yhdestä taulukosta 10 vuoden ajalta. Nordea ja Pohjola Pankki piilottavat tällaista tietoja parhaansa mukaan. Esimerkit ovat siis Sampo Pankista, mutta yhtä huonolta ne näyttivät suppean otantani perusteella em. kilpailijoilla.

Kymmenen vuoden aikana Danske Bankin Euro Growth on laskenut 60 %, Global Tech. 50 %, vipurahasto 40% ja Suomi Kasvuosake 30 %.

Yhden vuoden aikana Dansken Intian-rahasto on laskenut 65, Financials 75, samoin kuin useat Venäjälle sijoittavat rahastot. Ukrainan rahasto on laskenut 88 %. Tällaista jälkeä syntyy siis Pohjoismaitten suurimman pankin ammattimaisten salkunhoitajien käsissä!

Tulevaisuuden näkymistä voi sanoa sen verran, että entisen NL:n alueen demografia näyttää erityisen synkältä. Väestö ikääntyy kuten EU:ssakin, mutta alkoholismin takia työvoima lienee erityisen suuri ns. pullonkaula – jos sellainen ilmaisu tässä yhteydessä sallitaan. Ja vaikka Ukraina joskus laskusta toipuisikin, yhden ihmisen elämä saattaa olla liian lyhyt toipumisen näkemiseen.

Näillä opeilla kauppakorkeassa opetetaan ja näillä opeilla talousmediaa johdetaan. Pidän näkemyksiä esittäjiensä aseman takia merkittävimpinä ja sisältönsä takia huolestuttavampina kuin omilla rahoillaan toimivan Kim Lindströmin lausuntoa. Kohtaliasta olisi lisäksi kirjoittaa hänen nimensä oikein.