Sitran tuottamien raporttien määrä pienenee

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Sitran hallintoneuvosto päätti jakaa 100 miljoonan euron panostuksen yliopistojen rahoittamiseeen kolmen vuoden aikana. Tällä summalla pienennetään Sitra:n tasetta, helpotetaan yliopistojen rahoitusta ja käytännössä alasajetaan Sitran toimintaa noin 15% verran. Sitra on rahoittanut ja tuottanut merkittävän määrän erilaisia raportteja ja näiden määrä tulee nyt pienemään.

Suomen yliopistot saavat Sitran hallintoneuvoston päätöksellä merkittävän 100 miljoonan investoinnin, joka toteutetaan finanssisijoituksin kahdessa vaiheessa. Ensimmäisen vaiheen investointi, 33 miljoonaa vuonna 2020, jaetaan kaikille yliopistoille käyttäen tutkimuksen vaikuttavuuteen liittyviä indikaattoreita. Toinen vaihe toteutetaan 2,5-kertaisena vastinrahoituksena yliopistojen vuosina 2020-2021 keräämille rahalahjoituksille. Jos yliopistot eivät saa kerättyä 66,6 miljoonaa euroa lahjoituksina, summa jaetaan ensimmäisen vaiheen kriteerein.

"Hallintoneuvoston päätöksessä painoi päätöksen ainutkertaisuus. Hallintoneuvosto pitää tärkeänä, että 100 miljoonan euron panostus on kestävä ja yliopistojen pääomittaminen tarjoaa mahdollisuuden tuottaa Sitran panostusta suuremman vipuvaikutuksen kannustamalla vastinrahoitukseen laajemmin”, sanoo hallintoneuvoston puheenjohtaja Antti Lindtman.

Sitran toiminta rahoitetaan kokonaisuudessaan sijoitustoiminnan tuotoilla. Taseen supistuminen pienentää tuottoja ja Sitran mahdollisuutta sijoittaa rahaa suomalaisen yhteiskunnan ja yritystoiminnan kehittämiseen. Näin ollen Sitran hallintoneuvosto päätti, että panostus on järkevää tehdä vaiheittain, jotta Sitran riippumaton toiminta voidaan taata ilman toimintojen ja projektien hallitsematonta alasajoa tai supistamista. Viimeisen vahvistetun tilinpäätöksen (2018) mukaan Sitran taseen loppusumma oli 714 miljoonaa euroa.

Taustalla lienee tyytymättömyys niihin vaikutuksiin joita sitra on saanut aikaan. (piksu toimituksen huomio).  Sitran toimintaa arvioinut parlamentaarinen työryhmä ei moittinut Sitran vaikutusta talouselämään vaan sitä, että tarvittaisiin enemmän vaikuttavuutta  yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuteen, tasa-arvoon, sosiaaliseen eheyteen, demokratiaan ja kestävään kehitykseen.

 

Lisää uusi kommentti

You must have JavaScript enabled to use this form.

Suodatettu HTML

  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6> <img> <map> <hr> <br> <br /> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <table> <tr> <td> <em> <b> <u> <i> <strong> <font> <del> <ins> <sub> <sup> <pre> <address> <strike> <caption>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
To prevent automated spam submissions leave this field empty.
File attachments
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 150 KB.
Sallitut tiedostotyypit: txt jpg png.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistamme että olet oikea inhimillinen käyttäjä (eikä koneellinen roskapostittaja)
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.