Rahanpainamisen negatiiviset sivuvaikutukset taloudessa

Käyttäjän Tommi Taavila kuva

Rahanpainamisen positiivisia vaikutuksia 2008-2009 talouskriisin hoidossa ei voi kiistää. Ilman sitä maailmanlaajuiset rahoitusmarkkinat olisivat silloin tuhoutuneet. Se on tuottanut myös talouskasvua lyhyillä aikaväleillä, mutta mitä pidempään sitä tehdään sitä suurempia negatiivisia sivuvaikutuksia siitä seuraa. Sen hyödyt pienenevät samaa vauhtia. Henkilökohtainen arvioni on, että haitat ovat jo ylittäneet hyödyt ja pahimmassa tapauksessa paska osuu tuulettimeen lähivuosina. Listaan kirjoituksessa negatiiviset sivuvaikutukset ja käyn niitä pintapuolisesti läpi. Olen hahmottanut ainakin seuraavat negatiiviset vaikutukset talouteen viimeisten noin kymmenen vuoden aikana:

 

  • Massiiviset velkakirjakuplat

  • Vapaiden hintamuodostusten puute monissa omaisuuserissä, kuten velkakirjoissa

  • Muidenkin omaisuuserien massiiviset yliarvostustilanteet

  • Tuottavuuskasvun hidastuminen pitkällä aikavälillä

  • Zombiyritysten määrän kasvu

  • Suurten ja byrokraattisten yritysten hyötyminen pienyrittäjiin verrattuna

  • Kalliiden omien osakkeiden ostot

  • Idioottien bonusten kasvu

 

Massiiviset velkakirjakuplat näkyvät parhaiten valtioiden velkakirjoissa. Niiden pääasialliset ostajat löytyvät keskuspankeista, koska hinnat ovat järjettömät kaikille muille ellei niiden ole pakko omistaa niitä, kuten joidenkin eläkevakuutusyhtiöiden. Kuka muu on niin hullu, että ostaa esimerkiksi Yhdysvaltojen 10-vuoden lainoja negatiivisilla reaalituotoilla tai Italian 10-vuoden lainoja alle prosentin korolla? Joitakin pelureita löytyy, mutta ne ovat vähemmistössä. Esimerkiksi maalis- ja huhtikuussa Yhdysvaltain hallinto kasvatti velkaa 1560 miljardia ja samaan aikaan FED:n netto-ostot olivat saman verran. Linkissä kohta 2:

 

https://wolfstreet.com/2020/06/16/but-who-bought-this-huge-pile-of-us-government-debt/

 

Markkinataloudella alkaa olla yhä vähemmän tekemistä myös muissa omaisuuserissä kuin valtioiden velkakirjoissa. Se näkyy myös velkakirjoja sisältävissä ETF:issä. Ainakin FED on alkanut ostamaan niitä. Seuraavasta linkistä löytyy.

 

https://www.etf.com/sections/features-and-news/fed-buys-16-bond-etfs?nopaging=1

 

Muissakin omaisuuserissä on massiivisia ylihintoja, kuten suurten kaupunkien, kuten Lontoon ja Pariisin, jne kiinteistöjen hinnoissa. Ne ovat niin suuret ettei suurin osa nuoremmista ikäluokista kyseisissä kaupungeissa pysty koskaan ostamaan omaa asuntoa. Sama pätee myös osakkeiden hintoihin ja näkyi selkeästi mm. viiden suurimman yrityksen osakkeiden hinnoissa, mutta se ei ollut ainoa syy niiden paisuneisiin hintoihin. Osakkeiden hinnatkin Yhdysvaltojen pörsseissä liikkuvat yhä enemmän FED:n puhuvien päiden puheisiin ”painokoneiden” käytöstä kuin muihin asioihin. Omaisuuserien hinnat kasvoivat, mutta hyödykkeiden ja kuluttajatuotteiden hinnoissa rahanpainaminen ei ole näkynyt, koska niitä painavat mm. Koronapandemia ja teknologinen kehitys.

 

Heikosta talouskasvusta näkee etteivät ”painokoneet” ole laittaneet tuottavuutta nousuun vaan ovat valuneet enimmäkseen omaisuuserien inflaatioon mukaanlukien omien osakkeiden ostoihin kasvua tukevien investointien sijaan. Painokoneiden rahoja ei myöskään ole valtioiden toimesta laitettu kannattaviin infrapanostuksiin vaan ne ovat menneet enimmäkseen hukkaan. En keksi muuta suurta taloutta kuin Kiinan joka sijoitti rahansa infraan, mutta senkin paukut talouskasvun tuottamiseen sitä kautta on kulutettu.

 

Niinsanottujen Zombiyritysten osuus on kasvanut jatkuvasti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Yhden määritelmän mukaan Zombiyritykset eivät ole tehneet tarpeeksi voittoja ennen veroja ja korkoja viimeisen kolmen vuoden aikana kattaakseen korkomenonsa. BIS:n mukaan 12%:ia yrityksistä oli Zombeja muutama vuosi sitten maailmassa. Luku on selvässä kasvussa. Seuraavan linkin mukaan Yhdysvalloissa Zombien osuus on peräti 19%:ia, kun sama luku oli alle 10%:ia 2010, linkki:

 

https://www.axios.com/zombie-companies-us-e2c8be18-6786-484e-8fbe-4b56cf3800ac.html

 

Ketterät pienyrittäjät kärsivät myös suuriin toimijoihin verrattuna, koska ne eivät pysty keräämään rahaa FED:n joko suoraan tai epäsuorasti ostamien velkakirjojen avulla vaan joutuvat tyytymään kalliimpiin vaihtoehtoihin, kuten pankkilainoihin ja yrittäjän omaan varallisuuteen. Näitä mahdollisia tulevaisuuden menestyjiä ei kukaan pelasta vaan heidän lähtöasemansa ovat paljon suurempiaan heikompia.

 

Kalliiden omien osakkeiden ostot ja idioottien bonusten kasvu sivuavat toisiaan. Otetaan esimerkiksi Yhdysvalloissa toimivat 6 lentoyhtiötä, jotka ovat itkeneet ja saaneet valtion apua selvitäkseen koronaviruksen tuhoista. Niiden viimeisen kymmenen vuoden vapaa kassavirta on ollut n. 49 miljardia dollaria plussalla ja samaan aikaan ne ovat ostaneet n. 47 miljardilla omia osakkeitaan. Samaan aikaan näiden yritysten idioottimaiset johtajat ovat nostaneet bonuksiaan mm. osakeoptioiden avulla. Esimerkiksi American Airlinesin Doug Parker otti ainakin vuoden 2015 koko palkkansa yhtiön osakkeina. Tämän voi nähdä myös osakkeenomistajien etuna, mutta muut maksavat nämä hyödyt tavalla tai toisella. Nämä edellämainitut on nähtävä kallisarvoisten resurssien tuhlauksena. Lähteet:

 

https://www.marketwatch.com/story/airlines-and-boeing-want-a-bailout-but-look-how-much-theyve-spent-on-stock-buybacks-2020-03-18

https://fortune.com/2018/01/04/american-airlines-ceo-doug-parker-pay/

 

Tässä näitä negatiivisia sivuvaikutuksia talouteen tuli ihan tarpeeksi mainittua. Nämä eivät näy hetkessä, mutta valtaosa ihmisistä häviää ja pieni osa kerää hyödyt. Ennen pitkää käy huonosti. En osaa ennustaa milloin, mutta tämä tulee näkymään velkakirjojen omistajien tappioina sekä muiden omaisuuserien arvonnousun vähenemisenä.

 

- Tommi T

Kommentit

Käyttäjän Kai Nyman kuva

Comment: 

Tutustuin Neuvostoliiton talousjärjestelmään. Siellä tehtiin samoin kuin nyt monessa maassa: Valtio painoi vuodesta 1918 alkaen rahaa elvyttääkseen taloutta ja maksaakseen juoksevat menonsa. Liikkelle laskettu raha kertyi loppujen lopuksi kansalaisten pankkitileille kuten meilläkin nyt.

Järjestelmä oli osin erilainen. Siellä oli vielä meitäkin laajempi julkinen, suunnitelmatalouellisesti ohjattu sektori. Mutta merkittävin osa seurauksista oli samanlaisia kuin mitä kuvaat.

Vertauskohta ei lupaa hyvää. Huonoa johtamista ja kehnoa järjestelmää kestettiin 70 vuotta. Tämän perusteella voisi olettaa että meillä on vielä 57 huonoa, pimeää vuotta edessämme.

Voi kunpa saisin vielä nähdä uuden päivän koittavan suomalaiseen yhteiskuntajärjestelmään.  

Käyttäjän Tommi Taavila kuva

Comment: 

Sinulla on väärä perspektiivi ainakin Yhdysvalloissa huono johtaminen on alkanut viimeistään 80-luvulla ja järjestelmä on alkanut korruptoitumaan viimeistään tuolloin. Rahanpainaminen on viimeisimpiä tunnusmerkkejä ennen järjestelmän hajoamista. Suomi on hankala maa, koska me elimme pitkään slaavilaisessa syklissä ennen EU:ta. Joku viisaampi osaa varmasti sanoa olemmeko hypänneet länsimaiden sykleihin. Syklit kestävät yleensä 80-100 vuotta ja neljä sukupolvea. Toisen maailmansodan jälkeen alkoi uusi suurimmassa osassa länsimaita, joten ne ovat lähellä uuden alkamista suuren kriisin jälkeen. Siis sikäli mikäli, että syklit ovat todellisia mihin itse uskon.

Lisää uusi kommentti

You must have JavaScript enabled to use this form.

Suodatettu HTML

  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6> <img> <map> <hr> <br> <br /> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <table> <tr> <td> <em> <b> <u> <i> <strong> <font> <del> <ins> <sub> <sup> <pre> <address> <strike> <caption>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
To prevent automated spam submissions leave this field empty.
File attachments
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 150 KB.
Sallitut tiedostotyypit: txt jpg png.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistamme että olet oikea inhimillinen käyttäjä (eikä koneellinen roskapostittaja)
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.