Wärtsilä on konepajateollisuutemme lippulaiva

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Wärtsilä on eräs suomalaisen konepajateollisuuden lippulaiva - merkittävä maailmanlaajuinen merenkulun laitteiden, teknologian ja dieselvoimaloiden toimittaja ja huoltaja.

Mutta viime vuosina on mennyt huosti. Tilauskanta on laskenut vuoden 2018 loppupuolelta alkaen. Wärtsilä on taistellut asiakaspakoa vastaan alentemalla hintoja ja liikevaihto onkin pysynyt vakaana. Mutta kate on kutistunut. Wärtsilä on silti edelleen voittoa tuottava yritys, jonka pörssiarvo on järkevä suhteessa tulokseen. Nettotulos suhteessa pörssiarvoon on tämän vuoden ennustetulla tuloksella noin 5.8% ja osinkoa Wärtsilä maksaa tänä vuonna noin 6.8% suhteessa pörssiarvoon.  Nämä ovat edelleen kelpo lukemia. 

Wärtsilän osakkeen arvo on sulanut samaa tahtia tuloksen ja tilauskannan kanssa. Osakkeen arvon pieneneminen alle puoleen vuoden 2017 20€ huippuhinnoista on merkinnyt sitä, että Wärtsilä on tällä hetkellä edullinen, potentiaalinen käänneyhtiö. Käänteen ajoittaminen on kuitenkin vaikeaa eikä käänteen suunnasta ole täyttä varmuutta. Yrityksen kurssin heikko kehitys kun ei ole pelkästään ulkoisten, väliaikaisten syiden aikaansaamaa. Wärtsilällä on selvästikin ongelmia kilpailijoiden kanssa pärjäämisessä. 

Wärtsilä nousi kuitenkin lähelle piksun osakesuosituslistan kärkeä. Syyt hyvään sijoitukseen ovat matemaattisia. Yrityksen liikevaihto ei ole laskenut ja piksu on arvioinut että Wärtsilä pystyy korjaamaan sisäiset vaikeutensa ja liikevaihto jatkaa vähittäistä kasvua. Myös tuloksen on arvioitu covid-19 ongelmien helpottaessa vähitellen paranevan. Toivotaan että wärtsilän laiva saa hyvää myötätuulta purjeisiinsa.

Lisää tietoaWärtsilän puolivuosikatsaus

Kuvan lähde: pixabay

 

Artikkeli: 

Lisää uusi kommentti

You must have JavaScript enabled to use this form.

Suodatettu HTML

  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6> <img> <map> <hr> <br> <br /> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <table> <tr> <td> <em> <b> <u> <i> <strong> <font> <del> <ins> <sub> <sup> <pre> <address> <strike> <caption>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
To prevent automated spam submissions leave this field empty.
File attachments
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 150 KB.
Sallitut tiedostotyypit: txt jpg png.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistamme että olet oikea inhimillinen käyttäjä (eikä koneellinen roskapostittaja)
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.