TEM toivoo että politiikka pyrkisi elintason kasvattamiseen

Käyttäjän Kai Nyman kuva

Työ ja elinkeinoministeriö (TEM) kiinnittää raportissaan "Teknologia, investoinnit, rakennemuutos ja tuottavuus : Suomi kansainvälisessä vertailussa" huomiota siihen, että Suomi arvostaa muita asioita kuin tuottavuutta. Työn tuottavuus ja elintaso ovat sen seurauksena noin 10% pienempiä kuin kilpailijamaissa. TEM:n mielestä arvopohjaa kannattaisi muuttaa niin, että tehokkuudesta tulisi positiivisempi arvo.

Julkisen sektorin tapoja kannustaa tehottomuuteen ovat erilaiset palkkiot ja kannusterahat ja verotuedut:

  •     tehottomampia ja vähemmän työtä tekeviä kansalaisia suositaan keveämmällä työn verotuksella
  •     kokonaan työtä tekemättömiä (työttömät) kannustetaan ja tuetaan veroetujen lisäksi melko suurilla palkkioilla
  •     tehottomia yrityksiä ja maataloustuottajia palkitaan yritystuilla, jotka rahoitetaan tehokkaammilta otettavilla suuremmilla veroilla

TEM tuntuu pitävän elintasoa ja sen kasvua arvossa kun taas Suomen poliittinen eliitti tavoittelee ja saavuttaa muita päämääriä (imastonmuutos, tasainen tulonjako, julkisesti tuotetut palvelut, julkisomisteinen tuotantokoneisto, hoitajamitoitus, eläkkeet, yritystuet, järjestäytynyt työmarkkinakoneisto, ....). On olemassa selvä arvoristiriita poliittisen päätöksenteon ja TEM:n virkamiesten välillä.

Kumpi on enemmän oikeassa TEM vai poliitikot? Minusta asiaan ei ole objektiivista vastausta. Suomessa on paljon ihmisiä jotka ovat valmiita vaatimattomaan elintasoon ja hyvinvointiin kunhan kaikki suomalaiset pärjäävät yhtä hyvin ja kaikista huolehditaan. Kaiken kattava yhdenvertaisuus on tämän ajattelutavan primäärinen arvo. Tätä me suomalaiset ennen kaikkea kannatamme. 

Meillä on suomessa muutamia jotka rakastavat sitä että ihmisen kannattaa yrittää ja pyrkiä eteenpäin ja että onni syntyy yrittämisestä ja eteenpäin pyrkimisestä. Elämä on heidän mukaansa matka, joka on pyrkimistä ja saavuttamista. Saavuttamiseen liittyy erilaisuus. Ihminen voi teoillaan saavuttaa jotain erilaista ja erityistä. Erilaisuus on näiden ihmisten arvo.  TEM tuntuu arvostavan tämän tyyppistä onnen käsitettä.

 

 

Lisää uusi kommentti

You must have JavaScript enabled to use this form.

Suodatettu HTML

  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6> <img> <map> <hr> <br> <br /> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <table> <tr> <td> <em> <b> <u> <i> <strong> <font> <del> <ins> <sub> <sup> <pre> <address> <strike> <caption>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
To prevent automated spam submissions leave this field empty.
File attachments
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 150 KB.
Sallitut tiedostotyypit: txt jpg png.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistamme että olet oikea inhimillinen käyttäjä (eikä koneellinen roskapostittaja)
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.