Vaisalan arvonmäärityksen ja tavoitehinnan ero

Käyttäjän Jyrki Toivonen kuva

Kirjoitin Vaisalasta muutama päivä sitten ja esiin nousi hyvä kysymys siitä, että miksi laskemani arvo on vain 21 euroa, kun muiden saama arvo on 30 euron tuntumassa. Miksi oma arvo on noin kolmanneksen näitä alhaisempi? Esimerkiksi Inderes antaa Vaisalan tavoitehinnaksi 31 euroa ja Evli 29,50 euroa.

Tämä ero oikeastaan alleviivaa sitä, mitä kirjoitin kirjoituksessa Mitä eroa on osakkeen hinnalla, arvolla ja tavoitehinnalla?

Edellä mainitut Inderesin ja Evlin luvut ovat tavoitehintoja, jolla tarkoitetaan analyytikon arviota siitä, mille tasolle osake voisi seuraavan 12 – 18 kuukauden aikana päästä. Arvion pohjalla on lähitulevaisuuden tuloskehitys, markkinoiden arvostustaso ja muut osakkeen lyhyen aikavälin hintaan vaikuttavat tekijät. Oleellista on se, että osakkeelle laskettu sisäinen arvo (”intrinsic value”) ei ole sama kuin laskettu tavoitehinta.

Tavoitehintaa määriteltäessä käytetään yleensä jotain tuloskerrointa, joka voi esimerkiksi olla EV/EBIT. Oheiseen kaavioon olen tehnyt Vaisalan PE-luvun kehityksen viimeisen 12 kuukauden aikana. Kertoimen laskennassa on käytetty tulevien 12 kuukausien toteutunutta tulosta sekä tekemiäni tulosennusteita.

Käytin PE-lukua tässä EV/EBIT:n sijaan, sillä se on helpommin laskettavissa. Tarkoituksena on havainnollistaa tavoitehinnan määritystä, joten PE-kerroin kelvannee tässä tarkoituksessa.

Kuten nähdään, niin yhtiön arvostus kääntyi selvään nousuun syksyllä Q3-raportin jälkeen. Jos aiemmin PE-kerroin oli 20,0x – 25,0x tasolla, niin nyt se on noussut jo yli 30x. Jos arvioin, että Vaisalan seuraavan 12-18 kuukauden EPS-tuloskunto on esimerkiksi 0,95 – 1,00 euron tuntumassa JA arvioin PE-kertoimen pysyvän 32,5x tasolla, niin silloin tavoitehinnaksi saisin 30,90 euroa.

Eli pääsisin samoihin lukemiin Inderesin ja Evlin kanssa.

Kuva: Evli https://research.evli.com/JasperAllModels.action?authParam=key;461&authParam=x;G3rNagWrtf7K&authType=3

Oheisessa kuvassa on kuvakaappaus Evlin laskemien Vaisalan tavoitehintojen (vasen lukema) kehitys tämän vuoden aikana. Oikean puoleinen lukema on osakkeen hinta kyseisellä hetkellä. Kuten nähdään, niin tavoitehinta on muuttunut nopealla tahdilla vuoden alun 19,00 eurosta nykyiselle 29,50 euron tasolle. Tämä myöskin kertoo siitä, että analyytikko on arvioinut odotetun tuloskunnon kasvun lisäksi osakkeen arvostustason (eli kertoimen) kasvusta. Markkinat ovat tällä hetkellä valmiita maksamaan yhtiöstä tällä arvostustasolla.

Yhtiön sisäinen arvo harvemmin muuttuu tällaisella vauhdilla, sillä arvonmäärityksen lopputulokseen vaikuttaa isolla painolla ns. päätearvon suuruus eikä niinkään lähitulevaisuuden tulosennusteet. Oma diskontattujen tulevien vapaiden rahavirtojen mukainen arvonmääritys oli 21 euroa, jolla tasolla osake oli siis muutama kuukausi sitten. Jos olisin tuolloin kertonut arvon olevan 21 eurossa, niin tilanne olisi monessa suhteessa ollut ”ok”.

Piksun Suomiosakkeet-listalla Vaisalan arvoksi (taikka tavoitehinnaksi) oli saatu 22,30 euroa ja Timon-listalla 20,84 euroa.

Lopuksi vielä huomio siihen, ettei edellä mainittu 21 euroa ole mikään lopullinen totuus. Se on vain oma arvioni yhtiön arvosta. Olen arvonmäärityksessä esimerkiksi käyttänyt 7,4 prosentin oman ja vieraan pääoman keskimääräistä tuottovaatimusta, joka voi olla väärä. Jos tuottovaatimus olisi esimerkiksi 6,4 prosenttia, niin silloin osakkeen arvo nousisi 25,80 euron tasolle. Tämäkin indikoisi edelleen yhtiön osakkeen arvostuksen olevan korkealla. Sitä samaa kertoo mielestäni myös nykyinen PE-kerroin.

Jotta osakemarkkinat toimisivat, niin ostajilla ja myyjillä pitää olla eri käsitys yhtiön arvosta. Ostaja odottaa saavansa yhtiötä hyvään hintaan ja vastaavasti myös myyjän arvio myyntihinnasta on hyvä. Toinen näistä on oikeassa ja aika näyttää, että kumpi.

 

Artikkeli: 

Lisää uusi kommentti

You must have JavaScript enabled to use this form.

Suodatettu HTML

  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6> <img> <map> <hr> <br> <br /> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <table> <tr> <td> <em> <b> <u> <i> <strong> <font> <del> <ins> <sub> <sup> <pre> <address> <strike> <caption>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
To prevent automated spam submissions leave this field empty.
File attachments
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 150 KB.
Sallitut tiedostotyypit: txt jpg png.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistamme että olet oikea inhimillinen käyttäjä (eikä koneellinen roskapostittaja)
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.