Stopparilla voi vakuuttaa sijoituksensa kurssilaskua vastaan

Käyttäjän Kai Nyman kuva

Jotkin osaavat yksityissijoittajat käyttävät niin sanottuja "stoppareita".  Mitä nämä ovat ja miten niitä käytetään?

Stoppari on vakuutus kurssilaskua vastaan

Stoppari (stopp loss) on perusmuodossaan myyntitoimeksianto, joka laitetaan aktiivisena odottamaan siltä varalta, jos kurssi lähtee äkilliseen laskuun. Jos lasku käynnistyy niin stoppari myy osakkeet ennen kuin ehtii syntyä isompaa tappiota. Se on siis vakuutus kurssilaskua vastaan. Stoppariksi kutsutaan joskus myös ostotoimeksiantoa, joka laitetaan odottamaan siltä varalta että jonkin aliarvostetun osakkeen arvo lähtee nousuun. Tällöin nousuun päästään mukaan vaikka menetetäänkin hieman nousun alusta.

Stoppari on edullinen vakuutus, mutta se maksaa kuitenkin jotain

Tämä kuulostaa hyvältä - stoppareilla voidaan suojautua suurempaa laskua vastaan asettamalla stopparit (myyntitoimeksiannot) odottamaan nykyisen kurssitason alapuolelle. Mutta stopparien antamalla suojalla on hintansa. Monasti käy niin, että kurssi heilahtaa alaspäin aivan satunnaisista syistä ja silloin stoppari laukeaa ja osakkeet menevät myyntiin halpaan hintaan. Stopparista joudutaan tällöin maksamaan välityspalkkio ja lisäksi syntyy kurssitappioita. Sellaista sattuu.

Stoppareita  kannattaa käyttää kun riskit kasvavat suuriksi

Stoppareiden antaman vakuutuksen piilevät kulut ovat sen verran merkittäviä, että sijoittajan voi olla hyvä käyttää stoppareita harkiten ja vain tietyissä tilanteissa. Stopparit ovat järkeviä seuraavissa tilanteissa:

  • Kun jonkin osakkeen kurssi on jo noussut korkealle, mutta sijoittaja ei ole varma jatkuuko kuplan puhallus edelleen. Oma positio kannattaa silloin suojata stopparein (myyntitoimeksiannoin). Mahdollisesti jatkuvasta kurssinoususta saadaan hyöty, mutta osakkeista päästään automaattisesti eroon kun lasku alkaa.
  • Vakuutus kannattaa ottaa silloin kun sijoittaja odottaa maailmantalouden äkillistä heikkenemistä tai kesädroppia tai riskit ovat muuten kasvaneet. Tämä pätee yleisesti. Stoppari on vakuutus ja se kannattaa ottaa silloin kun riskit ovat kasvaneet.

Stoppareiden käyttö riippuu sijoitustyylistä

Jotkin sijoittajat suojaavat salkkunsa stoppareilla aina ja jotkin taas ovat käytön suhteen varovaisempia. Selvää sääntöä ei ole siitä kumpi strategia on parempi. Jos suojaa salkkunsa aina, niin sijoitusten kehitys on maltillisempaa ja tasaisempaa ja jos taas ei käytä stoppareita ollenkaan niin sijoitusten arvonkehitys on ehkä keskimäärin hieman parempaa (ei ole vakuuttamisen kuluja), mutta poukkoilevampaa.

Parhaaseen tulokseen pääsee jos käytää stoppareita oikea-aikaisesti. Paljon suojaa silloin kun osakkeiden arvot ovat korkealla ja riskit ovat suuret ja vähän vakuutuksia silloin kun osakkeet ovat edullisia ja huoli suuresta pudotuksesta on vähäinen.

 

 

 

 

 

Kommentit

Comment: 

olen käynnyt vähän valuuttakauppaa lyhyellä aikavälillä siinä kenties stop lossit vielä vielä hyödyllisempiä ellei jopa välttämättömiä. ja käsittääkseni siellä ne ylipäätään toimii paremmin mitä osakkeissa kun likviteetti on niin matala. esim pörssien aukeamisissa tai muissa tilanteissa missä yhtiöstä saadaan jotain todella negatiivista/positiivista tietoa on stop loss/ostotoimeksianto toimivuus epävarmaa.

Käyttäjän Lars Stormbom - Homo Economicus kuva

Comment: 

Kun paniikki markkinoilla kasvaa tarpeeksi suureksi laukeaa monen stop-loss toimeksianto kurssien laskiessa. Kysyntä taas on juuri silloin olematonta. Stop-loss toimeksianto yrittää myydä markkinahintaan juuri silloin kun markkinat katoavat alta.

Eli stop-loss toimii kun markkinat toimivat normaalisti.

Kurssit kuitenkin heiluvat aina jonkin verran. Liian lähelle päiväkurssia asetettu stop-toimeksianto laukeaa lähes aina. Eli riittävä hajurako päivänkurssiin pitää ottaa!

Lisää uusi kommentti

You must have JavaScript enabled to use this form.

Suodatettu HTML

  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6> <img> <map> <hr> <br> <br /> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <table> <tr> <td> <em> <b> <u> <i> <strong> <font> <del> <ins> <sub> <sup> <pre> <address> <strike> <caption>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
To prevent automated spam submissions leave this field empty.
File attachments
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 150 KB.
Sallitut tiedostotyypit: txt jpg png.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistamme että olet oikea inhimillinen käyttäjä (eikä koneellinen roskapostittaja)
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.