Politiikassa kriisi on mahdollisuus

Käyttäjän Lars Stormbom - Homo Economicus kuva

Kriisi Kiinaksi: Vaara ja Mahdollisuus

Politiikassa voisi sanoa että kriisi on siunaus politkolle.Hän voi silloin osoittaa jämäkkää päätöksentekokykyä. Ajatelkaa mikä valttikortti Trumpille on jaettu. Nyt moni jenkki tulee ajattelemaan: Trump lähetti minulle 1000$ juuri kun tarvitsin sitä - äänestän häntä.

Sensijaan hyvät ajat johtavat ennemmin tai myöhemmin vallanvaihtoon. Ehkä yhden uusintavaalivoiton voi saada, mutta pidemmän päälle jä tunne siitä että vallankahvassa ollut ei ole tehnyt juuri mitään.

Ihmisillä on kova tarve tehdä jotakin kun ympärillä tapahtuu, olipa se järkevää tai ei. Sijoittamisessa tämä näkyy ylitreidaamisena. Kunhan jotakin on tehty tuntuu heti paremmalta, vaikka ei ole mitään taetta että tuo tekeminen mitenkään parantaa tilannetta. Siksi näemme nyt rajojen sulkemisia kun omassa maassakin epidemia jo rehottaa täysillä.

Somessa on hellpo vaatia päällisin puolin järkeviä toimenpiteitä sen kummemin miettimättä seurauksia. Mielestäni hyvän johtajan merkki on se että hän jättää tekemättä asioita joita yleisö vaatii, kun nämä eivät tarkan harkinnan jälkeen osoittaudu järkeviksi. Tässäkin pätee (jo) vanha viisaus: Tiedän mitä pitäisi tehdä, mutta en miten tulen sen jälkeen uudelleen valituksi.

Tämä ei tarkoita sitä että päättäjänä on nyt helppoa. Moni kokee varmasti nyt käyvänsä jokapäiväistä Jakobin painia ylivoimaisen vastustajan kanssa. Teki niin tai näin, tulos voi olla väärinpäin. Mutta kunhan tekee riittävästi toimenpiteitä sinut ainakin muistetaan vahvana johtajana.

Toivon päättäjillemme ymmärrystä nähdä mitkä toimenpiteet ovat järkeviä ja voimaa jättää järjettömät tekemättä. Voimaa ja jaksamista.

Tähän sopii hyvin japanilainen kehoitus: Ganbatte! (tehkää parhaanne)

LiiteKoko
Image icon kriisi.png14.16 KB

Lisää uusi kommentti

You must have JavaScript enabled to use this form.

Suodatettu HTML

  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6> <img> <map> <hr> <br> <br /> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <table> <tr> <td> <em> <b> <u> <i> <strong> <font> <del> <ins> <sub> <sup> <pre> <address> <strike> <caption>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
To prevent automated spam submissions leave this field empty.
File attachments
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 150 KB.
Sallitut tiedostotyypit: txt jpg png.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistamme että olet oikea inhimillinen käyttäjä (eikä koneellinen roskapostittaja)
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.