Pankkibarometri I/2009: Kiinnostus osakesijoittamiseen, tallettamiseen ja sijoitusasunnon hankintaan on hieman lisääntynyt

Korkotason lasku on hieman piristänyt kotitalouksien luotonkysyntää vuodenvaihteen jälkeen. Kiinnostus sijoitusasunnon hankintaan on myös elpymässä. Finanssialan Keskusliiton teettämässä kyselyssä pankinjohtajat kuitenkin arvioivat pidemmällä aikavälillä luotonkysynnän vähenevän vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna. Henkilöasiakkaista vastaavista pankinjohtajista kahdeksan kymmenestä odottaa luotonkysynnän vähenevän vuoden aikajänteellä. Toisaalta korkotason lasku on aivan viime aikoina piristänyt tilannetta vuodenvaihteen hiljaisemman jakson jälkeen.
Helmi-maaliskuussa tehdyssä kyselyssä kahdeksan kymmenestä pankinjohtajasta arvioi sekä kotitalouksien että yritysasiakkaiden luotonkysynnän supistuvan kaikilla tulevilla arviointijaksoilla. Asiakkaat myös pohtivat sopivinta ajankohtaa, jolloin osakemarkkinoille kannattaa palata.

Ensiasunnon ja sijoitusasuntojen ostajat liikkeellä

Pankinjohtajien arvioiden mukaan asuntomarkkinoilla ovat nyt liikkeellä erityisesti ensiasunnon ja sijoitusasuntojen ostajat. Sijoittajat ovat aloittaneet vuokra-asuntojen ostamisen vuosien tauon jälkeen. Myös perheasuntoihin on haettu luottoja vuodenvaihdetta enemmän.

Kotitaloudet tallettavat ja sijoittavat osakkeisiin sekä rahastoihin

Kuusi kymmenestä pankinjohtajasta arvioi talletusten suosion kasvavan lähitulevaisuudessa. Samalla osakkeet ja osakerahastot ovat palaamassa kotitalouksien suosioon.
Ensimmäistä kertaa syksyn 2007 jälkeen useampi pankinjohtaja uskoo osakkeiden suosion kasvuun kuin suosion laskuun. Kasvua odottaa 42 prosenttia vastaajista, kun laskua odottaa 20 prosenttia vastaajista.

Yritysten luotonkysyntä supistuu

Lähes kahdeksan kymmenestä yrityspankinjohtajasta ennakoi yritysten luotonkysynnän supistuvan. Vain yksi kymmenestä arvioi kysynnän kasvavan. Takana on kuitenkin viime vuoden poikkeuksellisen vahva luotonannon kasvu pankeista yrityksille.

Pankkibarometriraportti ja kuvat löytyvät Finanssialan Keskusliiton kotisivulta www.fkl.fi

Related Posts