Unibet – kiintoisa testi Mr Marketin tehokkuudelle osa 2

Asettelin viikko sitten askelmerkit Unibetin tulosjulkistukselle, jotta voisin vertailla sitä hurjasti kivunneeseen kurssiin. Tilanteesta avautui minun silmääni aika erikoinen. Tulos oli sinänsä hyvä ottaen huomioon, että vertailukohta viime vuodelta oli jalkapallon MM-kisojen turvottama. Pitkän aikavälin trendinä on silti liikevaihdon, asiakaskunnan ja tuloksen kasvu. Se ei ollut yllätys.

Toisaalta osari oli konsensusennusteen mukainen, tosin liikevaihto ylitti jonkin verran sen, ei kuitenkaan EPS. Tällä tahdilla tämän vuoden EPS jää alle 25 kruunun, vaikka Euroopan jalkapallokausi pääseekin vauhtiin viimeisellä kvartaalilla. Ennen osaria osake maksoi 750 kruunua, joten melkoisia odotuksia oli hintaan mielestäni leivottu. Sen vuoksi olisin kuvitellut osakkeen rotkahtavan, mikäli osari ei ole selkeästi ennusteita parempi. Vaan näin ei käynyt – kurssi kiskaisi 800 kruunuun.

Mitä tämä kertoo markkinoiden tehokkuudesta? Ainakaan Mr Marketilla ei ollut salattua tietoa tuloskehityksestä kuten ounastelin, vaan ennusteet pitivät kutinsa. Silti hurja kurssinousu ei taittunut, päinvastoin yltyi.

Mr Marketin käytökseen ei ole muuta selitystä kuin se, että Unibet hinnoitellaan nyt aivan eri tavalla kuin esitellessäni yhtiön reilu vuosi sitten. Tuolloin sen P/E pyöri 20 nurkilla tai sen alle, nyt arvostuskerroin on huomattavasti korkeampi.

Sitä en sinänsä ihmettele, koska kyseessä on erittäin kannattava ja hyvää osinkoa maksava kasvuyhtiö. Mutta mitään oleellista muutosta ei tässä suhteessa ole yhtiössä tapahtunut. Se on ollut tuommoinen jo pitkään, Mr Market ei ole sitä vain huomannut.

Unibetin kohdalla osakkeen kiivaasti kipuava kurssi kyllä todistaa sikäli markkinan tehokkuutta, että se myötäilee pitkän aikavälin tuloskehitystä – ja ensi vuonnahan on taas iso kassamagneetti EM-kisat. Mutta Unibetin hinnoittelusta en Mr Marketia voi kehua. Se oli pitkään hinnoiteltu alle kasvupotentiaalinsa, mutta nyt kurssiin mahtuu jo hypeä. Viime vuoden huipputuloksellakin P/E on 20. Toki yhtiö tuonkin tuloksen lähiaikoina ylittää, ehkä jo ensi vuonna, mutta ei ainakaan tänä vuonna.

Arvioin viime vuoden kesällä osakkeen halvaksi. Sitä se tuolloin oli. Nyt se on jo kaukana siitä.

Minulle Unibet todistaa osaltaan, että markkinoilta kyllä löytyy ylituoton mahdollistavaa tehottomuutta. Ei sen kalastaminen aina suju kuin Strömsössä, mutta mahdollista se on – ihan todistettavasti.

Tehottomuudeksi voi tulkita nykyisen hypenkin. Unibetista on tullut hot stock – tulikuuma osake, Mr Marketin maanisten odotusten ja spekulatiivisen kaupan kohde. Näitä vilisee aina markkinoilla kaikkien muotien tapaan. Unibetin laadusta huolimatta en tällä hintatasolla hevin sitä suosittelisi.

Itse en posaani silti myy, koska olen osakkeen ajat sitten osinkopaperiksi ostanut. Houkutus on toki kova, mutta tällaiseen allokoimiseen liittyy omat riskinsä ja ongelmansa, kuten muutenkin korkealle hinnoiteltuihin hyviin yhtiöihin. Tästä enemmän lähiaikoina omassa jutussaan.

Toivon mukaan joku lukijakin Unibetista innostui sitä esiteltyäni. Osinko mukaan luettuna nousua on kertynyt aika tarkkaan 150 prosenttia 1,5 vuodessa. Isommat nousut voivat olla takana pitkäksikin ajaksi, mutta jonkun aikaa tuolla sielu pärjääkin. Entinen kansakoulunopettajani Katri Heikkilä olisi antanut tällaisesta suorituksesta ne kuuluisat kymmenen pistettä ja papukaijamerkin.

Osari: http://feed.ne.cision.com/wpyfs/00/00/00/00/00/30/E9/73/wkr0006.pdf

Related Posts