Putin hakkaa nuppiaan seinään yhä surkuhupaisammin

 

Kremlin tuorein taloussotaa koskeva irvokas päätös on tuhota satoja tonneja kelvollista länsimaista ruokaa opetukseksi salakuljettajille, virkavallalle ja varsinkin länsimaille siitä, kuinka suuri ja mahtava Venäjä ei kaipaa länsimaista ruokaa tai paljoa muutakaan. Putin ei halua antaa ulos pienintäkään heikkouden merkkiä, ja sotapropaganda taputtaa kämmenet verillä.

Kremlin mustalle listalle päätyy aina vain lisää tärkeitä hyödykkeitä, nyt jo sairaalalaitteitakin. Valtaeliittiä se ei tietysti vaivaa, heidän tarjoilunsa ja lääkintänsä pelaavat kaikissa oloissa. Eikä tuontiruoan teloituksilla ei ole suurta merkitystä muille kuin venäläisille itselleen. Heille elintarvikkeet olisivat tarpeen vaikka hätäapuna, koska jo yli kaksikymmentä miljoonaa venäläistä elää köyhyydessä, ja ruoka on kallistunut parikymmentä prosenttia.

Mutta indikaattorina ele on merkittävä: antaa palaa vaan saatana, Putin uhoaa, periksi ei anneta tuumaakaan. Pistä pakote, nokitan kahdella! Poliittisesta ratkaisusta Ukrainan kriisiin ja taloussotaan ei ole merkkiäkään, vaikka Venäjä on odotetusti vajonnut pahaan taantumaan, jota halpa öljy vaikeuttaa entisestään.

Kaikkiaan Kreml on toiminut kriisissä juuri kuten ennustin. Se on vastannut pakotteisiin vastapakotteilla ja tiukentamalla valtion otetta taloudesta. Koska Putin on sielultaan neuvostokulttuurin kasvattama totalitaristi, keskusjohtoinen talous ei ole hänelle ikävä pakollinen vaihtoehto vaikeuksien keskellä, vaan luonteva suunta maan kehitykselle. Hän on epäilemättä aika lailla tosissaan, kun vakuuttaa pakotteiden hyödyttävän pitkällä tähtäimellä Venäjää. Ruoan tuontikieltokin antaa tilaa kotimaiselle maataloudelle ja elintarviketeollisuudelle. Siten syntyy työpaikkoja ja edullisempia tuotteita, hän maalailee.

Siinä Putin on oikeassa, että Venäjän tuotanto kaipaisi kauttaaltaan tehostamista ja monipuolistamista. Mutta olosuhteet ja menetelmät ovat aivan väärät. Prosessi vaatisi osaamistason nostoa, riskihalukkaita pääomia, vakaan liiketoimintaympäristön ja luotettavan oikeusjärjestelmän, parempaa koulutusta ja infrastruktuuria... Niitä eivät pakotesodat ja valtion mielivaltainen nyrkkipolitiikka luo. Yhteiskunnallinen epävarmuus on päinvastoin tehokas investointien ja yritteliäisyyden jarru. Korruptoitunut hallinto ei Venäjän taloutta nosta.

Luultavammin sulkeutuminen johtaa keinottelutalouteen, josta hyötyvät vain salakuljettajat, lahjottu virkaeliitti ja siihen kytkeytyneet monopoliyhtiöt. Kansalaiset maksavat kilpailun puutteen hyödykkeiden korkeina hintoina ja heikkona laatuna. Kuvio tunnetaan kaikissa suljetuissa talouksissa.

Jos sulkeutuminen ja itseriittoisuus olisivat hyvää talouspolitiikkaa, Pohjois-Korea ja Iran olisivat paratiiseja. Neuvostoliiton taloudelliseen takapajuisuuteen oli monia syitä, mutta yksi niistä oli se, ettei itäblokki saanut kehittynyttä länsimaista teknologiaa. Eikä se kyennyt itse luomaan likikään yhtä laadukasta. Tehokas talous perustuu kansainväliseen työnjakoon ja kauppaan, jossa parhaat ja kustannustehokkaat hyödykkeet –oleellisesti teknologia mutta muukin- on tarjolla kaikille. Putin ei tätä selvästi käsitä - tai suostu tunnustamaan, koska totuus ei istu hänen valtapoliittiseen vehkeilyynsä.

Televisiossa näyttävästi uutisoitujen ruokateloitusten hyvä puoli on se, että lukemattomat venäläiset ovat suuttuneet niistä. He muistavat, että neuvostoaikana miljoonat kuolivat nälkään ruokatuotannon surkeuden tai sodan takia. Kohta puoli miljoonaa venäläistä on allekirjoittanut ruoan tuhoamista vastustavan nettiadressin. Myös monet hallitusta perinteisesti tukeneet tahot ovat arvostelleet päätöstä kärkevästikin.

Voimakkaat reaktiot ovat tulleet Kremlille selvästi yllätyksenä, mikä kertoo paljon Putinin kyvystä eläytyä toisten tunteisiin. Kenties se hänet aikanaan kaataakin. Kun hän kolme vuotta sitten siirsi syrjään presidenttinä toimineen Dmitri Medvedevin, Moskovan kadut täyttyivät mielenosoittajista. Neuvostoliitto kaatui, kun kansa sai lopulta tarpeekseen tehottomasta taloudesta ja kroonisesta hyödykepulasta. Mitä tahansa eivät venäläiset niele, vaikka he ovat tottuneet marssimaan tsaariensa komennossa.

Mutta siihen vallankumoukseen asti Venäjän taloudelliset näkymät poliittisine riskeineen pysyvät ankeina.

Kommentit

Comment: 

Uskon, että Venäjä löytää sovun länsimaiden kanssa ja sanktiot poistuvat. Siihen saakka toki täytyy pullistella ja näyttää pokerinaamaa.

Tätä myös toivon, sillä Suomelle olisi paljon parempi varakas ja hyvinvoiva Venäjä kuin nurkkaan ahdistettu köyhä öykkärivaltio.

 

PS. Vertailusi Pohjois-Koreaan ja Iraniin olivat aivan erinomaisia.

 

 

Comment: 

Kiitos!

Ei auta kuin toivoa, Venäjän läheisyys on Suomen harvoja kilpailuetuja maailmalla.

Heikki

Comment: 

Pohjois-Korea ja Irankin on asetettu pakotelistalle. Ne eivät ole itse sinne pyrkineet. Vihamielinen valtio ei asetettaisi pakotteita, jos ne tekisi hyvää valtiolle. On mielestäni varsinaista järjen köyhyyttää oivaltaa, että pakotteet eivät ole hyväksi valtiolle.

 

Suurinta hallaa tekee talouspakotteet, joita venäläisille yhtiöille on asetettu niiden lainaamisen suhteen. Öljyn hinta on myös yksi vaikuttavimmista tekijöistä, mutta se (ei ehkä) ole pakote, vaan kyse on enemmänkin ylitarjonnasta. Kummasti Jenkkien liittolainen Saudi-Arabia sitä koko ajan lisää vain pukkaa pumppaamaan. Onko syy jenkkien shale oil vai Venäjä, ken tietää...

Comment: 

USA:ssa oli 80-90-luvulle huikeat tullit, että kotimaisista yrityksistä saatiin luotua suuria ja mahtavia. Suomessakin on tullein luotu yrityksiä ja "totalitaarisella" johdollakin, kuten esim. pörssimme suurimpiin kuuluvat Fortum ja Neste.

Viimeeksi 2000-luvun alussa taisi olla samanlainen keissi ja sen seurauksena Baltian maiden vienti Venäjälle tippui pysyvästi ja sama taitaa käydä nyt, kun Venäjällä saadaan luotua omia yrityksiä, kun ei ole valmiita konsepteja, jotka ajavat omat yritykset konkurssiin alta aikayksikön. Hieman tehottomampikin yritys pärjää. 

 

Putin potkii virkamiehiäkin pois ja tehostaa toimintaa.

 

Putin myös on KGB-agenttina varsinainen velho tietämään, miten lampaita ohjataan, joten 500 000 adressin kirjoittajaa ei tunnu missään.

 

Harvassa ovat entisen Neuvostoliiton maiden suuryritykset, kun markkinat piti avata ja Eurooppa, sekä Yhdysvallat täyttivät markkinat jalostetuilla tuotteilla ja ex-kommareille jäi raaka-aineiden tuottaminen ja hikipajat. 

 

Tietysti korkeat korot parhaillan vaikeuttavat yrittämistä, korruptio ja monet muut seikat, mutta ollaan tulleja, (jotka ovat täyden kiellon lievempi versio) länsimaissakin käytetty sen takia, että oman maan jalostusastetta saadaan nostettua ja "totalitaariset" hallinnot nytkin tukevat monia aloja Suomessakin, joka on puhtaan kapitalismin vastaista.

 

Pohjois-Korea ja Iran eivät itse vapaehtoisesti ole asettaaneet tiettyjä tuotteita myynti ja tuontikieltoon, vaan sen on tehnyt Yhdysvallat ja kumppanit heikentääkseen heitä. Harvemmin pakotteet ovat olleet hyvä asia millekään maalle, joten en ihan ymmärrä tätä omenoiden ja appelsiinien vertailua, sillä ei Venäjäkään itse aloittanut pakotesotaa, vaikka Lännen vastaus Ukrainan sotaan oli kyllä varsin odotettu. Harvan maan tavoitteena on joutua banniin, mutta satuttavat pakotteet nyt suomalaisiakin yrityksiä. Ihan julmetun hölmöä Putinilta olisi ollut tekemättä mitään ja vain niellä kalkkia.

 

Suomen median propaganda on tainnut upota aika syvälle sinuunkin, sillä on surkuhupaisaa katsoa uutisia. Esim. MTV viime viikolla uutisoi, että separatistit ja Venäjä sotivat jälleen ja rupla syöksyy, vaikka rupla oli tullut alas vain prosentin ja senkin sen vuoksi, että öljy tippui 3 prosenttia. Ei kannata niellä syöttiä koukkuineen, vaan yrittää ajatella, että mitä maailmassa oikeasti tapahtuu ja mitä sinun tahdotaan uskovan, että maailmassa tapahtuu, että asenteesi on juuri tällainen.

 

PS. Seppo Rädyn sanoin: Venäjä on paska maa, mutta ei Putin päätään mihinkään seinään hakkaa, vaan yrittää hyötyä pakotteista vastapakotteilla.

Comment: 

Putin tiesi hyvin, että pakotteita seuraa Krimin valloituksesta ja Ukrainan sodan aloittamisesta. Hän näyttää pitävän sitä sopivana hintana suurvaltapolitiikastaan. Ja nyt hän vakuuttaa, että pakotteet tekevät hyvää Venäjälle, eikä yritäkään hakea poliittista ratkaisua. Sikäli voi puhua omaehtoisesta sulkeutumisesta.

Suojatulleja on käytetty ympäri maailmaa, mutta protektionismin viisaudesta voi olla monta mieltä. Minusta se on pääpiirteissään huonoa talouspolitiikkaa.

No, nyt sitten Venäjä voi kehittää yhä rautaisemmaksi muuttuvan esiripun takanaan sitä loistavaa putintaloutta. Aikanaan nähdään, kuinka hyvin hanke onnistui. Minun vakaa käsitykseni on, että nykymenolla Venäjä taantuu, vaikka ei sinänsä kaadu taloudellisesti, on se maa kestänyt hitoriassa toki kaikenlaista.

Heikki

 

Comment: 

Tai voi se vaikka kaatuakin. Jokainen - kuten minä - joka näki Neuvostoliiton taloudellisen rappion omin silmin sen loppuaikoina, tajusi kyseessä olevan sekä poliittiseen että taloudelliseen konkurssiin ajautuneen valtion. Venäjä ei ole sitä vielä eikä ehkä tulekaan, mutta mahdollista sekin on, jos Putin jatkaa uuden Neuvostoliiton luomista.

Kiinan kommunistijohtohan esimerkiksi otti tarkkaan oppia Neuvostoliiton kohtalosta ja alkoi avata talouttaan väistääkseen saman tien. Putin kulkee toiseen suuntaan.

Heikki

Lisää uusi kommentti

You must have JavaScript enabled to use this form.

Suodatettu HTML

  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6> <img> <map> <hr> <br> <br /> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <table> <tr> <td> <em> <b> <u> <i> <strong> <font> <del> <ins> <sub> <sup> <pre> <address> <strike> <caption>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
To prevent automated spam submissions leave this field empty.
File attachments
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 150 KB.
Sallitut tiedostotyypit: txt jpg png.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistamme että olet oikea inhimillinen käyttäjä (eikä koneellinen roskapostittaja)
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.