Suomalaisten asenteet vaurastumista kohtaan

Käyttäjän J.Vahe kuva

Tuon em. kyselyn olennaisin kysymys oli viimeisenä: ”Miten kuvailisit suomalaista asenneilmapiiriä vaurastumista ja omistamista kohtaan?” Eivät poliitikot missään tyhjiössä elä.

Jo 1980-luvulla TY:n tal.tieteen prof. Kivikari sanoi luennolla kateuden olevan yleismaailmallista, se vain ilmenee eri tavoin. Kun kaverilla on hieno auto, USA:ssa muut haluavat samanlaisen ja sosialismissa se halutaan ottaa ensimmäiseltäkin pois. Tuohon aikaan se oli rohkeastikin sanottu.

Yhteiskunnan pitää ehkä huolehtia vähäosaisista, muttei parempiosaisiakaan pitäisi yrittää rangaista. Lypsylehmää ei pidä tappaa ainakaan niin kauan kuin siltä voi lypsää lisää. Taloudellisen järkevyyden pitäisi olla ihailtua ja tavoiteltavaa, ei rangaistavaa ja vihattua.

Tulojen ja omaisuuden epätasaisesta jakautumisesta on suomalaisessa yhteiskuntapolitiikassa tehty ongelma a priori. Miksi ihmeessä pitäisi lähteä liikkeelle siitä, että työttömän tulojen pitäisi olla tasan samat kuin ylitöitä tekevän?

Progressiivisen verotuksen ja muitten tulonsiirtojen jälkeen tulot ovat usein aivan liian tarkkaan tasattu. Kannustimet työhön ja opiskeluun ovat vähäiset ja houkutukset joutilaisuuteen suuret.

Lopputuloksena on maa, jossa on yhtä aikaa työttömiä ja työvoimapulaa ilman, että poliitikot uskaltavat ongelmaan reagoida juuri mitenkään. 

Ns. vastuullinen media on ollut kovasti huolissaan siitä, että verotietoja tulee saada julkaista. Ilman tietoa esim. Sara Siepin tuloista suom. demokratia olisi varmaan kovastikin vajaa?

Olen itse tiedoissa ollut ja tiedän muittenkin kokemuksia. YO-väki valittaa kroonisesti pienistä palkoistaan. Kateus juuri siellä on huipussaan.

Ja juuri siihen nähden on aika kummallista, että juuri ns. tutkijoiden nysväämisessä paljolti täysin älyvapaitten aiheitten, esim. sukupuolentutkimuksen kimpussa, pitäisi olla ilmeisesti parhaiten palkattua.

Ja edelleen asenteet ovat esim. yhteiskuntatieteellisissä tdk:issa olleet niin äärivasemmalla, että yksityistä sektoria ei saisi edes olla. Kukahan silloin rahoittaisi esim. suom. kolonialismin tutkimusta?

Lopuksi voi todeta, että aika harva vasemmalla näyttää varsinaisesti sisäistäneen NL:n hajoamisen. Sosialismi ja kommunismi eivät tosiaankaan toimineet, vaikka sitä yritettiin vuosikymmeniä niin luonnolle kuin ihmisille kauhealla hinnalla.

Lisää uusi kommentti

You must have JavaScript enabled to use this form.

Suodatettu HTML

  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6> <img> <map> <hr> <br> <br /> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <table> <tr> <td> <em> <b> <u> <i> <strong> <font> <del> <ins> <sub> <sup> <pre> <address> <strike> <caption>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
To prevent automated spam submissions leave this field empty.
File attachments
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 150 KB.
Sallitut tiedostotyypit: txt jpg png.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistamme että olet oikea inhimillinen käyttäjä (eikä koneellinen roskapostittaja)
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.