Pikamarkkinakatsaus

Pörssien lainakattosopimuksesta alkanut ralli (tarkkaan ottaen se alkoi jo vähän ennen sitä, merkittävää treidauksen kannalta: markkinat veikkasivat tuloksen oikein etukäteen – ellei joku peräti tiennyt…) näyttäisi hiipuvan. Päivätason DMI on saapunut asemaan, jota jokseenkin aina seuraa lasku lyhyen ajan sisään. Päiväoskillaattorit ovat jos laskussa, ja kymmenen päivän SMA:n alle putoaminen on monessa pörssissä aivan huulilla – Daxissa se on vähän alle 9000 pisteessä. Daily MACD on noussut tasolle, josta korjausliikkeet tapaavat alkaa. Dollari on vahvistunut nopeasti ja reippaasti, mikä yleensä liittyy pörssien laskuun (Dollarin nousu alkoi myöhemmin kuin jokin aika sitten ounastelin – no, tämän takia spekulaatio ei ole helppoa). Kun trendit ovat viime aikoina jääneet alle kuukauden mittaisiksi, taite on senkin vuoksi ilmeinen.

SP 500 on noussut reilut sata pojoa, mitä enemmän se harvoin jatkaa ilman korjausliikettä alas. Nikkei on ollut jo viikon laskussa. Se ei ole leading market, mutta aika hyvin Nikkein liikkeet kulkevat trendien näkökulmasta muun maailman mukana.

Viikko-oskillaattoritkin ovat ylätapissaan. Se ei ole vielä painava peruste, mutta kaikki yhteenlaskien pidän todennäköisyyttä muutaman viikon dropille ihan lähiaikoina korkeana. Treiderien kannattaa olla hereillä, sillä silloin volatiliteetti kasvaa ja pikavoittojen mahdollisuudet ovat hyvät, toki tappioidenkin. Pitkäaikaisia sijoituksia en kehota pistämään sisään nyt vaan odottamaan, dropista ne saa halvemmalla.

Oma kiinnostuksen kohteensa on Dow Jones, sikäli kun pikku (?) droppi nyt toteutuu. Dow on hieronut jo rikki jo puoli vuotta noin 15 600 pisteen rajaa pääsemättä läpi, ja alapuolella markkinhaarukan raja on noin 14 800 pistettä. Nyt on kyseessä jo neljäs ylärajan koputus. Se on aika harvinaista indeksitasolla. 12 kk SMA vetää jo tasaista viivaa. Päiväkauppaa tekevät tietävät, että noin tarkkarajaisista ja monesti testatuista markkinahaarukoista kun ammutaan ulos kumpaan tahansa suuntaan, liike on yleensä reipas, vähintään samaa tasoa kuin itse haarukka eli tässä tapauksessa noin 800 pistettä. Jos Dow nyt muiden indeksien mukana kääntyy alas kuten odotan, on haarukan alalaita edessä viimeistään parin kolmen viikon päästä. Vieläkö kestää tämänkin iskun? Jos ei, niin vehkeitä keräillään luultavasti jostain 13500 pisteen korvilta valistuneen arvauksen mukaan. En tiedä, miten todennäköinen skenaario on, mutta joskus tuosta haarukasta lähdetään, eikä se ilman ihmeitä tapahdu hissukseen hiipien. Oli suunta alas tai ylös.

Luultavasti meno on silloin kohtullisen reipasta muissakin pörsseissä, sillä ei Dow:n kaltainen gorilla ihka omia polkujaan kuljeskele, enemmän siinä on laumajohtajan vikaa. Toivokaamme siis, että alaraja kestää ja yläraja puhkeaa jonkin ajan päästä kiljaisten. Sitten syöksy ylös olisi järjen mukaan kiivas. Mikä siihen antaisi kimmokkeen reaalitaloudessa, en tiedä; alakierteeseen keksin ikävä kyllä syitä paljon helpommin.

Bombayn pörssistä muuten voimme seurata täsmälleen samanlaisen markkinahaarukan toimintaa:

http://finance.yahoo.com/q/bc?s=%5EBSESN&t=2y&l=on&z=l&q=l&c=

Se tuli tuolle pitkäksi vastustasoksi muovautuneelle 20 000 pisteen rajalle jo pari vuotta sitten, ja kuluvan vuoden aikana se ehti paukuttaa rajaa jo neljästi – mutta sitä seurannut pudotus jäi lyhyeksi, ja viides kerta toden sanoi! Nyt indeksi on kiskaissut vauhdilla jo 21000 pisteen päälle, ja po kokemuksen mukaan vauhti ei hiivu ennenkuin 22000 on korkattu.

Intian pörssikään ei ole leading market, mutta toivokaamme sen tällä kertaa sellaisena toimivan niin Dow:n kuin muidenkin pörssien suhteen. 

3 thoughts on “Pikamarkkinakatsaus

  1. Pörssikurssit oskilloivat parin kuukauden jaksoissa (??)

    Ohessa on S&P 500 indeksin kehitys viimeisen vuoden ajalta, johon olen piirtänyt päälle viivan, joka pyrkii selkeyttämään havaitsemaani anomaliaa: S&P 500 ja maailman pörssikurssit oskilloivat tällä hetkellä noin parin kuukauden jaksoissa. En ole keksinyt ilmiölle mitään järkeenkäypää selitystä.  Tiedätkö, onko tälle ilmiölle jokin peruste tms…?

    S&P500 indeksi (Lähde Yahoo finance)

     

    1. Yksi ilmeinen syy

      Mitään tarkkaa syytä en tiedä, mutta oletan takana olevan markkinapsykologian eli klassisen yli- ja aliostettu (tai -myyty) tilanne. Vakaan talouden oloissa kurssit nousevat aika tasaisesti, mutta jossain vaiheessa nousu ylikuumentuu eli kurssit ovat nousseet liian nopeasti optimistien innostuesssa – jolloin voittoja kotiutetaan laajasti. Syntyy korjausliike, joka herkästi putoaa liian alas, mikä taas saa ostajat liikkeelle. Trendi kääntyy taas ylös, ja näin vatkataan pitkäänkin kunnes jotain isoa tapahtuu.

      Aihetta on käsitelty treidauskirjallisuudessa toki paljon, ja tämä on mielestäni uskottavin ja ilmeisin selitys. Pari kuukautta on aika tavallinen mt-trendin kesto kuten olen usein todennut aihetta käsitellessäni, mutta vaihtelua on kyllä erinäisistä ja usein tunnistettavista syistä (kriisit luontevin niistä). Sykliksyys on tuttua päiväkauppaa tekeville, ja perustuu mielestäni samaan syyhyn, joskin nopeassa frekvenssissä. Syklit eivät useinkaan ole taitteiltaan helppoja ennustaa, koska markikinat ennakoivat niitä ja yllätyksiä tulee – sekä tietysti reaalimaailman yllätyksiä, joita on aina riittämiin. Eihän talous tasaisesti koskaan kehity, ja pörssi heijastaa muutoksia tehokkaasti.

      Viime aikoina mt-trendit ovat olleet lyhyitä, alle kuukaudenkin mittaisia. Syytä en osaa sanoa, mutta tällaisillä ilmiöillä on tapana kestää jonkin aikaa, joten sen vuoksi odotan pientä kiskaisua alas pikapuolin. Mutta on muistettava, että markkinat osaavat yllättää….

      Heikki 

      1. Kirjallisuutta

        Jos syklien syvempi analyysi kiinnostaa, niin parhaat löytämäni ovat Victor Sperandeon kirjoista Methods of a Wall Street Master ja Trader Vic II. Sperandeo on tunnettu treideri ja analysoi kirjoissaan perusteellisesti trendien olemusta, ja mukana on tuhti paketti tilastoja. Sperandeo kirjoitti teoksensa jo joitakin vuosikymmeniä sitten, mutta hänen perusteesinsä ovat arvokkaita tänäänkin mielestäni. Markkinat muuttuvat jatkuvasti kuten Sperandeokin korostaa, mutta tietyssä mielessä ne ovat aina samat. Suosittelen asiasta kiinnostuneille. Kirjat löytyvät ainakin Amazonilta, jossa ne eivät paljoa maksakaan.  Heikki

Comments are closed.

Related Posts