Vesitetty sijoitussäästötili

Käyttäjän Toni Veikkolainen kuva

Suomen hallitus pääsi budjettiriihessä viimein sopuun sijoitussäästötilistä, jota oli jo pitkään suunniteltukin. Ensinäkemältä asia kuulostaa hyvältä Onhan pankkitileillä makaavasta 80 miljardista eurosta hyvä saada edes osa tuottavaan yritystoimintaan. Ja suoran osakesijoittamisen verokohtelua rahastoihin ja vakuutuskuoriin sijoittamiseen on syytäkin muuttaa edullisemmaksi. Järjestelmä on myös läpinäkyvä, kun tilillä olevien varojen omistaja on tilin omistaja eikä nimellisesti pankki tai vakuutusyhtiö. Sijoitussäästötili voi myös lisätä kurinalaisuutta sijoitustoiminnassa. Nythän osingot päätyvät verottajan tekemän leikkauksen jälkeen pankkitilille, josta ne on helppo käyttää vaikkapa baari-iltaan.

Monet sijoitussäästötiliin liittyvät yksityiskohdat jäävät puheista huolimatta edelleen epäselviksi. Tilille sijoitettaville varoille päätetyllä 50 k€:n katolla epäilemättä halutaan rajata tilin käyttö piensijoittajille ja siten vaimentaa populistisia puheita ökysijottajien verokohtelun keventämisestä. Toisaalta tuon kokoisen salkun saavuttamiseen ei välttämättä ihmeitä vaadita. Vaikkapa asunnon myynnistä saadun 25 k€:n sijoittaminen OMX Helsinki -indeksiin edellisen taantumaan aikaan on nykyhetkeen mennessä, eikä osinkoja ole edes huomioitu. Jostain syystä muut maat, joilla vastaava järjestelmä on käytössä, eivät ole katsoneet tarpeelliseksi asettaa minkäänlaista ylärajaa sijoitettaville varoille.

Kuvitellaanpa vaikka, että minulla olisi sijoitussäästötili ja siellä varoja, joiden arvo nousee yli 50 k€:n. Haluan myydä kaikki yrityksen X osakkeet voitolla ja ostaa niiden tilalle yrityksen Y osakkeita. Yrityksen Y kurssi nousee myöhemmin ja tilillä olevien osakkeiden kokonaisarvo myös. Oletetaanpa siis tässä yksinkertaisessa esimerkissä, että muille osakkeille ei tapahdu mitään. Käytännössä osakesäästötilillä olevien varojen arvo voi siis hyvinkin nousta 50 k€:n yläpuolelle. Sikäli kuin oikein ymmärsin, suunniteltu katto ei koske tilin markkina-arvoa vaan tilille sijoitettavia varoja. Siinähän ei olisi mitään järkeä, että 50 k€:n ylimenevän osan joutuisi siirtämään tavalliselle arvo-osuustilille tai vaikkapa ihan pankkitilille. Paljon on puhuttu, että tili lisäisi suomalaisten yritysten omistuspohjaa, ja tilit rajoitetaankin koskemaan vain suoria pörssiosakesijoituksia. Edelleenkin vakuutuskuorten eduksi jää mahdollisuus sisällyttää monipuolisemmin muita sijoituskohteita.

SAK ehti jo julistaa sijoitussäästötilin olevan askel väärään suuntaan, väittäen sen vähentävän verotuloja. Itsehän SAK ei yleishyödyllisenä järjestönä muutenkaan kunnostaudu kovana veronmaksajana, joten kommenttia voi vähintäänkin ihmetellä. Toisaalta en kovin suuresti ihmettelisi, jos hallituskokoonpanon muuttuminen vasemmistolaisempaan suuntaan aiheuttaisi paineita lisätä yksipuolisesti myös sijoitussäästötilillä oleville varoille vaikkapa vuosittainen raippavero. Huonot ehdothan ehtivät jo tappaa PS-tileille säästämisen. On myös melko odotettavaa, että pankit veloittavat sijoitussäästötilin käytöstä juoksevaa kulua, vaikka osakevälityksessä olevan kilpailun kiristyminen onkin painanut monia kuluja alaspäin.

Tuntuu hullulta, että osakesäästötilin sisälläkin maksettavat osingot joutuvat veronalaisiksi, jos niitä ei sijoiteta uudelleen. Piensijoittajien saamat osingot ovat tyypillisesti alle 1000 € vuodessa ja tyypillisellä yhden yrityksen maksamalla osinkopotilla saattaa saada kalliimman yrityksen osakkeita ostettua vain kourallisen, jos sitäkään. Tilissä ei ole yksinkertaisesti mitään järkeä, jos sen sisällä ei ole mahdollista pitää joustavaa käteispositiota. Tätä positiota voisi sitten vaikkapa käyttää jonkin yrityksen osakkeiden ostamiseen, kun se kasvaa riittävän suureksi. Toki jos tämän käteisposition siirtäisi tavalliselle pankkitilille, ymmärrettävästi verot menisivät niistä osingoista jotka ovat ko. käteisen lähteenä.

Jos ikinä sijoitussäästötiliä otan käyttöön, teen sen vain jos varojen siirtäminen normaalilta arvo-osuustililtä onnistuu ilman verottajan väliintuloa. Tällä hetkellä järjestelmä ei vaikuta kovin houkuttelevalta. Tilin on oletettu toteutuvan vasta vuonna 2020 joten uusi hallituskin ehtii halutessaan heittää edellisen tekemät suunnitelmat roskikseen. Toisaalta näin vesitetty sijoitussäästötili ei varmasti houkuttele ainakaan minua.

Kommentit

Käyttäjän J.Vahe kuva

Comment: 

Ed. Harakka on jo kiirehtinyt lausumaan, että vain 4 % suom:sta omistaa yli 4 osakelajia.

Sopisi vain kysyä, miksi on näin. Varojen puute on huono selitys. Esim. paperimiehet investoivat vaikka mitä asumiseen kuihtuvalla teollisuuspaikkakunnalla. Syynä ilmiöön on verotus ja joku kumma fiksaatio. Sosialismi on kuopattu, mutta sen tilalle ei ole saatu uutta, pos. aatetta, vaan kitinä: ei näin, väärin sammutettu.

Käyttäjän Toni Veikkolainen kuva

Comment: 

Ei kyse ole varojen puutteesta. Esimerkiksi rahapeleihin varaa riittää monella köyhäksi itsensä mieltävällä kansanosalla ihan hyvin varaa. Ja asuntosijoittamiseen todellakin on pitkään liittynyt fiksaatio riskittömyydestä, vaikka totuus on ihan jotain muuta. Niinpä suomalaisilla on paljon väärissä paikoissa sijaitsevaa asunto-omaisuutta, joka ei aina kelpaa edes uusien asuntolainojen vakuudeksi.

Comment: 

Kyllä se on uskottava, että säästäminen on Suomessa paalutettu aivan muiden tahojen etuoikeudeksi. Kotitalouksia ja kansalaisia ei haluta mukaan. Kotitalouksien osa on kuunnella tätä ilkkumista: miksi ette säästä? miksi ette perusta kannattavia ja työllistäviä yrityksiä? ette kai te hölmöt luulleet, että kansalaiset halutaan mukaan omistamaan?

Käyttäjän Johannes Hidén kuva

Comment: 

Sijoitusten arvo saa kyllä kasvaa vaikka miljoonaan, kunhan sisäänlaitettu summa on ollut korkeintaan 50 000 euroa.

Käyttäjän Toni Veikkolainen kuva

Comment: 

Voivathan ne nousta kyllä. Mutta mitenköhän käytännössä yritetään valvoa, ettei samalla ihmisellä ole rajoituksen kieltämiseksi kahta tai useampaa sijoitussäästötiliä? Toisaalta koko kysymys valvonnasta osoittaa, miten naurettavalta koko pääomarajoitus tuntuu.

Käyttäjän Johannes Hidén kuva

Comment: 

"Toisaalta koko kysymys valvonnasta osoittaa, miten naurettavalta koko pääomarajoitus tuntuu."

Niinkö? Eikö sekin ole valvontaa, että välittäjä toimittaa verottajalle tiedot luovutuksista? Onko sekin naurettavaa? Toki byrokratia voi tuoda tuntuviakin kustannuksia, ja niitä tässä kyllä väkisin tulee. Mutta niitä kustannuksia tulisi, vaikka ei olisi rajoituksia euromäärän suhteen.

Käyttäjän Toni Veikkolainen kuva

Comment: 

Välittäjät tietenkin toimittavat verotusta varten informaatiota viranomaisille. Esitetty ratkaisu ei kuitenkaan millään tavalla tee sijoituspalveluiden tarjontaympäristöä helpommaksi vaan johtaa tilanteeseen, jossa asiakkailla on osakesäästötilejä ja tavallisia arvo-osuustilejä rinnakkain. Pankeilla on tietenkin yksityisinä yrityksinä vapaus asettaa rajoja (toki ne ovat alarajoja) omien private/premium-banking -asiakkuuksiensa sijoitusvarallisuuteen, mutta se on aivan eri asia kuin lakiin kirjattu raja jollekin sijoitustuotteelle.

Lisää uusi kommentti

You must have JavaScript enabled to use this form.

Suodatettu HTML

  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6> <img> <map> <hr> <br> <br /> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <table> <tr> <td> <em> <b> <u> <i> <strong> <font> <del> <ins> <sub> <sup> <pre> <address> <strike> <caption>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
To prevent automated spam submissions leave this field empty.
File attachments
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 150 KB.
Sallitut tiedostotyypit: txt jpg png.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistamme että olet oikea inhimillinen käyttäjä (eikä koneellinen roskapostittaja)
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.