Sijoittajien kritiikkiä

Käyttäjän J.Vahe kuva

Kun kauniina kesäpäivänä sijoittajat keskustelevat juoden hilpeänä kaljaa, toistuvat fraasit ”osta, kun muut myyvät ja osta kun veri virtaa kaduilla. Ole rohkea vain silloin, kun muita aristaa.”

On vain perin kummallista, että näistä opeista puhutaan ainoastaan kurssien noustessa. Niitten laskiessa ollaan huonot housuissa kalpeana hiljaa.

Vielä paljon kummallisempaa on, että juuri laskussa opeista olisi jotain hyötyäkin, muutoinhan se on vain pelkkää ns. hetulan heiluttelua. Se, mikä ehkä teoriassa tunnetaan, tuntuu vain käytännössä olevan vaikeaa soveltaa. Miksi? Koska hermot eivät kestä. Luulisi olevan ihan kohtuullista, että kun kurssit ovat nousseet vuosikymmenen, ne jossain vaiheessa myös laskevat tuntuvasti. Kivaa ei vain koskaan tunnu olevan tarpeeksi ja nykyihminen ei näytä mitään ikävää kestävän.

Olen itse kokenut reippaan laskun 1973, 1987, 2000, 2008 ja 2020. V. 1973 kokemuksista olen kirjoittanut tuossa ja sen jälkeen olen pyrkinyt olemaan toistamatta samoja virheitä uudestaan. On virkistävämpää tehdä edes uusia virheitä.

Sijoittajien asenteista pari esimerkkiä

1929 pörssiromahduksen keskeisenä syynä oli välinpitämättömyys arvostusluvuista. General Electric oli ”hyvä” firma ja sitä todisti etenkin osakkeen kurssin kova nousu. PE-luvulla yms. ei ollut väliä. Menetelmä on täsmälleen sama, mitä 2000-luvulla on harrastettu. Kun kurssit ovat nousseet, se on varmin merkki ostaa umpimähkään markkina-arvopainotteista passiivista rahastoa, vaikka jopa smart betaa olisi tarjolla. Salkun arvonnousullakaan ei ole leuhkimisen lisäksi juurikaan merkitystä ilman myyntejä.

Nyt vuodenvaihteessa perustettiin FB:ssä uusi sijoittajaryhmä, ennestäänkin niitä on jo ihan liikaa. Kun kurssit alkoivat laskea, ylläpitäjä ilmoitti, ettei koronasta saa kirjoittaa. Pikkuisen erikoinen ratkaisu, sijoittamisessa aihe on 2020 toistaiseksi tärkein. Mitä jos poliisit eivät saisi puhua rikoksista eikä palokunta tulipaloista? Omasta mielestäni osingot taasen ovat tylsä ja liiaksi toisteltu aihe.

Nyt näin ensimmäinen maininnan talousmediassa talletustileistä, viimeksi Leppiniemi kaipasi talletuksista salkun piristystä 2008-9, eli siis laskun pohjalla.

Itse olen aina joskus huomauttanut talletuskoroista, että ne ovat aika korkeita ainakin silloin, kun osinkoja pihdataan – kuten edellisen kerran 2009. Talletuksen saldon saa takaisin täysimääräisenä, mitä kannattaa laskutilanteissa hyödyntää.

Talletuksen vastakohta on velkavipu, jota Nordnet on aika tavalla kaupannut. Vähälle huomiolle on jäänyt HS:n uutinen, miten Nordnet pakkomyi velkavivulla pelanneiden sijoittajien osakkeita päivittäin maaliskuussa ilman mitään ennakkoilmoitusta. Perinteiset pankit ovat lähtökohtaisesti pyytäneet sijoittajilta lisää vakuuksia, jolloin pakkomyynneiltä on vältytty. Minulla ei 2020 ole ollut penniäkään velkaa, lainasta on kyllä sovittu ”perinteisen pankin” kanssa. Nordnetin lainan sopii minun puolestani tunkea Suomen nuoren Buffettin hmm taskuun (?)

Lopuksi hiukan syistä - tai niiden puuttumisesta

Vuonna 1973 oli öljykriisi, v. 1987 lopuksi naureskeltiinkin, että Nyse päätti reagoida kauppataseen alijäämään juuri tiettynä syksyn kuukautena (=lokakuussa). IT-kuplalle ei ollut syytä, se vain paisui, kunnes puhkesi.

Sitten finanssikriisi. Jo v. 2006 kirjoitin silloisiin sekä Talsan että KL:n blogeihini runsaasti suhdannekäänteen olevan edessä. Erityistä vain on, etten ollut kuullut hönkäsen pöläystäkään mistään subprime-luotoista. Juuri sen takia väitän finanssikriisin syynä olleen vain markkinoitten yleisen ylikuumenemisen. Oikeastaan tämä ei ole edes ihan oma keksintöni. Teollistumisen ajan suhdannevaihtelut havaittiin jo KAKSISATAA VUOTTA SITTEN.

Riskeihin varautuminen on kummallista. Olen asunut 50 vuotta kivitalossa palovakuutusten kera, vaikka tulipalot kivitaloissa harvoin voivat olla kovin tuhoisia. Sijoittajat eivät näytä ikinä uskovan, että kurssit laskevat reippaasti noin 10 vuoden välein.

Kun v. 2018 tapahtui pieni korjausliike, koin sen jääneen kovasti vajaaksi. En missään nimessä odottanut kurssien posottavan ylös taas kymmentä vuotta. Jos korona olisi puhjennut minkä hyvänsä vuoden syksyllä, olisi käteiskassani ollut paljon suurempi. Valitettavasti etenkin eurooppalaisia osakkeita kannattaa yleensä omistaa juuri keväällä, eli juuri silloin kun iso laskeva vaihe pantiin maaliskuussa 2020 päälle. Edelleen olisin voinut reagoida ärhäkämminkin.

Hyvällä tuurilla ja parin osakkeen hitaammalla reagoinnilla laskuun selvisin vähällä, runsaimmin käyttämäni salkku laski hetkeksi vain yhden vaivaisen stadilaisen yksiön verran eli ei paljon mitään.

Mutta olennaisin: korona ei ollut laskun syy, vaan markkinoitten ylikuumeneminen, mikä monena, monena vuotena näkyi yhä uusien entistä kokemattomimpien sijoittajien tulemisena markkinoille sekä kummallisena hermoiluna hyvienkin tulosten edessä. Odotukset olivat aivan liian korkealla, ja silloin markkinat tarvitsevat syyn laskuun. Aina syy jostain myös löytyy, nyt syyksi kelpasi eräänlainen kausi-influenssa.

Musta joutsen on sanonta, joka sopii koronaan erittäin huonosti. Tässä on ollut sars, mers, lintu- ja sikainfluenssa, ebola, aids jne. Liioin sota ei ole Ukrainaa kauempana. Musta joutsen tarkoittaa jotain, jota ei tiedetty edes olevan olemassa, siis uutta asiaa. Tarttuvat taudit eivät sellaisia totisesti ole.

Korona ei muuten ole välttämättä ainoa syy. Trump haluaa uuden kauden presidenttinä ja sitä ehkä auttaisi kauppa- tai jokin muu sota. Ja juuri sen takia tässäkään kirjoituksessa ei ole empatiaa jaettu. Elämästä ei selviä hengissä, sota on kovaa ja ratsuväki raakaa.

Kommentit

Käyttäjän Kai Nyman kuva

Comment: 

Tunnistan itseni monesta kohdasta "sijoittajien kritiikkiä". Monta virhettä on tullut tehtyä, monen laman ja monen nousun aikana. Ja monta virhettä on vielä edessä. Toivottavasti oikein monta. Ja tuo artikkelin kuvan tunnelma on tuttu useistakin tilanteista.

Olen Juhan aiheellisista varoituksista huolimatta pitänyt Nordnetin lainasta. Itselleen voi kirjoittaa lainaa silloin kun arvioi että aika on lainalle otollista. Korko on kohtuullinen 0.99% silloin jos lainan määrä pysyy järkevissä rajoissa. Nyt taitaisi tosin olla parasta vähentää riskiä niin kuin Juha sanoo. En taida aivan vielä malttaa. Pieni hetki vielä.

En omista Nordnetin osakkeita joten tämä kehu ei sada omaan laariin. Ja onhan sitä Nordnettiä tullut joskus myös kritisoitua. 

Comment: 

Hyvä kirjoitus Juha, mukava näitä on lukea.

Itselläni on ollut Nordnetin bulletluotto käyttämättömänä viimeiset 6 vuotta, koska olen odottanut romahdusta.

Pidin pään kylmänä, pysyin strategiassa ja panostin luotosta puolet markkinoille nyt dipissä. Kaikkea en laittanut, koska halusin säästää ammuksia jos lasku jatkuu. No sitten odotellaan seuraavaa romahdusta.
 

Nordnetin ehdot ovat kyllä ra'at ja luoton määrä tulee olla varovainen ettei vakuusarvot ylity. Muuten menee salkku sileäksi pakkomyynneissä.

 

Minkälaisilla ehdoilla olet itse saanut sijoitusluottoa ja mistä pankista, jos saa kysysä?
 

Ainakaan Danskelta ei saa järkevällä korolla sijoitus lainaa ellei ole kuusinumeroista salkkua.

Käyttäjän J.Vahe kuva

Comment: 

vaihtelevat, vaikea niistä on täsmällistä sanoa, mutta vuosien aikana olen saanut Handelsbankenista ja OP:sta bulletlainaa 5 v:n juoksuajalla suunnilleen samalla korolla kuin Nordnetista (superluotto), vakuutena on vain koko ajan ollut / tarjottu asunto-osaketta. Finanssikiriisin aikaan otin bulletluottoa Danskesta, oli myös ihan OK. 

Ja lisätään se, että onhan Nordnetin laina edullinen (superluotto), mutta tuo pankin yksipuolinen päätös myydä ei minun makuuni sovi. Voihan asunnon arvokin laskea, mutta ei pankki asuntoa ota ensi hätään, pörssiosakkeet taasen ovat liian helppoja myydä.

Lisää uusi kommentti

You must have JavaScript enabled to use this form.

Suodatettu HTML

  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6> <img> <map> <hr> <br> <br /> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <table> <tr> <td> <em> <b> <u> <i> <strong> <font> <del> <ins> <sub> <sup> <pre> <address> <strike> <caption>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
To prevent automated spam submissions leave this field empty.
File attachments
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 150 KB.
Sallitut tiedostotyypit: txt jpg png.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistamme että olet oikea inhimillinen käyttäjä (eikä koneellinen roskapostittaja)
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.