Teollisuus- ja tekijänoikeuksilla suuri vaikutus EU-talouteen

Käyttäjän Pekka Valkonen kuva

Tuoreen tutkimuksen mukaan huomattava osa EU:n työpaikoista, BKT:sta ja viennistä on peräisin toimialoista, joissa teollisuus- ja tekijänoikeuksilla on suuri merkitys.

Tutkimuksen Intellectual Property Rights intensive industries: contribution to economic performance and employment in Europe ovat tehneet Euroopan patenttiviraston (EPO) ja EU:n tavaramerkkivirasto (OHIM) eli viralliselta nimeltään sisämarkkinoiden harmonisointivirasto. Tutkimuksessa arvioidaan teollis- ja tekijänoikeuksien merkitystä EU:n taloudelle. Tärkeimpiä teollis- ja tekijänoikeuksia ovat patentit, tavaramerkit, mallit, tekijänoikeudet ja maantieteelliset merkinnät.

Tämän tutkimuksen keskeisenä päätelmänä on, että teollis- ja tekijänoikeusvaltaiset toimialat tuottavat noin 39 prosenttia EU:n kaikesta taloudellisesta toiminnasta (arvo noin 4,7 biljoonaa euroa vuodessa) ja luovat suoraan noin 26 prosenttia EU:n kaikista työpaikoista (56 miljoonaa työpaikkaa). Lisäksi 9 prosenttia EU:n työpaikoista on välillisesti kytköksissä näihin aloihin.

Toinen merkittävä tulos on, että palkat teollis- ja tekijänoikeusvaltaisilla toimialoilla ovat 40 % paremmat kuin muilla aloilla. Suurin ero 69 % oli tekijänoikeuksia intensiivisesti käyttävillä aloilla, seuraavana 64 % patentteja intensiivisesti käyttävillä aloilla.

Erityisen suuri merkitys teollis- ja tekijänoikeusvaltaisilla toimialoilla on ulkomaankauppaan. 90 % EU:n viennistä ja 88 % tuonnista on peräisin palkat teollis- ja tekijänoikeusvaltaisilta toimialoilta.

Tutkimuksessa on myös maakohtaisia lukuja. Niiden mukaan eniten teollisoikeuksia (patentteja, tavaramerkkejä ja mallioikeuksia) suhteessa työntekijämäärään on Luxembourgissa, Saksassa ja Itävallassa. Seuraaville sijoille nousevat Pohjoismaat 4. Tanska, 5. Suomi ja 6. Ruotsi.

USA:ssa on  vuosi sitten tehty vastaava tutkimus, joka samoin osoitti teollis- ja tekijänoikeusvaltaisten toimialojen suuren merkityksen työllisyyteen, kasvuun, hyviin palkkoihin ja vientiin.

 

Kommentit

Käyttäjän Kai Nyman kuva

Comment: 

Tuo panee kyllä ajattelemaan tuotekehityksen tärkeyttä. Oikeastaan kaikissa muissa tuotteissa paitsi bulkkituotteissa (sellussa, paperissa, raaka-aineissa, kemianteollisuuden tuotteissa, ruoka-aineissa...) on tärkeänä osana jonkinlainen immateriaalioikeus. Ja noiden bulkkituotteiden tuotantotekniikkakin perustuu yleensä immateriaalioikeuksiin. Tähän asiaan kannattaa tosiaan täällä meilläkin kiinnittää huomiota. Oman teknologian kehittäminen saatetaan unohtaa, kun keskitytään tuotantotalouden edistämiseen ja työpaikkojen luomiseen.

Lisää uusi kommentti

You must have JavaScript enabled to use this form.

Suodatettu HTML

  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6> <img> <map> <hr> <br> <br /> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <table> <tr> <td> <em> <b> <u> <i> <strong> <font> <del> <ins> <sub> <sup> <pre> <address> <strike> <caption>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
To prevent automated spam submissions leave this field empty.
File attachments
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 150 KB.
Sallitut tiedostotyypit: txt jpg png.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistamme että olet oikea inhimillinen käyttäjä (eikä koneellinen roskapostittaja)
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.