Potkujen antaminen on Suomessa kohtuuhintaista

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Suomi sijoittuu Chartsbin.com julkaiseman maailmanpankin tilaston mukaan keskitasoon mitä tulee työntekijän irtisanomisesta aiheutuviin kuluihin. Työntekijän irtisanomisesta aiheutuu Suomessa noin puolen vuoden palkkaa (26 viikkoa) vastaavat kulut.

via chartsbin.com

Irtisanomiskulut vaikuttavat nopeasti arvoituna vain kohtuullisesti talouskasvuun ja hyvinvointiin. Kyseessä näyttäsi olevan ennen kaikkea yhteiskunnan rakenteeseen liittyvä tekijä ja kansakunnan valinta dynaamisen ja hitaamman ja järjestyneemmän toimintatavan välillä.

Kohtuuttomat irtisanomiskulut voivat vahingoittaa talouskasvua

Mutta kohtuuttomilla irtisanomiskuluilla on kyllä selvä negatiivinen vaikutus ja esimerkiksi Saksassa lähestyttiin kymmenisen vuotta sitten tuota kohtuuttomuuden rajaa. USA:n työmarkkinat ovat olleet kaiken aikaan dynaamiset ja alhainen työttömyys ja vahva talouskasvu on yleensä laskettu työmarkkinoiden dynaamisuuden ansioksi.

Mutta myös kohtuuttoman pienet irtisanomiskulut voivat vahingoittaa

Mutta dynaamiset työmarkkinat eivät ole ainoa talouskasvun tekijä. USA:n vaivana on nyt korkeasta kustannustasosta aiheutuva krooninen työttömyys, jota ei edes työmarkkinadynamiikka enää pelasta. Voidaan jopa perustellusti kysyä onko USA:n korkea työmarkkinadynamiikka, irtisanomisten helppous ja työntekijöiden ja työnantajan keskinäinen sitoutumattomuus jo työllisyyttä, turvallisuuden tunnetta ja talouskasvua rajoittava tekijä? Korkea työmarkkinadynamiikka on nimittäin keskinäisen lojaalisuuden ja järjestyksen puutteen toinen nimi.

Irtisanomiskulut ovat suurimmat islamilaisessa maailmassa ja Kiinassa

Raskaat irtisanomiskulut eivät ole pelkästään länsimaihin pesiytynyt ongelma. Suurimmat irtisanomiskulut ovat islamilaisissa maissa ja Kiinassa. Tämä johtunee osin kulttuurista.  Kongfutselaistyyppisesti ajatteleva Kiina painottaa kansalaisten lojaalisuutta yhteiskuntaa ja yrityksiä kohtaan ja edellyttää yrityksiltä vastaavaa lojaalisuutta työntekijöitään kohtaan. Mutta asia ei ole näin yksioikoinen. Samalla tavoin työntekijöiden ja yritysten väliseen lojaalisuuteen ja pitkiin työsuhteisiin rakentuvassa Japanissa irtisanomiskulut rajoittuvat 4 viikon palkkaan.

Lisää uusi kommentti

You must have JavaScript enabled to use this form.

Suodatettu HTML

  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6> <img> <map> <hr> <br> <br /> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <table> <tr> <td> <em> <b> <u> <i> <strong> <font> <del> <ins> <sub> <sup> <pre> <address> <strike> <caption>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
To prevent automated spam submissions leave this field empty.
File attachments
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 150 KB.
Sallitut tiedostotyypit: txt jpg png.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistamme että olet oikea inhimillinen käyttäjä (eikä koneellinen roskapostittaja)
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.