Trump lyö löylyä kauppasopuoptimismiin

Arvoin pari päivää sitten markkinakatsauksessa, että Kiinan osakemarkkoiden pitkä laskeva trendi on päättynyt, eli laskumarkkina pulkassa. Tähän tein tosin sen varauksen, että alaspäin vielä tullaan keskipitkän trendin muodossa, mutta markkinan pohjat olisivat jo takana.

Fundamentaali syy tähän olisi joko optimismi, joka kohdistuu kauppasopuun Yhdysvaltojen kanssa, tai perusteltu odotus hallituksen tuhdista elvytyspaketista. Niillä rahassa rypevä Kiina on doupannut hiipuvaa kasvua ennenkin, koska totalitaristisesta järjestelmästä huolimatta hallinnon on huolehdittava suosiostaan. Ja tehtävä ylipäänsä tolkullista talouspolitiikkaa, jos aikoo pärjätä maailman myrskyissä.

Kauppaneuvotteluihin kohdistuva optimismi on ainakin ollut yksi syy osakkeiden viime kuukausien nousuryntäykseen. Sen todisti Donald Trump, jonka twiitti viime yönä innosti Kiinan pörssit hurjaan nousurykäykseen. 

Shanghain ja Shenzhenin pörssit loikkasivat liki kuusi prosenttia, vaikka takana oli vuodentaitteesta alkanut jo yli 20 prosentin ralli. Odotukset myönteisestä tuloksesta ovat olleet vahvat, ja nyt ne yhä vahvistuivat.

https://www.tradingview.com/symbols/TVC-SHCOMP/

https://www.tradingview.com/symbols/SZSE-399001/

Trump hehkutti optimismia ja lupasi siirtää maaliskuun alusta voimaan astuvia rankkoja tullimaksuja, koska neuvottelut etenevät. Tämä ei sinänsä yllätä, ennen pitkää sovun on löydyttävä, vaikka näkemykset ovat todella kaukana toisistaan olleetkin.

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/trump-lykkaa-uusia-kiina-tariffeja-me...

Neuvottelujen kaatuminen kuitenkin kävisi kalliiksi molemmille. Kiinalle se on ollut selvää alusta asti, mutta Trumpillekin se on valjennut viimeistään Yhdysvaltojen pörssien sakattua. Siihen on suurin syy suuryhtiöiden tulosten murentuminen Kiinan markkinoiden jumittaessa. Myös tullimaksujen inflatoriset vaikutukset rassaisivat pahasti Yhdysvaltojen taloutta ja äänestäjien ostovoimaa, vaikka Trump on asiaa kyllä vähätellyt.

Kuhaa ei tietysti kannata fileoida ennen kuin kala on saatu siiman päästä turvallisesti veneeseen. Trumpin kohdalla kaikki on mahdollista, mutta ainakin hän suhtautuu kauppasopimuksiin liikemiesmäisesti eli vie ne loppuun asti jos niikseen. Näin hän teki Meksikon ja Kanadan kanssa.

Joten optimismille on syyt, vaikka Kiinan kanssa ristiriidat ovat toista luokkaa, ja monet Trumpin kauppapoliittiset avainavustajat kuten Robert Lighthizer ja Peter Navarro suorastaan vihaavat Kiinaa. Jälkimmäinen on kirjoittanut Trumpia innoittaneen 300-sivuisen talousopillisen julistuksen Death by China, mikä kertoo kohtalaisen paljon hänen asenteestaan.

Mutta kaikki sodat päättyvät joskus, ja tässä on kaikilla liikaa hävittävää. Ja toisin kuin Trump väittää, kauppasodat eivät ole helppoja voittaa. Tappioita on Yhdysvaltojenkin talous tässä sodassa kokenut. Mutta juuri siksi sopu löytynee säällisissä aikaraameissa.

Ja siinä vaiheessa pessimistisiä makroennusteita voidaan taas reivata valoisammiksi. Kauppasodathan niitä ovat alas kiskoneet, koska talouskasvun moottorin investointien pahinta myrkkyä ovat epävarmuus ja korkeat kustannukset. Kauppasota ruokkii molempia kaksin käsin.

Kommentit

Comment: 

markkinat hinnoittelevat jo kauppasopua. Uskon, että se on ollut pääsyy näin voimakkaaseen rekyyliin. Sehän oli pääsyy tulosten heikentymiseen ja jos sopu saadaan, niin tuo ongelma korjaa itsensä erittäin nopeasti.

Jos näin kuitenkin pääsisi käymään, niin valitettavasti ennustuksesi kevään pohjista menisi todella pahasti puihin. Toivotaan, että näin ei kuitenkaan ole, vaan vielä saataisiin selkeä korjausliike alaspäin. Sitä odotellessa nautitaan taas kerran uusista ATH-luvuista salkussa...

Comment: 

Varmasti on enemmän tai vähemmän noin. Toisaalta talouskasvu ylipäänsä heilahtelee aika rajustikin vaikeidenkin aikojen keskellä, ja osaltaan osakkeiden hintoihin vaikuttaa markkinapsykologia. Joten vaikea povata varmaksi seuraavan kp-trendin kohtaloa, ja tietty sekin vaikuttaa, mistä markkinasta puhumme. Sinä olet kiinnostunut etenkin US-osakkeista, mutta onhan noita markkinoita muitakin.

Mutta kuten sanottu jos kyse on kuolleen kissan pompusta niin se notkahdus yllättää yhtä paljon kuin tämä nousu. Näin rajut pudotukset eivät joka tapauksessa ole normaalisti ohi ilman reipasta samansuuntaista liikettä.

Taloushan sen määrittää, mutta tavallisesti on ollut aina näin. Sikäli tämä nousu ei asiaa muuta. On näitä ennenkin ollut, mutta kuten jo vuodenvaihteessa sanoin, saattoi se pohja olla siinä jo. Mutta eipä hosuta. VIX tekee jo lupaavasti nousua. 

Comment: 

29.12.2018 eli vuodenvaihteessa totesit kylläkin seuraavasti: "Mutta osakeostoksille tuskin on vielä kiire, vaikka johan sieltä kohtuu- tai alehintaistakin tavaraa löytyy vaikka kuinka. Viimeiset rysäykset ovat usein kuitenkin rajuja, joten suosittelen vielä odottamaan."

Tuskin kukaan odottaa että napsit jokaisen trendin taitteen tunnilleen kuten 2016, mutta tällaiset "saattaa olla että pohjat oli tässä"-kommentit ja varsinkin niihin viittaamiset "onnistumisina" (kuten kommentissasi yllä) lienevät aika turhia lukijan kannalta, varsinkin kun tosiasiassa olet aika selkeästi, ainakin yhdessä kirjoituksistasi, väittänyt aivan muuta.

Muuten olen kyllä tykännyt blogistasi ja harkitsen asiakkuutta.

Lisää uusi kommentti

You must have JavaScript enabled to use this form.

Suodatettu HTML

  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6> <img> <map> <hr> <br> <br /> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <table> <tr> <td> <em> <b> <u> <i> <strong> <font> <del> <ins> <sub> <sup> <pre> <address> <strike> <caption>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
To prevent automated spam submissions leave this field empty.
File attachments
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 150 KB.
Sallitut tiedostotyypit: txt jpg png.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistamme että olet oikea inhimillinen käyttäjä (eikä koneellinen roskapostittaja)
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.