USA:n osakkeet saavuttavat vuoden 1929 arvostustason

USA:n osakkeiden arvostustasot ovat nousemassa ohi sen missä oltiin vuonna 1929 ennen suurta pörssiromahdusta ja aletaan kohta lähestyä niitä tasoja joilla oltiin IT kuplan aikoina vuonna 2000.

Oheisessa kuvassa on vuodesta 1880 alken inflaatiokorjattu pörssi-indeksi (DJI) ja niinsanottu Schiller P/E, joka kertoo koko pörssin arvostustason suhteessa yritysten tuloksiin. USA:n pörssin hintataso on juuri saavuttanut kaikkien aikojen kolmanneksi korkeimman tason. Hyvä vire näyttää jatkuvan ja olemme kohta toiseksi korkeimmalla arvostustasolla. Osakkeet ovat siis historiallisen kalliita.

USA:n inflaatiokorjattu DJI indeksi ja pörssin keskimääräinen P/E arvostustaso vuodesta 1880 (Lähde: multpl)

Mutta kuinka korkealle tällä kertaa päästään? Sentimentti vaikuttaisi hyvältä, osakkeet nousevat niin hyvistä kuin huonoistakin uutisista eikä USA:n kohoava korkotaso ole vielä purrut palaa yritysten tuloksista.  Näyttäisi siltä että vielä mennään ylöspäin ja näyttäisi siltä että pääsemme kakkien aikojen toiseksi parhaimmalle tilalle, ohi vuoden 1929 pörssikuplan, matkaa on enää 5%.  Kukaan ei tiedä milloin sentimentti kääntyy ja sijoittajat pelästyvät. Jos uutiset ovat maltillisia niin nousua voi jatkua pitkäänkin. 

Talouden fundamentit tulevat joka tapauksessa jossakin vaiheessa palauttamaan sijoittajat maan pinnalle. Kun korkotaso nousee ja yritykset joutuvat maksamaan lainoistaan kovempaa korkoa niin tulokset putoavat. Korkotason nousu vaikuttaa toisellakin tavalla. Sijoittajat löytävät silloin korkopapereista hyvän vaihtoehdon osakkeille ja pakenevat korkopapereihin. Tämän suuntaista liikettä ei ole näkynyt, vaikka USA:n korkotasoon vaikuttava inflaatio on jo hivuttautunut 2% paremmalle puolelle. Sijoittajat havahtuvat korkotason nousuun mahdollisesti yhtäaikaisesti ja yllättäen, aivan kuten vuonna 1929. Mutta vielä ei hätää, osakkeet nousevat ja ralli jatkuu. Parhaan tuloksen tekevät ne, jotka uskaltavat olla mukana lähes loppuun saakka.

Pörssin arvostustasomittareita ovat:

  • Schiller P/E (=P/E 10) on eräs parhaista pörssin arvostustason mittareista. Se kertoo viimeisten kymmenen vuoden keskimääräisten tulosten suhteen nykyiseen pörssiarvoon.
  • On olemassa toinen herkempi mittari. Se kertoo edellisen kahdentoista kuukauden tulosten suhteen pörssiarvoon. USA:n pörssin arvostustaso on tällä mittarilla laskettuna noin 25…26 ja sekin on saavuttamassa kaikkien aikojen kolmanneksi korkeinta arvoa.
  • Kaikkein yleisimmin lehdistössä näkee käytettävän seuraavan vuoden tulosennusteisiin perustuvaa P/E arvoa. Tämä mittari perustuu nimettömien ”analyytikkojen” antamiin säännönmukaisesti ja tarkoituksellisesti liioiteltuihin tulosennusteisiin. Tällä luvulla on lähinnä viihdearvoa.

 

 

7 thoughts on “USA:n osakkeet saavuttavat vuoden 1929 arvostustason

  1. Varoituksen sana on paikallaan –

    – ja lukijan on hyvä tiedostaa, että kirjoittaja K.N. lienee yleensä minua optimistisempi henkilö devil

  2. Uusi normaali

    Schiller pe on korkealla,mutta jos koroilla on ”uusi normaali” niin Schiller peeeelläkin pitää olla, vai mitä?

    1. ”Uusi normaali” voi korvautus

      ”Uusi normaali” voi korvautus uudella ”uudella normaalilla” 2-4 vuoden kuluessa, jolloin pitkät korot ovat 4-5% 

  3. samaa mieltä

    Koska korot ovat pyvästi matalamlat kuin ennen on arvostusmittareissakin reivaamista

    Schillerin laatiessa ikdeksiksä normikorko oli jotaik neljän luokkaa

  4. Riskipreemio Usassa hieman yli prosentin

    En pitäisi korkoja niin matalina verrattuna osakkeiden arvostustasoon. Ainakin mikäli käyttää tuota kirjoituksessa käytettyä Schillerin P/E:tä. Sillä tulostuotto on noin 3.5%:ia ja Yhdysvaltojen kymmenvuotisista lainoista saa korkoa vajaa 2.4%:ia. Se pitäisikö tuota käyttää arvostuksen laskemisessa onkin eri asia. Jokainen päättäköön itse.

Comments are closed.

Related Posts