Suomalaisten onnellisuus syntyy oman elämän hallinnan tunteesta

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Suomalaiset kuuluvat EU tilaston mukaan Euroopan onnellisimpiin.

Onnellisuus syntyy siitä että oma elämä on hallinnassa ja tunteesta, että siihen voi vaikuttaa:

  • läheisistä ihmisistä ja keskinäisestä luottamuksesta
  • hyvistä pysyvistä säännöistä ja toimintatavoista läheisten ja kaukaisempienkin ystävien kanssa
  • tunteesta että itselle tärkeät ihmiset lähellä ja kauempana kuuntelevat ja reagoivat

Onnellisuus ei synny tuloista, tulojen jakautumisesta eikä rahasta ylipäätään. Hallinnan tunnetta syntyy yhteiskunnan pysyvistä, selkeistä ja tasapuolisista säännöistä. Niiden avulla yhteiskunta voi vaikuttaa yksilöidenkin onnellisuuteen.

Yhteiskunta voi tarjota mahdollisuuden kilvoitella, tavoitella ja menestyä. Onni syntyy silloin yhdessä yrittämisestä ja ponnistelemisesta. Tärkeää on yhteinen matka ja yhteinen tavoittelu.

Yhteiskunta voi myös päättää tarjota toisenlaisen onnellisuuden - kaikille ponnisteluista riippumattoman pysyvän tilanteen.  Onnellisuus voi olla silloin olla synonyymi sille, että tarvetta yrittää ja ponnistella ei ole. Flow tila ja paikka yhteiskunnassa on jo saavuttettu. Elämässä ei silloin ole matkaa vaan nirvana, pysyvyys.

Kirjallisuus kuvaa molemman tyyppisiä onnellisuuksia:  sekä onnellista olotilaa että saavuttamisen ja kokemisen iloa. Myös ihmiskunnan historia tuntee yhteiskuntia, joissa jompi kumpi on ollut hallitsevassa asemassa. Pysyvyyden ja yrittämisellä saavuttamisen filosofiat käyvät ikuista kissa ja hiiri leikkiä.        

Artikkeli: 

Lisää uusi kommentti

You must have JavaScript enabled to use this form.

Suodatettu HTML

  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6> <img> <map> <hr> <br> <br /> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <table> <tr> <td> <em> <b> <u> <i> <strong> <font> <del> <ins> <sub> <sup> <pre> <address> <strike> <caption>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
To prevent automated spam submissions leave this field empty.
File attachments
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 150 KB.
Sallitut tiedostotyypit: txt jpg png.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistamme että olet oikea inhimillinen käyttäjä (eikä koneellinen roskapostittaja)
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.