Suomi on siirtynyt askelen kohti sosialisista hyvinvointiyhteiskuntaa

Suomi on eräs maailman sosialistisimmista maista; julkisyhteisöjen kokonaismenojen suhde bruttokansantuotteeseen (BKT) oli 56,3 prosenttia vuonna 2009 (Lähde: tilastokeskus.fi)

Eräs maailman korkeimmista julkisen sektorin osuuksista ei välttämättä ole yksinomaan haitaksi. Huolehdimme yhteiskunnan kaikista jäsenistä hyvin, juuri niin kuin sosialismin periaatteisiin kuuluu. Suomalaisten onnellisuus on erään tutkimuksen mukaan maailman toiseksi korkeinta heti Tanskan jälkeen, jossa myös julkisen sektorin osuus on maailman korkeimpia.

Tilastokeskuksen mukaan jukisen sektorin BKT-suhde on ollut yhtä suuri viimeksi vuonna 1997. Vuonna 2008 suhde oli 49,3 prosenttia. BKT-suhdetta kasvattivat sekä nimellisen BKT:n merkittävä, yli seitsemän prosentin lasku että julkisten kokonaismenojen edelleen jatkunut kasvu. Julkiset kokonaismenot kasvoivat 5,7 prosenttia vuonna 2009.

Siirtyminen sosialistiseen hyvinvointiyhteiskuntaan on siis viime aikoina tapahtunut menoja kasvattamalla samalla kun tulot ovat pienentyneet. Ja nyt olemme onnistuneet aiheuttamaan itsellemme julkisen talouden vajeen, joka pitää korjata. 

Tarkempaa tietoa julkisista kokonaismenoista on tilastokeskuksen julkistuksessa: tilastokeskus.fi

Related Posts