Tuulivoimalla tuotetaan enemmän sähköä kuin turpeella ja hiilellä

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Tuulivoiman osuus on asettunut sähköntuotannossa pysyvästi korkeammalle tasolle kuin hiilen ja turpeen, kerrotaan Energiateollisuus ry:stä.

Tuuli ohitti turpeen sähkön energialähteenä vuonna 2016 ja hiilen se oihitti viime talvena.  Hiilen osuutta sähkön energialähteenä painaa päästökauppa. Päästöoikeuksien hinta on noussut kuluneen kahden vuoden aikana viisinkertaiseksi. Vastaavasti tuulivoiman volyymi kasvaa koko ajan, uuden tuulivoiman rakentamisen tultua taloudellisesti kannattavaksi ilman tukia.    

- Arviomme mukaan tapahtunut muutos on pysyvä, ja trendi on jo pitkään suosinut tuulivoiman osuuden kasvua, toteaa Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jukka Leskelä. – Energiayhtiöiden toimet ovat jo pitkään vähentäneet hiilen käyttöä. Voimalaitoksia on suljettu ja niiden energialähteitä vaihdettu. Hiilen käyttö on kuluvalla vuosikymmenellä jo puolittunut. 

Fossiilisten polttoaineiden osuus sähkön energialähteinä on korkeimmillaan talvikuukausien kulutushuippujen aikana, mutta talvikuukaudet ovat myös vuoden tuulisimpia kuukausia. Tuulivoiman volyymin kasvaminen vähentää samalla muiden energialähteiden tarvetta.  

Energiateollisuus ry on sitoutunut puolittamaan energiatuotannon päästöt nykyisestä vuoteen 2030 mennessä. Sähkö on jo yli 80% päästötöntä, ja päästöt vähenevät hyvää vauhtia myös lämmöntuotannossa. 

Kuvan lähde: wikimedia

Artikkeli: 

Lisää uusi kommentti

You must have JavaScript enabled to use this form.

Suodatettu HTML

  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6> <img> <map> <hr> <br> <br /> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <table> <tr> <td> <em> <b> <u> <i> <strong> <font> <del> <ins> <sub> <sup> <pre> <address> <strike> <caption>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
To prevent automated spam submissions leave this field empty.
File attachments
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 150 KB.
Sallitut tiedostotyypit: txt jpg png.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistamme että olet oikea inhimillinen käyttäjä (eikä koneellinen roskapostittaja)
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.