Pohjoismaisia laatuyhtiöitä osa 13: Axis

Isoveli valvoo, ja yhä useammin myös pienemmät sisarukset ja tuiki tuntemattomat. Turvallisuushakuisessa ja riskipitoisessa maailmassa valvontajärjestelmillä on kasvava kysyntä, jonka hyödyistä pääsee osalliseksi ruotsalaisen valvontakamerayhtiön Axiksen kyydissä. En tiedä alasta sinänsä höykäsen pöläystä, mutta eipä tuo kovin vaikeasti hahmotettava sektori taida olla pääpiirteissään. Meillä on taloyhtiössäkin tuollainen valvontasysteemi, ja analyytikkojen mukaan ala kasvaa toistakymmentä prosenttia vuodessa – samaa tahtia kuin Axiksen liikevaihto ja tulos.

Yhtiö määrittelee itsensä johtavaksi valvontakameravalmistajaksi maailmassa. En tiedä väitteen paikkansa pitävyyttä, mutta hyvin yhtiöllä pyyhkii. Laitetoimittajia löytyy 70:stä maasta ja toimipisteitä 40:stä. Kameroita myydään ympäri maailmaa, Aasia on tällä hetkellä vauhdikkaimmin kasvava markkina. Talouskasvun ja kaupungistumisen myötä on vaikea keksiä syytä, mikä heikentäisi alan näkymiä. Samanlainen megatrendistä hyötyjä on vaikka Kone.

Axis panostaa rutkasti tutkimukseen ja tuotekehittelyyn. Ne kattavat lähes puolet yhtiön kaikista menoista, ja liikevaihdosta t&k-menojen osuus on 15 prosenttia. Yhtiö ei siten makaa tulessa, vaan tuottaa jatkuvasti uusia malleja ja ratkaisuja eli nälkää ja visioita piisaa.

Kasvu on ollut vaikuttavaa millä tahansa aikavälillä. Vuonna 2001 yhtiön liikevaihto oli 700 miljoonaa kruunua, tänään julkaistussa vuoden 2014 vuosiraportissa se oli jo lähes 5 500 miljoonaa. Liikevaihto on liki kahdeksankertaistunut 14 vuodessa. Vaikkapa Koneen liikevaihto on samana aikana alle kolminkertaistunut – ja se on teollisuutemme kasvuyhtiöiden huippua.

Markkinan maantieteellisen laajuuden vuoksi yhtiön riskitaso on matala. Vaikkapa Ukrainan ja Venäjän tilanne on heikentänyt myyntiä kyseisillä alueilla, mutta pudotuksen on korvannut muiden alueiden hyvä kysyntä. Se on globaalin toimijan etu – suhdanteet ovat aina jossain kohdallaan.

Axiksen kannattavuus on hyvä. Velkaa on vähän eli riskit sen suhteen pienet. Yhtiö jakaa suuren osan tuloksestaan osinkona, koska sillä on siihen varaa, vaikka kasvuunkin panostetaan. Se on erittäin miellyttävä yhtälö pitkäjänteisen omistajan kannalta.

Liiketoiminnan tuotot kruunua 2014 -2009:

5 450 000 000

4 716 800 000

4 183 500 000

3 577 600 000

2 933 000 000

2 300 700 000

 

Liiketulos ennen poistoja samana aikana:

715 000 000

643 000 000

573 000 000

633 000 000

415 000 000

308 000 000

 

Tulos osaketta kohti kruunua samana aikana:

7,76

6,89

6,15    

6,56    

4,32    

3,14

 

Osinko kruunua samana aikana:

6,00

5,50

5,00

5,50

4,50

4,00

 

Tällaisilla luvuilla ei tietysti yllätä, ettei ole osake ole halpa. Hinta pyörii nyt 210 kruunun tienoilla, joten reaalinen P/E on 27.  On sitten makuasia, miten kalliina sitä pitää, kun lukeman suhteuttaa kasvuvauhtiin, hyvään näkymään ja osinkoon.

Osinkotuotoksihan tulee lähes kolme prosenttia, mikä on kasvuyhtiölle ihan vahva taso. Ja kasvutrendin jatkuessa osinkovirta kasvaa. Ja hyvä osinko suojelee osakekurssia, jossa on sinänsä notkahduksen riski hinnoittelun vuoksi.

Sen verran kova hinta osakkeella on, että nopeita nousuja ei tarvinne odottaa, vaan kurssi voi laahata jonkun aikaa paikallaan. Voi se sitten nopeasti liikkuakin ylös, kunhan tuloksen ja hinnan suhde sitä edellyttää.

Toisaalta en usko, että tätä saa oleellisesti halvemmalla kuin rajujen myyntipaniikkien yhteydessä. 2009 myrskyssä kurssi puolittui, mutta kovaa oli kyyti tuolloin kauttaaltaan. 2011 pudotuksessa osake halpeni 30 prosenttia, mutta muuten tätä ei ole herkästi isosta alennuksesta saanut, vaikka yleismarkkinan liikkeet vaikuttavat tähän kuten kaikkiin osakkeisiin.

Holdaajanhan ei moisista tarvitse välittää, antaa vain osinkojen kilistä. Tämmöistä osaketta suosittelenkin erityisen pitkiin salkkuihin – esimerkiksi sellaisiin, joiden on tarkoitus siirtyä sukupolvelta toiselle. Tai lasten salkkuun, heillä kun on aikaa. Tällaisen kalliin kasvuosakkeen parhaat hedelmät nautitaan vuosikymmenien perspektiivillä.

---------------

Esittelen tässä sarjassa pohjoismaisia yhtiöitä, koska moni kokemattomampi sijoittaja on turhan sidottu suomalaisiin osakkeisiin. En välttämättä tunne yhtiöitä syvällisesti, usein jopa pinnallisesti, mutta keskitynkin yritysten lukuihin ja osakkeiden hintaan. En pidä itseäni kummoisena yritysanalyytikkona, enkä sellaiseksi pyri. Sijoittajalle ovat kuitenkin mielestäni oleellisia pitkät lukusarjat ja arvopaperin hinta, ja niitä voi ynnäillä vähemmälläkin tietopohjalla.

Painotan valinnoissani joko kasvavaa tai ainakin vakaata tulosta ja osinkovirtaa. Yhtiöt eivät ole varsinaisessa rankingissa, vaan tuon niitä esiin lähinnä siinä järjestyksessä, kun katson osakkeen hinnan olevan osapuilleen kohdallaan. Usein tämä tarkoittaa, että kurssi on pudonnut viime aikoina, eli yritän hyödyntää markkinaliikkeitä. Koska esittelyni tulevat käytännön syistä tiputellen (luultavasti viikon parin välein), ei moni esittely tule markkinatilanteen kannalta ehkä parhaaseen mahdolliseen aikaan; toki ajoitus on muutenkin hankala laji. Mutta näillä mennään.

Omistan esittelemiäni yhtiöitä.

Lisää uusi kommentti

You must have JavaScript enabled to use this form.

Suodatettu HTML

  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6> <img> <map> <hr> <br> <br /> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <table> <tr> <td> <em> <b> <u> <i> <strong> <font> <del> <ins> <sub> <sup> <pre> <address> <strike> <caption>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
To prevent automated spam submissions leave this field empty.
File attachments
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 150 KB.
Sallitut tiedostotyypit: txt jpg png.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistamme että olet oikea inhimillinen käyttäjä (eikä koneellinen roskapostittaja)
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.