PT: Kasvu nopeutuu jonkin verran jo ensi vuonna

Palkansaajien tutkimuslaitoksen laatimassa toimialaennusteessa teollisuuden, rakentamisen ja liike-elämän palveluiden tuotanto kasvaa tänä vuonna yhteensä 1,3 prosenttia, ensi vuonna 3,1 prosenttia ja vuonna 2014 5,3 prosenttia. Tämän mukaan Suomen jalostuselinkeinot sekä vientiin suuntautuvat palvelut kasvavat vuosina 2013-14 selvästi muuta kansantaloutta nopeammin. Vuosina 2013–2014 nopeimmin kasvavia toimialoja ovat lääketeollisuus, metallien jalostus, moottoriajoneuvojen valmistus, laivanrakennus, elektroniikkateollisuus sekä teleliikenne. Hitainta kasvu on paperiteollisuudessa, painamisessa sekä maa- ja vesiliikenteessä.

Toimialaennuste nojaa PT:n makromalliin, jonka mukaan Suomen kokonaistuotanto kasvaa tänä vuonna runsaan prosentin, ensi vuonna 2,0 prosenttia ja vuonna 2014 2,8 prosenttia edellisvuodesta. Makromallin mukaisen bktennusteen lievä käänne ylöspäin lähivuosina heijastaa vastaavaa käännettä kansainvälisessä taloudessa. Toimialakohtainen ennuste on tehty tuotannolle, työtunneille ja työllisyydelle, investoinneille, ansiokehitykselle sekä liiketulosprosentin osoittamalle kannattavuudelle.

Related Posts