Vuoden 2017 eläkeuudistus vaikuttaa yrittäjän eläkekertymään enemmän kuin työntekijän

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Eduskunnan viime perjantaina hyväksymä eläkeuudistus tuo monia muutoksia eläkkeisiin. Eläkeuudistus tulee voimaan vuoden 2017 alusta. Erityisesti yrittäjien kannattaa olla tarkkana.

Moni yrittäjä on parantanut eläkkeensä määrää korottamalla YEL-työtulonsa oikealle tasolle vasta työuran loppuvuosina. Nykyinen yli 63-vuotiaiden 4,5 % superkarttuma poistuu ilman siirtymäaikaa vuonna 2017. Kun superkarttuma poistuu, ei eläkkeen parantaminen työuran loppuvuosina onnistu yhtä hyvin kuin nykyisin. Tämä muutos koskettaa yrittäjiä keskimäärin enemmän kuin työntekijöitä.

– Yrittäjän eläkevakuutuksen YEL-työtulon pitäminen riittävän suuruisena koko työuran ajan on vastaisuudessa entistä tärkeämpää. Eläkeuudistuksen jälkeinen lykkäyskorotus lasketaan koko työuran aikaisesta karttuneesta eläkkeestä eikä senhetkisestä YEL-työtulosta, kuten superkarttuma nykyisin, kertoo työeläkeyhtiö Elon eläke- ja vakuutuspalveluista vastaava johtaja Keijo Kouvonen.

Yrittäjillä karttuneet eläkkeet ovat keskimäärin palkansaajia pienemmät. Tämä johtuu siitä, että yritystoiminnan alussa YEL-työtulo on usein mitoitettu pieneksi, jotta vakuutusmaksutkin olisivat matalat.

– Tilastojen valossa eläkeasiat alkavat kiinnostaa vasta lähempänä eläkeikää, noin 50–60-vuotiaana. Samoihin aikoihin yrittäjät alkavat nostaa YEL-työtuloaan lähemmäksi oikeaa tasoa, muistuttaa Kouvonen.

YEL-työtulo kannattaa pitää oikean suuruisena koko ajan myös siksi, että monet yrittäjän sosiaalietuudet, kuten työttömyysturva ja sairaus- ja vanhempainpäiväraha määräytyvät YEL-työtulon mukaan.

Pidempään työskentelystä palkitaan

Eläkeuudistuksen jälkeenkin pidempään työskentelystä palkitaan.  Lykkäyskorotus tuo euroja eläkkeeseen, jos henkilö jatkaa työskentelyä yli alimman vanhuuseläkeiän. Lykkäyskorotus on 0,4 % jokaiselta lykätyltä kuukaudelta. Esimerkiksi, jos henkilö lykkää vanhuuseläkkeen alkamista vuodella, saa karttuneeseen eläkkeeseen yhteensä 4,8 % korotuksen. Lykkäyskorotuksen lisäksi yli 63-vuotiaana tehdystä työstä karttuu eläkettä 1,5 % senhetkisestä YEL-työtulosta tai työansioista.

53–62-vuotiaille karttuu eläkettä 1,7 prosenttia siirtymäaikana vuosina 2017–2025. Heille tulee myös 1,5 prosenttiyksikköä korkeampi työeläkemaksu kuin muilla.

Eläkeuudistuksen myötä eläkettä alkaa karttua yrittäjille 18-vuotiaana ja työntekijöille 17-vuotiaana.

Eläkeuudistus nostaa myös eläkeikää asteittain sekä tuo kaksi uutta eläkelajia, osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen ja työuraeläkkeen.

 

Eläkeuudistuksesta tarkemmin:

Lisää uusi kommentti

You must have JavaScript enabled to use this form.

Suodatettu HTML

  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6> <img> <map> <hr> <br> <br /> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <table> <tr> <td> <em> <b> <u> <i> <strong> <font> <del> <ins> <sub> <sup> <pre> <address> <strike> <caption>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
To prevent automated spam submissions leave this field empty.
File attachments
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 150 KB.
Sallitut tiedostotyypit: txt jpg png.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistamme että olet oikea inhimillinen käyttäjä (eikä koneellinen roskapostittaja)
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.