Rahan määrä raketoi - osakkeiden hinnat saattavat nousta perässä

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Piksu toimitus tutki miten Euroalueen rahan määrän muutokset ovat vaikuttaneet pörssikursseihin Suomessa. Vaikutus on selvä. Rahan määrän voimakas kasvu (kuten nyt) on yksi pörssikkursseja nostava tekijä. Ja myös päinvastainen on totta. Pörssikurssit putoavat tai romahtavat, kun rahan määrää kasvua aletaan keskuspankin toimilla pienentämään (kuten koronakriisin jälkeen saattaa tapahtua). 

Oheiseen kuvaan on otettu Euroopan keskuspankin tilasto M3 rahan määrän kasvusta (oikeanpuoleisella asteikolla kasvu % / vuosi).  Rahan määrä kasvoi vuodesta 2015 alkaen maltillisesti, noin 5% vuosivauhtia, mutta kiihtyi vuoden 2020 elvytystoimien ansioista 10% vuosivauhtiin. Olemme mahdollisesti nähneet vasta osan vaikutuksista. Pörssikurssit ovat nousseet maltillisesti. Historiallinen tarkastelu antaa mahdollisuuden suuremmallekin nousulle.

Sijoittajan on kuitenkin syytä olla varovainen. Nousun jälkeen tulee laskumarkkina. Laskumarkkina on yleensä alkanut jo hieman ennen kuin rahamarkkinoiden liiallista keveyttä on alettu purkaa. Euroopan keskuspankki on kuitenkin indikoinut, ettei keveyttä pureta vielä pitkään aikaan. Ei ennen kuin inflaatio on pidemmän aikaa ja kestävästi ylittänyt tavoitetasona pidetyn 2% rajan. Jos tähän on uskominen niin vahvaa osakepainoa kannattaa pitää vielä vuosia tästä eteenpäin. Parempi kuitenkin seurata tilannetta sillä keskuspankki ei ole sijoittajan vaan kansantalouden asialla. Keskuspankki ei kerro milloin kannattaa siirtyä osakkeista korkopapereihin. Päätös on tehtävä itse, sitten kun se aika koittaa. 

Kuvan tietojen lähteet:

Kommentit

Comment: 

Kiitos.

Voisiko olla, että Nokian kurssin lasku 2008-2012 vaikuttaa tässä HEXiin oleellisesti?

https://www.macrotrends.net/stocks/charts/NOK/nokia/stock-price-history

Comment: 

Vertasin tuota helsingin kurssikäyrää saksan dax indeksiin. Vuosien 2008-2012 osalta käyrät ovat saman muotoisia, mutta helsinki niiaa laskussa syvemmälle ja nousee kuopasta nopeammin. Kyllä nokialla on mielestäni ollut vaikutusta tähän Helsingin heilunnan suurempaan laajuuteen.

Täällä on tuo dax indeksi:  https://www.macrotrends.net/2595/dax-30-index-germany-historical-chart-data

Lisää uusi kommentti

You must have JavaScript enabled to use this form.

Suodatettu HTML

  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6> <img> <map> <hr> <br> <br /> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <table> <tr> <td> <em> <b> <u> <i> <strong> <font> <del> <ins> <sub> <sup> <pre> <address> <strike> <caption>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
To prevent automated spam submissions leave this field empty.
File attachments
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 150 KB.
Sallitut tiedostotyypit: txt jpg png.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistamme että olet oikea inhimillinen käyttäjä (eikä koneellinen roskapostittaja)
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.