Suomi on itsemme kaltainen

Juhlimme itsenäisyyspäivänä toinen toistemme itsenäisyyden kunnioittamista. Sitä, että meistä kunkin elämä on omassa hallinnassa. Pyrimme maksimoimaan läheistemme vapauden sanoa, olla mieltä, uskoa ja toimia. Siitä kumpuaa onnellisuus, turvallisuus ja keskinäinen luottamus.

Olemme suomalaisina leimallisimmin:

  • Demokraattisia ja parlamentaristisia. Luotamme yhteisön päätöksentekokykyyn emmekä niinkään valitse vahvaa johtajaa kuten esimerkiksi USA, Ranska tai Venäjä.
  • Korporatiivisia. Olemme siirtäneet pääosan suuryritysten omistajaohjauksesta joko valtiolle tai työmarkkinajärjestöille (työeläkeyhtiöt ovat työmarkkinajärjestöjen ohjauksessa) ja työmarkkinajärjestöille on tarjottu myös paljon valtiollista valtaa.
  • Onnellisia, muut hyväksyviä ja kaikista yhteisömme jäsenistä huolehtivia. Olemme eräs maailman onnellisimmista kansoista ja tulon ja erityisesti omaisuuden jakautuminen on tasaista.
  • Sosialistisia ja keskitetysti ohjattuja. Valta osa kansantulosta (58%) virtaa julkisen sektorin budjetin kautta. Tällä summalla julkinen sektori ohjaa yhteiskunnan toimintaa ja mediaa.
  • Suoria ja rehellisiä. Olemme eräs maailman vähiten korruptoituneista maista.

Nämä ovat muutamia niitä asioista jotka tekevät meistä suomalaisia ja joita arvostamme.

Suomalaisuus on itsemme kaltainen

Haluamme nähdä, että suvereeni Suomi luottaa ja arvostaa itseään.  Se huolehtii ja antaa arvoa kansalaisilleen samalla tavoin kuin me huolehdimme lähimmäisistämme. Haluamme, että isänmaamme tarjoaa meille vapautta ja vastuuta samalla tavoin kuin mekin annamme elintilaa muille ja samalla tavoin kuin mekin olemme tottuneet vastaanottamaan vapautta ja vastuuta lähimmäisiltämme.  Suvereeni Suomi on meidän oman henkilökohtaisen ihanteemme peili.

Aikaansaavat hallitukset ja rationaalinen media rakentavat kunnioitusta suomalaisuuteen

Aikaansaavat, talouden tasapainosta ja yhteiskunnan systemaatiikasta välittävät hallitukset rakentavat kunnioitustamme suomalaisuutta kohtaan. Myös median tavalla toimia on merkitystä varsinkin meillä Suomessa, jossa median mielipiteenmuodostusta muodostava voima on merkittävältä osin keskitetty valtiollisen median haltuun.

Me piksun lukijat huolehdimme omasta ja muiden taloudellisesta turvallisuudesta

Me piksun lukijat kunnioitamme itseämme ihmisinä, jotka huolehtivat omasta taloudellisesta turvallisuudesta ja siitä että pystymme, vahvoina ja taloudellisesti itsenäisinä huolehtimaan myös läheistemme turvallisuudesta. Itsemme kaltaiseen Suomen valtioon me samaistumme. Sellaiseen, joka on taloudellisesti vahva, järjestelmällinen, aikaansaapa ja vahvana kykenee kestävällä tavalla huolehtimaan jäsenistään.

 

Related Posts